Wilman leikkitreffit Hollyn kanssa

Wilma pääsi tänään leikkimään Hollyn kanssa. Todella tervetullut tapaaminen varsinkin nyt, kun Dilbertistä ei ole hetkeen ollut leikkikaveriksi. Muuta kameraa ei nyt sattunut mukaan kuin kännykkäkamera, jolla nappasin muutaman kuvan tytöistä:

Dilbertin kuulumisia

Tänään sain Vettorista Mikaelilta puhelun. Tällä hetkellä tilanne on se, että jos ontumista ei enää ilmene, niin viikko vielä totaalilepoa, eli niin että edellisestä ontumisesta on kulunut 2 viikkoa. Ei mitään lääkettä tässä vaiheessa. Jos ensi viikonloppuna on vielä hyvä, voi alkaa vähitellen lisäämään liikuntaa. Näin JOS oireet eivät palaa. Jos ontuminen yhtään palaa kuvioihin (edes kovalla pakkasella), niin sitten palataan lepoon ja siinä kohtaa Mikael haluaa ottaa näytteen nivelnesteestä ja riippuen miltä näyte näyttää, mahdollisesti  paikallisesti injektiona kortisonia niveleen. Nyt odottelen Bestikseltä Dilbertille ihanaa lämmintä haalaria, joka tilattiin keskiviikkona ja tehdään mittatilaustyönä. Polvien kohdalle laitetaan jopa erikoislämmin vanukerros fleece-vuorin alle. Haalarin pitäisi tulla alkuviikosta.

Puhuttiin myös kilpirauhasarvoista. Dilbertiltähän otettiin kaikki mahd. verikokeet kun polvi kuvattiin. T4-arvo (Tyroksiini-hormoni) oli viitearvojen alapuolella. Mikael haluaa kilpirauhasarvoista uusintakokeen puolen vuoden sisällä. Totta, että vain T4 oli alle viitearvojen ja se voi kuulemma heilahdella terveilläkin alle sen, mutta vaikka 2 muuta kilpirauhasarvoa oli viitearvojen puitteissa, ne oli molemmat myös aika lähellä alarajaa. Esim. kahden kilpirauhasarvon suhdeluku, jonka alaraja on 100, oli Dilbertillä 300. Äkkipäältä ajateltuna reilusti yli alarajan, mutta ongelma on vaan se, että tuo luku on yleensä koirilla useita tuhansia! Näin ollen tätä on syytä seurata. Jos Dilbert kehittää kilpirauhasen vajaatoiminnan, se on toki helppo lääkitä, eikä tämä haittaa koiran elämää mitenkään, mutta lääke siihen on Mikaelin mukaan sitten doping-aineeksi luokiteltava lääke. Jos niin käy, siihen loppuu sitten Dilbertin tokoilu kisatasolla, sillä kilpirauhasen vajaatoiminta vaatii pysyvän lääkityksen.  Blääh – no ei mennä asioiden edelle. Katsotaan. Voihan se olla, ettei tästä mitään kehity ja nuo on Dilbertin normaaliarvot. Suunta selviää sitten kesällä. Kunhan nyt ensin saataisiin tuo polvi kuntoon. Se on nyt pääasia.

Jos kaikki menee hyvin, treenaamaan päästään ehkä n. kuukauden kuluttua. Jotakin polvea vähän rasittavaa varmasti jo ennen sitä, mutta kaikkein rajuimmat sata lasissa treenit (haku lumisessa metsässä ja agility) saavat odottaa varmasti vielä pitempään. Jos vielä tulee takapakkia, niin sitten menee kyllä reilusti eteenpäin. Kisat ja kokeet jäävät kaikki tältä keväältä kuitenkin Dilbertin kanssa. Wilman kanssa saatetaan päätyä tanssikisoihin, mutta päätän senkin sitten myöhemmin.

Wilma on käynyt tanssissa ja agilityssa, Dilbertinkin ryhmässä. Nyt en ole saanut aikaan raportoida joka treenistä erikseen, mutta ihan kivasti menee eteenpäin. Agilityssa voisi toivoa tosin hieman enemmän vauhtia, mitä taas löytyy koiratanssissa ihan kiitettävästi. Tanssirintamalla meillä alkaa olla koreografia valmis – nyt sitä pitää vaan harjoitella. Tulis jo kevät, niin olisi kivempi treenata ulkona! Alkaa kyllästyttämään jo tämä lumi ja pakkanen.

Ai niin, lumesta puheenollen… olen vannonut, että minä en hiihdä ja olen ollut suksien päällä viimeksi 14-vuotiaana, mutta jossakin mielenhäiriössä päädyin tänään kuitenkin ostamaan sukset. Pojat nimittäin saivat sukset viikolla. Nyt mietin haluaisikohan Wilma tulla hiihtämään kanssani. En niinkään tarkoita virallista koirahiihtoa – ei Wilman tarvitse vetää mua, vaan tarkoitan ylipäätään, että voisin ottaa Wilman mukaan lenkille, kun menen hiihtämään. Wilmahan rakastaa juosta lumisissa metsissä. Dilbert ei nyt ole siinä kunnossa, että voisi tulla mukaan tänä talvena – paksu lumikerros on hänen polvelleen liian rasittava eikä hän saa vielä juostakaan. Muutenkin Dilbert saattaisi innostua niin, että kiskoisi mut kumoon välittömästi. …Pitäisi selvittää, mistä saa jonkun systeemin (vyön?), johon saa taluttimen kiinni, kun hiihtää, että kädet ovat vapaana. Ei myöskään mitään hajua kuinka pitkä taluttimen pitäisi olla. Tietääkö joku kuinka ihmiset juoksuttavat koiriaan ollessaan hiihtämässä ja mistä löytyy varusteet???

Väliinputoaja

Dilbert on ressu pieni väliinputoajakokoa mitä tulee kaupoissa oleviin haalareihin. Ei sovi isompaan haalariin eikä pienempään. Hurtan pienempi 601-koko on aivan liian piukka ja tarranauhat rävähtävät fleece-haalarissa auki ja rintaa kiristää, samaa kokoa oleva vetoketjullinen uudempi malli sateenkestävästä hurtan fleece-haalarista kiristää niin, ettei siinä ole ollenkaan mukavaa. Suurempi 701-koko kummasta vaan mallista on taas aivan liian iso kaikin puolin ja Dilbert hukkuu sen alle. Dilbert tarvitsee kuitenkin aivan välttämättä lämpimän haalarin, sillä polven rasitusvamma kipuilee heti, jos on kova pakkanen ja niitähän tänä talvena tuntuu riittävän. Joku hullu on vielä luvannut -40 astetta helmikuussa, joten se haalari on pakko löytää jostakin – tai sitten ostaa ylisuuri ja käännellä lahjeita ja kuroa kuminauhoilla kasaan ylim. valjyyttä. Jos lämpötila laskee alle -20 tarvittaisiin myös tossut, joten nekin ovat nyt hakusassa. Tällä hetkellä neulon villalangasta säärystimiä Dilbertille takajalkoihin.

Dilbert siis on ollut nyt lepolomalla 2,5 viikkoa, josta 2 viikkoa Rimadyl-kuurilla. Sopivasti Rimadylin loppuessa pakkaset kiristyivät taas niin, että elohopea putosi alle -15 asteen ja samalla palasi Dilbertin ajoittainen ontuminen. Heti kun pakkaset lauhtuivat, ontuminen lakkasi. Paranemista ei siis ole tapahtunut ainakaan niin paljoa, kun olin toivonut, joten lepo jatkuu. Odottelen Vettorista Mikaelin soittoa asian tiimoilta.

Nyt toipilaana Dilbertin lihashuoltoon täytyy kiinnittää huomiota aivan erityisesti, sillä Dilbert on saanut aikamoisia jumituksia sekä lihaksiin, että nikamiin johtuen vääränlaisesta lihastenkäytöstä rasitusvamman johdosta. Onneksi meillä on toinen aika osteopaatille 18.2. (edellisen kerran oltiin Leenan käsittelyssä pari viikkoa sitten ja ranka oli aika jumissa) ja Piipa käy lisäksi hieromassa kotona, huomenna taas.

Dilbert on tylsistynyt, mutta ei enää yritä niin paljoa keksiä kaikkea tyhmää kuin ekana viikonloppuna. Tyytynyt varmasti tilanteeseen. En tiedä sitten onko hyvä vai huono – välillä tuntuu että se masentuu tästä tilanteesta, kun yhtään ei voi reuhoa, leikkiä, juosta, eikä treenata. Dilbert näyttää äärettömän pettyneeltä kun ei pääse mukaan kun minä ja Wilma ollaan lähdetty keskiviikkoisin koirakouluun agiin ja tanssiin. Voi kun voisi ottaa Dilbertinkin mukaan…

Niin että kukahan meillä käy koulua. Ainakin ihan väärä kaveri on nukahtanut saksan kirjan päälle…

Neiti nirsoilee ja Dilbert repii talutinta

Nyt on sekin sitten nähty, että meidän ahneelle Wilma-neidille ei kelpaa lampaan liha. Olen koko ajan, kun Wilmalle on haettu sopivaa diettiä, ajatellut vielä ostavani lampaan lihaa, koska se on yleisesti hyvin siedetty. Aikaisemmin on ollut lihaista lampaan rasvaa kokeilussa, ja se on toiminut, mutta sitä ei rasvaisuutensa vuoksi voi laittaa kuin hiukan ruuan joukkoon. Nyt kävin torstaina Kennel-rehun autossa ostoksilla ja löysin mm. luutonta lampaan jauhelihaa, josta olen nyt kahteen kertaan tehnyt wilmalle annoksen. Sekaan olen laittanut sekä viljaa että kasviksia ihan normaalisti. Kummallakin kerroilla neiti on rynnännyt kupille syömään kunnes nenän koskettaessa kuppia on kääntänyt äkkiä päänsä pois kupilta inhon vallassa: “Hyi olkoon, tuota en syö!” Sen jälkeen neiti on siirtynyt mun eteen valittaman, saako parempaa. Äiti on tietenkin sitten järjestänyt Wilmalle parempaa Lammas on ensimmäinen liha, mihin wilma ei koske, tosin lammas näyttää kuitenkin kelpaavan Dilbertille, joten syökään Dilbert nyt sitten meidän lampaanlihat. Lammas olisi vaan ollut kiva lisä ja vaihtelua Wilman ruokavalioon, kun tytöllä on kuitenkin muutamia liha-allergioitakin: esim. nauta ja kalkkuna ei käy. Suuri helpotus kuitenkin on se, että kanan (ja kananmunan) lisäksi näyttäisi käyvän sekä possu että hevonen. Lohi ja muut kalat ovat vielä kokeilemassa.

Dilbertin jalka näyttää paranevan. Enää ei ainakaan onnu ollenkaan – ei edes nyt kun pakkanen laski taas jo -14 asti välillä. Rimadyliä on syöty eka viikko 2 kertaa päivässä 1,5 tablettia ja nyt ollaan siirrytty antamaan kerran päivässä. Lisäksi menee Arnicaa ja Rhus Toxia sekä B-vitamiinia ja Glukosamiinia. Aloitan tässä vielä mahdollisesti tueksi jotakin nivelainetta, ehkä Cartivettia. lepo on mielestämme onnistunut hyvin nyt sen jälkeen kun ostin kuonopannan. Sen kanssa Dilbert onneksi kävelee, eikä vedä yhtään. eilen ja tänään on tosin ilmennyt kaikilla lenkeillä remmistä repimistä kun on käännytty takaisin kotikadulle. se on huvittavaa meuhkaamista, jossa Dilbert yrittää pomppia ja repiä talutinta. Täsmälleen samaa oli molemmissa murrosikävaiheissa. Kun Dilbert sai Wilman kaverikseen kaikki nämä repimiset ja muu ylimääräinen meuhkaaminen jäivät kokonaan pois. Tämä selvästi liittyy lepoon ja siihen, että Dilbert ei nyt voi leikkiä Wilman kanssa vapaasti pihalla. Levosta saattaa valitettavasti tulla jopa pitempi kuin mitä eläinlääkäri sanoi. Kävin näyttämässä Dilberttiä Piiran Leenalla tiistaina ja Leena sanoi, että Dilbert ei missään tapauksessa voi aloittaa 3 viikon levon jälkeen treenejä suoraan, vaan silloin voi aloittaa vähitellen lisäämään liikuntaa, ensin pidentämällä kävelylenkkejä vähitellen, sitten juoksuttamalla Dilberttiä tasaisessa ravissa, sitten ottamalla ohjelmaa jotakin tasaista treenaamista, jossa ei juoske heti sata lasissa pitkin lumisia metsiä tai raunioita. Ainakin koko helmikuu menee tuossa totuttelemisessa. Vaikka Dilbertin lihakset eivät olleetkaan kovin pahassa kunnossa (niitä on hierottu välillä), niin Dilbertin selän nikamat olivat kuitenkin oikein pahasti jumissa ja lapojen välissä oli turvonnut alue. Lantion alueessa oli taivutus vasempaan. Dilbert on liikkunut rasitusvamman aikana väärin ja se on lukinnut osan nikamista aika pahasti. Tunnin aikana Leena sai kuitenkin aika kivasti rankaan liikkuvuutta. Kuitenkin lihaksia täytyy hieroa nyt hieman useammin tämän toipumiskauden aikana, koska niin kauan kun polveen sattuu, Dilbert todennäköisesti astuu väärin ja lihakset jumittuvat. Leenalle on uusi nivelten/nikamien katsastusaika myös 19.2.

Rasitusvamman aiheuttama tulehdus vasemmassa polvessa

Dilbertin vasen polvi

Dilbert oli tänään Vettorissa ortopedin vastaanotolla. Päällepäin tunnustellen ei löytynyt mitään vikaa mistään, mutta hyvä, että kuvattiin, sillä kuvista paljastui vasemmassa polvessa rasitusvamman aiheuttama tulehdusreaktio. Nivelpussissa oli tämän johdosta normaalia enemmän nestettä. Ristisiteet, joita alunperin monet epäilivät syylliseksi kipuun, olivat kunnossa, mutta kuvista ilmeni, että Dilbertin polvissa on hieman huonot kulmaukset. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Dilbertin  ristisiteet joutuvat tavallista suuremmalle rasitukselle pitäessään polvea oikeassa asennossa, koska Dilbertin sääriluun ylempi nivelpinta on kalteva taaksepäin, jolloin liikkuessa reisiluu pyrkii liikkumaan kaltevaa pintaa alaspäin. Tästä johtuen polvet ovat alttiita rasitusvammalle.

Dilbertille määrättiin 3 viikkoa täydellistä lepoa, lenkkeily remmissä kävellen, EI juoksemista, pomppimista, hyppimistä, remmissä vetämistä, riehumista, ryntäilyä, leikkimistä… Siis c´mon, MITEN tämän kaverin saa pidettyä täydellisessä levossa, varsinkin kun hänelle määrättiin 2 viikkoa tulehduskipulääkettä (Rimadyl), joka vie pois mahdollisen kivun? Ilmankin Rimadyliä Dilbert on pomppinut vaikka kuinka paljon koko ajan!

Mikäli ristisiteet alkavat paukkumaan rakenteen vuoksi (olivat nyt terveet) ja polvi alkaa vaivaamaan useasti, myös jonkinlaista leikkaushoitoa on saatavilla (Lisäys jälkeenpäin: kuulemma kyseessä on silloin ristisideleikkaus. Rakenne altistaa ristisidevaivoille.) Sydämestämme toivotaan nyt, ettei koskaan tarvitse leikata. Voin vain kuvitella, että toipumisaika tuollaisesta on noin raskasrakenteiselle raisulipojalle aika pitkä.

Dilbertin lonkat ja lantio

Myös Dilbertin lonkat ja lantio kuvattiin uudelleen ja selkärankakin kuvattiin kokonaan niskasta taaksepäin. Kaikki hyvin siellä eikä missään ollut merkkejä minkään sortin nivelrikosta tai muustakaan poikkemasta. Vasemmassa kintereessä on minimaalinen luupiikkimuodostelma siinä kohtaa missä nivelside kiinnittyy kintereeseen. Tämä kertoo siitä, että jossakin vaiheessa on voinut tulla pieni nivelsiteen revähdys, joka on parantunut itsestään, mutta tämä on niin pieni, että ei missään nimessä aiheuta oireilua.

Myös verikokeita otettiin nyt samalla kun Dilbert oli rauhoitettuna. Niistä kaikki oli oikein hyvässä kunnossa. Ainoa hieman kohonnut arvo oli valkosolujen eosinofiilisissa granulosyyteissä. Se viittaa siihen, että Dilbertillä olisi joko yliherkkyyttä tai matoja. Allergia ei näytä todennäköiseltä, koska iho on hyvässä kunnossa, eikä Dilbert rapsuttele mistään. Ell käski antaa varmuuden vuoksi matokuurin. Itse kyllä mietin sitä allergista reaktiota minkä Dilbert sai taannoin lääkkeistä, eli jotakin yliherkkyyksiäkin voi olla.  Mutta annetaan matokuuri, ei siitä haittaakaan ole. Kilpirauhaskokeet lähtivät eteenpäin ja tulokset tulevat ensi viikolla. Näin ollen nyt ollaan samalla rauhoituksella tutkittu monta asiaa ja voidaan olla rauhassa. Verikokeita on ihan hyvä ottaa joskus ja Dilbertiltähän ei ole koskaan katsottu esim. maksa- ja munuaisarvoja, joten hyvä joskus tarkistaa.

Näin siis aletaan täällä parantelemaan polvea ja Dilbert on vajaan kuukauden sairaslomalla ja aluksi ainakin lenkkeillään erikseen. Nyt on hyvä taas paneutua Dilbertin henkisesti vertaistensa urosten ohituksiinkin, kun ei saa vetääkään ja lenkkeillään paljon erikseen. Wilma pääsee sitten ainakin agilityyn Dilbertinkin paikalle täksi ajaksi. Kalle tuskin ottaa Wilmaa Dilbertin pelastuskoiraryhmään, mutta voin koittaa ehdottaa Kallelle Tämän myötä olen päättänyt, että Dilbert ei kisaa tokossa tänä keväänä. Tuon tauon myötä ei ehditä saamaan liikkeitä kuntoon ennen kuin lämpimät säät tulevat, joten kisahaaveet saavat odottaa ensi talvikautta. Ainoa mitä voisi tehdä on tunnari, koska se on vain nenän käyttöä, mutta pitäisi ensin keksiä kuinka sitä treenaisi. Jotakin nenänkäyttöaktiviteettia pitäisi keksiä kyllä tälle ajalle, koska Dilbert tulee hyppimään seinille, jos se ei saa edes juosta kolmeen viikkoon, eikä sillä ole mitään tekemistä.

Taas on koirat hierottu

Piipa kävi hieromassa Dilbertin ja Wilman. Wilma oli jälleen täysin kunnossa. Dilbertillä olivat lavat hiukan jumissa,  mutta se ei ollut tänään pääasia, vaan etsittiin syytä Dilbertin ajoittaiselle vasemman takajalan ontumiselle. Lonkkia ja nilkkoja/tassuja Dilbert ei aristanut, mutta polven tienoilla tuntui olevan jotakin, mitä Dilbert aristi. Kun aluetta käsiteltiin ja kokeiltiin, asentoa piti vaihtaa, kosketusta vähän varoa ja kokeilla josko esim. naaman nuoleminen saisi Piipan lopettamaan sen mitä oli tekemässä. Käviskö mitenkään, että käsittelisit toista puolta? Kun suoristettua jalkaa alettiin koukistamaan, Dilbert “väristeli” polvea. Kyllä nyt on syytä tutkia mistä tuo johtuu. Varaan huomenna ajan Vettoriin Mikaelille ja katsotaan mitä hän sanoo.

Kuvaterveisiä Pohjanmaalta

Pyörähdettiin vielä toistamiseen Pohjanmaalla kuluneena viikonloppuna ja tässä on muutamia lumikuvia näytille. Perinteisesti olemme remunneet koirien kanssa vapaana pelloilla kaikilla Pohjanmaan reissuilla, mutta tällä kertaa täytyi ottaa varovasti, koska Wilma – vaikkakin kävelee jo hyvin ja haastaa jo leikkiinkin – on vielä keskiviikkoisen tassun loukkaamisen jälkeen toipilas ja Dilbertin jalan tilanne on edelleen avoin. Dilberthän ontui ensimmäisen kerran toista takajalkaa viime keskiviikkona lenkillä ja ontuminen on toistunut keskimäärin joka toisella lenkillä jossakin vaiheessa jonkin aikaa ja aina samaa jalkaa, ei kuitenkaan koskaan koko lenkkiä, vaan vain osan aikaa. …ja kyllä, luulen tietäväni, koska on kysymys palelemisesta. Tämä ei ollut sellaista jalkojen nostelua, vaikka sitä ilmenikin selkeästi vain kylmässä. Näin ollen riehumiset saivat nyt jäädä, vaikka muuten lenkkeiltiinkin lumisissa maisemissa. Pakkasta oli parhaimmillaan -27 astetta. Dilbertistä näkee selvästi, että ontumista tapahtuu vain erittäin kulmässä. Nyt kun tänään lämpötila oli illalla vain -5, Dilbert kirmasi kuin aropupu pitkin poikin ilman pienintäkään ongelmaa, samoin sisällä. Huomenna tulee Piipa hieromaan, mutta alamme kallistua sille kannalle, että jalka kuvataan joka tapauksessa, oli jumituksia tai ei.

Pari päivänpiristyskuvaa kännykkäkamerasta

Katsottiin telkkua kellarin aulassa ja Wilma järjesti ihan itse itselleen tyynyt suoraan riviin mun viereen ja asettui täsmälleen niiden päälle. Hyvin järjestelty. Taustalla Wilman pentu Caspian-kissa.

Sitten taittelin pyykkiä ja Dilbertin oli pakko päästä sinne missä tapahtuu. Varmaan aika kiva laiskotella tassut taivasta kohti paitakasojen keskellä, kun muut tekevät töitä.

Odotellaan ensi viikkoa

Soitin aamulla Vettoriin ja puhelun perusteella jäädään odottelemaan molempien koirien jalkojen kanssa mitä viikonloppu ja alkuviikko tuo tullessaan.

Wilman jalka menee koko ajan parempaan suuntaan ja on todennäköistä, että on parantunut maanantaihin mennessä. Jos ei ole, varaan ajan Vettoriin Mikaelille ja kuvataan.

Dilbertin kanssa odotetaan myös maanantaita, sillä Takalan Piipa (urheilukoirahieroja) tulee hieromaan koirat silloin kotiin. Jos takapäästä löytyy jumituksia, syy voi olla siellä. Myös Piiran Leenalle (mm. eläinfysioterapeutti-osteopaatti) on yli 4 kk sitten varattu aika tulossa pikapuoliin. Jos nämä kaksi osaavaa ja ammattitaitoista naista eivät saa Dilberttiä kuntoon, niin sama suunnitelma kuin Wilmalla eli kuvataan. Jos jumituksia ei löydy eikä hieronta auta, eläinlääkäriasemalla oltiin sitä mieltä että esim. polven ristisiteessä voi olla pieni revähdys. Sisällä ei ontunut yhtään koko päivänä, mutta iltalenkillä taas hiukan hetken aikaa. Kaikki 3 kertaa viime aikoina, kun Dilbert on ontunut tuota toista takajalkaa, ontuminen on kestänyt vain muutamia tunteja ja tullut kovan rasituksen jälkeen tai nyt kun oltiin lenkkeilemässä niin tavattoman kylmässä säässä.

Jalkavaivoja…

Ompas näitä jalkavaivoja nyt riittämiin. Simo mursi jalkansa ennen joulua ja minä olen laiskuuttani laiminlyönyt kuukausitolkulla kantapäiden rasvaamisen ja heräsin pari päivää sitten siihen todellisuuteen, että molemmissa kantapäissä on syvät halkeamat ja ne ovat niin kipeät, että näiden kuntoon hoitamiseen menee varmasti monta viikkoa, mutta eipä jäänyt jalkavaivat vain ihmisille…

Dilbert on pari kertaa ennen joulua rauniotreenien jälkeen ontunut toista takajalkaansa ja edellisen kerran jälkeen totesimme, että jos vielä toistu, jalka on tutkittava. Eilen iltapäivällä puolessa välissä lenkkiä Dilbert alkoi taas ontumaan sitä. Varmasti kylmä laukaisi kivun, mutta nyt on varmasti syytä tutkia, kun tätä on alkanut ilmenemään toistuvasti. Joskin kipu on ollut joka kerta ohimenevää eikä Dilbert nytkään näytä ontuvan sisällä ainakaan, mutta kuitenkin. Onneksi Dilbertin lonkat ja kyyneret on kuvattu pari vuotta sitten ja ne oli ihan priimat, joten sellaisesta vaivasta tuskin voi olla kysymys. En vaan haluaisi että Dilbert taas rauhoitettaisiin jotakin kuvauksia varten, kun ennen joulua just rauhoitettiin sen suolihuuhtelun takia. Inhoan ajatustakin näistä narkooseista. Meillä on nyt tosin myös onneksi ihan pian tulossa fysioterapia-aika Dilbertille. Ontuminen voi hyvin johtua myös takapään jumituksista. Dilbertillähän on niihin taipumusta. Mietin tässä vaan kannattaisiko katsoa ensin mitä fysioterapeutti sanoo ja miltä se takapää tuntuu.

Koska Dilbert ontui päivälenkillä, hän ei sitten lähtenyt vuoden ensimmäisiin agilitytreeneihin illalla. Wilma oli iloisesti radalla ja riman pudottaessaan puolestaan satutti toisen etutassunsa. Meillä olisi ollut tanssitunti agitreenien perään, mutta tanssit jäivät nyt tanssimatta. Istuin hallissa pitkään kylmällä kääreellä Wilman tassua jäähdytellen ja Wilma sylissä lattialla istuen. Wilma näytti masentuvan tapahtuneesta ihan täysin, ressu! Ketä nyt ei harmittaisi, jos odotettu tanssitunti menee sivu suun. Kotiin lähtiessä oikein vinkaisi jalkaansa muutaman askeleen jälkeen, joten kannoin hänet autoon. Muuten kyllä varasi tassun päälle kotona, mutta ontui koko illan hieman ja paikallaan istuessa mielellään nosti etutassun irti maasta.  Annoin kotona heti Rimadyliä, kun tuntui täristelevän tassua myös levossa. Nyt on vähän parempi yön jälkeen. Varoo tosin edelleen tassua hieman eikä esim. kulje mun perässäni sillä tavalla kuin normaalisti. Tämän uskoisin menevän itsestään muutamassa päivässä ohi, mutta kunhan kello tulee niin paljon, että eläinlääkäriasema aukeaa, soittelen sinnepäin ja kyselen tulenko näyttämään vai pidänkö levossa ja syötän Rimadyliä. Näin me sitten täällä parantelemme jalkojamme porukalla

Ilona-koira oli meillä loppiaisen yli hoidossa. Onneksi nuo koirien jalkavaivat ilmenivät vasta Ilonan visiitin loppupuolella, niin saivat koheltaa kumminkin yhdessä koko päivän.

Brr, kuinka kylmä – Dilbert sai uuden talvitakin

Dilbert oli tänään talvitakkiostoksilla edellisen takin revettyä kunnolla puskassa jokin aika sitten. Treenitakkia ei viitsi jatkuvasti käyttää, joten meille muutti Länsikeskuksen Mustista ja Mirristä löytynyt yllä kuvassa oleva Hurtta collectionin musta-harmaa pro lämpömantteli. Saman tyyppisen Tundra-malliston vähän eri värisen takin ostinkin Wilmalle viime talvena ja se on ollut paras takki, mitä kummallakaan koiralla on koskaan ollut. Aamulla lämpötilan käytyä jo allekin -20 asteessa, eilinen “tassujen-nostelu-iltalenkki” vielä tuoreessa muistissa, Dilbert lähti aamulenkille tossut jalassa. Wilmalla ei tossuja olekaan ainakaan vielä, mutta se tuntuu pärjäävän paremmin kuin Dilbert. Liekö Wilman Kalajoen taustalla merkitystä kylmän sietokykyyn – siellä on kuitenkin kylmiä säitä ollut enemmän kuin täällä. Olen ennenkin huomannut, että Dilbertin täytyy saada tossut jalkaan, kun lämpötila laskee lähelle miinus kahtakymmentä. Eilen tosin näin Wilman ihan ensimmäistä kertaa elämässään pomppivan hetken kolmella jalalla sen jälkeen kun oli kahlannut syvässä lumessa ja jäänyt hetkeksi seisomaan paikalleen nuuhkimaan hajuja. Ressu Onkohan se talvi nyt tullut jäädäkseen…

PS. -24 astetta mittarissa illalla.

Uuden vuoden tunnelmissa

Ulkona on aivan upea sokerihuurteinen talven ihmemaa. Pakkasraja ylittyi reilusti aamulenkillä, joten Wilma ja Dilbert saivat päälleen takit, Dilbert jopa vielä talvitakkia astetta lämpimämmän treenitakin. Jopa Wilma nosteli pariin otteeseen tassujaan kylmissään kahlattuaan syvässä lumessa. Lumesta Wilma ja Dilbert nauttivat kuitenkin molemmat täysin siemauksin.

Vuosi vaihtui meillä perinteiseen tapaan ystäväperheen seurassa. Lapset olivat innoissaan, pikkukissat nukkuivat jossakin koko illan, Valtteri ei ollut millänsäkään  ja Dilbert olisi halunnut ihan koko ajan ulos raketteja katsomaan. Se ressu rakastaa ilotulitusta niin äärettömän paljon ja yrittää tavoitella raketteja ilmasta häntä heiluen. Kyllä koirat ovat tämän asian suhteen niin erilaisia. Dilbertille näyttää olevan vaan hauskempaa, mitä enemmän räiskyy ja paukkuu. Sillä on upea hermorakenne ja se tottui hyvin ilotulitteiden ääniin jo pentuna. Ensimmäisessä ilotulituksessaan oli 12-viikkoisena ja sen jälkeen muutamassa parin kuukauden välein. Nakkipalkka teki tehtävänsä ja jo hyvin pian ensimmäisen ilotulituksen jälkeen Dilbertin kanssa ilotulituksen seuraaminen oli sitä, että Dilbert syöksyi taskulle etsimään makkaraa joka kerta kun räjähti. Wilmakin pärjäsi paremmin kuin viime vuonna, pelkäsi vain ihan kaikkein pahimmassa rakettisateessa noin varttia ennen ja jälkeen puolen yön. Kellarin oleskeluaulassa musiikki päällä oli hyvä, koska siellä ei ole ikkunoita. Ylhäällä ollessaan pysyi visusti mun jaloissa ja läähätti, ei sen kummempaa. Kahden aikoihin meni ihan iloisesti ulos yhtään sen enempää pälyilemättä tai luimistelematta.

Illan päätteeksi jompi kumpi koirista oli käynyt varastamassa pöydästä kokonaisen viipaloidun kakun sillä aikaa kun kävin viemässä vieraat kotiin. Yöllä ei ollut selvillä kumpi koirista oli ollut asialla, epäilin kyllä jo silloin Wilmaa, joka röyhtäisi nautinnollisesti kun tulin sisään. Olin ihan kahden vaiheilla annanko jo yöksi Wilmalle kyytabletit rauhoittamaan allergista reaktiota. Jätin kumminkin antamatta, koska elin vielä siinä toivossa, että varas olisi kuitenkin ollut Dilbert. Kuinka epätodennäköistä, kun Dilbert ei koskaan ota mitään pöydältä, vaikka sattaakin käydä nuuhkimassa pöydän antimia ja kuolaamassa pöydän ääressä. Syyllinen varmistui aamulla, kun löysin Wilman mahasta kauttaaltaan ihottumaa, osittain rikki järsittyä ja Wilma oli takuttanut vatsakarvat nuolemalla ja järsimällä vatsaansa. Voi ei Näitä nyt sitten parannellaan tässä pyhien ajan. Selvisipähän 100% varmuudella se, mitä olen vahvasti epäillyt: Wilma on oikeasti vehnälle allerginen. Siitä on nyt täysi varmuus eikä enää koskaan tarvitse kokeilla. Useita muitakin allergioita on, mutta ne ovat oletusasteella. Nauta on toinen, mitä epäilen erittäin vahvasti, lähes vahvemmin kuin mitä epäilin vehnää, ja en ole antanut sitä aikoihin. Vielä kun Wilma käy varastamassa meidän naudan lihat jossakin vaiheessa selviää sekin

Vaikka pakkasesta en pahemmin välitäkään, niin kyllä tällaiset sokerikuorrutetut puut saisivat säilyä mahdollisimman pitkään…

Hännän heilutus ja hyvän uuden vuoden haukahdus kaikille ystävillemme…

Ulkona satoi lunta.

Mahdoinko näinkö unta?

Pieni hiutale taivaalla lenteli,

selässään taikaenkeli.

Kädessään onnea kantoi,

uudeksi vuodeksi sinulle antoi…

Oi ompa täällä kilttejä pikkutonttuja, ho ho ho

Caspiania ei tietenkään taas saa yhtä aikaa muiden kanssa joulukuvaan, kun se keksii riiviötemppujaan jossakin muualla. Ai niin pukkihan kyseli KILTTEJÄ pikkutonttuja…

Seuraavaan kuvaan Caspiankin tosin saatiin jo mukaan. Oransseille kissapojille kaulusten päälle pukeminen osoittautui mahdottomaksi, joten etuoikeutettu jouluasu jäi siis vain koirien ja Valtterin käyttöön.

Ja pikkutontut kulkuskauluksissaan ulkona – Dilbert on tosin ehtinyt jo kadottamaan 4 kulkusta, vaikka Wilmalta ei ole pudonnut vielä yhtäkään.

Tontulle pipari

Ööh, no kun tuota mä vaan sitä, että kun mulla on tää joulukauluskin, niin kai mä saan tän yhen piparin? Jooko?

Ja kyllä Dilbert sai sen. Totta puhuen, tokotreenien pitokäsky toimii näköjään piparinkin kanssa – kuolakasa vaan kasvaa alla olevalla tuolilla, mutta hyvin malttoi about kymmenen kuvan ajan kunnes sai luvan syödä.

Kaksi simahtanutta joulupukin apulaista

Hyvää joulua kaikille!

Kuuntele! Tiukuja voi kuulla,

joulu on jo porraspuulla.

Kirkas tähti hohtaa,

jouluun sinut johtaa.

Sytytä kynttilä, hiljene tovi,

avaa Joululle ovi!

Dilbertillä on “juoksu”. Se ulvoo ja vikisee ikkunassa ja lenkillä puskee eteenpäin kuin katujyrä ja vetää mua perässään kaikin voimin. Kenenkähän oven takaa löytyisi, jos päästäisi irti …Muistan Ilonan emännän kertoneen juoksuista joku aika sitten. Dilbertin tyttöystävällä Ilonalla on siis varmaan tärppipäivät Ilonan ovea kauempaa ei siis tarvitsisi lähteä hakemaan. Tämä on olotila, joka toistuu Dilbertillä pari kertaa vuodessa aina sopivasti juuri silloin kun Ilonalla on juoksu sopivassa vaiheessa.

Vatsa on nyt aivan täysin kunnossa ja ollaan jo parisen viikkoa eletty normaalia treenielämääkin. Kalle lähti juuri viimeisiin pelastuskoiratreeneihin ennen joulua. Molempien koirien kanssa olisi tarkoitus joululoman aikana suunnitella tanssikoreografiat. Dilbertin kohdalla pohdin edelleen mitä tekisi tokon kanssa tänä keväänä. Tunnari jäi niin pahaan ongelmavaiheeseen kun maa jäätyi, että se saa nyt olla vähän aikaa. Lumeen mä en voi kuitenkaan kapulaa piilotella ja jos kapula on esillä, Dilbert ei käytä nenäänsä. Ja höh, mitä jos mä en sitä liikettä saa koskaan kuntoon, treenataanko me ihan turhaan muita voittajan liikkeitä… Jotenkin musta tuntuu siltä, että haluaisin päästä tunnarissa eteenpäin ennen kuin jatketaan mitään muuta tokoilua. Yhä enemmän musta tuntuu siltä, että tämä kevätkausi tulee menemään niin, että me käydään agilityssa ja kotona treenataan tanssikoreografioita molempien koirien kanssa. Otan Dilbertin Wilman tanssiryhmään joskus, että saadaan vähän opastustakin. Tuo ajatus tanssista rotikan kanssa huvittaa monia, mutta ne on liikkeitä ja temppuja ja niiden ketjuttamista siinä missä tokokin on ja näkisittepä kuinka Dilbert rakastaa sitä! Olen sanonut koko ajan kun mulla on ollut Dilbert, että yhden kunnon koreografian teen Dilbertin kanssa ja kerran meidän on pakko päästä kisaamaan. Se voisi olla ihan hyvin nyt tässä välissä, kun odotellaan, että ilmaantuu joku, joka osaa auttaa meitä tunnarin kanssa. Kumminkin se meidän tavoite TK2 on taskussa, niin nyt on hyvä sauma satsata muuhun tässä välissä. Ei me tokoa kokonaan olla hylkäämässä, mutta tuo tunnari täytyy ratkaista ensimmäisenä, koska se syö mun motivaation treenata muitakaan liikkeitä.

Wilman kanssa agility on taas mennyt eteenpäin. Haukkasin jossakin vaiheessa liian ison palan ja aloin tekemään koko ratoja ilman välipalkkauksia ja se oli liian aikaisin. Wilma menetti agilitysta riemun ja alkoi epäröimään ihan tavallisilla esteillä. Sitä ollaan sitten paikkailtu ja otettu pari askelta taaksepäin tiheämpiin välipalkkauksiin ja nyt tyttö on taas löytänyt agilitysta ilon. Dilbert on edelleen teknisesti Wilmaa edellä. Se yksi vuosi enemmän agilitya tekee paljon varsinkin kun Dilbert oppii nopeammin kuin Wilma. Dilbertillä esim. kontaktit alkavat sujua oikein mukavasti nyt, myös keinulla, eikä keinun alla tarvitaan enää mitään pehmennyksiä. Wilman vahvuus Dilberttiin verrattuna on puhtaat hypyt. Dilbert rämistelee välillä lähes tahallaan rimoja alas, ihan kuin se olisi hauskaa (?). Mutta molempien kanssa voisi tulevana kesäkautena kokeilla ainakin jotakin möllikisaa ihan hyvin. Dilbert-ressu vain käy niin kuumana agilityradalla, varsinkin silloin kun muut ovat radalla, etten tiedä kehtaanko sitä mihinkään kisoihin raahata Katsotaan nyt…

Wilman kanssa piti mennä tammikuussa toisiin näyttelyihin, kun ekat meni niin hyvin, mutta nyt on niin paljon kuulunut juttua koirista, jotka ovat viime viikkoina saaneet niin pahoja kennelyskätartuntoja näyttelyistä, että terveitä koiria on menehtynyt, kun kennelyskänä alkaneen taudin edetessä vointi on yhtäkkiä romahtanut. Mä olen kuullut nyt ainakin kuudesta tällaisesta tapauksesta. Meiltä jää tammikuun näyttely väliin. Meillä on nyt yksi erinomaisen hyvä tulos ja kaikki muu on ihan omaksi huvikseen näyttelyissä käymistä, joten meidän ei ole mikään pakko sinne nyt mennä tautia hakemaan. Katsotaan miten kennelyskätilanne kehittyy ja mennään sitten taas keväämmällä näyttelyihin, kun tilanne on rauhoittunut. Wilman allergiat ovat muuten kivasti rauhoittuneet ja näyttää siltä että kanan ja riisin lisäksi ainakin kaura, possu ja hevonen käy, jee Jos ne korvat sitten taas keväällä alkavat oireilemaan, niin sitten se tosiaan pahenee siitepölyistä.

Tiistai-terveisiä

Meillä on elämä palannut normaaleihin uomiinsa. Dilbert on terve, vähän vielä vatsa löysällä, niin kuin lääkäri sanoikin, että olisi, mutta kaikenkaikkiaan hyvin toipunut. Jokin toimenpiteessä käytetty lääkeaine aiheutti allergisen reaktion, mutta ihottuma-alue ei enää kutia. Paikassa on tosin nyt ihon pinnalla ohutta rupea karvan seassa kauttaaltaan, mutta nuoleminen on loppunut, joten iho paranee. Treeneistä Dilbert on vielä ollut poissa ja onkin niin kauan kunnes vatsa toimii normaalisti ja kakka on kiinteää.

Wilma pääsi viikonloppuna agilityyn ja nautti täysin rinnoin vauhdin huumasta. Treeni oli enemmän omatoimitreeniä ja tein helppoa rataa, jossa oli melko matalat esteet, jolloin saatiin vain painaa – ei tarvinnut pohtia mitään valsseja ja Wilma pääsi menemään täysillä. Dilbert taisi olla vähän kateellinen, mutta nyt ei voi mitään.

Muutama kuva vielä:

Wilma ja Valtteri poseeraavat alla olevassa kuvassa Simon uudella sängyllä yläkerrassa. Harvinaista saada nämä kaksi samaan kuvaan näin sovussa.

Eikös muuten olekin komeat lakanat?

Tää on muuten sit mun Lelu-Jeesus, sanoo Dilbert:

Joo en anna pois, usko nyt!

Potilas voi mainiosti – loppu hyvin kaikki hyvin

Dilbert on toipunut hyvin torstaisesta toimenpiteestä. Torstai-illan oli aika huterassa kunnossa. Perjantaina jo parempi, mutta ei vielä reipas oma itsensä. Perjantaina vielä Wilmakin piti Dilberttiä kipeänä ja lähestyi varovasti, ei yrittänyt pölliä Dilbertin ruokia, eikä ollut mitenkään mustasukkainen Dilbertin saamasta extra-huomiosta. Tänään sekin asia sitten muuttui ja Wilma on ollut Dilbertin kanssa ihan normaalisti ja ihan selvästi Dilbert on Wilman silmissä taas terveen kirjoissa. Dilbert puolestaan kerjää herkkuja, jahtaa kissoja, jaksaa normaalit lenkit, kellii selällään odottaen rapsutuksia, jne. Ainoat oireet ovat löysä vatsa ja ihottuma  – tosin tänään päivällä ulos oli tullut kiinteääkin tavaraa. Eläinlääkärin mukaan vatsa tulee olemaan löysä ainakin viikon. Toinen oudompi juttu on ihottuma vatsalla. Ihottuman alkuperästä ei ole mitään tietoa. Ravinto on ihan normaalia riisiä, kanaa ja raejuustoa ja Canicuria ja niitä kaikkia Dilbert on saanut vaikka kuinka paljon, eikä ole koskaan saanut minkäänlaisia allergisia oireita. Ainoa mikä tulee mieleen on lääkeaineyliherkkyys jommalle kummalle lääkkeelle, mitä Dilbert sai tiputuksessa torstaina. Kutina alkasi torstai-iltana ja perjantai oli pahin nuolemispäivä. Tänään ei ole enää niin paljoa nuollut, mutta tänään sitten löysin ihottuma-alueet. No, jos se lääkkeistä tuli, niin menee vähitellen pois, kunhan vähän aikaa noista lääkkeistä kuluu. Seurataan.

Torstain painajainen

Niin siinä sitten kävi, että mami ei tajunnut eläimille tarkoitetun broilerin jauhelihan sisältävän rustoluita, kun oli tilannut vain broilerin jauhelihaa. Wilmahan tätä kyseistä lihaa on syönyt puolisen vuotta ilman ensimmäistäkään ongelmaa. Dilbert on saanut joskus vähän. Tiistaina tuli kuorma ja koska kolme pussia ei mahtunut pakastimeen, ajattelin, että syötänpä koirille ne pussit ensimmäisenä pois ja näin ollen Dilbertkin sai tätä lihaa kahdella aterialla selkeästi enemmän kuin ennensillä seurauksella, että tätä aamuna Dilbertin suolisto jysähti tukkoon lihan mukaan jauhettujen rustoluiden vuoksi.  Ensin Dilbert vaan yritti ja yritti kakkaa ulos ja ei onnistunut. Kalle lähti aamiaisen jälkeen uudelle lenkille ja soitti lenkiltä että auto käyntiin valmiiksi, Dilbert lähtee lääkäriin.  Dilbert ei jaksanut kävellä, nyt oksentelikin, eikä edelleenkään saanut mitään ulos.

Oma klinikka oli kiinni tänään koulutuksen takia. Koirakissaklinikka otti vastaan jonon ohi. Dilbert röntgenkuvattiin ja lääkäri määräsi suolihuuhtelun. Kalle jäi odottamaan ja tuli kotiin Dilbertin kanssa vasta puoli kolmen aikaan iltapäivällä, sillä Dilbert haluttiin pitää tiputuksessa vielä jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen, koska suola-tasapaino oli sekaisin. Tässä muutama kuva päivän tapahtumista – Kalle otti kännykkäkameralla, joten ovat vähän rakeisia:

Dilbert tipassa ennen nukuttamista.

Tässä ollaan jo unten mailla.

Nyt alkaa toimenpide. Voi hyvänen aika tuota letkua tuossa pöydällä. Onneksi Dilbert nukkuu.

Dilbert tiputuksessa toimenpiteen jälkeen. Peitto päällä, ettei palella.

Dilbert saa nyt Canicuria ja syö riisipainotteista erityisruokaa jonkin aikaa ja on sairaslomalla ainakin maanantaihin saakka, voinnin mukaan mahdollisesti pidempäänkin. Ilta on mennyt myötäelämisessä ja pään paijaamisessa. Kaveri on ollut surkea jo yksin narkoosista heräämisen takia, mutta myös siksi, että suolistoon jäänyttä tavaraa on yritetty pois, voimia siihen on ollut vähän. Ristiriitaista sinänsä, että narkoosista heräävää koiraa pitäisi pitää lämpimässä paikassa, mutta Dilbertillä oli pakottava tarve päästä vähän väliä ulos ja kun hänet sinne päästi, alkoi palella ja koko koira tärisi. Joskus puoli yhdeksän aikaan illalla, luulen, Dilbert sai lopulta suolensa tyhjäksi, eikä sinne jäänyt muuta kuin hieman löysää. Ell olikin sanonut, että tavaraa oli jäänyt suoleen hieman, mutta Dilbertin pitäisi saada se itse ulos, koska se vaikutti röntgen-kuvien perusteella pehmeältä ja että Dilbert voi olla melko kauan ripulilla parafiiniöljy-saippua-vesi liuoksen vuoksi. Dilbert joi aika paljon vettä koko illan ja pulautteli sitä ulos samaa tahtia kuin joi. Tänä iltana piti antaa ensimmäinen annos ruokaa ja ekat Canicurit.  Ensin näytti huonolta. Tarjosin ruokaa ja Dilbert, joka on tavallisesti maailman ahnein koira, käänsi päänsä inhoten pois ruuasta. Syötin ihan vähän kerrallaan kädestä ja aluksi suurin osa ruuasta syljettiin pois ja Canicurit varsinkaan eivät meinanneet millään mennä alas. Vähitellen ruokahalu kasvoi ja lopulta Dilbert söikin itse kupistaan sinne laittamani annoksen ja Canicurin palat mun kädestä yksitellen. Syöminen paransi ja piristi selkeästi Dilbertin olotilaa ja myös vesipulautukset ovat ainakin toistaiseksi loppuneet. Taisivat johtua tyhjästä vatsasta. Nyt nukkuu levollisesti Kallen vieressä meidän sängyssä.  Huomisaamun tilanne ratkaisee menenkö töihin vai jäänkö hoitamaan Dilberttiä.

Kaikkea sitä voikin sattua. Tänään olen taas ollut ikikiitollinen eläinlääkäreiden olemassaolosta. Dilbert ei olisi ikinä saanut itse suoltaan tyhjäksi. Onneksi tämä ei ollut vielä ihan suolitukos, vaan diagnosoitiin ummetukseksi.  Dilbertiltä loppuu nyt kaikki leikit luiden kanssa. Luultavasti en osta kyseistä lihaa enää Wilmallekaan, etten vain vahingossa anna sitä Dilbertillekin. Ihan kummallista, että Wilmalle ei tästä lihasta tule mitään oireita, mutta kaksi koiraa voivat olla niin erilaisia.

Täytyypä vielä mainita, että Wilma on ollut todella huomioonottava Dilbertin suhteen tänään. Wilma ymmärtää selvästi, että Dilbert on kipeä.  Olen saanut hoitaa Dilberttiä ilman ensimmäistäkään mustasukkaisuuden elettä Wilmalta. Yleensä kerjää huomiota heti, kun rapsutan jotakin muuta kuin Wilmaa. Kun yritin syöttää Dilbertille ruokaa, Wilma pysyi  poissa eikä yrittänyt yhtään tulla Dilbertikn kupille. Kaiken kaikkiaan Wilma on näyttänyt miltei huolestuneelta ja pysytellyt poissa jaloista. Dilberttiä ei ole yhtään haastanut leikkiin, eikä käynyt tökkimässä sitä. Ihmeellinen on koirien ymmärtämiskyky…

Wilma sai ERIn ja sijoittui luokkansa kolmanneksi – hienoa prinsessa!

Heti alkuun kuvia Wilman tämänpäiväisestä näyttelyesiintymisestä:

(Tiina otti nämä kuvat mun kameralla, kiitos Tiina! Kiitos muustakin aloittelijan opastuksesta.)

Wilman näyttelyura on siis aloitettu tänään Turun messukeskuksessa. Tuomarina toimi Hans Rosenberg ruotsista. Yhteensä welshejä paikalla oli 24. Osa oli kyllä niin upeita, että huh   On se welshi vaan niin nätti koira trimmattuna, laitettuna, pestynä, harjattuna ja puunattuna! Itse epäilin Wilman mahdollisuuksia mihinkään hyvään tulokseen, koska sterilisaatio on vaikuttanut Wilman turkin laatuun aika paljon. Olisimme olleet ihan tyytyväisiä mistä vaan vähintään H:n tasoisesta tuloksesta. Koristekarvat ovat nimittäin yhtä höhhöä. Tuomaria se ei kylläkään näyttänyt haittaavan, niin kuin ei sekään, että minä olin ihan pihalla ja kysyin joka asiasta “mitä nyt?” Wilma ei pitänyt asettelusta ollenkaan, mutta urhoollisesti jäi parin korjaamisen jälkeen haluamaani asentoon. Olin varma, että tuomari huomaa sähläämisemme ja olin hämmästyneen riemastunut ensimmäisen kehän vaaleanpunaisesta nauhasta ja ERI-tittelistä (asiaan vihkiytymättömille tiedoksi: ERI=erinomainen, eli paras laatuarvostelu, jonka voi saada). Minua ystävällisesti valistettiin, että pääsen Wilman kanssa uudelleen kehään muiden  avoimen luokan ERI-narttujen kanssa hetken kuluttua. Siinä seurassa Wilma sijoittui kolmenneksi ja jätti taakseen monta eri-narttua, joita ei nähtävästi oltu steriloitu, joten niiden turkit olivat upeassa kunnossa. Oho Kolmas sijoitus tässä porukassa vei meidät vielä paras narttu-kehään, jossa olimme mun laskujen mukaan viidensiä (vaiko neljänsiä?) – Näin pitkälle emme todellakaan uskoneet pääsevämme aloittelijoina ja höhhöturkin kanssa. Kaikki meni siis ihan nappiin. Aloittelijoille päivä’ oli rankka. Wilma-ressu, vaikka oli muuten tyyni ja hyvääntuulinen, paras-narttu- kehässä viimeisen asettelun aikana murahti, kun yritin siirtää neidin takajalkaa. Siinä kohtaa Wilmalla tuli mitta täyteen: “NYT riittää tämä asettelu pikkuhiljaa!” Kehässä Wilma ei hyväksynyt namupalkkaa, liekö reagoi mun hermostuneisuuteeni. Kehuista häntä alkoi tosin heilumaan eli ne hän hyväksyi. Kaiken kaikkiaan päivästä jäi hyvä mieli ja tästä kokemuskesta rohkaistuneena päätin heti ilmoittaa meidät tammikuunkin näyttelyyn. Wilmalla on erinomainen rakenne ja hyvät liikkeet ja se paikkaa paljon tuota turkkia, joka ei tosin loppupeleissä kait kumminkaan ole pahimmasta päästä, kun vertaa moneen muuhun steriloituun narttuun, jotka näyttävät jo 4 kk leikkauksen jälkeen lähes lampailta. Ekan kehän jälkeen 2 ihmistä tuli erikseen sanomaan Wilmasta, että hän on aivan ihana

Tässä tuomariarvostelu alkuperäisessä muodossaan:

Mycket feminin tik av utmärkt typ. Vackert huvud ock väldigt vackert uttryck. Bra hals. Något öppna frambens vinklar. Bra ben och tassar. Välkroppad. Något brant i sitt kors. Tillräckliga bakbens vinklar. Rör sig med mycket bra steg från sidan.

Pakko vielä sanoa, että kyllä Wilman kanssa on mukavaa ja helppoa liikkua tuollaisissa paikoissa, kun tyttö on kaikesta niin positiivinen, eikä tarvitse vahtia mihin suuntaan irvistää ja missä on toinen uros/narttu. Wilma oli niin kuin olisi aina kulkenut  tuollaisissa paikoissa. Ei kertakaikkiaan mitään ongelmaa tai venkoilua mihinkään suuntaan. Jos olisin ollut paikalla Dilbertin kanssa, uskon kyllä että olisimme pärjänneet ihan hyvin, mutta mun olis täytynyt vaan koko ajan pitää ja pyytää kontaktia, että päästään kunnialla urosten ohi. Dilbert on tosin parempi vilinässä kuin jos lenkillä tulee yksi yksittäinen uhoava uros vastaan.  Wilman kanssa voi kiertää katselemassa kauppoja ja muita kehiä ja Wilma vaan on niin superkiltti tuollaisissa paikoissa.

Tanssittaisko vaan tämä talvi?

Halihöpöläinen ja kultamussukka voivat hyvin. Wilman häntä on, jos mahdollista, ottanut vielä suuremman vallan koko koirasta kuin ennen. Kun propelli heilahtaa, koko koira liikkuu niskasta saakka. Ruokavaliota ollaan pystytty nyt Wilman kohdalla hieman monipuolistamaankin, jee! Barffausaate on miltei levinnyt jo ihmisiinkin – ei me nyt raakaa lihaa syödä, mutta einesten käyttö on radikaalisti vähentynyt ja lisäaineiden määrä valmisruuissa kauhistuttaa, nimim. tänään kaupassa hyllyyn jäi kinkkupaketti, jossa oli 10 eri lisäainetta ja karkkipussi, jossa E-koodeja oli 18.

Olen kroonisesti kateellinen lapsille, jotka saavat tulla kotiin esim. klo 13 halimaan koiria ja kissoja. Koirien kannalta tietysti kiva, että joku tulee ajoissa. Nappasin Simosta pari kuvaa höpöjen kanssa yksi ilta, joten laitetaan tänne yksi.

Mua ei ole jostakin syystä oikein napannut toko tänä syksynä, ei sitten millään. Alkusyksystä kuvittelin vielä treenaavani ahkerastikin tänä syksynä, mutta lähes joka kerta kun alan tekemään koirien kanssa jotakin, liikkeet vaihtuvat tanssiliikkeiksi hyvinkin pian. Pitäisikö ihan reilusti vaan päättää satsata siihen tämä talvi ja antaa itselleen lupa taukoon tokossa? Tanssissa olisi tulossa keväällä Turunb seudulla sen kaltaiset kisat, joihin en todellakaan kehtaa mennä, jos emme valmistaudu kunnolla – ja ne ovat ainoat seudun kevätkisat. Dilbertkin nauttii ihan hullun lailla temppuilusta. Dilbert on ollut mun kanssa pari kertaa kokeilemassa ihan virallisiakin tanssitreenejä, tosin pyysi minua olemaan levittelemättä tietoa tanssivasta rotikasta, menee kuulemma katu-uskottavuus …toko-innon puutteeseen vaikuttanee ehkä myös se, että tunnarin kanssa meillä on ollut aika paljon vaikeuksia, eikä me oikein edelleenkään tiedetä mitä sen kanssa tekisi. Ruutu sen sijaan onneksi saatiin jonkinlaiseen kuntoon jo. Remonttitalvena ei muutenkaan ehdi treenata niin paljoa kuin silloin kun tällaista rakennushulabaloota ei ole kotona, joten voisi ehkä keskittyä jotenkin pääasiallisesti yhteen lajiin, jota treenaa kotona Asia erikseen on tietenkin esim. agi-treenit, joissa toki käydään viikottain silti. Tanssista vielä sen verran, että se varmasti parantaisi huomattavasti kontaktia myös tokoa silmällä pitäen, koska se on niin hauskaa. Wilman koiratanssikoreografiaa varten minulla on jo pukukin. …ei, en taida ihan vielä laittaa itsestäni kuvaa ko. puvussa tänne, vaikka sellainen kuva olisikin ja vielä kohtuullisen hyväkin. Puku on sisäänajettu ja hyväksi todettu työkaverin naamiaissynttäreillä pari viikkoa sitten.

Wilma osallistuu sunnuntaina Turussa koiranäyttelyyn, parturissa on käyty (Wilman kanssa siis) ja huomenna on viime hetken treenit. Olisin ehkä saanut Wilmalle jonkun kokeneemman esittäjän, mutta meidän vaan täytyy saada tämä tehdä yhdessä. Sitä paitsi Wilma on niin mussa kiinni, ettei vieraan kanssa esiintymisestä tulisi yhtään mitään.

Nyt on pakko mennä nukkumaan. Uni tulee aivan väkisin. Hyvää huomenna alkavaa viikonloppua kaikille!

Terveisiä taas täältä remonttityömaalta

Koittakaas nyt kestää tätä hiljaisuutta. Toivottavasti kaikki ei loepta meidän blogin lukemista kokonaan, kun tämä päivittyy nykyään niin hitaasti. Meillä remontti jatkuu ja läppäri viritellään aina välillä keittiön pöydälle, mutta blogeilu ei onnistu ihan samaan tahtiin kuin silloin kun on oma työpöytä. Sanon itselleni koko ajan, että aivan kohta vintti valmistuu, mutta saas nähdä kauanko vielä menee. Loppusuoralla kuitenkin ollaan.

Koissujen kanssa ollaan eletty nyt melko peruselämää. Viikkotreeneissä ollaan käyty (Dilbert agissa ja pelastuskoiratreeneissä, Wilma agissa ja tanssissa), mutta kotitreenit ovat nyt jääneet joidenkin satunnaisten pihatreenien varaan. Kalle on tehnyt sähköhommia yläkerrassa, joten hänestä ei ole ollut viime aikoina mitään iloa kodinhoidon suhteen ja lisäksi olen viime viikot auttanut tiivistetysti Simoa kokeisiin valmistautumisissa. Niitäkin on ollut joka viikko, parhaimmilla viikoilla kahdet, joten tässä pitää vähän kiirettä. Eniten tästä on tietysti kärsinyt tokoilut, joita pitäisi ehtiä tekemään iltaisin, että kehtaa varata yksityistunnin marraskuulle

Dilbert oli tässä taannoin wilman koiratanssitunnilla kokeilemassa Voi kuinka ihkun söpö koiratanssirotkuli!!! Vannon, että sen yhden koreografian teen Dilbertille vielä. Pakko ihan sen takia päästä kokeilemaan, kun kisoissa ei ole ikinä näkynyt rotikoita. dilbert osaa ihan erilaisia liikkeitä kuin Wilma.

Agilitya on tullut nyt suhteessa vähän enemmän, kun ollaan keskiviikkotreenien lisäksi käyty parina lauantaina hupilityssa. Hupility on ryhäm, jossa tehdään itse radat ja treenataan omin päin koirien tason mukaan. Tämä on tehnyt erityisen hyvää Wilmalle, joka oli kehittänyt itselleen jonkun ihme jutun esteiden suhteen. Yhtäkkiä niitä ei ollut kiva hypätä, vaan ne piti kiertää. Tässä taustalla saattoi olla yksissä treeneissä hyvin korkealla olleet esteet. syystä viis, mutta nyt olen hupissa palkannut tiheämmin ja ollaan tehty helppoja ratoja keskimatalilla esteillä ja päästy nauttimaan vauhdin huumasta, joten Wilmallakin on taas alkanut häntä heilumaan agilityradalla.

No niin, nyt saapui taas saksan oppilas sisälle, eli tänä iltana aloitellaan Simon saksan kokeeseen kertaamista. Täytynee siis sulkea tietokone ja ottaa kirjat esille.

Tokoilua ja tanssia

Hei vaan taas kaikille, jotka olette epätoivoisena käyneet katsomassa tapahtuuko täällä mitään. Syy äkilliseen blogin hiljenemiseen oli remontin eteneminen siihen pisteeseen että mun täytyi äkillisesti purkaa työpisteeni kokonaan pois, enkä voinut loisia kokonaisia iltoja Kallenkaan koneella päivittämässä blogeja. Nyt nautiskelen ensimmäistä kertaa uudesta läppäristä, joten nyt taas pääsee päivittämään kuulumisia.

Dilbertin ruutu- ja tunnariprojekti tahmaa hieman. Ruutu meni eteenpäin alussa ihan kivasti ja pysähtyi siihen pisteeseen, kun Dilbertin pitäisi alkaa mennä ruutuun ihan itse ilman että näkee mun siirtävän ruututötsiä. Jatketaan siis treeniä, jossa Dilbert näkee kun ruutu rakennetaan. Kyllä se siitä. Olen aika luottavainen.

Tunnarin kanssa mulla ei sen sijaan kauheesti ole luottamusta mihinkään tällä hetkellä. Kokeesta en voi haaveillakaan ennen kuin dilbert hokaa mistä tunnarissa on kyse. Voi että se osaa olla vaikeaa. Olen kokeillut kaikenlaista:

• yhtä kapulaa on piilotettu nurmikkoon –>etsii hyvin ja käyttää nenäänsä. Mikään muu ei toimikaan.
• häiriökapuloita yksin tai kasoissa näkyviin –> Dilbert ottaa ensimmäisen kapulan, jonka näkee, ei käytä nenäänsä
• kapuloita rivissä –> Dilbert ottaa ekan minkä näkee, ei käytä nenää ollenkaan
• kaksi kapulaa vierekkäin –> Dilbert ottaa ekan jonka näkee, ei käytä nenää ollenkaan
• kapula kiinni jollakin alustalla –> Dilbert ottaa ensimmäisestä kiinni ja tuo koko alustan. Ei käytä nenää.
• kapula piilossa väärinpäin käännettyjen purkkien alla –> Dilbert noutaa a) joko rivissä 1. purkin tai b) alkaa potkia purkkeja kumoon järjestyksessä vasemmalta oikealla löytääkseen kapulan eli ei käytä nenäänsä tai sitten jos kapula on jo kerran löytynyt, menee aina sen vaikka nyt esim. keskimmäisen purkin luokse ja kaataa sen, jos löytyy, tuo kapulan, jos ei löydy, tuo purkin.
• kapulat piilotettu hiekkaan niin että ei näy –> haistelee kyllä, mutta Dilbert tuo kummiskin sen ensimmäisen kapulan, ei sitä mikä on ollut mun kädessä.

Jos saisi Dilbertin ymmärtämään edes että kapuloitra lähestytään aina haistellen. Olen aina vaihtanut kapulaa joka kerta ja mielestäni tehnyt yhden kapulan piilotusta riittävän kauan. Olen kertonut Dilbertille lyhyesti ja pitkästi mitä pitää tehdä ja antanut haistaa omaa kättäni ja yrittänyt käyttää ties mitä apuja, mutta Dilbert ei oikein tunnun käsittävän mistä on kyse. Musta tuntuu että se on yhdistänyt tämän homman puun hajuun eikä mun hajuun.

Nyt on työn alla myös luoksetulon stopit. Treenaan nyt takapalkan kanssa ekaa stoppia ja sen kanssa näyttää pysähtyvän oikein napakasti käsimerkkiin ja vauhtikin putosi hiukan, mikä on hyvä, koska Dilbert on tullut niin sata lasissa, ettei siitä vauhdista oikein pääsekään pysähtymään. Toinen stoppi onkin toiminut aina.

Wilma toimii tokossa selkeästi paremmin tutussa hallissa kuin missään kentällä. Siksi ehkä onkin hyvä nyt treenata muuallakin. Ollaan tehty seuraamista, perusasentoja, luoksetuloja ja jääviä liikkeitä.

Tanssissa uutena projektina on etutassujen varassa tapahtuvat liikeet. Treenataan siis peruuttamalla kaltevalle tasolle.

Wilman allergiatilanne näyttää melko hyvältä. Edelleen aika ajoin hieman punotusta siinä korvassa, joka onkin ollut koko ajan pahempi. Tilanne on kuitenkin pysynyt tosi hyvänä koko syksyn sen jälkeen.  100% varma olen vain siitä, että Wilmalle ei käy nauta, vehnä, valkosipuli, merilevä, eivätkä mitkään luontaistuotteet, vitamiinit yms. keinotekoiset ravintolisät. Kaikki muu on vieläkin kesken. Nyt käytämme bataattia ja kanaa. Kennelrehun auto tulee ensi viikolla ja yritän saada sieltä sitä poron lihaa, että pääsee kokeilemaan.

Taas samat treenit kuin eilen…

Wilmalla seuraamista, perusasentoja ja tanssiliikkeitä siinä välissä. Jotkut tanssiliikkeet ovat niin hauskoja Wilman mielestä, että käyvät miltei palkasta. Kummasti terästää seuraamista, kun Wilma tietää että kohta tulee pyörähdys. Suoraan sanottuna enemmän taisi mennä tanssin puolelle – taas. Kaikkea täytyy kokeilla, kun tuo seuraamistreeni on jokseenkin puuduttavaa. …kunhan Wilma ei sitten tarjoa pyörähdyksiä kokeessa, kun palkkaa ei kuulu. *On muuten ihana palkkana toi raaka broilerijauheliha klönttinä taskussa* …välillä sitä miettii että pitää olla pöhkö kun taskunsa tuollaisella täyttää, mutta kun aina ei yksinkertaisesti ajattele niin pitkälle, että jääkaapissa olisi koko ajan jotakin kypsennettyä koossa pysyvää Wilmalle sopivaa herkkua. Kohta mun taskut ovat täynnä porojauhelihaa, kunhan Kennelrehun auto seuraavaksi tulee Turkuun. Kuitulähteen olen jo vaihtanut Wilman ruokavaliosta erilaiseksi. Enää liha. Korvat näyttävät kyllä mun mielestä melko hyviltä – ehkä voisi kanallakin jatkaa hetken ja katsoa mitä tuon toisen aineosan vaihtaminen tekee. Nyt on hyvä tilanne.

Dilbertin kanssa ruutua ja tunnaria. Ruututreeni on kivaa – kyllä se on eteenpäin mennyt viime aikoina. Yhtä tunnaria Dilbert etsii tosi mielellään nurmikosta ja odottaa tosi innoissaan kun saa mennä etsimään. Tänään ei tehty mitään häiriötreeniä eikä kapula ollut näkyvissä, vaan koko ajan piilotettu heinikkoon. Pari kunnon *rouskis rouskis* puraisua tuli kyllä kapulaan. ARGH!!!

Nii sitä mää vaan, että tää kuppi tyhjeni ja mää aattelin kysyä, että saiskos vähän lisää? Pliis? (Tää on äärettömän tavallinen näky meillä – ja miten Dilbert voikin näyttää niin surkeelta kuppia kantaessaan!)

..voin mä tän kupin kääntää oikeinpäinkin valmiiksi. Saiskos nyt?

Hyvä ruutupäivä

Dilbertillä näyttää ruutu menevän nyt tosi kivasti eteenpäin ilman kosketusalustaa. Treenattiin tänään niin että tehtiin aina muutama kerta samassa paikassa. Dilbert sai nähdä kun siirrän tötsät uuteen paikkaan. En näyttänyt mitenkään ruudun paikkaa eli ei namua tai lelua ruutuun enkä taputtanut enää ruudun perällä mitään tiettyä paikkaa, vaan tötsät aseteltuani palasin Dilbertin luokse, kyselin missä ruutu ja Dilbert haki katseellaan ruudun. Pidin pannasta kiinni ja “usutin” hieman: “Missä se ruutu on?” Dilbertillä oli loppuviikosta ongelma, että lähti niin epäröiden liikkeelle. Kaikki liikkeet, joissa Dilbert joutuu irtoamaan tahmaavat joskus ja näyttää siltä että Dilbert empisi saako oikeasti lähteä minusta poispäin. Hypyllä ja noudoissa tehtävän hauskuus on kuitenkin yleensä vienyt voiton kun liike on opittu kunnolla ja irtoamisongelmaa ei ole enää myöhäisemmissä vaiheissa ollut. Tämä pannasta estämisen nostaa Dilberttiä aina, joten kokeilin apukeinoksi tähän harjoitteluvaiheeseen ja se tehosi tälläkin kerralla ja Dilbert ampaisi ihan ruutun perille saakka joka kerta. Ei tötsien kaatamista, ei “missä-se-kosketusalusta-on-himmaamista” ennen ruutua, vaan ihan suoraan oikeaan paikkaan. Dilbert myös pysähtyy tosi hyvin käskystä. Seuraava vaihe on varmaankin nyt se, että käyn vaihtamassa ruututötsien paikkaa niin, että Dilbert ei näe kun rakennan ruudun, jolloin Dilbert joutuu ihan itse etsimään ruudun katseellaan pihalta. Sitten kun se sujuu, toivoisin, että siinä vaiheessa Dilbert on syttynyt liikkeeseen jo niin paljon, että ei tarvitse enää nostaa ruutuunmenohaluja pitämällä pannasta kiinni.

Tunnarista ei ole paljoa muuta sanottavaa kuin viimeksikään. Ollaan tehty yhden kapulan nurmikkoon piilottamista ja yhden kapulan piilottamista purkkien alle. Nuuskii älyttömän hyvin, kun piilotan nurmikkoon ja löytää aina. Ihan selvästi käyttää nenäänsä siinä, mutta ei mitään käsitystä siitä että kapulan pitää hasita minulle. Purkit kaataa järjestyksessä, eikä edes yritä haistella niitä. Musta tuntuu että tuo purkkijuttu ei toimi. Kokeilin kahdella kapulalla ihan läheltä noutoa ja muutaman kerran nostikin heti oman kapulan, mutta se oli siinä tyrkyllä. Pari kertaa kun siirsin molemmat samalle viivalle, Dilbert nappasi tosiaan sen ensimmäisen kapulan joka silmiin osui, ilman että olisi edes yrittänyt käyttää nenäänsä. Musta alkaa tuntumaan, että mä en uskalla jatkaa kuin sitä nurmikosta etsimistä yhdellä kapulalla. Tosta purkkipelistä ei ole mitään hyötyä, kun ei Dilbert edes yritä käyttää nenäänsä, niin kuin ei silloinkaan kun kapulat ovat näkyvillä. Silloin otetaan ensimmäinen, mihin katse lukittuu. Nurmikkoon piilottamalla se sentään nuuskii.

Wilman kanssa ollaan tehty back-to-the-basics treeniä: seuraamispätkiä, perusasentoja ja luoksetulon nopeuden kasvatustreeniä. Mahtaneekohan olla mitään eroa siihen, mitä ollaan muuten viikolla ja viikonloppuna tehty. Pääasia että treenattiin. Lopuksi vaihdettiin tanssitreeniin, mikä olikin sitten 100 kertaa vauhdikkaampaa ja hauskempaa: pujottelua eteen ja taakse, peruuttamista kaukoliikkeenä ja peruutuksen päässä pyörähdyksiä, tassuliikkeitä, takajaloilla pomppimista, ohjaajan ympäri kiertämistä, jne. Voi kun Wilma innostuisi tokostakin yhtä paljon kuin tanssista!

Wilman allergiatestitulokset tulivat

Granholmin Sari soitti Vettorista äsken, että Wilman allergiatestitulokset tulivat. Testit tehtiin Amerikassa ja nyt tuloksia ollaan odotettu kolmisen viikkoa. Yllättävää, mutta Wilma ei reagoinut mihinkään varsinaisesti niin voimakkaasti, että voisi sanoa hänen olevan allerginen sille. Testissä ei toki testattu ruoka-aineita, koska niitä ei kuulemma voi luotettavasti testata, vaan testauksessa oli mukana siitepölyt, huonepölyt, homesienet, varastopunkit, kissa, yms. Kuitenkin vaikka varsinaista allergiaa ei voitu näiden testien perusteella todeta, Wilma oli silti reagoinut useampaan siite- ym. pölyyn hieman. Näitä olivat 2 eri huonepölypunkkia, jalava, timotei, raiheinä, koiranheinä, karvamesiheinä, rönsyrölli, pujo ja varastopunkki. Kaikkein eniten näistä koholla olivat huonepöly ja pujo, mutta lääkäri sanoi, että nämäkin luvut olivat niin alhaiset, ettei voi puhua allergiasta. Kuitenkin hän piti mahdollisena, että kun on kyseessä näin yleisherkkäkoira, joka reagoi vähän näin moneen eri asiaan, kaikki tämä yhdessä voi aiheuttaa kesäkaudella hieman limakalvojen turvotusta ym. Kuitenkin enemmän nyt allergianaiheuttajametsästyksemme siirtyy ruoka-aineiden puolelle. Lääkäri ehdotti että vaihtaisimme kanan poroon tai peuraan. Poroa onneksi saa esim. Kennelrehun autosta. Jos joku tietää mistä saa peuranlihaa järkevään kilohintaan, niin vinkkejä otetaan vastaan. Kuiduksi hän ehdotti jotakin eksoottista, mitä Wilma ei ole koskaan saanut, esim. bataattia, maniokkia tai jamssia.

Tällä hetkellä kuitenkin Wilman korvat ovat melko hyvässä kunnossa. Ne punottavat aika-ajoin hiukan, mutta tällä hetkellä tilanne on kuitenkin melko hyvä – ainakin parempi kuin kesällä, mikä puoltaisi teoriaa että kaikki nuo siitepölyt yhdessä, vaikka varsinaista allergiaa ei olisikaan, aiheuttaisivat jonkinlaisia oireita. Kesällä Wilma myös yski hieman säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina joku köhäys muutaman kerran päivässä. Nyt ei ole enää moneen viikkoon siitepölykauden loppumisen jälkeen ollut niitäkään oireita. Saattaahan olla, että Wilma onkin hiukan allerginen esim. kanalle. Mistäs sitä tietää ja sen näkee vasta kokeilemalla. Kanaa on kumminkin saanut jo kuivaruuassakin vuosikausia. Vaikka siipikarja yleensä käy allergisille, niin periaatteessa on mahdollista, että Wilma olisi herkistynyt sille, koska on sitä sen verran paljon syönyt.

Viikon treenikuulumisia

Viikon aikana ollaan normaalin arkielämän ja lenkkeilyn lisäksi treenattu tokoa ja temppuja kotona ja käyty tottistelemassa ja agiliitämässä äidin johdolla ja Dilbert on käynyt treenaamassa hakua iskän kanssa.

Hakurintamalla ei käsittääkseni mitään mullistavan uutta. Treenaavat eteenpäin tasaista tahtia. Tällä viikolla olivat vaihteeksi tehneet suorapalkkatreeniä. Kallella ja Dilbertillä alkaa pikapuoliin VSPK:n Johannalta tilaama hallintakurssi, jota odotellessa miehet ovat hakeneet koirahäiriötä hallintatilanteisiin yhdestä ohitustreeniporukasta.

Dilbert oli myös agilitytreeneissä keskiviikko-iltana. Radalla oli 16 estettä. Päästiin pariin kertaan kokeilemaan. Ope kehui että mun ohjaus on parantunut tosi paljon ihan viime viikkoina (jee!) ja kieltämättä muistan radatkin paremmin kuin alkusyksystä. En tajua mikä muistinvähennysvaihe itselläni oli silloin. Dilbert teki kivasti käännökset, aika tiukatkin mutkat. Pudotti tosin pari estettä. Toiseen syynä oli se, että kehuin kesken hypyn, kun Dilbert oli esteen päällä, jolloin se käänsi päänsä heti mua kohti ja rima tipahti. Toiseen en tiedä mikä oli syynä.

Wilma oli samalla agilityradalla. Esteet olivat nyt korkeammat kuin pitkään aikaan. Wilma on viime viikkoina tehnyt loistavaa työtä pitkilläkin radoilla, mutta tällä kerralla korkeat esteet aiheuttivat pari kiertoa ja hieman epäröintiä. Toisella kierroksella päädyin tiheään palkkaamiseen. Kuitenkin Wilma hyppää aina puhtaasti eikä tiputa koskaan rimoja. Jos joku ongelma tulee, se on esteen kierto. Dilberthän ei kierrä mistään. Se hyppää ja menee vaikka ei olisi tilaa, rymistelee nauraen vaikka läpi. Jos Dilbert olisi ihminen se varmaan harrastaisi romurallia, jossa saa ihan luvan kanssa pistää peltiä ryttyyn.

Tokopuolella Dilbertin kanssa on jatkettu ruutu- ja tunnaritreeniä vaihtelevalla menestyksellä. Voi pässi kun sais ton prinssiin hokaamaan mistä tunnarissa on kysymys. Me voidaan noutaa ruohikkoon kätkettyä tunnarikapulaa loputtomiin, mutta kun ruoho otetaan pois, Dilbert noutaa ensimmäisen kapulan minkä näkee, tuoksui miltä tuoksui. Ruutuun Dilbert kaipaa vielä tukea lelulta tai namulta tai niin että kutsun ruudun takaa tai että käyn näyttämässä ruudun hänelle ensin tai käytän postimerkin kokoista kosketusalustaa. Käsitys siitä kyllä on että ruututörpöt merkitsevät jotakin ja sinnepäin lähdetään, mutta edelleen epäselvää mitä tehdään ruudussa, jos kukaan ei ole näyttänyt pysähdyspaikkaa etukäteen tai laittanut sinne lelua/namua/kosketusalustaa.

Wilman kanssa ollaan tehty tokossa ihan perusseuraamista, perusasentojen vahvistamista, jääviä, luoksetuloje jne. Toi seuraamistreeni on kyllä aika puuduttavaa. Mäkin kyllästyn saati sitten koira. Muistan kyllä kun Dilbertin kanssa hinkkasin tätä seuraamista, niin tuntui ettei näistä perusteista tullut loppua ollenkaan ja sitten me vasta innostuttiin koko lajista, kun päästiin treenaamaan muutakin kuin seuraamispohjaisia liikkeitä.

Koiratanssissa Wilma teki taas aivan loistavaa työtä. Ihanaa katsoa, kuinka innostunut Wilma on siitä lajista. Palkattomuuden sietokin on kasvanut huomattavasti viime keväästä. Tämän viikon uusi aihe oli etutassujen varassa tapahtuvat liikkeet eli takatassut vaan ylös seinää vasten. Jotkut koirat pystyvät kävelemäänkin etutassuillaan. Wilma on ehkä vähän iso siihen, mutta siihen, että Wilma nousee etutassuilleen takatassuilla tukea seinästä ottamalla on kyllä mahdollista päästä.  Tätä tosin alettiin treenaamaan ihan A-esteen avulla. Se on riittävä kaltevuus alkuvaiheeseen. Wilma peruutti ihan näppärästi A-esteen kaltevalle pinnalle jo lopputreenistä. Palkattomuuden kesto kasvaa vähitellen. MIhin se riittää, en osaa sanoa. Kisatilanteet paineistavat Wilmaa sen kautta, että minä tietenkin olen hieman jännittynyt niissä ja esim. Janakkalassa osi sitten Wilma halusi vain pois kehästä. Juteltiin jälkikäteen, että se oli selvä reaktio mun jännitykseeni. Wilma vaistosi sen, eikä tuntenut oloaan mukavaksi. Wilma on tälläisille asioille tosi herkkä. Treeneissä toimii hyvin, kun sillä ja mulla on hauskaa. Pari viikkoa sitten treeneissäkin tosin kun kumarruin vähän väärällä tavalla Wilman yläpuolelle, tuli heti kielto ja jos siinä tilanteessa alkaa vaatimaan, Wilma menee kokonaan lukkoon eikä tee mitään. Kui osaisi itse aina vaan mennä sillä mielellä kisoihinkin, että millään ei ole mitään väliä – sinne mennään pitämään hauskaa ja ollaan rennosti. Tässä asiassa Wilma on aivan erilainen kuin Dilbert.

Kuva: Juha Hämäläinen www.haukkuvat.fi (Tämä kuva on tosin vanhaa satoa keväältä 2008, mutta pakko laittaa se taas esille, kun tämä on minusta niin hauska)

Yritetään nyt viikonlopun aikana ottaa molempien koirien kanssa joka päivä vähän tottista ja Wilman kanssa varmasti vähän tanssiliikkeitäkin, vaikka äitini onkin tämän viikonlopun Turussa. Dilbertin ruututreeniin yritän saada perheenjäseniäni apuohjaajiksi laittamaan namua tai lelua ruutuun. Raportoin sitten taas kuinka etenee. Kuulumisiin!

Dilbert hierottavana

Dilbert kävi tänään Piiran Leenalla hierottavana. Selkä taas jumissa, tottakai. Ja mitään ei näy liikkeistä ulospäin – kipukynnys on hirvittävän korkea. Tästä lähtien täytyy hieroa vähintään kerran kuussa, mielellään itse vielä tiettyjä paikkoja siinä välissä (vasen hauislihas esim.) Lisäksi pitää olla erityisen tarkka lämmittelyiden ja jäähdyttelyjen kanssa (myös pelastuskoiratreeneissä, ei siis suoraan autosta hommiin, joissa juoksee sata lasissa pitkin metsää kuin aropupu) ja agi- ja hakutreenien jäähdyttelylenkin jälkeen Back-on-Track-takki päälle kotona pariksi tunniksi.

Tänä iltana iltalenkillä oli eka kerta kesän jälkeen kun oli oikeasti kylmä. Näin se syksy ja talvi vaan lähestyvät. Brr…

Ruutusekoilua ja tunnarisähläystä

Viime päivinä ollaan yritetty saada jotakin tolkkua Dilbertin ruutuun ja tunnariin. Dilbert on ollut kiinni kosketusalustassa ja juossut kyllä ruutuun, mutta heti kun postimerkin kokoinen kosketusalusta häviää tai peitetään, Dilbert kirmaa ruututötsille kaatamaan niitä tai pysähtyy paria metriä ennen ruutua katsomaan mua: “Alustaa ei näy missään, mitä tehdään mamma?” Pariltakin toko-opettajalta tähän on saatu vinkkejä nyt ihan lähiaikoina ja kaikkea on kokeiltu. Eilen ressukka oli niin sekaisin, etten uskonut tästä enää liikettä tulevan lainkaan. Tänään Dilbertin motivaatio kasvoi pilviin paistetusta luomu-broilerista ja yhtäkkiä homman tarkoitus alkoi selviämään. Nyt ollaan siis menossa käsittääkseni taas eteenpäin – ja ILMAN kosketusalustaa. Huh

Tunnari on toinen murheen kryyni. Vaikuttaisi vähän siltä että Dilbert on nyt yhdistänyt koko homman kapulan nätisti ottamiseen ja ei enää käytä nenäänsä ollenkaan. Kaveri keskittyy vain siihen, että noutaa NÄTISTI ensimmäisen kapulan, jonka näkee – eikös se ollut homman nimi? Saatiin lauantain toko-tunnilla ohje jättää nyt nätisti-harjoitukset pois kokonaan ja alkaa vahvistamaan nenän käyttöä. Yhtä kapulaa piilotetaan edelleen nurmikkoon ja rinnalla kokeillaan oman kapulan hajun tunnistamista purkkien alta. Ongelma vaan näyttää olevan että jos ekan kerran kapula on vasemman purkin alla, Dilbert yrittää kaikilla seuraavilla kerroilla tarjota itsepintaisesti vasenta purkkia ja tarvittaessa vaikka noutaa sen mulle: “Sen on pakko olla vasen purkki, kun siitä kerran sai palkan. Ihan pihalla siis.

Tokon lisäksi tänään tehtiin pariin otteeseen vähän temppuja Dilbertin kanssa. Otan aina joskus koiratanssityyppistä aktivointia Dilbertinkin kanssa, kun ne temput on niin hauskoja ja Dilbert nauttii niistä niin paljon. Dilbert olisi niin hauska tanssikaveri

Wilman kanssa lähiaikoina painotetusti Back to the basics -treeniä: perusasennon vahvistamista (jää joskus vinoon ja sitten korjaa – pitäisi mennä kerralla suoraan, paistetun luomu-broilerin kanssa meni kyllä joka kerta suoraan), seuraamispätkiä kokeillaan jatkossa niin, että palkkaa säilytetään suussa (jospa vaikka saisin Wilman näin hiukan eteenpäin ja ottamaan paremmin kontaktia). Luoksetuloissa vauhtitreeniä. Nyt taas lönköttelee ihan rauhassa sivulle, kun pitäisi laukata. Saatiin ohje kokeilla sitä että Wilman lähestyessä vapautetaan mun taakse heitetylle pallolle. Wilma nosti treeneissä laukan pallon perään. Katsotaan onko tästä hyötyä. Näitä olen tahkonnut tänään välillä aina koiratanssilla maustettuna.

Tänään olin myös katsomassa koiratanssikisoja Vahdolla. Harmitti oikein, että en ollut ehtinyt tekemään Wilmalle koreografiaa ja siksi ei osallistuttu. Paikanpäällä tuli vähän sellainen olo, että melkein olisi voinut koittaa improvisoida.

Pyöräilyä ja tottistreeniä prinsessan kanssa

Wilma sai pitkän reilusti päälle tunnin pyöräilylenkin aamulla, kun jäin tytön kanssa yksin poikien lähdettyä kirppikselle ja Kalle ja Dilbert suuntasivat kohti raunioita. Olen sanonut varmasti ainakin kymmenen kertaa, että Wilma rakastaa vauhdin huumaa, jonka saavuttaa juostessaan pyörän vierellä. Millään ei malttaisi hidastaa ja jos minä hidastan, niin Wilma vaan jatkaan juoksua ja yrittää miltei vetää mun pyörää eteenpäin. Tänään yhdessä kohdassa Wilma yritti selkeästi juosta kovempaa kuin mitä annoin hänen juosta ja Wilma kääntyi haukkumaan mulle, että alas tulla jo sieltä hidastelija! He hee Wilma ressun täytyy oppia, että alku ja loppu on rauhallista tasaista ravia, ettei tule lihasrevähdyksiä tai jumituksia, keskellä voi sitten laukata. Wilma haluaisi laukata heti ja aina.

Wilman (ja minun) vähän levähdettyä Facebookin Farmvillen seurassa, mentiin vähän ulos tottistelemaan. Kokeilin hiukan Jessican eilisiä oppeja Wilmaan. Tehtiin siis ylempienkin luokkien liikkeiden alkeita alo-liikkeiden lisäksi. MItään ei kyllä kovin paljoa. Nyt meidän täytyy ottaa oikein tehotreeniin nuo Wilman seuraamiset, jos meinataan tänä talvena päästä kokeilemaan Wilman kanssa tokon alokasluokan koetta. Muut liikkeet saadaan valmiiksi, mutta kun tuntuu tuo seuraaminen etenevän niin hitaasti. Pääasia tietenkin että menee kuitenkin eteenpäin koko ajan. Täytyy tietenkin myöntää, että vaatimukset on vähän korkealla, ennen kuin kokeeseen haluan mennä. Monta kertaa olen nähnyt kokeissa, että seuraaminen on välillä ihan mitä sattuu ja silti ihmiset menevät kokeeseen kokeilemaan. Tältä aamupäivätä lopetettiin kuitenkin treenit aika lyhyeen, koska Wilman viretila ei tuntunut olevan paras mahdollinen aamun pyörälenkin jälkeen. Levätköön nyt päivällä, niin kokeillaan uudestaan illalla. Minä lähden tästä siivouksen pariin. Hyvää sunnuntai-päivää kaikille!

—

Lisäys illalla: Dilbert on oppinut ottamaan tunnarikapulan kädestäni tai edestään maasta todella varovasti yhtään liikuttamatta hampaitaan enää sen jälkeen kun kapulan on varovasti nostettu. Eilen aamulla vielä puri hampaat kapulaan tosi kovin ja yritti pureskella. Jessicalla taisi olla tosi hyvät vinkit, kun homma alkaa sujua näin hyvin vasta 2 päivän treenin jälkeen. Kiitos Jessica!

Wilman kanssa tehtiin myös vielä illalla kaukoja.

Terveisiä Jessica Svanljungin tokoseminaarista

Dilbert osallistui tänään kanssani Jessica Svanljungin koko päivän kestävään toko-seminaariin. Jessica oli keväälläkin Turussa ja silloin olimme mukana kuunteluoppilaina. Nyt päästiin Dilbertin kanssa ihan koirallisiksi kurssilaiksi. Alla olevassa kuvassa odotellaan vuoroamme kentän reunalla nurtsilla.

Päivä oli taas tosi antoisa. Työskentelimme kahteen kertaan. Ekalla kierroksella kävimme läpi Dilbertin ruutua ja tunnaria (lähinnä sen puremista ja kuinka siitä päästään eroon) ja tokalla kierroksella luoksetulon stoppeja, merkille lähettämistä ja kaukoja.

Ensimmäisellä puoliskolla en tajunnut antaa kameraa kenellekään, joten ruutu- ja tunnaritreenistä ei ole valitettavasti kuvia.

Ruudussa pitäisi nyt päästä eroon kosketusalustata. Alusta on pienentynyt ja pienentynyt, mutta jos yritän peittää sitä pientä palasta niin että Dilbert einäe sitä tai yritän poistaa sen, Dilbert kurvaa kartiolle ja pelaa sillä jalkapalloa tai noutaa sen. Hommaa on nyt kokeiltu koko kesän. Jessican mielestä voisimme nyt samantien kertaheitolla jättää koko läpyskän pois ja ottaa läheltä ruutua ruutuun lähettämisiä niin että käyn näyttämässä Dilbertille paikan mihin kuuluu mennä (taputtaa maata siinä kohdassa ja sanoa että tässä on RUUTU) ja tulla lähettämään. Pysäytys oikeaan paikkaan ja palkka. Itse asiassa täytyy sanoa että treeneissä tämä tosiaan toimi. Tosin kotipihalla kävi taas kaatamassa kartiot ensi töikseen. Saatiin me muutama onnistuminenkin.

Tunnarin puremistakin katsottiin. Olen tehnyt pitoharjoituksia niin että olen pitänyt kuonosta kiinni, mutta se ei tunnu auttaneen kauheasti. Nyt tehtiin niin, että pidän toisesta reunasta kiinni ja Dilbert saa ottaa kapulasta kiinni vain hyvin varovasti. Jos tekee sen varomattomasti ja yhtään puree, kapula häviää saman tien. Palkka tietysti heti sekunninkin onnistumisista, kun lähestyy hampaittensa kanssa kapulaan varovasti ja ottaa varovasti kiinni. Tämäkin tuntui menevän heti eteenpäin tänään. Jessican mielestä voin myös oikein hyvin tehdä vierellä tunnistustreeniä niin että piilotan oman kapulan nurmikolle ja vähän heinää päälle ja annan Dilbertin löytää kapulan. Häiriökapuloitakin voi alkaa ottamaan mukaan kunhan antaa palkkalupauksen heti kun koira on tarttumassa oikeaan kapulaan, jolloin Dilbert lopettaa homman kesken ja tulehakemaan palkkansa.

Toisella puoliskolla ujutin kameran kurssikaverille. Tuhat kiitosta ihanista kuvista!!!

Luoksetuloissa palattiin hetkeksi vaiheeseen jossa vahvistan seisomaan pysähtymisen napakkuutta vielä sanallisella käskyllä ja annan itse käskyt napakasti ja liioitellusti. Parani heti paljon! Myös maahanmeno muuttui liioitellusta elekielestäni paljon napakammaksi. Olen varmaan tehnyt liian aikaisin liian koemaisesti näitä.

Kuvasarja Dilbertin luoksetulon lähdöstä ja vauhdista:

Merkille lähettäminen on ollut pitkään mielssäni, mutta operatiivisella tavalla aloitettaessa Dilbert on toistaiseksi käynyt kaatamassa sangon tai noutanut sen. Nytkin yritti moneen kertaan. Jessica ehdotti että ohjaisin sitä ihan vahvan eleavun kanssa sinne sangon taakse seisomaan ja laittaisin joko raskaan sangon, kukkaruukun tms. tai naulaisin kartion jollekin alustalle tai maahan. Tätä päivittäin useita viikkoja. Itse olen miettinyt myös että opettaisin tämän esineen kierron avulla. Wilmakin oppi niin nopeasti kiertämään esineen koiratanssissa, joten Dilbertkin varmasti oppisi sen aika nopsaan, ja sitten vain pysäyttäisi taakse. Unohdin kysyä Jessicalta pitääkö tapaa hyvänä vai ei. Dilbertin kanssa ei otettu ohjatun suuntia, mutta Jessica opasti yhden koirakon alkuun ohjatun treenissä, joten sen perusteella voi aloittaa nekin treenit.

Tässä Dilbert merkillä:

Ja sitten kaukoja. Dilbertin ongelma on paikallistettu jo aikaisemmin kesällä. Se on siinä kun Dilbert pitää seisomasta istumaan mentäessä tassut paikallaan ja siirtää peppuaan kun pitäisi tehdä päinvastoin. Tämän treenin olen jo aloittanut, mutta kastottiin sitä vähän. Kokeiltiin lautaa etutassujen eteen ja jopa takajalkojen eteen mahan alle. Tämä vaatii vain hiomista.

Seisomasta istumaan meno:

Istumisesta maahanmeno (Äh, ja taas se taittaa sen tassunsa alle):

Sitten kokeillaan sitä lautaa takajalkojen eteen:

Lopuksi tehtiin paikallaanmakuuta ja paikallaan istumista ohjaajien ollessa piilossa. Dilbert ei koskaan malta odottaa hiljaa vierellä tuomaripuhuttelun ajan vaan seilaa edestakaisin maahan ja ylös – niin tänääkin. Tähän sain neuvoksi puuttua ihan tiukalla kiellolla EI! / HYI! ja nykäistä remmistä. Itse paikallaanolot menivät tosi hyvin vaikka samalla kentällä oli isä kahden pikkupojan kanssa pelaamassa jalkapalloa ja jalkakäytävällä joku ajeli potkulaudalla. Dilbert tuijotti ihan mun perään koko ajan vaan eikä välittänyt häiriöistä mitään. Ei ottanut myöskään häiriötä muista koirista.

Tässä vielä kuvia muutamasta kurssikavereistamme – ihania koiria

“Das ist der Teddybärtanz, tanz, tanz!”

…Sie tanzen hin, sie tanzen her,
tanzen tanzen kreuz und quer,
klatchen klatchen in die Hände,
da wackeln schon die Kellerwände

Sie tanzen durch und machen Krach,
alle Mäuse werden wach,
doch keine Maus will sich beschweren,
sie tanzen tanzen mit den Bären…

Nyt Wilmalla on koiratanssikappale: Teddybärtanz saksankieliseltä lastenlaulucdltä Schnappi und seine Freunde. Meni lasten laulujen puolelle, mutta sopii rytmillisesti meille oikein hyvin ja on hauska. Täytyy vain keksiä jostakin nallekarhun puku tätä varten.  Tänään siis oltiin tanssissa ja improvisoitiin liikkeitä tähän musiikkin samalla kun levyraati arvosteli sopiiko laulun rytmi koiran ja ohjaajan liikkeille. Levyraati näytti vihreää valoa, joten nyt voi alkaa miettimään koreografiaa.

Molemmat pääsivät myös pariin otteeseen agilityradalle ja tekivät ihan kivaa työtä. Jotakin pientä oli, josta selvittiin ottamalla pari estettä uudelleen. Molemmilta taisi tippua yksi rima. Wilma ei yleensä pudota ollenkaan, mutta tänään tuli yksi alas ja yhdestä taisi juosta kertaallee ohi.

Kotona tehtiin molempien kanssa vielä treeneistä jääneillä herkuilla perusasentoja, tanssipyörähdyksiä, pujottelua, jalkojen välissä kulkemista eteen ja taakse, jne.

Terveisiä eläinlääkäriltä – taas!

Aslan ja Caspian lähtivät samalla rokotuksille, kun joka tapauksessa olin varannut Wilmalle ajan allergiatestiin. Wilmalla taas näytti viime torstaina labratestit kahta ja kolmea plussaa hiivaa, kokkia, sauvaa… you name it, kaikkea löytyy. Torstainen eläinlääkäri kirjoitti varmuuden vuoksi viikonlopun yli antibioottia, jos ei pärjätä. Hassuinta on, että Wilma ei oireile ulospäin, vaan on iloinen ja pirteä. Tänään oltiin omalla Sari-eläinlääkärillä, joka päätti nyt sitten, että ennen kuin allergiatestin tulokset tulevat, ei aloiteta edes antibioottia, vaikka torstaiset labrat näyttivätkin bakteerikasvua. Korvassa ei nimittäin näkynyt tulehduksen merkkejä, eikä mitään märkimistä, minkä vuoksi testiin Wilman viikolla vein. Sen sijaan korvassa näkyi nokkosihottumaa. Blääh…Wilman verinäyte lähti siis Amerikkaan ja tulokset tulevat parin-kolmen viikon kuluessa ja niiden perusteella tehdään jatkohoitosuunnitelma. Tämä neiti on kyllä herkkis. Jollakin kummallisella konstilla Wilman oma vastustuskyky näyttää voittaneen varsinaisen tulehduksen, mutta jotakin allergian aiheuttajaa se saa joko sisäisesti tai altistuu sille ulkoisesti. Jos tulehdusoireet palaavat, niin aloitetaan heti antibiootti, mutta nyt katsotaan ilman hetki vielä…. Eläinlääkäri kehui että Wilman luonne on ihan timantti Wilma näyttää kyllä aina parhaat puolensa eläinlääkärillä.

* * *

Treenirintamalla tottista hiukan. Kaukoja molempien kanssa. Dilbertillä on projektina tällä hetkellä kaukojen liikeratojen muuttaminen niin että takajalat eivät liiku myöskään kun istuu seisaaltaan. Kaikki muu menee puhtaasti, mutta kun seisoo ja istuu siitä niin pitää etutassut paikoillaan, jolloin takatassut liikkuvat. Wilmalla perus maahan-istu -treeniä avon kaukoja varten. Dilbertin kanssa askelsiirtymiä ja Wilman kanssa seuraamista.

Se rontti varasti treeninamut!

Dilbert lähti tänään Kallen kanssa ylimääräisiin rauniotreeneihin, joten minä ajattelin tottistella vähän Wilman kanssa. Jääkaapissa oli juuri sopivasti puoli purkillista keitettyjä broilerin sydämiä. Otin kameran mukaan- ajattelin ottaa jonkun kivan kuvan blogia varten illan tottistelusta. Laskin herkkupurkin kaivon kannelle hetkeksi ja nappasin pari kuvaa pihan kukista. Wilma pyöri jaloissa ja välillä juoksi nuuskuttamaan jotakin heinää muutaman metrin päähän. No niin, nyt voitaisiin aloittaa: “Wilma! Hmm… missä se on?” Nopea katse ympäri ja ääks, siellähän se söi broilerin sydämiä purkista kaivon kanne päällä. Ehdin just paikalle todistamaan viimeisen sydämen katoamista. Wilma katsoi häntä heiluen silmiin ja sanoi isolla äänellä “Röyh!” ..niin, varmasti oli hyvää, uskon. Sinne meni meidän tämän illan treenailut. En viitsinyt alkaa sulattamaan pakastimesta uusia sydämiä ja keittämään niitä. Tästä tuli siis valokuvausilta. Tässä muutamia Wilma-kuvia tältä illalta:

Tässä katsotaan lentokonetta, joka lensi meidän ylitse.

Lopulta me bongattiin puusta orava, jnka Wilma olisi halunnut Tätä kuvaa otettaessa orava sirkuttaa puussa ja tuijottaa meitä ja Wilma yrittää kiivetä runkoa pitkin puuhun hakemaan oravan.

Kai mun on pakko laittaa se oravan kuvakin vielä:

Agiliitoa ja tanssin pyörteitä keskiviikon kunniaksi

Taas treenattiin. Eilen illalla agilityssa molempien kanssa ja Wilman kanssa tanssissa. Agilityssa ratatreeniä. Dilbertin kanssa muuten ihan hieno rata, mutta puomin kontakteilla haettiin hiukan oikeaa suoritusta ja otettiin puomi muutamaan kertaan. Dilbert pysähtyy kosketusalustalle hyvin, jos annan koske-käskyn – ilmankin sitä pysähtyy, mutta ei tarjoa itsenäisesti kosketusalustalla seisomista. Homma on kuitenkin mennyt eteenpäin tosi kivasti. Sillä on ollut aina radalla sellainen vauhti päällä, että en ole oikein uskonut että alkaa pysähtymään kosketusalustalle. Ihmeellisesti vaan pysähtyy. Vielä kun saisi tuon käskysanan häivytettyä. Täytyy treenata vähän vaikkapa portaissa kotona viikon aikana…

Wilman radat menivät jo toista viikkoa peräkkäin ihan älyttömän hyvin ilman virheitä ja sähläystä. Minäkin muistin radan! Ainoastaan renkaalla kiersi renkaan takaa, mutta se oli mun oma moka, koska kiilasin Wilman ja laitoin käden lähes renkaan eteen niin että Wilma koki, että sen täytyy väistää. Johanna sanoi, että Wilman kanssa voisi jo mennä möllikisoihin ihan hyvin. En ole ikinä ajatellut kisaavani agiltyssa, mutta möllikisoja nyt ehkä voisi kokeilla joskus.

Tanssissa sekalaista liiketreeniä ja lopussa levyraati. Jokaisella oli musiikki mukana ja katsottiin sopiiko se omalle koiralle. Itse en ole vielä aivan varma meidän kappaleesta. Hectorin Takataan roos on ollut kauan jo tapetilla, mutta se on vähän lyhyt. Eilen tosin Johanna vinkkasi, että kappaletta voisi keinotekoisesti pidentää hieman – joku osio vaan kahteen kertaan keskelle kappaletta. Tuota en ollut tullut ajatelleeksikaan. Ehkä tosiaan teenkin sen seuraavaksi kerraksi.

Ekaa kertaa kesän jälkeen hyvä tokovire :-)

Brrr, voi että eilen illalla oli kylmä! Lähdin treeneihin ilman takkia ja meinasin paleltua. Samalla huomasin, että ensimmäistä kertaa kesän jälkeen Dilbertin tokovire oli sellainen kuin pitääkin. Kaikki liikkeet tehtiin innokkaasti – perusasentoihin lennettiin. Jee Kyllä se vaan niin on, että Dilbert tarvitsee kesätauon tokossa ettei ehdollistu väärään viretilaan. On käsittämätöntä, että tehokkaan ja hyvävireisen treenin lämpötilaraja näyttää olevan niinkin alkahinen kuin 15 astetta. Tänäkään kesänä en ole paljoa uskaltanut treenata kun olen tiennyt ettei Dilbertin vire ole mitenkään parhaimmillaan kesälämpötiloissa. Eilen kun elohopea laski tarpeeksi alas ensimmäistä kertaa oikeastaan, niin Dilbert oli tosi innokas. Illan aihe oli kaukot – tein itsenäisesti luoksetuloja stoppien kanssa ja hiukan seuraamista. Kaukoissa Dilbert tuntee käskysanat ja reagoi niihin hyvin, mutta edistää hiukan. Dilbertin ongelmahan on että seisaaltaan mennessän istumaan pitää etujalat paikoillaan ja siirtää peppua, kun pitäisi olla päinvastoin, että takajalat pysyvät paikoillaan ja siirtää etujalkoja taaksepäin istahtaessaan. Nyt yritän muuttaa tuota istumaanmenotapaa ja palasin harjoittelemaan oikeaa istuutumistapaa ihan läheltä ja uudella käskysanalla. Luoksetulon stopit oli mlko ok eilen. Käsimerkistä pysähtyy ihan kivasti, mutta jos on kova vauhti päällä, niin jälkimäinen maahanmenostoppi voisi ola napakampi. Jos saan vauhtia vähän pudotettua, niin maahanmenovauhti riittää. Seuraaminen oli eilen loistavaa. Askelsiirtymätkin oli ok – niissä on vähän epäpuhtautta ja Dilbert hakee hiukan pepun paikkaa.Muut toivoo tietty lämmintä syksyä, mutta mä toivon viileää, että päästään treneaamaan kunnolla.

Wilma oli hetken tokotreeneissä (n. 20 min.) Dilbertin tunnin lopulla. Ihan vaan seuraamista häiriön alla. Aluksi taas vähän haahuili, ikä pystynyt keskittymään, katseli ihmisiä ja koiria, jne. Mutta innostui sitten ja sain ihan ok kontaktin. Tehtiin perusasentoja, pieniä seuraamispätkiä eri nopeuksilla ja käännöksillä.

Tokon jälkeen oli vielä Wilman näyttelytreenit. Wilmalla on kauniit liikkeet kunhan mä juoksen tarpeeksi lujaa, että Wilma saa juoksusta näyttävää. Kävelyvauhdissa alkaa helposti peitsaamaan. Treenattiin myös seisottamista/asettelua. Nyt Wilma ei enää istahda kun kosken sen häntään ja jalat saa asetella aika hyvin. Etutassujen kanssa on ollut vähän hankalempaa. Wilma ei oikein tykkää että niihin kosketaan ja korjaa itse asentoa sen jälkeen kun ole asetellut ne, mutta eilen kuulin, että otan väärästä paikkaa tassua kiinni. Ranteesta, josta koirat kutiavat tosi paljon. Koirat etujalkoja täytyy siirtää ylempää olkavarresta. Tämä auttoi ja nyt sain asetella etutassutkin, eikä Wilma enää yrittänyt siirtää niitä asettelun jälkeen. Ainoa asia, jota täytyy vielä treenata paljon on tuomarikäsittely. Kun joku lähestyy seisomaan aseteltua Wilmaa ja tulee hiplaamaan, Wilma riemastuu siitä tosi paljon ja haluaa kiehnaamaan lähestyjää vasten – kiepsahtaisi selälleenkin kerjäämään rapsutuksia, jos pääsisi. Joku viikko sitten treeneissä homma sujui jo ihan ok ja Wilma seisoi ihan paikoillaan, mutta hän sai ensin tervehtiä ja asettelin hänet sitten uudelleen. Nyt pitäisi päästä siihen vaiheeseen että pitää pysyä paikallaan vaikka ei ole saanutkaan tervehtiä.

Jälkitreeniä

Tänä iltana Dilbertin olisi alunperin pitänyt mennä maastotreeneihin, mutta matkaan tuli pari mutkaa: Kalle joutui hakemaan kaksi kuormallista remonttitarvikkeita puutavarakaupasta ja Samukin otti ja päätti sitten olla koulureissulla ilta kuuteen asti ja minä etsin hysteerisenä sitä ympäri kaupunkia. Näin ollen Dilbert sai tyytyä kotitreeniin. Mä tein ulos pari jälkeä ja Dilbert pääsi ajamaan jäljet suoraan remppatyömaalta napatun Kallen kanssa. Tarkasti kyllä jäljet ihan kivasti ja työskenteli ihan rauhassa – itse asiassa ainakin näytti siltä kuin joka askel olisi tullut tarkastettua. Vähän pidemmät jäljet olisi voinut tehdä, mutta kun ei meidän pihalle mahtunut. Jatkossa täytyy siirtyä muutenkin metsään tai pellolle, koska älysimme, että emme voi kylvää meidän nurmikkoa täyteen herkkuja, jotka eivät sovi Wilmalle, kun se kumminkin tulee nuuskuttamaan koko nurmikon läpi kun Dilbert on lopettanut.

Kalle yritti opettaa esineilmaisua Dilbertille jäljen jälkeen. Mä pudotin puhelimeni nurmikolle ja tarkoitus oli saada Dilbert haukkumaan kun näkee ihmiselle kuuluvan esineen maassa (Pelastushommissa ei saa ottaa esinettä suuhunsa eikä mennä makaamaan esineen eteen, koska etsintätilanteessa hiljaa paikallaan makaavaa koiraa on vaikeaa löytää). Vähän me naurettiin kun Dilbert löysi puhelimen, vaikka Kalle kuinka käski sen haukkua, niin Dilbert tiesi heti, että tuo on äitin puhelin, joten se täytyy varmasti tuoda äidille. Fiksu koira!

Tottista, raunioita ja punkintorjuntaa

Ilona lähti omaan kotiin puolisen tuntia sitten. Ressu pelkäsi ukkosta tosi paljon. Ensimmäinen jyrähdys olikin tosi kova – Wilmakin vähän säphähti ja lensi ikkunaan haukkumaan, mutta Ilona sekosi ihan totaalisesti. Mä luulin sen menevän ikkunasta läpi. Ilona on tosi paukkuarka muutenkin.

Ilonan lähdettyä vietettiin laatuaikaa Wilman kanssa – leikittiin ja jahdattiin toisiamme, Wilma pomppi mua päin ja yritti saada mut leikkimään kanssaan. Mä olen varmasti Wilman mielestä äärettömän kömpelö ja hidas. Minä väsähdin ensin ja sen jälkeen tehtiin tottista. Tehtiin kaikkia alon liikkeitä (paitsi luoksepäästävyyttä) ja lisäksi avon luoksetuloja. Wilma osaa jo luoksetulon stopin tosi kivasti. Avoimen luokan kompastuskivi tulee olemaan nouto. Siinä on vielä paljon treenaamista. Mutta onhan tässä aikaa treenata, kun on vielä alokin suorittamatta ja seuraamisen nopeudenvaihtelut vielä pahasti työn alla. Tosin käännökset sujuvat ihan kivasti ja hidas seuraaminen myös. Juoksuseuraamisessa ei oikein älyä mikä on homman nimi. Lisäksi seuraaminen taluttimen kanssa on vielä kesken. Ilman talutinta menee aika kivasti, mutta kun kytken Wilman se luulee että ollaan menossa lenkille ja lähtee kouhottamaan heti ja seuraamisesta tulee haahuilua. Kuinka en ole älynnyt treenata seuraamista kytkettynä vaan aina ilman remmiä!

Dilbert oli tänä iltana raunioilla. Motivaatio oli kuulemma ollut tosi hyvä ja treenit menneet taas ihan kivasti. Enempää en kerinnyt kuulemaan ennen kuin miesväki katosi saunaan. Dilbertkin joutuu tänään suihkuun ja shampoopesulle. Poikien palattua Kuopiosta me ollaan löydetty 5 punkkia Dilbertistä, viimeisin tänä iltana. Koko kesänä ei ole ollut yhtäkään ennen tätä. Mikä ihmeen punkkipesäke se Kuopio oli??? Olisin kyllä uskonut, että tämä Etelä-Suomi on punkkisempaa aluetta kuin Kuopion seutu. Joka tapauksessa nyt meni hermot. Jos niitä vielä vaeltelee Dilbertin turkissa, niin nyt ainakinsaavat huutia shampoovedeltä.

Mietin kovin mitä tekisi ensi vuoden tokojen kanssa. Jotenkin tuntuu että perusryhmissä ei päästä eteenpäin Dilbertin kanssa niin kuin toivottaisiin. Olen vähän ajatellut jos hoitaisi ainakin syksyn tottistelut kerran kuukaudessa yksityistunnein molemmilla koirilla. Kuitenkin koirat saavat häiriötreeniä muissa ryhmissä, joten tokon ehkä siinä tilanteessa jopa uskaltaisi jättää muutamaksi kuukaudeksi yksityistuntien varaan.

Nyt tekemään tilausta Lempimuonalta. Niiden auto on tiistaina Turussa ja aijon taas tilata yhtä ja toista lihaa. Ilonan äitikin tilaa Ilonalle samalla kertaa, joten tehdään oikein iso tilaus. Kuulumisiin…

Lauma koossa ja tietokone toimii

Kurssiterkkuja Kuopiosta

Kalle ja Dilbert ovat palanneet viikon Kuopion leiriltä monta kokemusta rikkaampina ja takataskussa monta vinkkiä mitä treenata jatkossa. Päivät olivat olleet pitkiä ja rankkoja. Aamuherätys aikaisin ja koko päivä oltiin paahdettu iltamyöhään asti, jonka jälkeen oli edessä vielä koirien lenkitykset, joten yöunta jäi tosi vähän. Mutta kurssi oli ollut hyvä ja Kalle sanoi oppineensa monta asiaa, joita ei olisi näissä paikallisissa treeneissä oppinut. Dilbert oli joutunut odottelemaan aika pitkiä pätkiä peräkärryssä häkissä omien treenipätkien välillä, mihin Dilbert ei tietenkään ole tottunut, mutta maanantaina jälkeen oli sopeutunut kuitenkin tilanteeseen ihan ok. Viikkoon oli kuulunut niin rakennusetsintää kuin maasto- ja rauniohakua kaikenlaisia jipoilla, häiriöillä ja mausteilla.

…nyt Kalle sitten kumminkin aikoo alkaa treenaamaan myös jäljestystä Dilbertin kanssa. Toisaalta hyvä, koska mä en ehdi näköjään kuitenkaan sitä jälkeä niin paljoa kuin pitäisi – mulla on ihan tarpeeksi Wilman neljässä lajissa ja Dilbertin tokossa ja agilityssa varsinkin jos me vielä tehdään se yksi tanssikoreografiakin tulevan talven aikana. Ja Dilbertissä on älyttömästi kapasiteettia tohon pelastuskoirahommaan, joten se on vaan hyvä jos hanskaa haun lisäksi jäljenkin etsintätilanteessa. Vaikka pelastusjälki on vähän erilaista kuin FH-jälki, jota silmällä pitäen mä olen aloittanut, niin kumminkin Dilbertillä on jäljestyksen perusteetkin jollakin tavalla olemassa, joten Dilbertin ja Kallen ei tarvitse alkaa ihan alusta. En nyt tämän enempää tuosta Kallen ja Dilbertin leiristä viitsi alkaa kirjoittamaan, koska Kalle aikoo itse kirjoittaa viikosta jutun jonnekin, niin julkaisen sen sitten täällä, kun sellainen valmistuu.

Pari kuvaa kurssilta laitan tähän. Nauroin kuvilla, kun ne ovat koiraleirillä, eikä yhdessäkään kuvassa näy koiria, mutta kuulemma kun yksikin koira oli työskentelemässä, ei ehtinyt ajatellakaan valokuvaamista. Hyväksytäänkö syy?

Tässä näkyy auto, jolla kulkivat ryhmän kanssa metsässä koko viikona ja peräkärry, jossa oli 6:lle koiralle ilmastoitu päältä auki oleva koppi.

Tässä Kallen ryhmä. Kalle on kuin jättiläinen noiden pienikokoisten naisihmisten seurassa

Kivat treeniasut

Paareille nosto – huomatkaa, tuossa kuvassa istuskelee periaatteessa kuollut koira. Tämä yksilö meni kielletylle alueelle, jossa oli leikisti vaarallisia aineita.

Tässä sama otus lähikuvassa, kun paareja kannetaan pois:

Hannen ja Wilman viikko

Mulla täällä kotona oli aika minuuttiaikataulutettu viikko. Käsittämätöntä kuinka tarkasti pitää viikko suunnitella kun on yksin vastuussa koko rumban pyörittämisesta. Huh! Ei täälläkään päässä jäänyt yöunille kuin se 6 tuntia koko viikolla. Wilman viikko oli täynnä pyöräilyä. Pitkät pyörälenkit innostavat Wilmaa selvästi. Otan alkulenkin aina rauhallisemmin, että lihakset lämpiävät, mutta Wilma yritti kiskoa täyteen vauhtiin heti kun pihasta käännyttiin pois. Se mulkoili mua ilmeellä joka ei voi tarkoittaa muuta kuin “Mitä IHMETTÄ sä hituroit, polje nyt kovempaa että mä saan juosta!”  Pitäisi ottaa enemmän aikaa pyöräilyyn koirien kanssa erikseen, kun pyörälenkit ovat noin korkeassa kurssissa.

Tiistain treenit jouduin kuitenkin jättämään väliin, koska pojilla alkoi tiistaina partio ja jouduin heitä sinne kyytsäämään. Poikien ollessa partiossa pidin Wilmalle toko-treenit kotona. Ihan vaan alon liikkeitä edestakaisin omalla pihalla. Menin vähän aikaisemmin paikalle Wilman kanssa poikia pois hakiessani, joten Wilma pääsi partiolaisten rapsuteltavaksi. Wilmahan on heille vanha tuttu, koska Wilma on ollut yhdellä heidän retkellään mukana.

Keskiviikkona sain pojat mummolaan illaksi ja iltapalalle, joten oltiin tanssissa ja agilityssa. Tanssissa alkaisi olla aika koreografian tekoon. En ole vielä ilmoittautunut syksyn kisoihin – niihin osallistuminen riippuu vähän siitä ehdinkö suunnitella korografian vai ei. Wilma yllätti aglityssa aivan loistavalla radalla! Wau Mä olin Wilmasta niin älyttömän ylpeä. Me sählätään usein radalla lähinnä mun omien töppien takia. Mä en ymmärrä miten ihmiset muistaa nuo radat. Mutta tällä kerralla kaikki meni nappiin nin ohjauksessa kuin koiran toiminnassakin.

Torstaina tein Wilmalle verijäljen tuohon lähimetsään heti töiden jälkeen. Ajettiin se vasta puoliltaöin iltalenkin päätteeksi, joten saatiin jonkinlainen vanhenemisaika, vaikka jälki ei ehtinytkään vanhentua täyttä aikaa yön yli. En tiedä johtuiko lyhyemmästä vanhenemisajasta, mutta Wilma ajoi jäljen hyvin ja motivoituneesti. Tai sitten syy on poron veri, jota nykyään käytetään. Jos se haisee jännittävämmälle kuin lehmän veri.

Perjantaina melko pian töistä tultuani Ilona tuli meille hoitoon viikonlopuksi, joten Wilma sai seuraa ja olikin siitä äärimmäisen iloinen. Dilbert ja Kalle kotiutuivat vasta yhdeksän jälkeen illalla. Nyt siis olemme viettäneet laumaelämää kolmen koiran kanssa Ilona tullaan hakemaan tänä.iltana ja sen jälkeen ollaan normaalissa päiväjärjestyksessä.

Tänään olen tottistellut kaikkien kolmen koiran kanssa hieman pihalla – myös hoitokoira Ilonan kanssa. Ilona olisi niin välkky ja nopeaoppinen, kun joku vaan treenaisi sen kanssa.

Blogi päivittyy seuraavan kerran myöhään lauantai-iltana

Juuri kun pääsin taas alkuun blogeilussa, tietokone kotona otti ja jumittui just kun Kalle oli lähdössä Dilbertin kanssa viikoksi pelastuskoirakoulutukseen Kuopion pelastusopistolle. Korjausyrityksistä huolimatta aika ei riittänyt koneen kuntoon saamiseen. Näin ollen blogeilut jää täksi viikoksi. Päivitän sitten lauantaina tämän viikon kuulumiset kun ollaan saatu kone kuntoon. Silloin onkin kerrottavaa myös Dilbertin tämän viikon koulutuskurssista. Ajattelin nyt vaan ilmoittaa blogilukijoille, koska olin niin vakaasti päättänyt että nyt alkaa taas säännöllinen bloginpäivitys.

Wilma-ressu on tämän viikon ensimmäistä kertaa ilman Dilberttiä kotona päivät seuranaan vain kissat. Siinä mielessä haasteellinen viikko ja vaatii extra aktivointia Wilmalle iltaisin. Suunnitteilla on mejää ja pitkiä pyörälenkkejä sekä perus-koirakoulut kahtena iltana (jos ja tod. näk. kun saan pojat mummolaan hoitoon): tiistaina on näyttelytreenit ja toko ja keskiviikkona tanssi ja agility. Lisäksi yritetään nyt tällä viikolla treenailla joka päivä toko- ja tanssiliikkeitä. Pojat ovat luvanneet tulla joka päivä koulusta suoraan kotiin tällä viikolla, että voivat pitää Wilmalle seuraa. Ja perjantainahan sitten Dilbert ja Kalle kotiutuvatkin ja perjantai-iltana tulee myös Ilona-koira hoitoon viikonlopuksi

Lauantaihin siis. Hyvää koirailuviikkoa kaikille!

Kuvia heinä-elokuulta

Alavudella, missä koirat saavat aina juosta vapaana pitkin peltoja. Siellä yleensä aina saa myös kesän parhaat kuvat.

Simo ja Dilbert – nämä halikuvat ovat jotenkin niin hellyyttäviä. Simo alkaa jo olla niin iso, että pärjää melko hyvin Dilbertin kanssa rajuissakin leikeissä ja kohtuullisesti hihnankin päässä. TOsin tietenkin vain aikuisen mukana ollessa. Yleensä tosin Simo taluttaa silloinkin Wilmaa.

…Wilma on taas sopivamman kokoinen Samun seuralaiseksi ainakin lenkeillä. Tässä kuvassa tosin ilme on sellainen, että mua kuristetaan.

Kovin ison puun Dilbert on valinnut aarteekseen. Siitä riittikin ajavietettä pitkäksi aikaa.

Kesän kohokohtia oli tietenkin myös Ilonan vierailut. Täytyy sanoa, että tämän kolmikon ulkoiluttamisessa yhtäaikaa alkaa olla jo hieman haastetta varsinkin ohitustilanteissa tai jos pupu lähte nenän edestä. Ilonalla ja Wilmalla on molemmilla vahva riista vietti…

Onneksi sain yleensä pojat mukaan lenkille, niin meillä oli sopivasti vain yksi koira per henkilö. Simo pärjää Ilonan kanssa ja Samu Wilman paitsi että ohitustilanteissa tai jos Wilma saa vainun jostakin otan Samulta Wilman.

Muutenkin pojat leikkivät tsi innokkaasti Ilonan kanssa.

Hmm… onnellinen Ilona

Mutta sitten se Ilonan valeraskaus *huokaus* – toisella kerralla Ilona hoiti hiirtä ja toisella kerralla vinkupalloa. Ilona oli myös meillä pari kertaa hierottavana meidän koirien kanssa, kun tilasin meille kotiin hierojan heinäkuussa. Dilbert hierottiin 3 kertaa viikon välein ennen kuin paikat saatiin kuntoon. Wilma oli hyvässä kunnossa. Wilma ei näköjään jumitu samalla tavalla kuin Dilbert.

Wilman kesään kuului eläinlääkärikäyntejä. Alkukesästä oli yksi korvatulehdus ja heinäkuun puolessa välissä iski toinen. Allergialla lienee osuutta asiaan. Nyt on ollut onneksi kunnossa taas sen jälkeen, pientä punoitusta (nokkoihottumaa). Syyskussa allergiatesti… Muuten Wilma voi erinomaisesti. Vuosi sitten ollut pissavaiva ei ole koskaan palannut ja on ollut jo vuoden poissa. Ruokavaliomuutos pois teolliselta ruualta oli hyvä päätös. Iho on ollut hyvä sen jälkeen koko ajan ja turkki kiiltää ihan eri tavalla.

Tänä kesänä meillä on rakennettu kissoille isoa ulkoilutarhaa. Dilbert rakastaa kantaa esineitä ja onkin ollut innokas apulainen ja kuljetellut milloin mitäkin tavaroita suussaan. Tässä mitan nouto. Ruokakupin kanssa Dilbert toimii kuin sarjakuvissa. Jos ruoka myöhästyy yhtään, alkaa kaveri kulkemaan kuppi suussa ihmisten perässä.

Taas Simo koirien kanssa.

Lempipuistossa, jonne mennään usein kävelyllä.

Ihanaa löhötä puun varjossa lämpimänä kesäpäivänä.

Dilbertin ja Wilman kesäkuulumisia näin syksyn kynnyksellä

Hei kaikille blogimme lukijoille pitkästä aikaa! Montakohan teitä enää käy lukemassa koko blogia, kun koko kesänä ei ole tullut mitään uutisia. Olen tänä kesänä viettänyt pitkän kesäloman ja käyttänyt tietokonetta melko vähän, koska talviaikaan konetta saa käyttää taas kyllästyksiin asti. Viime talvena varsinkin oli niin iso projekti vastuulla, että jotenkin tuntui siltä että koko tietokone on unohdettava mahdollisimman paljon koko kesäksi, että palautuu kesän aikana ja on työkunnossa syksyllä. Näin ollen blogipäivityksetkin ovat olleet hyllytettyinä. Jotakin pientä olen laittanut feissariin. Tosin laiska blogin päivittäminen näyttää olevan enemmän tai vähemmän joka kesäinen juttu. Nyt täytyy kumminkin aktivoitua kun kesä on ohi ja jotkut ovat kyselleet kirjoitanko enää ollenkaan ja jotkut kirjoitanko jossakin uudessa blogissa jossakin muualla…

Koirarintamalla ei paljoa uutta ole myöskään kesän aikanatapahtunut. Edelleen samat kujeet: koirien lukumäärä on kaksi ja joskus talossa on kolme hännänheiluttajaa, jos vakiohoitokoiramme Ilona on maisemissa.

Toko: Niin kuin aina kesälomalla käy, myöskin tänä kesänä tavoitteellinen koulutus on ollut lähes tauolla. Tekemistä toki on ollut, mutta vähän toisenlaista. Dilbertin vire putoaa heti kun lämpötila nousee ja en halua, että Dilbert ehdollistuu väärään viretilaan, jolloin on parempi pitää ihan kunnon taukoa ja jatkaa syyskuussa. Ollaan treenattu pääasiassa kapulan pitoa että saadaan jossakin vaiheessa alkaa treenaamaan tunnaria. Ongelmahan on ollut se, että Dilbert pureskelee pientä tunnarikapulaa ihan surutta, vaikka isompaa ei ole pureskellut. Homma on mennyt hieman eteenpäin, mutta ongelmasta ei olla vieläkään päästy ihan eroon. Tokoa ehditään hiomaan taas talvikaudella kun säät syksyllä viilenevät.

Mejä: Wilman jäljestys on ollut enemmän omaksi iloksi jäljestämistä kuin tavoitteellista kokeeseen tähtäävää treenaamista – ja aika epäsäännöllistä, kun sitä on tapahtunut. Wilman verijälkitreenauksessa olen joutunut vaihtamaan lehmän veren poron vereksi, koska Wilma saa allergisia oireita nuollessaan lehmän verta makauksilta.

Tanssi: Prinsessan kanssa ollaan myös tanssittu ja olen uhannut ensi talvena tekeväni Dilbertinkin kanssa koreografian. Tanssiva rotikkahan olisikin aika ainutlaatuinen näky kisoissa. Wilma rakastaa tanssia niin paljon että sekoaa kun kuulee hallissa musiikin.

Agility: Agilityssa ollaan käyty molempien kanssa sen mitä ollaan kesäreissuilta ehditty. Välillä on mennyt paremmin ja välillä on sählätty. Suurin ongelma on ohjaajan huono muisti ja koordinaatiokyky! Sanokaa hyvät ihmiset kuinka muistatte radan ja pystytte keskittymään siihen??? Tää laji on meillä ohjelmistossa siksi koska koirat nauttivat siitä niin kovin, mutta mun muisti ei riitä kisaamaan lajissa. Wilmalla varmasti olisi edellytyksiä kisaamaankin jossakin vaiheessa, mutta tämä ei oikein ole mun lajini vaikka hauskaa onkin. Eniten nautin koirien täpinästä ja sekamisesta kun tietävät pääsevänsä radalle.

Palastuskoirailu: Dilbert on treenannut ahkerasti pelastuskoirien kanssa hakua maastossa ja rauniolla. Loppukokeen pimeäosuuttakin meidän miehet kävi kokeilemassa, mutta ei mennyt vielä läpi. Uusia kokeita tulossa syksyllä vielä. Dilbertin ilmaisu ja työskentely ovat nyt hyvää ja kestävää, mutta jostakin ihme syystä Dilbert keksi jättää ilmaisematta yhden tutun maalimiehen kokeessa ja palasi myöhemmin uudelleen hänen luokseen, jolloin ilmaisi kyllä ihan moitteettomasti. Ei tiedossa miksi ekalla kerralla sähläsi. Tosin Kalle mietti olisiko mahtanut vaikuttaa asiaan, että Dilbert oli ollut juuttuneena treenivaljaista metsässä pystyssä olevaan karahkaan jossakin vaiheessa ja Kalle oli käynyt irrottamassa Dilbertin siitä. Jos olisi ollut vaikka silloin tulossa kertomaan Kallelle löydöstä ja juututtuaan oli unohtanut mitä oli tekemässä. Se selittäisi asian. Kalle on ollut hälyryhmän mukana etsinnöissä ilman Dilberttiä kesän aikana.

MH: Itse olin alkukesästä MH-luonnekuvauksen toimihenkilökurssilla ja voin siis toimia luonnekuvauksissa C-toimihenkilönä. Oikein harmittaa kun olin ilmoittautunut myös B-toimihenkilökurssille, mutta sain aika pahan flunssan siksi viikonlopuksi, jonka vuoksi Kallen vanhemman peruivat myös flunssan pelossa lasten hoidon, joten minulta jäi kurssi väliin.

Tositreenit alkavat taas: Nyt pitäisi aktivoitua oikein kovasti treenien kanssa kun kuu vaihtuu. Olen huomannut että rennompi kesämeininki tekee hyvää koirien vireelle – sen huomaa sitten kun taas aloitetaan enemmän tosissaan (tai sitten se johtuu säästä). Kesämoodiin on tosin helppo jäädä kiinni, mutta olen yleensä antanut itselleni ja koirille luvan ottaa rennommin kesäkuukausina ja syyskuun alusta on taas alettu tositoimiin. Kesäkuukausina ollaan retkeilty enemmän – samoiltu metsissä ja juostu vapaina pelloilla lintujen perässä. Ulkonaoloa omalla aidatulla pihalla tulee paljon, kun pojat ottavat koirat niin kovin mielellään mukaan mennessään ulos leikkimään.

Tavoitteista: 2009-2010 talvikauden tavoitteista sen verran, että sekä Wilma että Dilbert tulevat tokoilemaan. Mitään kiirettä ei ole ja saa mennä joulun jälkeenkin, mutta Dilbert tulee kokeilemaan voittaja-luokkaa ja Wilma aloittaa jossakin vaiheessa talvea kisauransa tokossa – ainakin kokeilee. Haluaisin Dilbertin myös luonnetestiin talven aikana, mahdollisesti myös MH-luonnekuvaukseen. Wilma osallistuu näyttelyihin ainakin marras- ja tammikuussa. Sitä varten ollaan kesällä käyty näyttelykoulutuksissa. Wilma tulee myös kisaamaan tanssissa ja kenties kokeilen kurispäältä tanssikisojen noviisiluokkaa myös Dilbertin kanssa. Tanssista ei tule Dilbertille mitään päälajia eikä edes kakkoslajia, mutta kerran on pakko päästä Dilbertin kanssa kokeilemaan tätä älyttömän hulvatonta lajia. Dilbertillä on tavoitteena valmistua pelastuskoiraksi tänä talvena ja päästä tositoimiin ensi kesäksi.

Ensi viikko: Dilbert ja Kalle ovat lähdössä huomenna Kuopioon pelastusopistolle viikon etsintäkurssille. Kallelle tuo viikko lasketaan kertausharjoituksiksi ja on siten työaikaa. Ei ollenkaan huono! Ensi viikosta tulee Wilmalle kunnonkohotus-pyöräilyviikko. Ihana mahdollisuus tehdä lenkkejä pyörän kanssa, koska kotona on koko viikon vain yksi koira. Aijon hyödyntää sitä mahdollisuutta koko viikon. Monesti pyöräilyt jää, koska molempia koiria ei silloin saa yhtä aikaa mukaan lenkille. Molempien kanssa voi hyvin pyöräillä, mutta kahden kanssa pyöräilystä ei tulisi yhtään mitään.

Laitan eri postaukseen vielä tänä iltana vähän koirakuvia heinä-elokuulta. Tämä on jo niin pitkä, että tähän niitä on enää turha yhdistää.

Mökkiterveisiä

Olen tarkoituksella yrittänyt pitää sormeni erossa tietokoneesta viime aikoina, mutta nyt tuli niin kivoja kuvia juhannuspäivänä Kallen vanhempien mökiltä, että pakko laittaa näytille. Dilbert ja Wilma nauttivat ihan älyttömästi mökillä olosta:

Simo, Dilbert ja Wilma laiturilla. Tässä vaiheessa molemmat koirat ovat jo pulahtaneet…

Wilma haaveilee uimisesta – taas!

Äitin koira – ja toinen ravaa hetikateellisena paikalle: “Mullekin haleja!”

Ihanaa, kun pojat ovat kasvaneet ja Dilbertin kyky arvioida tilanne ja poikien voimat on parantunut. Leikit sujuvat siis oikein hienosti nykyään.

Kivipolku keskelle merta

Dilbert ja Simo uivat vaikka kuinka kauan +14 asteisessa vedessä.

Hyppää, Dilbert! …ja Dilberthän hyppäsi.

Wilman uintia valvoin hieman tarkemmin. Wilma kävi uimassa, mutta korvien kastumista yritettiin vähän vahtia, koska juuri olaan päästy korvatulehduksesta eroon. Onnistui se uiminen niinkin, että pää pysyi pinnalla. Ja välillä saunaan lämmittelemään. Wilma tykkäsi saunasta, kunhan kukaan ei heittänyt löylyä.

Dilbertkin kävi lauteilla välillä lämmittelemässä.

Ja loppujen lopuksi päädyin itsekin istuskelemaan lauteille täysissä pukeissa litimärkää Dilberttiä vahtimaan. (Ai mitä Dilberttiä? Tuohan on avaruusolio! ) Kieltämättä aika hyvä näky. Dilbert sai takkini lämmikkeiksi.

Vesihäntä

Huoleni Dilbertin kylmänsietokyvystä ei ollut turha. Kun tultiin kotiin, Dilbert oli aivan naatti ja nukkui muutaman tunnin. Siitä kun sitten lähti liikkeelle, arasteli selvästi takapäätä/takajalkoja. Aamulenkillä häntä ei noussut, vaan roikkui velttona alaspäin heilumatta. Dilbert ei myöskään pystynyt istumaan kootusti häntänsä päälle, vaan jätti pepun irti maasta hieman kun pyysin istuessaan tai kiepsahti jommalle kummalle lonkalle. Rähmänräpäle, Dilbert oli saanut mökiltä vesihännän siis tulehduksen hännän tyviosaan selkäytimen taaimmaisiin hermoihin. Tämä vaiva ilmenee tavallisesti silloin kun koira kylmettää itsensä. Vesi taisi sitten olla liian kylmää. Vähän kyllä ajattelin jo rannalla, että miten koirat tarkenevat, mutta kun lapsillakaan ei tuntunut olevan ongelmia, niin annoin sitten Dilbertinkin olla vedessä ihan kunnolla.

Nyt sitten vaan Rimadyliä jonkun päivän ajan ja yritän pitää Dilbertin lämpimänä – jostakin netistä löysin neuvon, että vesihännästä kärsivän koiran takapää kannattaa peitellä lämpimällä huovalla, kun se nukkuu. Nyt näkee tuossa viressä unta punainen huopa päällään. Soitan huomenna eläinläkärille varmuuden vuoksi ja kysyn pitäisikö tulla näyttämään, vai ollaanko ihan rauhassa kotosalla. Joka tapauksessa ensimmäisten 1,5 Rimadylin jälkeen näkyy kellivän selällään sohvalla ihan kuin mitään ei olisi, mutta kun nousee ylös, niin toki huomataan heti, että ei se häntä tosiaan nouse.

Meillä kävi tv-lupatarkastaja…

…tämän verran jäi jäljelle

(Pakastimesta löytynyt peuran selkäranka osoittautui sellaiseksi herkuksi, että meillä ei olekaan muristu aarteen menettämisen pelossa näin moneen vuoteen.)

Kännykkäkameran testailukuvia

Pakko testailla vähän uudella kännykkäkameralla millaisia koirakuvia sillä saa. Mielestäni ihan ok ottaen huomioon, että on kännykkäkamera.

Kaunotar ja Kulkuri metsässä

Ööh – minä juuri… söin vähän heiniä

Kunnon esiintymisseisonta

Ja Wilma prinsessa joka heinikossa selällään piehtaroimassa…

…tai muuten vaan katselemassa maisemia ja ohikulkijoita

Komea ihana urokseni…

…ja kaunis prinsessani

Aamutottistelut

Pienet treenit molempien kanssa aamulla pihalla. Koirat olivat tosi innoissaan nyt kun lämpötila oli näin alhainen. Kyllä se helle ja aurinko todella vaikuttaa niin paljon, ettei uskoisikaan. Nää on ihan kuin eri koiria.  Treenit oli melko leikkisät. Leikittiinkin ihan vaan osittain ja väleissä ja Dilbert kävi kuumana. Tehtiin molempien kanssa vauhdista äkkipysähdyksiä seisomaan ja maahan. Dilbert tarvitsee näitä nyt luoksetulon stoppien nopeuttamiseksi, eikä ne Wilmallekaan pahaa tee. Molempien kanssa muutama standardin mukainen luoksetulo, seuraamispätkiä, Dilbertin kanssa idaria, Wilman kanssa molempia jääviä.  Dilbertin kanssa ei olla montaa kertaa idaria tehty, mutta hän kestää aika hyvin takaa lähestymisen. Ollessaan maassa tosin hiukan sitä että helposti kellahtaa oikealle kyljelle kun seuraa kierrostani silmillään.  Molemmille muutama ruutuharjoitus. Dilbertin kosketusalusta on nyt aika pieni. Sitä on tässä viilattu pienemmäksi kevään kuluessa.

…Wilma ottaa teollisesta ruuasta poissiirtymisen vähän liian kirjaimellisesti. Neiti löysi metsästä ah niin orgaanista ja ihanaa ihmisen p****a! Siis voi että mua ällöttää ne kasat metsissä ja vessapaperit vieressä. Sain suurinpiirtein estettyä Wilman enemmät herkuttelut, mutta nuolaista se ehti.

Ravitsemusasioita

Wilman siirtyminen pois teolliselta ruualta yliherkkyysepäilyjen vuoksi ja eliminaatiodietin kautta Wilmalle sopivan ruokavalion rakentaminen sekä siinä samalla Dilbertin ei-teollisen dietin rakentaminen on tällä hetkellä eniten energiaa ja aikaa vievä asia, mitä lomaviikkoni kuuluu. Ollaan juteltu eläinlääkärin ja ravitsemusneuvojan jne. kanssa ja saatu yksityiskohtaisesti molemmille koirille laskettu ravitsemussuosituksia monipuolisesti rakennetusta ruokavaliosta + vinkkejä, mitä ravintolisiä ruokaan pitäisi lisätä, että esim. fyysisesti melko vaativien puuhien parissa harrastavan Dilbertin tarpeet täyttyvät. Tämä on ihan uusi maailma – hirvittävän kiehtova. Sitä vaan miettii joskus, miten talvella tähän kaikeen riittää aika ja kuinka pakastintila riittää.

Koirat hierottiin eilen, joten tänään eivät saa riehua eikä tehdä rankkaa treeniä. En siis voi heitä päästää vapaasti ulos riekkumaan toistensa niskassa. Tuota tämänpäiväistä rajoitetta kompensoidakseni tehtiin juuri vähän pidempi temmoltaan rauhallinen metsäflexilenkki pururadalla. Oltiin matkassa 1 h 45 min. Ihana sää kun ei ollut liian kulma. melkein satoi, mutta pysyi tihkusateen tasolla koko matkan. Koiratkin jaksoivat hyvin. Viime päivät ovat olleet niin tukahduttavan kuumia, että Dilbert on näyttänyt täysin kärsivältä.

Hierontaa

Wilma ja Dilbert tänään taas Leenan hierottavina. Wilman lihaskunto ok, Dilbertinkin paljon parempi kuin edellisellä kerralla. Dilbertillä oli jotakin vastalauseita siitä, kun käänsin hänet toiselta kyljeltä toiselle. Wilmakin oli jotenkin rauhattomampi. Huomasin tuossa hieronnan aikana, että Wilman kirsu on kuivanut viime päivinä tosi paljon. Saatiin neuvoksi tuohon kirsun kuivumiseen sipaista ohit kerros kookosöljyä siihen tarvittaessa. Olisikohan antibiooteilla osuutta asiaan… Muutenkin ällöttää tämä antibioottikuuri. Miksi taas!