Alkuviikon ajatuksia

Maanantai meni selvitessä viikonlopun reissusta. Illalla tehtiin kuitenkin jälkiä ja aloitettiin varovasti pyöräilykausi niiden koirien kanssa, joiden kanssa se terveydellisistä näkökulmista on järkevää. Trillian teki “kenkäjälkeä” ja makkararuutua, otti siis hajun kengästäni ja jäljesti mukavasti kulkemaani reittiä esineelle (toinen kenkä) ja loppuherkulle. Kulma ei ollut mikään ongelma. Wilma etsi Trillianin jälkeä ja löysi tuosta meidän omasta pikkumetsästä Trillianin pannan jäljen päästä. Vastaavia kenkä- ja koirajälkiä ollaan isojen tyttöjen kanssa tehty viime aikoina aina silloin tällöin mm. koirakoulun maastoissa Liedossa kurssien välillä.

Eilen tiistaina Trillian lähti Kallen kanssa jälkikurssille ja sillä aikaa muiden koirien kanssa treenailtiin tuossa pihalla tottista/tanssia ja ihasteltiin oman pihan kukkaloistoa kameran kera. Senni aloitti eilen juoksun, joten odotettavissa on kipakat viikot. Jos arvaan yhtään oikeaan Trillian aloittaa juoksun myös viikon sisällä. Katsotaan olenko oikeassa vai väärässä.Muuten tällä viikolla olisi tarkoitus panostaa jäljestykseen.

Nappailin eilen muutamia kuvia ihan omalla pihalla muista koirista – sillä aikaa kun Trillian oli jäljestämässä:

Trillian pentutreffeillä ja näyttelyreissulla Uppsalassa

Perjantai-aamuna Trillian ja äiti lähtivät odotetulle vierailulle kasvattajan luokse  Uppsalaan. Laivamatkasta nautimme molemmat. Oli ihana aurinkoinen sää ja oleskeltiin paljon kannella.

Ihmiset rakastivat Trilliania, joka ahnaasti hakeutui innokkaiden käsien rapsuteltaviksi tuon tuosta. Ihmiset olivat kovin otettuja kun Trillian muisti jokaisen, jota tultiin laivalla uudelleen vastaan myöhemmin. Koirien hiekkalaatikolle Trillian ei tarpeitaan suostunut tekemään, eikä sen puoleen minnekään muuallekaan, joten tuli pidätystaidotkin testattua ja 13,5 tuntia meni hyvin.

Jälleennäkemisen riemu Uppsalassa oli aika rajaton, kun sisarukset kohtasivat 8 kuukauden jälkeen. Kaikki viisi olivat koolla. Äiti Queenie sen sijaan pisti pennut ojennukseen yksi toisensa jälkeen. Trilliankin sai kuulla olevansa edelleen Queenien alapuolella siitä huolimatta, että on jo iso tyttö. Arvojärjestyksen selvittämisen jälkeen rinnakkainelo sujui ihan mutkattomasti ja koko lauma 8 karjista leikkivät takapihalla sopuisasti. Tässä kaikki ihanat sisarukset yhdessä ja samassa kuvassa Renatan takapihalla:

Mielettömän ihanaa oli myös tavata myös kaikkien muiden pentujen omistajat, joista osaa en ollut vielä tavannut ollenkaan.

Lauantaiaamuna suuntana oli koiranäyttely Österbybrukissa 45 km Uppsalasta pohjoiseen. Näyttelyhomma on sen verran uutta itselle, että hiukan jännitti, mutta pienestä sähläyksestä huolimatta hyvin meni ja vakuuttavalta näyttää:

Trillian sai hienon Excellent & CK arvostelun, siis erinomainen ja sertifikaatin arvoinen seuraavalla arvostelulla: “Exc. type feminine bitch, head of correct proportions, excellent eyes and ears, a little bit loose in the neck. A little bit upright in shoulder, powerful chest. Want a bit better forechest. Correct rear. Balanced movements, but needs more power in movement. Correct coat, beautifull tail.”

Hienot ruusukkeet kuuluvat tietenkin asiaan, mutta lienee vielä syytä harjoitella niiden asettelua.

Kuitenkin serti meni Trillianin siskolle. Samoin Vallentunan näyttelyssä Tulholmassa sunnuntaina, missä Trillian sai samat arvostelut  (Exc & CK) sekä lisäksi varasertin, mitä ei lauantain näyttelyssä jaettu ollenkaan. Tietenkin jokainen kasvattaja säästää itselleen sijoitukseen sen parhaan, joten Trillianin siskon menestys ei ollut mikään yllätys varsinkaan kun hänellä oli jo 2 sertiä ennestään. Mutta olin itse kovin tyytyväinen siinä seurassa varasertiin ja kakkossijaan. Eikä juuri parempaa arvostelua voi toivoa kuin ERI ja SA ja molemmista näyttelyistä. Lisäksi varaserti Vallentunassa tuli kaiken kukkuraksi australialaiselta tuomarilta rodun kotimaasta. Sunnuntain arvostelussa luki: “Medium feminine bitch, exc. type, well-balanced, good bone structure, correct head w. beautiful expression, correct angles, correct spring of rib, short hock, adequate movements.”

Jenny Jurneliuksen ihania kuvia Vallentunan näyttelystä – tykkään niin tästä ekasta kuvasta: itsevarma, jämäkkä ja hymyilee

Molemmissa näyttelyissä meillä oli myös kasvattajaryhmä, joka sai sekä Österbybrukissa että Vallentunassa kunniapalkinnon (hederspris) ja sillä pääsimme isoon kasvattajaryhmäkehään. Tässä Österbybrukin ryhmäesitys:

Ja tässä Vallentunassa (tack för fotot Jenny Jurnelius!):

Viikonloppu oli kovin opettavainen ja saimme olla monessa ihan uudessa jutussa mukana. Opin näyttelyhommasta enemmän kuin miljoonalla kurssilla ja nyt on ajatuksia mitä vielä pitää treenata ja vähän siitäkin miten ehkä näissä asioissa voisi eteenpäin päästä.

Parasta viikonlopussa oli kuitenkin ehdottomasti, että kaikki sisarukset pääsivät leikkimään keskenään ja heidän omistajiensa kanssa seurustelu. Oma suosikkini oli Trillianin veli Junior, josta oli tullut aivan upea nuori mies.

Takana on vallan ihastuttava reissu, joka toivottavasti ei ollut viimeinen samoissa merkeissä. Paluumatkalla ehdimme vielä tekemään iltakävelyn Tukholmassa ennen laivaan menoa.

Laivalla sekä Trillian että minä oltiin enemmän kuin poikki. Rambo ja Happy emäntineen matkustivat meidän kanssa samassa hytissä ja nukuttiin kuin tukit. Jos oli kohtaaminen sisarusten kanssa riemullinen, niin oli kyllä myös kotona perheen ja oman lauman kanssa. Maanantai töissä oli tahmainen, mutta nyt elämä on jo voittanut.

Vielä tähän loppuun iso kiitos Jenny Jurneliukselle, joka tuli valokuvaamaan Vallentunan näyttelyä ja otti ihania kuvia A-pentueesta yhdessä, erikseen ja näyttelykehässä. Ett stort tack till Jenny Jurnelius för helt underbara foton! Tässä muutama Jennyn ottama kuva.

Working Mates A-pentue Renata-kasvattajan kanssa Vallentunassa:

Jenny kuvasi lopuksi kaikkia vielä erikseen, Trillianin poseerauskuvia:

Dilbert juhlii tänään

Rakas Dilbert tänään 7 vuotta. Sitä juhlittiin parhaiden ystävien Wilman, Trillianin ja Sennin kanssa kakun kera. Onnea hurmuri!

Pelastuskoiraleirillä Säkylässä 28.-29.4.

Trillian osallistui Kallen kanssa VSPK:n (Varsinais-Suomen Pelastuskoirat) ja MPK:n (Vapaaehtoinen Maanpuolustuskoulutus) yhdessä järjestämälle treenileirille Säkylässä Porin Prikaatin maastossa 28-29.4. Treenit järjestettiin pääosin ampumarata-alueella sijaitsevilla asutuskeskustaisteluharjoitusalueilla ja yksi treeni oli ampumaratojen vieressä olleella “tavanomaisemmalla” varikkoalueella. Hanne oli lauantaina mukana valokuvaajana ja pitämässä Trillianille seuraa harjoitusten välillä – onhan Trillian vielä kuitenkin melkein vauvakoira.

Sää oli upean aurinkoinen, hieman tuulinen ja taustahäiriönä kaikkea treeniä säestivät armeijan omista treeneistä johtuvat lähes tauottomat kiväärin ja singon laukausten äänet. Trillian työskenteli hienosti ympärillä meneillään olevasta harjoitussodasta huolimatta. Trillianin työskentelytapa on ikäisekseen systemaattinen ja järjestelmällinen ja näyttää siltä, että kun hän saa hajun, hän ei enää päästä hajua pois. Tempo on hyvä, mutta energiaa säästävä. Hän ei ryntää sata lasissa ensimmäiset 10 minuuttia ja kuluta energiaa loppuun heti vaan tuolla vauhdilla sitä jää jäljelle pitempäänkin etsintään. Lupaavalta siis näytti. Osa treenistä oli jo hieman vaativampaa. Eräänä tehtävänä oli etsiä ihminen, joka makasi pressun alla niin että vain pää oli pressun ulkopuolella. Näin suurin osa hajumolekyyleistä jäi piiloon peiton alle. Mm. tämänkaltaisia etsintätehtäviä on pelastuskoirien peruskokeessa. Kaikenkaikkiaan oli hienoa saada seurata Trillianin työskentelyä ja pelastuskoirien treeniä. Tässä muutamia kuvia Trillianin hajutyöskentelystä varikolla:

Kalle suunnittelee Trillianin treenejä mm. ohjeistaen, minne haluaa maalimiesten menevän ja miten heidän tulee toimia Trillianin löytäessä heidät.

Trillian on juuri saanut käskyn etsiä. Anne kulkee Kallen ja Trillianin perässä “peesarina” eli valvoo harjoituksen suorittamista ja antaa harjoituksen jälkeen palautetta.

Ensimmäinen maalihenkilö löytynyt! Annukka oli piilossa harvaseinäisessä polttopuiden kuljetuskontissa, jonka lattialla oli muutama sentti puusilppua. Tämä oli sen suhteen mielenkiintoinen piilo, että haju kulkee seinien läpi vapaasti, mutta koiran on vielä löydettävä reitti kontin sisälle maalimiehen luokse.

Ja kohti seuraavaa, Trillian pitää hienoa kontaktia..

Trillian löysi vain pää näkyvissä pressun alla piileskelevän Kaisan. Vastustamatonta, vain naama näkyy: pakko pussata!

Hieno Trillian, olet palkkasi ansainnut!

Kohti seuraavaa kohdetta…

Matka jatkui varastokonttien keskellä olleiden hylsylavojen takana piileskevän maalimiehen kautta kohti “terroristin” majaa.

Mukava terroristi! Silläkin oli Trillianille herkkuja!

Ja nyt tuonne päin – nyt mennään kovaa!

-Hieno Trillian, hyvin tehty!

-Olen paras, iskä! Pakko pussata taas!

Hanne oli mukana järjestämässä Trillianille vapaa-ajan ohjelmaa, johon kuului mm. lenkkeilyä hyvässä koiraseurassa, leikkejä ja oleskelua metsässä:

Sillä aikaa kun Trillian lepäsi ja odotteli vuoroaan, Kalle treenasi maailman suloisimman lagotto romagnolouroksen Eetun kanssa, jonka varaohjaajaksi Kalle harjoittelee. Eetu on VSPK:n hälyryhmässä oleva kertova koira ja koiran omistaja Annukka onkin suurilta osin juuri tämän vuoksi valinnut Kallen Eetun varaohjaajaopiskelijaksi. Dilbert kun on myös kertova koira ja Kalle on Dilbertin kanssa opiskellut kertovan ilmaisumuodon etuja ja hankaluuksia. Eetu kertoo löydöstään hyppäämällä ohjaajaa kohti, Dilbert taas kertoo nykäisemällä ohjaajan vyötäröllä roikkuvasta patukasta.

Eetu löysi maalimiehen rakennuksesta ja on toisessa ylläolevista kuvista tulossa kertomaan löytämäänsä maalimiestä Kallelle.

Pääsiäistä!

Pääsiäistä on vietetty ulkoilun merkeissä. Nautimme kevättalven viimeisistä lumista ja auringosta. Koirat ovat juosseet ja nuuskineet – nuuskineet ja juosseet. Ja kaivaneet lumen alta pupun papanoita. Dilbert on pitkästä aikaa ollut kunnon menossa mukana – tosin myönnettäköön että varmuuden vuoksi Rimadylin voimalla. Joskus näinkin ja olen varma, että Dilbert on ollut tyytyväinen.

Pikku-Sennillä sattui haaveri jossakin vaiheessa eilen ulkona sillä seurauksella, että pikkuinen kyllä käyttää vasenta takajalkaa kävellessään, mutta kun pistää juoksuksi, niin on taipuvainen nostamaan vasemman takajalan ylös. Soittelimme Tampereelle päin pieneläinpäivystykseen sillä sopimuksella että jos menee pahemmaksi, lähdemme käymään ja kuvataan, mutta jos kävelee kaikilla jaloilla yli pääsiäisen, niin katsotaan jos olisi vain venähdys. Tampereelta olisi määrätty lepoa ja lääkettä ja niitä Senni saa omastakin takaa. Odotamme arkea ja toivomme että tämä on vain harmiton venähdys. Murtumaa siellä ei ainakaan ole, sillä kävely kuitenkin sujuu. Rimadyl rulettaa tässäkin tapauksessa. Aina pitää sattua kaikenlaista kun selkänsä kääntää. Onhan tuo pellon pinta muhkurainen. Siinäkin olisi voinut venähtää multakikkareen yli juostessa. Onneksi Senni pääsi vähän edes pellolle:

Kalle leikki tipsutaksia tänään, että Senni pääsi muiden mukana pellolle edes katselemaan maisemia ja haistelemaan tuulia.

Vaikka Senni tykkääkin ulkoilla, onneksi Senni on meidän koirista eniten mukavuudenhaluisin, joten mummolan sohva ei ole ollenkaan paha asia:

Muutama valittu kuva vielä isojen koirien pääsiäisretkistä:

Isojen tyttöjen sunnuntaitreffit Dexin kanssa

Ihana aamu Haliskoskella, aurinko paistoi – kuka olisi uskonut että illalla on paksu lumipeite maassa. Koirat nauttivat ja juoksivat – juoksivat ja nauttivat. Vähän kuvaterveisiä retkeltä – pikkukuvat saa suurennettua klikkaamalla:

Yksi kevätlauantai pienten koirien elämässä…

Otteita Tuuloksen lauman koirien päiväkirjasta 31.3.2012

Huomenta! Ihana aurinkoinen lauantai-aamu. Oma puutarha rapisee tassujen alla yön huurteista. Yön pötköttelimme äiskän ja iskän isossa sängyssä kasassa ja poikittain limittäin lomittain jalkojen seassa, Senni tietty tyynyllä. Iskä lähti kukonlaulun aikaan ampumakilpailuihin töihin, pojat lähtivät jo eilen mökille, joten me saamme kiusata äitiä koko päivän. Jo herätyskellon soidessa me pompimme tasajalkaa äidinkin päällä. Hih hii! Annoimme hänen nukkua vielä vähän aikaa, koska iskä päästi meidät ulos omalle pihalle ennen lähtöään, jonka jälkeen hiivimme mekin vielä äitin kainaloon sänkyyn. Lupasimme äidille myös, että huolehtisimme blogipäivityksistä tänään, että hänelle jää enemmän aikaa tehdä muuta, eikös kuulostakin hyvältä diililtä?

Klo 8.30 kiskoimme äidin sängystä. Trillian on siinä hyvä, koska hän osaa vetää korvasta ja purra nenästä ja Trillianilla on niin hyvä tasapaino ja hahmotus omista jaloistaan, että kakara pystyy pomppimaan non-stoppina äidin vatsan päällä erityisen tehokkaasti. Äiti päästi meidän 45 minuutiksi vahtimaan edelleen huurteen peitossa olevaa pihamaata siksi aikaa kun teki meille ja itselleen aamiaista ja suunnitteli kesän kalenteriin näyttelyitä. Viikonloppuisin me saadaan yleensä erityisen huolella sekoiteltuja ruokia – tällä kertaa ne sisälsivät nautaa, possua ja broileria – paitsi Wilman ja Sennin ruuat ei nautaa – broilerista sekä lihaa että sisäelimiä,2 minuuttia keitetyt kananmunat, kasvissosetta ja öljyjä sekä vähän marjoja ja muita lisukkeita. Lopulta meillä tuli ulkona äitiä – ja aamiaista – ikävä ja huusimme kuorossa portailla: “Ruokaa, ruokaa, ruokaa, ruokaa!” Tehosi!

Aamiaisen jälkeen meidän piti lähteä heti kävelylle keväiseen luontoon, mutta äiti sai puhelun meidän mummilta, joka halusi raportoida eläkkeellejäämisjuhlistaan ja äiti sanoi meille, että ei hätää, lenkille ehditään ja me saatiin ottaa pienet torkut ruuan jälkeen – parempikin että ruoka vähän laskettuu ennen kuin me päästään juoksemaan ulos.

Aamupäivän lenkille lähdettiin Halistenkosken takana olevalla ulkoilualueelle. Siinä vaiheessa tietenkin aurinko oli väistynyt ja alkoi sataa lunta! Me oltiin intsinä, mutta äiti ei… Äiti sai eniten liikuntaa, kun lenkitti ensin kaksi meistä ja sitten toisella kierroksella toiset kaksi. Silti kaikki saivat pitkät lenkit suurimman osan aikaa vapaina.

Halisista tultiin kotiin tekemään lounasta äidille ja me lepäiltiin keittiössä kyttäämässä herkkuja äitin lautaselta – onneksi äiti muisti säästää meille viimeiset suupalat. Enempää me ei saatu, kun me oltiin syöty vähän väliä herkkuja lenkillä ja me kuultiin huhuja, että iltapäivällä on lisää välipalaa luvassa metsässä…. slurps. Trillian kuorsasi iltapäivällä makuuhuoneen pyykkikasassa niin kovaa että me muut ei saatu kunnolla nukuttua sen vieressä. Senni kävi tönäisemässä Trilliania, joka siirtyi sänkyyn.

Kun äiti oli syönyt lounaansa, se lähti tekemään meille kaikille jälkiä lähimetsään. Ihan jokainen meistä sai oman jäljen. Viime viikolla äippä teki meille laahausjälkiä pakastesilakalla ja se oli kyllä niin hitti että me kysyttiin jos voitaisiin tänään uusia just se pakastesilakkajälki. Äiti lupasi ja samalla äiti lupasi myös tottis- tai tempputreeniä meille kaikille jäljestyksen jälkeen.Me käskettiin äidin ottaa itsestään valokuva pyykkipoikakaulakorin kanssa ja karkuun kipittävästä silakastakin ja tässä ne nyt ovat:

Me levättiin sillä aikaa kun jäljet vähän vanhenivat. Sen jälkeen meillä oli kova hinku päästä ottamaan kiinni ne metsään paenneet, heinikossa karkuun kipittäneet pienet eväkkäät! Jokainen meistä löysi silakkansa. Wilma oli ainoa, joka ei halunnut syödä silakkaa. Se katsoi mammaa, niinkuin “TÄH? Tämähän on se kadonnut eläin, jonkä mä etsin sulle! Se olis voinut olla vaikka jonkun akvaariokala. Mä olin nyt etsimässä jollekin rakasta silakkaa, enkä metsästämässä. Enhän mä löytämiäni koiriakaan syö. Palkan kuulu tulla mamman taskusta.” Onneksi sillä oli ylimääräisiä namuja mukana. Silakkafile maistui vasta kotona keittiössä kun Wilma ei tiennyt sen olevan sama silakka

Illan suussa me tehtiin kaikki vuorotellen tottistreeniä ja temppuiltiin äitin kanssa pihalla. Trillian, Senni ja Dilbert kokelivat Rally-tokoa. Wilma enimmäkseen tanssiliikkeitä. Senni ei oikein innostunut rallista, mutta teki innokkaasti ralliratayrityksen jälkeen tuttuja temppuja. Me muut oltiin niin vauhdikkaita, että ainoa, josta äiti sai kuvaa treenatessaan oli Wilma. Muiden kuvat olivat niin epäselviä, että äiti kielsi laittamasta niitä blogiin.

Iltalenkillä käytiin taas kahdessa setissä omilla lenkkipoluilla kotinurkilla. Siihen aikaan oli jo pimeää ja me koirat naureskeltiin kun äiti turhaan yritti tähdätä meitä kameralla. ei tullut mitään

Äiti sanoi että menee aikaisin nukkumaan tänään, kun se on touhunnut koko päivän meidän kanssa ja on ihan sippi? Kuinka niin? Meillä ainakin olis vielä virtaa vaikka mihin? Nukku-Matti hei, onko Höyhensaarilla luvassa yöohjelmaa?

(Pst. kaikilla koirilla tuli iltapalan jälkeen uni välittömästi. Ihan tuhina kuuluu talossa. Äiti hipsii koirien viereen hipihiljaa että jatkavat uniaan ja jaksetaan aamulla herätä koiratreffeille – Halisiin taas.)