Terveisiä taas täältä remonttityömaalta

Koittakaas nyt kestää tätä hiljaisuutta. Toivottavasti kaikki ei loepta meidän blogin lukemista kokonaan, kun tämä päivittyy nykyään niin hitaasti. Meillä remontti jatkuu ja läppäri viritellään aina välillä keittiön pöydälle, mutta blogeilu ei onnistu ihan samaan tahtiin kuin silloin kun on oma työpöytä. Sanon itselleni koko ajan, että aivan kohta vintti valmistuu, mutta saas nähdä kauanko vielä menee. Loppusuoralla kuitenkin ollaan.

Koissujen kanssa ollaan eletty nyt melko peruselämää. Viikkotreeneissä ollaan käyty (Dilbert agissa ja pelastuskoiratreeneissä, Wilma agissa ja tanssissa), mutta kotitreenit ovat nyt jääneet joidenkin satunnaisten pihatreenien varaan. Kalle on tehnyt sähköhommia yläkerrassa, joten hänestä ei ole ollut viime aikoina mitään iloa kodinhoidon suhteen ja lisäksi olen viime viikot auttanut tiivistetysti Simoa kokeisiin valmistautumisissa. Niitäkin on ollut joka viikko, parhaimmilla viikoilla kahdet, joten tässä pitää vähän kiirettä. Eniten tästä on tietysti kärsinyt tokoilut, joita pitäisi ehtiä tekemään iltaisin, että kehtaa varata yksityistunnin marraskuulle

Dilbert oli tässä taannoin wilman koiratanssitunnilla kokeilemassa Voi kuinka ihkun söpö koiratanssirotkuli!!! Vannon, että sen yhden koreografian teen Dilbertille vielä. Pakko ihan sen takia päästä kokeilemaan, kun kisoissa ei ole ikinä näkynyt rotikoita. dilbert osaa ihan erilaisia liikkeitä kuin Wilma.

Agilitya on tullut nyt suhteessa vähän enemmän, kun ollaan keskiviikkotreenien lisäksi käyty parina lauantaina hupilityssa. Hupility on ryhäm, jossa tehdään itse radat ja treenataan omin päin koirien tason mukaan. Tämä on tehnyt erityisen hyvää Wilmalle, joka oli kehittänyt itselleen jonkun ihme jutun esteiden suhteen. Yhtäkkiä niitä ei ollut kiva hypätä, vaan ne piti kiertää. Tässä taustalla saattoi olla yksissä treeneissä hyvin korkealla olleet esteet. syystä viis, mutta nyt olen hupissa palkannut tiheämmin ja ollaan tehty helppoja ratoja keskimatalilla esteillä ja päästy nauttimaan vauhdin huumasta, joten Wilmallakin on taas alkanut häntä heilumaan agilityradalla.

No niin, nyt saapui taas saksan oppilas sisälle, eli tänä iltana aloitellaan Simon saksan kokeeseen kertaamista. Täytynee siis sulkea tietokone ja ottaa kirjat esille.

Tokoilua ja tanssia

Hei vaan taas kaikille, jotka olette epätoivoisena käyneet katsomassa tapahtuuko täällä mitään. Syy äkilliseen blogin hiljenemiseen oli remontin eteneminen siihen pisteeseen että mun täytyi äkillisesti purkaa työpisteeni kokonaan pois, enkä voinut loisia kokonaisia iltoja Kallenkaan koneella päivittämässä blogeja. Nyt nautiskelen ensimmäistä kertaa uudesta läppäristä, joten nyt taas pääsee päivittämään kuulumisia.

Dilbertin ruutu- ja tunnariprojekti tahmaa hieman. Ruutu meni eteenpäin alussa ihan kivasti ja pysähtyi siihen pisteeseen, kun Dilbertin pitäisi alkaa mennä ruutuun ihan itse ilman että näkee mun siirtävän ruututötsiä. Jatketaan siis treeniä, jossa Dilbert näkee kun ruutu rakennetaan. Kyllä se siitä. Olen aika luottavainen.

Tunnarin kanssa mulla ei sen sijaan kauheesti ole luottamusta mihinkään tällä hetkellä. Kokeesta en voi haaveillakaan ennen kuin dilbert hokaa mistä tunnarissa on kyse. Voi että se osaa olla vaikeaa. Olen kokeillut kaikenlaista:

• yhtä kapulaa on piilotettu nurmikkoon –>etsii hyvin ja käyttää nenäänsä. Mikään muu ei toimikaan.
• häiriökapuloita yksin tai kasoissa näkyviin –> Dilbert ottaa ensimmäisen kapulan, jonka näkee, ei käytä nenäänsä
• kapuloita rivissä –> Dilbert ottaa ekan minkä näkee, ei käytä nenää ollenkaan
• kaksi kapulaa vierekkäin –> Dilbert ottaa ekan jonka näkee, ei käytä nenää ollenkaan
• kapula kiinni jollakin alustalla –> Dilbert ottaa ensimmäisestä kiinni ja tuo koko alustan. Ei käytä nenää.

Nyt olisi vielä tarkoitus kokeilla piilottaa nurmikkoon tai hiekkaan myös häiriökapulat. Jos saisi Dilbertin ymmärtämään edes että kapuloitra lähestytään aina haistellen. Jos ei auta, en oikeesti tiedä mitä tehdä. Olen aina vaihtanut kapulaa joka kerta ja mielestäni tehnyt yhden kapulan piilotusta riittävän kauan. Olen kertonut Dilbertille lyhyesti ja pitkästi mitä pitää tehdä ja antanut haistaa omaa kättäni ja yrittänyt käyttää ties mitä apuja, mutta Dilbert ei oikein tunnun käsittävän mistä on kyse.

Nyt on työn alla myös luoksetulon stopit. Treenaan nyt takapalkan kanssa ekaa stoppia ja sen kanssa näyttää pysähtyvän oikein napakasti käsimerkkiin ja vauhtikin putosi hiukan, mikä on hyvä, koska Dilbert on tullut niin sata lasissa, ettei siitä vauhdista oikein pääsekään pysähtymään. Toinen stoppi onkin toiminut aina.

Wilma toimii tokossa selkeästi paremmin tutussa hallissa kuin missään kentällä. Siksi ehkä onkin hyvä nyt treenata muuallakin. Ollaan tehty seuraamista, perusasentoja, luoksetuloja ja jääviä liikkeitä.

Tanssissa uutena projektina on etutassujen varassa tapahtuvat liikeet. Treenataan siis peruuttamalla kaltevalle tasolle.

Wilman allergiatilanne näyttää melko hyvältä. Edelleen aika ajoin hieman punotusta siinä korvassa, joka onkin ollut koko ajan pahempi. Tilanne on kuitenkin pysynyt tosi hyvänä koko syksyn sen jälkeen.  100% varma olen vain siitä, että Wilmalle ei käy nauta, vehnä, valkosipuli, merilevä, eivätkä mitkään luontaistuotteet, vitamiinit yms. keinotekoiset ravintolisät. Kaikki muu on vieläkin kesken. Nyt käytämme bataattia ja kanaa. Kennelrehun auto tulee ensi viikolla ja yritän saada sieltä sitä poron lihaa, että pääsee kokeilemaan.

Taas samat treenit kuin eilen…

Wilmalla seuraamista, perusasentoja ja tanssiliikkeitä siinä välissä. Jotkut tanssiliikkeet ovat niin hauskoja Wilman mielestä, että käyvät miltei palkasta. Kummasti terästää seuraamista, kun Wilma tietää että kohta tulee pyörähdys. Suoraan sanottuna enemmän taisi mennä tanssin puolelle – taas. Kaikkea täytyy kokeilla, kun tuo seuraamistreeni on jokseenkin puuduttavaa. …kunhan Wilma ei sitten tarjoa pyörähdyksiä kokeessa, kun palkkaa ei kuulu. *On muuten ihana palkkana toi raaka broilerijauheliha klönttinä taskussa* …välillä sitä miettii että pitää olla pöhkö kun taskunsa tuollaisella täyttää, mutta kun aina ei yksinkertaisesti ajattele niin pitkälle, että jääkaapissa olisi koko ajan jotakin kypsennettyä koossa pysyvää Wilmalle sopivaa herkkua. Kohta mun taskut ovat täynnä porojauhelihaa, kunhan Kennelrehun auto seuraavaksi tulee Turkuun. Kuitulähteen olen jo vaihtanut Wilman ruokavaliosta erilaiseksi. Enää liha. Korvat näyttävät kyllä mun mielestä melko hyviltä – ehkä voisi kanallakin jatkaa hetken ja katsoa mitä tuon toisen aineosan vaihtaminen tekee. Nyt on hyvä tilanne.

Dilbertin kanssa ruutua ja tunnaria. Ruututreeni on kivaa – kyllä se on eteenpäin mennyt viime aikoina. Yhtä tunnaria Dilbert etsii tosi mielellään nurmikosta ja odottaa tosi innoissaan kun saa mennä etsimään. Tänään ei tehty mitään häiriötreeniä eikä kapula ollut näkyvissä, vaan koko ajan piilotettu heinikkoon. Pari kunnon *rouskis rouskis* puraisua tuli kyllä kapulaan. ARGH!!!

Nii sitä mää vaan, että tää kuppi tyhjeni ja mää aattelin kysyä, että saiskos vähän lisää? Pliis? (Tää on äärettömän tavallinen näky meillä – ja miten Dilbert voikin näyttää niin surkeelta kuppia kantaessaan!)

..voin mä tän kupin kääntää oikeinpäinkin valmiiksi. Saiskos nyt?

Hyvä ruutupäivä

Dilbertillä näyttää ruutu menevän nyt tosi kivasti eteenpäin ilman kosketusalustaa. Treenattiin tänään niin että tehtiin aina muutama kerta samassa paikassa. Dilbert sai nähdä kun siirrän tötsät uuteen paikkaan. En näyttänyt mitenkään ruudun paikkaa eli ei namua tai lelua ruutuun enkä taputtanut enää ruudun perällä mitään tiettyä paikkaa, vaan tötsät aseteltuani palasin Dilbertin luokse, kyselin missä ruutu ja Dilbert haki katseellaan ruudun. Pidin pannasta kiinni ja “usutin” hieman: “Missä se ruutu on?” Dilbertillä oli loppuviikosta ongelma, että lähti niin epäröiden liikkeelle. Kaikki liikkeet, joissa Dilbert joutuu irtoamaan tahmaavat joskus ja näyttää siltä että Dilbert empisi saako oikeasti lähteä minusta poispäin. Hypyllä ja noudoissa tehtävän hauskuus on kuitenkin yleensä vienyt voiton kun liike on opittu kunnolla ja irtoamisongelmaa ei ole enää myöhäisemmissä vaiheissa ollut. Tämä pannasta estämisen nostaa Dilberttiä aina, joten kokeilin apukeinoksi tähän harjoitteluvaiheeseen ja se tehosi tälläkin kerralla ja Dilbert ampaisi ihan ruutun perille saakka joka kerta. Ei tötsien kaatamista, ei “missä-se-kosketusalusta-on-himmaamista” ennen ruutua, vaan ihan suoraan oikeaan paikkaan. Dilbert myös pysähtyy tosi hyvin käskystä. Seuraava vaihe on varmaankin nyt se, että käyn vaihtamassa ruututötsien paikkaa niin, että Dilbert ei näe kun rakennan ruudun, jolloin Dilbert joutuu ihan itse etsimään ruudun katseellaan pihalta. Sitten kun se sujuu, toivoisin, että siinä vaiheessa Dilbert on syttynyt liikkeeseen jo niin paljon, että ei tarvitse enää nostaa ruutuunmenohaluja pitämällä pannasta kiinni.

Tunnarista ei ole paljoa muuta sanottavaa kuin viimeksikään. Ollaan tehty yhden kapulan nurmikkoon piilottamista ja yhden kapulan piilottamista purkkien alle. Nuuskii älyttömän hyvin, kun piilotan nurmikkoon ja löytää aina. Ihan selvästi käyttää nenäänsä siinä, mutta ei mitään käsitystä siitä että kapulan pitää hasita minulle. Purkit kaataa järjestyksessä, eikä edes yritä haistella niitä. Musta tuntuu että tuo purkkijuttu ei toimi. Kokeilin kahdella kapulalla ihan läheltä noutoa ja muutaman kerran nostikin heti oman kapulan, mutta se oli siinä tyrkyllä. Pari kertaa kun siirsin molemmat samalle viivalle, Dilbert nappasi tosiaan sen ensimmäisen kapulan joka silmiin osui, ilman että olisi edes yrittänyt käyttää nenäänsä. Musta alkaa tuntumaan, että mä en uskalla jatkaa kuin sitä nurmikosta etsimistä yhdellä kapulalla. Tosta purkkipelistä ei ole mitään hyötyä, kun ei Dilbert edes yritä käyttää nenäänsä, niin kuin ei silloinkaan kun kapulat ovat näkyvillä. Silloin otetaan ensimmäinen, mihin katse lukittuu. Nurmikkoon piilottamalla se sentään nuuskii.

Wilman kanssa ollaan tehty back-to-the-basics treeniä: seuraamispätkiä, perusasentoja ja luoksetulon nopeuden kasvatustreeniä. Mahtaneekohan olla mitään eroa siihen, mitä ollaan muuten viikolla ja viikonloppuna tehty. Pääasia että treenattiin. Lopuksi vaihdettiin tanssitreeniin, mikä olikin sitten 100 kertaa vauhdikkaampaa ja hauskempaa: pujottelua eteen ja taakse, peruuttamista kaukoliikkeenä ja peruutuksen päässä pyörähdyksiä, tassuliikkeitä, takajaloilla pomppimista, ohjaajan ympäri kiertämistä, jne. Voi kun Wilma innostuisi tokostakin yhtä paljon kuin tanssista!

Wilman allergiatestitulokset tulivat

Granholmin Sari soitti Vettorista äsken, että Wilman allergiatestitulokset tulivat. Testit tehtiin Amerikassa ja nyt tuloksia ollaan odotettu kolmisen viikkoa. Yllättävää, mutta Wilma ei reagoinut mihinkään varsinaisesti niin voimakkaasti, että voisi sanoa hänen olevan allerginen sille. Testissä ei toki testattu ruoka-aineita, koska niitä ei kuulemma voi luotettavasti testata, vaan testauksessa oli mukana siitepölyt, huonepölyt, homesienet, varastopunkit, kissa, yms. Kuitenkin vaikka varsinaista allergiaa ei voitu näiden testien perusteella todeta, Wilma oli silti reagoinut useampaan siite- ym. pölyyn hieman. Näitä olivat 2 eri huonepölypunkkia, jalava, timotei, raiheinä, koiranheinä, karvamesiheinä, rönsyrölli, pujo ja varastopunkki. Kaikkein eniten näistä koholla olivat huonepöly ja pujo, mutta lääkäri sanoi, että nämäkin luvut olivat niin alhaiset, ettei voi puhua allergiasta. Kuitenkin hän piti mahdollisena, että kun on kyseessä näin yleisherkkäkoira, joka reagoi vähän näin moneen eri asiaan, kaikki tämä yhdessä voi aiheuttaa kesäkaudella hieman limakalvojen turvotusta ym. Kuitenkin enemmän nyt allergianaiheuttajametsästyksemme siirtyy ruoka-aineiden puolelle. Lääkäri ehdotti että vaihtaisimme kanan poroon tai peuraan. Poroa onneksi saa esim. Kennelrehun autosta. Jos joku tietää mistä saa peuranlihaa järkevään kilohintaan, niin vinkkejä otetaan vastaan. Kuiduksi hän ehdotti jotakin eksoottista, mitä Wilma ei ole koskaan saanut, esim. bataattia, maniokkia tai jamssia.

Tällä hetkellä kuitenkin Wilman korvat ovat melko hyvässä kunnossa. Ne punottavat aika-ajoin hiukan, mutta tällä hetkellä tilanne on kuitenkin melko hyvä – ainakin parempi kuin kesällä, mikä puoltaisi teoriaa että kaikki nuo siitepölyt yhdessä, vaikka varsinaista allergiaa ei olisikaan, aiheuttaisivat jonkinlaisia oireita. Kesällä Wilma myös yski hieman säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina joku köhäys muutaman kerran päivässä. Nyt ei ole enää moneen viikkoon siitepölykauden loppumisen jälkeen ollut niitäkään oireita. Saattaahan olla, että Wilma onkin hiukan allerginen esim. kanalle. Mistäs sitä tietää ja sen näkee vasta kokeilemalla. Kanaa on kumminkin saanut jo kuivaruuassakin vuosikausia. Vaikka siipikarja yleensä käy allergisille, niin periaatteessa on mahdollista, että Wilma olisi herkistynyt sille, koska on sitä sen verran paljon syönyt.

Viikon treenikuulumisia

Viikon aikana ollaan normaalin arkielämän ja lenkkeilyn lisäksi treenattu tokoa ja temppuja kotona ja käyty tottistelemassa ja agiliitämässä äidin johdolla ja Dilbert on käynyt treenaamassa hakua iskän kanssa.

Hakurintamalla ei käsittääkseni mitään mullistavan uutta. Treenaavat eteenpäin tasaista tahtia. Tällä viikolla olivat vaihteeksi tehneet suorapalkkatreeniä. Kallella ja Dilbertillä alkaa pikapuoliin VSPK:n Johannalta tilaama hallintakurssi, jota odotellessa miehet ovat hakeneet koirahäiriötä hallintatilanteisiin yhdestä ohitustreeniporukasta.

Dilbert oli myös agilitytreeneissä keskiviikko-iltana. Radalla oli 16 estettä. Päästiin pariin kertaan kokeilemaan. Ope kehui että mun ohjaus on parantunut tosi paljon ihan viime viikkoina (jee!) ja kieltämättä muistan radatkin paremmin kuin alkusyksystä. En tajua mikä muistinvähennysvaihe itselläni oli silloin. Dilbert teki kivasti käännökset, aika tiukatkin mutkat. Pudotti tosin pari estettä. Toiseen syynä oli se, että kehuin kesken hypyn, kun Dilbert oli esteen päällä, jolloin se käänsi päänsä heti mua kohti ja rima tipahti. Toiseen en tiedä mikä oli syynä.

Wilma oli samalla agilityradalla. Esteet olivat nyt korkeammat kuin pitkään aikaan. Wilma on viime viikkoina tehnyt loistavaa työtä pitkilläkin radoilla, mutta tällä kerralla korkeat esteet aiheuttivat pari kiertoa ja hieman epäröintiä. Toisella kierroksella päädyin tiheään palkkaamiseen. Kuitenkin Wilma hyppää aina puhtaasti eikä tiputa koskaan rimoja. Jos joku ongelma tulee, se on esteen kierto. Dilberthän ei kierrä mistään. Se hyppää ja menee vaikka ei olisi tilaa, rymistelee nauraen vaikka läpi. Jos Dilbert olisi ihminen se varmaan harrastaisi romurallia, jossa saa ihan luvan kanssa pistää peltiä ryttyyn.

Tokopuolella Dilbertin kanssa on jatkettu ruutu- ja tunnaritreeniä vaihtelevalla menestyksellä. Voi pässi kun sais ton prinssiin hokaamaan mistä tunnarissa on kysymys. Me voidaan noutaa ruohikkoon kätkettyä tunnarikapulaa loputtomiin, mutta kun ruoho otetaan pois, Dilbert noutaa ensimmäisen kapulan minkä näkee, tuoksui miltä tuoksui. Ruutuun Dilbert kaipaa vielä tukea lelulta tai namulta tai niin että kutsun ruudun takaa tai että käyn näyttämässä ruudun hänelle ensin tai käytän postimerkin kokoista kosketusalustaa. Käsitys siitä kyllä on että ruututörpöt merkitsevät jotakin ja sinnepäin lähdetään, mutta edelleen epäselvää mitä tehdään ruudussa, jos kukaan ei ole näyttänyt pysähdyspaikkaa etukäteen tai laittanut sinne lelua/namua/kosketusalustaa.

Wilman kanssa ollaan tehty tokossa ihan perusseuraamista, perusasentojen vahvistamista, jääviä, luoksetuloje jne. Toi seuraamistreeni on kyllä aika puuduttavaa. Mäkin kyllästyn saati sitten koira. Muistan kyllä kun Dilbertin kanssa hinkkasin tätä seuraamista, niin tuntui ettei näistä perusteista tullut loppua ollenkaan ja sitten me vasta innostuttiin koko lajista, kun päästiin treenaamaan muutakin kuin seuraamispohjaisia liikkeitä.

Koiratanssissa Wilma teki taas aivan loistavaa työtä. Ihanaa katsoa, kuinka innostunut Wilma on siitä lajista. Palkattomuuden sietokin on kasvanut huomattavasti viime keväästä. Tämän viikon uusi aihe oli etutassujen varassa tapahtuvat liikkeet eli takatassut vaan ylös seinää vasten. Jotkut koirat pystyvät kävelemäänkin etutassuillaan. Wilma on ehkä vähän iso siihen, mutta siihen, että Wilma nousee etutassuilleen takatassuilla tukea seinästä ottamalla on kyllä mahdollista päästä.  Tätä tosin alettiin treenaamaan ihan A-esteen avulla. Se on riittävä kaltevuus alkuvaiheeseen. Wilma peruutti ihan näppärästi A-esteen kaltevalle pinnalle jo lopputreenistä. Palkattomuuden kesto kasvaa vähitellen. MIhin se riittää, en osaa sanoa. Kisatilanteet paineistavat Wilmaa sen kautta, että minä tietenkin olen hieman jännittynyt niissä ja esim. Janakkalassa osi sitten Wilma halusi vain pois kehästä. Juteltiin jälkikäteen, että se oli selvä reaktio mun jännitykseeni. Wilma vaistosi sen, eikä tuntenut oloaan mukavaksi. Wilma on tälläisille asioille tosi herkkä. Treeneissä toimii hyvin, kun sillä ja mulla on hauskaa. Pari viikkoa sitten treeneissäkin tosin kun kumarruin vähän väärällä tavalla Wilman yläpuolelle, tuli heti kielto ja jos siinä tilanteessa alkaa vaatimaan, Wilma menee kokonaan lukkoon eikä tee mitään. Kui osaisi itse aina vaan mennä sillä mielellä kisoihinkin, että millään ei ole mitään väliä – sinne mennään pitämään hauskaa ja ollaan rennosti. Tässä asiassa Wilma on aivan erilainen kuin Dilbert.

Kuva: Juha Hämäläinen www.haukkuvat.fi (Tämä kuva on tosin vanhaa satoa keväältä 2008, mutta pakko laittaa se taas esille, kun tämä on minusta niin hauska)

Yritetään nyt viikonlopun aikana ottaa molempien koirien kanssa joka päivä vähän tottista ja Wilman kanssa varmasti vähän tanssiliikkeitäkin, vaikka äitini onkin tämän viikonlopun Turussa. Dilbertin ruututreeniin yritän saada perheenjäseniäni apuohjaajiksi laittamaan namua tai lelua ruutuun. Raportoin sitten taas kuinka etenee. Kuulumisiin!

Dilbert hierottavana

Dilbert kävi tänään Piiran Leenalla hierottavana. Selkä taas jumissa, tottakai. Ja mitään ei näy liikkeistä ulospäin – kipukynnys on hirvittävän korkea. Tästä lähtien täytyy hieroa vähintään kerran kuussa, mielellään itse vielä tiettyjä paikkoja siinä välissä (vasen hauislihas esim.) Lisäksi pitää olla erityisen tarkka lämmittelyiden ja jäähdyttelyjen kanssa (myös pelastuskoiratreeneissä, ei siis suoraan autosta hommiin, joissa juoksee sata lasissa pitkin metsää kuin aropupu) ja agi- ja hakutreenien jäähdyttelylenkin jälkeen Back-on-Track-takki päälle kotona pariksi tunniksi.

Tänä iltana iltalenkillä oli eka kerta kesän jälkeen kun oli oikeasti kylmä. Näin se syksy ja talvi vaan lähestyvät. Brr…

Ruutusekoilua ja tunnarisähläystä

Viime päivinä ollaan yritetty saada jotakin tolkkua Dilbertin ruutuun ja tunnariin. Dilbert on ollut kiinni kosketusalustassa ja juossut kyllä ruutuun, mutta heti kun postimerkin kokoinen kosketusalusta häviää tai peitetään, Dilbert kirmaa ruututötsille kaatamaan niitä tai pysähtyy paria metriä ennen ruutua katsomaan mua: “Alustaa ei näy missään, mitä tehdään mamma?” Pariltakin toko-opettajalta tähän on saatu vinkkejä nyt ihan lähiaikoina ja kaikkea on kokeiltu. Eilen ressukka oli niin sekaisin, etten uskonut tästä enää liikettä tulevan lainkaan. Tänään Dilbertin motivaatio kasvoi pilviin paistetusta luomu-broilerista ja yhtäkkiä homman tarkoitus alkoi selviämään. Nyt ollaan siis menossa käsittääkseni taas eteenpäin – ja ILMAN kosketusalustaa. Huh

Tunnari on toinen murheen kryyni. Vaikuttaisi vähän siltä että Dilbert on nyt yhdistänyt koko homman kapulan nätisti ottamiseen ja ei enää käytä nenäänsä ollenkaan. Kaveri keskittyy vain siihen, että noutaa NÄTISTI ensimmäisen kapulan, jonka näkee – eikös se ollut homman nimi? Saatiin lauantain toko-tunnilla ohje jättää nyt nätisti-harjoitukset pois kokonaan ja alkaa vahvistamaan nenän käyttöä. Yhtä kapulaa piilotetaan edelleen nurmikkoon ja rinnalla kokeillaan oman kapulan hajun tunnistamista purkkien alta. Ongelma vaan näyttää olevan että jos ekan kerran kapula on vasemman purkin alla, Dilbert yrittää kaikilla seuraavilla kerroilla tarjota itsepintaisesti vasenta purkkia ja tarvittaessa vaikka noutaa sen mulle: “Sen on pakko olla vasen purkki, kun siitä kerran sai palkan. Ihan pihalla siis.

Tokon lisäksi tänään tehtiin pariin otteeseen vähän temppuja Dilbertin kanssa. Otan aina joskus koiratanssityyppistä aktivointia Dilbertinkin kanssa, kun ne temput on niin hauskoja ja Dilbert nauttii niistä niin paljon. Dilbert olisi niin hauska tanssikaveri

Wilman kanssa lähiaikoina painotetusti Back to the basics -treeniä: perusasennon vahvistamista (jää joskus vinoon ja sitten korjaa – pitäisi mennä kerralla suoraan, paistetun luomu-broilerin kanssa meni kyllä joka kerta suoraan), seuraamispätkiä kokeillaan jatkossa niin, että palkkaa säilytetään suussa (jospa vaikka saisin Wilman näin hiukan eteenpäin ja ottamaan paremmin kontaktia). Luoksetuloissa vauhtitreeniä. Nyt taas lönköttelee ihan rauhassa sivulle, kun pitäisi laukata. Saatiin ohje kokeilla sitä että Wilman lähestyessä vapautetaan mun taakse heitetylle pallolle. Wilma nosti treeneissä laukan pallon perään. Katsotaan onko tästä hyötyä. Näitä olen tahkonnut tänään välillä aina koiratanssilla maustettuna.

Tänään olin myös katsomassa koiratanssikisoja Vahdolla. Harmitti oikein, että en ollut ehtinyt tekemään Wilmalle koreografiaa ja siksi ei osallistuttu. Paikanpäällä tuli vähän sellainen olo, että melkein olisi voinut koittaa improvisoida.

Pyöräilyä ja tottistreeniä prinsessan kanssa

Wilma sai pitkän reilusti päälle tunnin pyöräilylenkin aamulla, kun jäin tytön kanssa yksin poikien lähdettyä kirppikselle ja Kalle ja Dilbert suuntasivat kohti raunioita. Olen sanonut varmasti ainakin kymmenen kertaa, että Wilma rakastaa vauhdin huumaa, jonka saavuttaa juostessaan pyörän vierellä. Millään ei malttaisi hidastaa ja jos minä hidastan, niin Wilma vaan jatkaan juoksua ja yrittää miltei vetää mun pyörää eteenpäin. Tänään yhdessä kohdassa Wilma yritti selkeästi juosta kovempaa kuin mitä annoin hänen juosta ja Wilma kääntyi haukkumaan mulle, että alas tulla jo sieltä hidastelija! He hee Wilma ressun täytyy oppia, että alku ja loppu on rauhallista tasaista ravia, ettei tule lihasrevähdyksiä tai jumituksia, keskellä voi sitten laukata. Wilma haluaisi laukata heti ja aina.

Wilman (ja minun) vähän levähdettyä Facebookin Farmvillen seurassa, mentiin vähän ulos tottistelemaan. Kokeilin hiukan Jessican eilisiä oppeja Wilmaan. Tehtiin siis ylempienkin luokkien liikkeiden alkeita alo-liikkeiden lisäksi. MItään ei kyllä kovin paljoa. Nyt meidän täytyy ottaa oikein tehotreeniin nuo Wilman seuraamiset, jos meinataan tänä talvena päästä kokeilemaan Wilman kanssa tokon alokasluokan koetta. Muut liikkeet saadaan valmiiksi, mutta kun tuntuu tuo seuraaminen etenevän niin hitaasti. Pääasia tietenkin että menee kuitenkin eteenpäin koko ajan. Täytyy tietenkin myöntää, että vaatimukset on vähän korkealla, ennen kuin kokeeseen haluan mennä. Monta kertaa olen nähnyt kokeissa, että seuraaminen on välillä ihan mitä sattuu ja silti ihmiset menevät kokeeseen kokeilemaan. Tältä aamupäivätä lopetettiin kuitenkin treenit aika lyhyeen, koska Wilman viretila ei tuntunut olevan paras mahdollinen aamun pyörälenkin jälkeen. Levätköön nyt päivällä, niin kokeillaan uudestaan illalla. Minä lähden tästä siivouksen pariin. Hyvää sunnuntai-päivää kaikille!

—

Lisäys illalla: Dilbert on oppinut ottamaan tunnarikapulan kädestäni tai edestään maasta todella varovasti yhtään liikuttamatta hampaitaan enää sen jälkeen kun kapulan on varovasti nostettu. Eilen aamulla vielä puri hampaat kapulaan tosi kovin ja yritti pureskella. Jessicalla taisi olla tosi hyvät vinkit, kun homma alkaa sujua näin hyvin vasta 2 päivän treenin jälkeen. Kiitos Jessica!

Wilman kanssa tehtiin myös vielä illalla kaukoja.

Terveisiä Jessica Svanljungin tokoseminaarista

Dilbert osallistui tänään kanssani Jessica Svanljungin koko päivän kestävään toko-seminaariin. Jessica oli keväälläkin Turussa ja silloin olimme mukana kuunteluoppilaina. Nyt päästiin Dilbertin kanssa ihan koirallisiksi kurssilaiksi. Alla olevassa kuvassa odotellaan vuoroamme kentän reunalla nurtsilla.

Päivä oli taas tosi antoisa. Työskentelimme kahteen kertaan. Ekalla kierroksella kävimme läpi Dilbertin ruutua ja tunnaria (lähinnä sen puremista ja kuinka siitä päästään eroon) ja tokalla kierroksella luoksetulon stoppeja, merkille lähettämistä ja kaukoja.

Ensimmäisellä puoliskolla en tajunnut antaa kameraa kenellekään, joten ruutu- ja tunnaritreenistä ei ole valitettavasti kuvia.

Ruudussa pitäisi nyt päästä eroon kosketusalustata. Alusta on pienentynyt ja pienentynyt, mutta jos yritän peittää sitä pientä palasta niin että Dilbert einäe sitä tai yritän poistaa sen, Dilbert kurvaa kartiolle ja pelaa sillä jalkapalloa tai noutaa sen. Hommaa on nyt kokeiltu koko kesän. Jessican mielestä voisimme nyt samantien kertaheitolla jättää koko läpyskän pois ja ottaa läheltä ruutua ruutuun lähettämisiä niin että käyn näyttämässä Dilbertille paikan mihin kuuluu mennä (taputtaa maata siinä kohdassa ja sanoa että tässä on RUUTU) ja tulla lähettämään. Pysäytys oikeaan paikkaan ja palkka. Itse asiassa täytyy sanoa että treeneissä tämä tosiaan toimi. Tosin kotipihalla kävi taas kaatamassa kartiot ensi töikseen. Saatiin me muutama onnistuminenkin.

Tunnarin puremistakin katsottiin. Olen tehnyt pitoharjoituksia niin että olen pitänyt kuonosta kiinni, mutta se ei tunnu auttaneen kauheasti. Nyt tehtiin niin, että pidän toisesta reunasta kiinni ja Dilbert saa ottaa kapulasta kiinni vain hyvin varovasti. Jos tekee sen varomattomasti ja yhtään puree, kapula häviää saman tien. Palkka tietysti heti sekunninkin onnistumisista, kun lähestyy hampaittensa kanssa kapulaan varovasti ja ottaa varovasti kiinni. Tämäkin tuntui menevän heti eteenpäin tänään. Jessican mielestä voin myös oikein hyvin tehdä vierellä tunnistustreeniä niin että piilotan oman kapulan nurmikolle ja vähän heinää päälle ja annan Dilbertin löytää kapulan. Häiriökapuloitakin voi alkaa ottamaan mukaan kunhan antaa palkkalupauksen heti kun koira on tarttumassa oikeaan kapulaan, jolloin Dilbert lopettaa homman kesken ja tulehakemaan palkkansa.

Toisella puoliskolla ujutin kameran kurssikaverille. Tuhat kiitosta ihanista kuvista!!!

Luoksetuloissa palattiin hetkeksi vaiheeseen jossa vahvistan seisomaan pysähtymisen napakkuutta vielä sanallisella käskyllä ja annan itse käskyt napakasti ja liioitellusti. Parani heti paljon! Myös maahanmeno muuttui liioitellusta elekielestäni paljon napakammaksi. Olen varmaan tehnyt liian aikaisin liian koemaisesti näitä.

Kuvasarja Dilbertin luoksetulon lähdöstä ja vauhdista:

Merkille lähettäminen on ollut pitkään mielssäni, mutta operatiivisella tavalla aloitettaessa Dilbert on toistaiseksi käynyt kaatamassa sangon tai noutanut sen. Nytkin yritti moneen kertaan. Jessica ehdotti että ohjaisin sitä ihan vahvan eleavun kanssa sinne sangon taakse seisomaan ja laittaisin joko raskaan sangon, kukkaruukun tms. tai naulaisin kartion jollekin alustalle tai maahan. Tätä päivittäin useita viikkoja. Itse olen miettinyt myös että opettaisin tämän esineen kierron avulla. Wilmakin oppi niin nopeasti kiertämään esineen koiratanssissa, joten Dilbertkin varmasti oppisi sen aika nopsaan, ja sitten vain pysäyttäisi taakse. Unohdin kysyä Jessicalta pitääkö tapaa hyvänä vai ei. Dilbertin kanssa ei otettu ohjatun suuntia, mutta Jessica opasti yhden koirakon alkuun ohjatun treenissä, joten sen perusteella voi aloittaa nekin treenit.

Tässä Dilbert merkillä:

Ja sitten kaukoja. Dilbertin ongelma on paikallistettu jo aikaisemmin kesällä. Se on siinä kun Dilbert pitää seisomasta istumaan mentäessä tassut paikallaan ja siirtää peppuaan kun pitäisi tehdä päinvastoin. Tämän treenin olen jo aloittanut, mutta kastottiin sitä vähän. Kokeiltiin lautaa etutassujen eteen ja jopa takajalkojen eteen mahan alle. Tämä vaatii vain hiomista.

Seisomasta istumaan meno:

Istumisesta maahanmeno (Äh, ja taas se taittaa sen tassunsa alle):

Sitten kokeillaan sitä lautaa takajalkojen eteen:

Lopuksi tehtiin paikallaanmakuuta ja paikallaan istumista ohjaajien ollessa piilossa. Dilbert ei koskaan malta odottaa hiljaa vierellä tuomaripuhuttelun ajan vaan seilaa edestakaisin maahan ja ylös – niin tänääkin. Tähän sain neuvoksi puuttua ihan tiukalla kiellolla EI! / HYI! ja nykäistä remmistä. Itse paikallaanolot menivät tosi hyvin vaikka samalla kentällä oli isä kahden pikkupojan kanssa pelaamassa jalkapalloa ja jalkakäytävällä joku ajeli potkulaudalla. Dilbert tuijotti ihan mun perään koko ajan vaan eikä välittänyt häiriöistä mitään. Ei ottanut myöskään häiriötä muista koirista.

Tässä vielä kuvia muutamasta kurssikavereistamme – ihania koiria

“Das ist der Teddybärtanz, tanz, tanz!”

…Sie tanzen hin, sie tanzen her,
tanzen tanzen kreuz und quer,
klatchen klatchen in die Hände,
da wackeln schon die Kellerwände

Sie tanzen durch und machen Krach,
alle Mäuse werden wach,
doch keine Maus will sich beschweren,
sie tanzen tanzen mit den Bären…

Nyt Wilmalla on koiratanssikappale: Teddybärtanz saksankieliseltä lastenlaulucdltä Schnappi und seine Freunde. Meni lasten laulujen puolelle, mutta sopii rytmillisesti meille oikein hyvin ja on hauska. Täytyy vain keksiä jostakin nallekarhun puku tätä varten.  Tänään siis oltiin tanssissa ja improvisoitiin liikkeitä tähän musiikkin samalla kun levyraati arvosteli sopiiko laulun rytmi koiran ja ohjaajan liikkeille. Levyraati näytti vihreää valoa, joten nyt voi alkaa miettimään koreografiaa.

Molemmat pääsivät myös pariin otteeseen agilityradalle ja tekivät ihan kivaa työtä. Jotakin pientä oli, josta selvittiin ottamalla pari estettä uudelleen. Molemmilta taisi tippua yksi rima. Wilma ei yleensä pudota ollenkaan, mutta tänään tuli yksi alas ja yhdestä taisi juosta kertaallee ohi.

Kotona tehtiin molempien kanssa vielä treeneistä jääneillä herkuilla perusasentoja, tanssipyörähdyksiä, pujottelua, jalkojen välissä kulkemista eteen ja taakse, jne.

Terveisiä eläinlääkäriltä – taas!

Aslan ja Caspian lähtivät samalla rokotuksille, kun joka tapauksessa olin varannut Wilmalle ajan allergiatestiin. Wilmalla taas näytti viime torstaina labratestit kahta ja kolmea plussaa hiivaa, kokkia, sauvaa… you name it, kaikkea löytyy. Torstainen eläinlääkäri kirjoitti varmuuden vuoksi viikonlopun yli antibioottia, jos ei pärjätä. Hassuinta on, että Wilma ei oireile ulospäin, vaan on iloinen ja pirteä. Tänään oltiin omalla Sari-eläinlääkärillä, joka päätti nyt sitten, että ennen kuin allergiatestin tulokset tulevat, ei aloiteta edes antibioottia, vaikka torstaiset labrat näyttivätkin bakteerikasvua. Korvassa ei nimittäin näkynyt tulehduksen merkkejä, eikä mitään märkimistä, minkä vuoksi testiin Wilman viikolla vein. Sen sijaan korvassa näkyi nokkosihottumaa. Blääh…Wilman verinäyte lähti siis Amerikkaan ja tulokset tulevat parin-kolmen viikon kuluessa ja niiden perusteella tehdään jatkohoitosuunnitelma. Tämä neiti on kyllä herkkis. Jollakin kummallisella konstilla Wilman oma vastustuskyky näyttää voittaneen varsinaisen tulehduksen, mutta jotakin allergian aiheuttajaa se saa joko sisäisesti tai altistuu sille ulkoisesti. Jos tulehdusoireet palaavat, niin aloitetaan heti antibiootti, mutta nyt katsotaan ilman hetki vielä…. Eläinlääkäri kehui että Wilman luonne on ihan timantti Wilma näyttää kyllä aina parhaat puolensa eläinlääkärillä.

* * *

Treenirintamalla tottista hiukan. Kaukoja molempien kanssa. Dilbertillä on projektina tällä hetkellä kaukojen liikeratojen muuttaminen niin että takajalat eivät liiku myöskään kun istuu seisaaltaan. Kaikki muu menee puhtaasti, mutta kun seisoo ja istuu siitä niin pitää etutassut paikoillaan, jolloin takatassut liikkuvat. Wilmalla perus maahan-istu -treeniä avon kaukoja varten. Dilbertin kanssa askelsiirtymiä ja Wilman kanssa seuraamista.

Se rontti varasti treeninamut!

Dilbert lähti tänään Kallen kanssa ylimääräisiin rauniotreeneihin, joten minä ajattelin tottistella vähän Wilman kanssa. Jääkaapissa oli juuri sopivasti puoli purkillista keitettyjä broilerin sydämiä. Otin kameran mukaan- ajattelin ottaa jonkun kivan kuvan blogia varten illan tottistelusta. Laskin herkkupurkin kaivon kannelle hetkeksi ja nappasin pari kuvaa pihan kukista. Wilma pyöri jaloissa ja välillä juoksi nuuskuttamaan jotakin heinää muutaman metrin päähän. No niin, nyt voitaisiin aloittaa: “Wilma! Hmm… missä se on?” Nopea katse ympäri ja ääks, siellähän se söi broilerin sydämiä purkista kaivon kanne päällä. Ehdin just paikalle todistamaan viimeisen sydämen katoamista. Wilma katsoi häntä heiluen silmiin ja sanoi isolla äänellä “Röyh!” ..niin, varmasti oli hyvää, uskon. Sinne meni meidän tämän illan treenailut. En viitsinyt alkaa sulattamaan pakastimesta uusia sydämiä ja keittämään niitä. Tästä tuli siis valokuvausilta. Tässä muutamia Wilma-kuvia tältä illalta:

Tässä katsotaan lentokonetta, joka lensi meidän ylitse.

Lopulta me bongattiin puusta orava, jnka Wilma olisi halunnut Tätä kuvaa otettaessa orava sirkuttaa puussa ja tuijottaa meitä ja Wilma yrittää kiivetä runkoa pitkin puuhun hakemaan oravan.

Kai mun on pakko laittaa se oravan kuvakin vielä:

Agiliitoa ja tanssin pyörteitä keskiviikon kunniaksi

Taas treenattiin. Eilen illalla agilityssa molempien kanssa ja Wilman kanssa tanssissa. Agilityssa ratatreeniä. Dilbertin kanssa muuten ihan hieno rata, mutta puomin kontakteilla haettiin hiukan oikeaa suoritusta ja otettiin puomi muutamaan kertaan. Dilbert pysähtyy kosketusalustalle hyvin, jos annan koske-käskyn – ilmankin sitä pysähtyy, mutta ei tarjoa itsenäisesti kosketusalustalla seisomista. Homma on kuitenkin mennyt eteenpäin tosi kivasti. Sillä on ollut aina radalla sellainen vauhti päällä, että en ole oikein uskonut että alkaa pysähtymään kosketusalustalle. Ihmeellisesti vaan pysähtyy. Vielä kun saisi tuon käskysanan häivytettyä. Täytyy treenata vähän vaikkapa portaissa kotona viikon aikana…

Wilman radat menivät jo toista viikkoa peräkkäin ihan älyttömän hyvin ilman virheitä ja sähläystä. Minäkin muistin radan! Ainoastaan renkaalla kiersi renkaan takaa, mutta se oli mun oma moka, koska kiilasin Wilman ja laitoin käden lähes renkaan eteen niin että Wilma koki, että sen täytyy väistää. Johanna sanoi, että Wilman kanssa voisi jo mennä möllikisoihin ihan hyvin. En ole ikinä ajatellut kisaavani agiltyssa, mutta möllikisoja nyt ehkä voisi kokeilla joskus.

Tanssissa sekalaista liiketreeniä ja lopussa levyraati. Jokaisella oli musiikki mukana ja katsottiin sopiiko se omalle koiralle. Itse en ole vielä aivan varma meidän kappaleesta. Hectorin Takataan roos on ollut kauan jo tapetilla, mutta se on vähän lyhyt. Eilen tosin Johanna vinkkasi, että kappaletta voisi keinotekoisesti pidentää hieman – joku osio vaan kahteen kertaan keskelle kappaletta. Tuota en ollut tullut ajatelleeksikaan. Ehkä tosiaan teenkin sen seuraavaksi kerraksi.

Ekaa kertaa kesän jälkeen hyvä tokovire :-)

Brrr, voi että eilen illalla oli kylmä! Lähdin treeneihin ilman takkia ja meinasin paleltua. Samalla huomasin, että ensimmäistä kertaa kesän jälkeen Dilbertin tokovire oli sellainen kuin pitääkin. Kaikki liikkeet tehtiin innokkaasti – perusasentoihin lennettiin. Jee Kyllä se vaan niin on, että Dilbert tarvitsee kesätauon tokossa ettei ehdollistu väärään viretilaan. On käsittämätöntä, että tehokkaan ja hyvävireisen treenin lämpötilaraja näyttää olevan niinkin alkahinen kuin 15 astetta. Tänäkään kesänä en ole paljoa uskaltanut treenata kun olen tiennyt ettei Dilbertin vire ole mitenkään parhaimmillaan kesälämpötiloissa. Eilen kun elohopea laski tarpeeksi alas ensimmäistä kertaa oikeastaan, niin Dilbert oli tosi innokas. Illan aihe oli kaukot – tein itsenäisesti luoksetuloja stoppien kanssa ja hiukan seuraamista. Kaukoissa Dilbert tuntee käskysanat ja reagoi niihin hyvin, mutta edistää hiukan. Dilbertin ongelmahan on että seisaaltaan mennessän istumaan pitää etujalat paikoillaan ja siirtää peppua, kun pitäisi olla päinvastoin, että takajalat pysyvät paikoillaan ja siirtää etujalkoja taaksepäin istahtaessaan. Nyt yritän muuttaa tuota istumaanmenotapaa ja palasin harjoittelemaan oikeaa istuutumistapaa ihan läheltä ja uudella käskysanalla. Luoksetulon stopit oli mlko ok eilen. Käsimerkistä pysähtyy ihan kivasti, mutta jos on kova vauhti päällä, niin jälkimäinen maahanmenostoppi voisi ola napakampi. Jos saan vauhtia vähän pudotettua, niin maahanmenovauhti riittää. Seuraaminen oli eilen loistavaa. Askelsiirtymätkin oli ok – niissä on vähän epäpuhtautta ja Dilbert hakee hiukan pepun paikkaa.Muut toivoo tietty lämmintä syksyä, mutta mä toivon viileää, että päästään treneaamaan kunnolla.

Wilma oli hetken tokotreeneissä (n. 20 min.) Dilbertin tunnin lopulla. Ihan vaan seuraamista häiriön alla. Aluksi taas vähän haahuili, ikä pystynyt keskittymään, katseli ihmisiä ja koiria, jne. Mutta innostui sitten ja sain ihan ok kontaktin. Tehtiin perusasentoja, pieniä seuraamispätkiä eri nopeuksilla ja käännöksillä.

Tokon jälkeen oli vielä Wilman näyttelytreenit. Wilmalla on kauniit liikkeet kunhan mä juoksen tarpeeksi lujaa, että Wilma saa juoksusta näyttävää. Kävelyvauhdissa alkaa helposti peitsaamaan. Treenattiin myös seisottamista/asettelua. Nyt Wilma ei enää istahda kun kosken sen häntään ja jalat saa asetella aika hyvin. Etutassujen kanssa on ollut vähän hankalempaa. Wilma ei oikein tykkää että niihin kosketaan ja korjaa itse asentoa sen jälkeen kun ole asetellut ne, mutta eilen kuulin, että otan väärästä paikkaa tassua kiinni. Ranteesta, josta koirat kutiavat tosi paljon. Koirat etujalkoja täytyy siirtää ylempää olkavarresta. Tämä auttoi ja nyt sain asetella etutassutkin, eikä Wilma enää yrittänyt siirtää niitä asettelun jälkeen. Ainoa asia, jota täytyy vielä treenata paljon on tuomarikäsittely. Kun joku lähestyy seisomaan aseteltua Wilmaa ja tulee hiplaamaan, Wilma riemastuu siitä tosi paljon ja haluaa kiehnaamaan lähestyjää vasten – kiepsahtaisi selälleenkin kerjäämään rapsutuksia, jos pääsisi. Joku viikko sitten treeneissä homma sujui jo ihan ok ja Wilma seisoi ihan paikoillaan, mutta hän sai ensin tervehtiä ja asettelin hänet sitten uudelleen. Nyt pitäisi päästä siihen vaiheeseen että pitää pysyä paikallaan vaikka ei ole saanutkaan tervehtiä.

Jälkitreeniä

Tänä iltana Dilbertin olisi alunperin pitänyt mennä maastotreeneihin, mutta matkaan tuli pari mutkaa: Kalle joutui hakemaan kaksi kuormallista remonttitarvikkeita puutavarakaupasta ja Samukin otti ja päätti sitten olla koulureissulla ilta kuuteen asti ja minä etsin hysteerisenä sitä ympäri kaupunkia. Näin ollen Dilbert sai tyytyä kotitreeniin. Mä tein ulos pari jälkeä ja Dilbert pääsi ajamaan jäljet suoraan remppatyömaalta napatun Kallen kanssa. Tarkasti kyllä jäljet ihan kivasti ja työskenteli ihan rauhassa – itse asiassa ainakin näytti siltä kuin joka askel olisi tullut tarkastettua. Vähän pidemmät jäljet olisi voinut tehdä, mutta kun ei meidän pihalle mahtunut. Jatkossa täytyy siirtyä muutenkin metsään tai pellolle, koska älysimme, että emme voi kylvää meidän nurmikkoa täyteen herkkuja, jotka eivät sovi Wilmalle, kun se kumminkin tulee nuuskuttamaan koko nurmikon läpi kun Dilbert on lopettanut.

Kalle yritti opettaa esineilmaisua Dilbertille jäljen jälkeen. Mä pudotin puhelimeni nurmikolle ja tarkoitus oli saada Dilbert haukkumaan kun näkee ihmiselle kuuluvan esineen maassa (Pelastushommissa ei saa ottaa esinettä suuhunsa eikä mennä makaamaan esineen eteen, koska etsintätilanteessa hiljaa paikallaan makaavaa koiraa on vaikeaa löytää). Vähän me naurettiin kun Dilbert löysi puhelimen, vaikka Kalle kuinka käski sen haukkua, niin Dilbert tiesi heti, että tuo on äitin puhelin, joten se täytyy varmasti tuoda äidille. Fiksu koira!

Tottista, raunioita ja punkintorjuntaa

Ilona lähti omaan kotiin puolisen tuntia sitten. Ressu pelkäsi ukkosta tosi paljon. Ensimmäinen jyrähdys olikin tosi kova – Wilmakin vähän säphähti ja lensi ikkunaan haukkumaan, mutta Ilona sekosi ihan totaalisesti. Mä luulin sen menevän ikkunasta läpi. Ilona on tosi paukkuarka muutenkin.

Ilonan lähdettyä vietettiin laatuaikaa Wilman kanssa – leikittiin ja jahdattiin toisiamme, Wilma pomppi mua päin ja yritti saada mut leikkimään kanssaan. Mä olen varmasti Wilman mielestä äärettömän kömpelö ja hidas. Minä väsähdin ensin ja sen jälkeen tehtiin tottista. Tehtiin kaikkia alon liikkeitä (paitsi luoksepäästävyyttä) ja lisäksi avon luoksetuloja. Wilma osaa jo luoksetulon stopin tosi kivasti. Avoimen luokan kompastuskivi tulee olemaan nouto. Siinä on vielä paljon treenaamista. Mutta onhan tässä aikaa treenata, kun on vielä alokin suorittamatta ja seuraamisen nopeudenvaihtelut vielä pahasti työn alla. Tosin käännökset sujuvat ihan kivasti ja hidas seuraaminen myös. Juoksuseuraamisessa ei oikein älyä mikä on homman nimi. Lisäksi seuraaminen taluttimen kanssa on vielä kesken. Ilman talutinta menee aika kivasti, mutta kun kytken Wilman se luulee että ollaan menossa lenkille ja lähtee kouhottamaan heti ja seuraamisesta tulee haahuilua. Kuinka en ole älynnyt treenata seuraamista kytkettynä vaan aina ilman remmiä!

Dilbert oli tänä iltana raunioilla. Motivaatio oli kuulemma ollut tosi hyvä ja treenit menneet taas ihan kivasti. Enempää en kerinnyt kuulemaan ennen kuin miesväki katosi saunaan. Dilbertkin joutuu tänään suihkuun ja shampoopesulle. Poikien palattua Kuopiosta me ollaan löydetty 5 punkkia Dilbertistä, viimeisin tänä iltana. Koko kesänä ei ole ollut yhtäkään ennen tätä. Mikä ihmeen punkkipesäke se Kuopio oli??? Olisin kyllä uskonut, että tämä Etelä-Suomi on punkkisempaa aluetta kuin Kuopion seutu. Joka tapauksessa nyt meni hermot. Jos niitä vielä vaeltelee Dilbertin turkissa, niin nyt ainakinsaavat huutia shampoovedeltä.

Mietin kovin mitä tekisi ensi vuoden tokojen kanssa. Jotenkin tuntuu että perusryhmissä ei päästä eteenpäin Dilbertin kanssa niin kuin toivottaisiin. Olen vähän ajatellut jos hoitaisi ainakin syksyn tottistelut kerran kuukaudessa yksityistunnein molemmilla koirilla. Kuitenkin koirat saavat häiriötreeniä muissa ryhmissä, joten tokon ehkä siinä tilanteessa jopa uskaltaisi jättää muutamaksi kuukaudeksi yksityistuntien varaan.

Nyt tekemään tilausta Lempimuonalta. Niiden auto on tiistaina Turussa ja aijon taas tilata yhtä ja toista lihaa. Ilonan äitikin tilaa Ilonalle samalla kertaa, joten tehdään oikein iso tilaus. Kuulumisiin…

Lauma koossa ja tietokone toimii

Kurssiterkkuja Kuopiosta

Kalle ja Dilbert ovat palanneet viikon Kuopion leiriltä monta kokemusta rikkaampina ja takataskussa monta vinkkiä mitä treenata jatkossa. Päivät olivat olleet pitkiä ja rankkoja. Aamuherätys aikaisin ja koko päivä oltiin paahdettu iltamyöhään asti, jonka jälkeen oli edessä vielä koirien lenkitykset, joten yöunta jäi tosi vähän. Mutta kurssi oli ollut hyvä ja Kalle sanoi oppineensa monta asiaa, joita ei olisi näissä paikallisissa treeneissä oppinut. Dilbert oli joutunut odottelemaan aika pitkiä pätkiä peräkärryssä häkissä omien treenipätkien välillä, mihin Dilbert ei tietenkään ole tottunut, mutta maanantaina jälkeen oli sopeutunut kuitenkin tilanteeseen ihan ok. Viikkoon oli kuulunut niin rakennusetsintää kuin maasto- ja rauniohakua kaikenlaisia jipoilla, häiriöillä ja mausteilla.

…nyt Kalle sitten kumminkin aikoo alkaa treenaamaan myös jäljestystä Dilbertin kanssa. Toisaalta hyvä, koska mä en ehdi näköjään kuitenkaan sitä jälkeä niin paljoa kuin pitäisi – mulla on ihan tarpeeksi Wilman neljässä lajissa ja Dilbertin tokossa ja agilityssa varsinkin jos me vielä tehdään se yksi tanssikoreografiakin tulevan talven aikana. Ja Dilbertissä on älyttömästi kapasiteettia tohon pelastuskoirahommaan, joten se on vaan hyvä jos hanskaa haun lisäksi jäljenkin etsintätilanteessa. Vaikka pelastusjälki on vähän erilaista kuin FH-jälki, jota silmällä pitäen mä olen aloittanut, niin kumminkin Dilbertillä on jäljestyksen perusteetkin jollakin tavalla olemassa, joten Dilbertin ja Kallen ei tarvitse alkaa ihan alusta. En nyt tämän enempää tuosta Kallen ja Dilbertin leiristä viitsi alkaa kirjoittamaan, koska Kalle aikoo itse kirjoittaa viikosta jutun jonnekin, niin julkaisen sen sitten täällä, kun sellainen valmistuu.

Pari kuvaa kurssilta laitan tähän. Nauroin kuvilla, kun ne ovat koiraleirillä, eikä yhdessäkään kuvassa näy koiria, mutta kuulemma kun yksikin koira oli työskentelemässä, ei ehtinyt ajatellakaan valokuvaamista. Hyväksytäänkö syy?

Tässä näkyy auto, jolla kulkivat ryhmän kanssa metsässä koko viikona ja peräkärry, jossa oli 6:lle koiralle ilmastoitu päältä auki oleva koppi.

Tässä Kallen ryhmä. Kalle on kuin jättiläinen noiden pienikokoisten naisihmisten seurassa

Kivat treeniasut

Paareille nosto – huomatkaa, tuossa kuvassa istuskelee periaatteessa kuollut koira. Tämä yksilö meni kielletylle alueelle, jossa oli leikisti vaarallisia aineita.

Tässä sama otus lähikuvassa, kun paareja kannetaan pois:

Hannen ja Wilman viikko

Mulla täällä kotona oli aika minuuttiaikataulutettu viikko. Käsittämätöntä kuinka tarkasti pitää viikko suunnitella kun on yksin vastuussa koko rumban pyörittämisesta. Huh! Ei täälläkään päässä jäänyt yöunille kuin se 6 tuntia koko viikolla. Wilman viikko oli täynnä pyöräilyä. Pitkät pyörälenkit innostavat Wilmaa selvästi. Otan alkulenkin aina rauhallisemmin, että lihakset lämpiävät, mutta Wilma yritti kiskoa täyteen vauhtiin heti kun pihasta käännyttiin pois. Se mulkoili mua ilmeellä joka ei voi tarkoittaa muuta kuin “Mitä IHMETTÄ sä hituroit, polje nyt kovempaa että mä saan juosta!”  Pitäisi ottaa enemmän aikaa pyöräilyyn koirien kanssa erikseen, kun pyörälenkit ovat noin korkeassa kurssissa.

Tiistain treenit jouduin kuitenkin jättämään väliin, koska pojilla alkoi tiistaina partio ja jouduin heitä sinne kyytsäämään. Poikien ollessa partiossa pidin Wilmalle toko-treenit kotona. Ihan vaan alon liikkeitä edestakaisin omalla pihalla. Menin vähän aikaisemmin paikalle Wilman kanssa poikia pois hakiessani, joten Wilma pääsi partiolaisten rapsuteltavaksi. Wilmahan on heille vanha tuttu, koska Wilma on ollut yhdellä heidän retkellään mukana.

Keskiviikkona sain pojat mummolaan illaksi ja iltapalalle, joten oltiin tanssissa ja agilityssa. Tanssissa alkaisi olla aika koreografian tekoon. En ole vielä ilmoittautunut syksyn kisoihin – niihin osallistuminen riippuu vähän siitä ehdinkö suunnitella korografian vai ei. Wilma yllätti aglityssa aivan loistavalla radalla! Wau Mä olin Wilmasta niin älyttömän ylpeä. Me sählätään usein radalla lähinnä mun omien töppien takia. Mä en ymmärrä miten ihmiset muistaa nuo radat. Mutta tällä kerralla kaikki meni nappiin nin ohjauksessa kuin koiran toiminnassakin.

Torstaina tein Wilmalle verijäljen tuohon lähimetsään heti töiden jälkeen. Ajettiin se vasta puoliltaöin iltalenkin päätteeksi, joten saatiin jonkinlainen vanhenemisaika, vaikka jälki ei ehtinytkään vanhentua täyttä aikaa yön yli. En tiedä johtuiko lyhyemmästä vanhenemisajasta, mutta Wilma ajoi jäljen hyvin ja motivoituneesti. Tai sitten syy on poron veri, jota nykyään käytetään. Jos se haisee jännittävämmälle kuin lehmän veri.

Perjantaina melko pian töistä tultuani Ilona tuli meille hoitoon viikonlopuksi, joten Wilma sai seuraa ja olikin siitä äärimmäisen iloinen. Dilbert ja Kalle kotiutuivat vasta yhdeksän jälkeen illalla. Nyt siis olemme viettäneet laumaelämää kolmen koiran kanssa Ilona tullaan hakemaan tänä.iltana ja sen jälkeen ollaan normaalissa päiväjärjestyksessä.

Tänään olen tottistellut kaikkien kolmen koiran kanssa hieman pihalla – myös hoitokoira Ilonan kanssa. Ilona olisi niin välkky ja nopeaoppinen, kun joku vaan treenaisi sen kanssa.

Blogi päivittyy seuraavan kerran myöhään lauantai-iltana

Juuri kun pääsin taas alkuun blogeilussa, tietokone kotona otti ja jumittui just kun Kalle oli lähdössä Dilbertin kanssa viikoksi pelastuskoirakoulutukseen Kuopion pelastusopistolle. Korjausyrityksistä huolimatta aika ei riittänyt koneen kuntoon saamiseen. Näin ollen blogeilut jää täksi viikoksi. Päivitän sitten lauantaina tämän viikon kuulumiset kun ollaan saatu kone kuntoon. Silloin onkin kerrottavaa myös Dilbertin tämän viikon koulutuskurssista. Ajattelin nyt vaan ilmoittaa blogilukijoille, koska olin niin vakaasti päättänyt että nyt alkaa taas säännöllinen bloginpäivitys.

Wilma-ressu on tämän viikon ensimmäistä kertaa ilman Dilberttiä kotona päivät seuranaan vain kissat. Siinä mielessä haasteellinen viikko ja vaatii extra aktivointia Wilmalle iltaisin. Suunnitteilla on mejää ja pitkiä pyörälenkkejä sekä perus-koirakoulut kahtena iltana (jos ja tod. näk. kun saan pojat mummolaan hoitoon): tiistaina on näyttelytreenit ja toko ja keskiviikkona tanssi ja agility. Lisäksi yritetään nyt tällä viikolla treenailla joka päivä toko- ja tanssiliikkeitä. Pojat ovat luvanneet tulla joka päivä koulusta suoraan kotiin tällä viikolla, että voivat pitää Wilmalle seuraa. Ja perjantainahan sitten Dilbert ja Kalle kotiutuvatkin ja perjantai-iltana tulee myös Ilona-koira hoitoon viikonlopuksi

Lauantaihin siis. Hyvää koirailuviikkoa kaikille!

Kuvia heinä-elokuulta

Alavudella, missä koirat saavat aina juosta vapaana pitkin peltoja. Siellä yleensä aina saa myös kesän parhaat kuvat.

Simo ja Dilbert – nämä halikuvat ovat jotenkin niin hellyyttäviä. Simo alkaa jo olla niin iso, että pärjää melko hyvin Dilbertin kanssa rajuissakin leikeissä ja kohtuullisesti hihnankin päässä. TOsin tietenkin vain aikuisen mukana ollessa. Yleensä tosin Simo taluttaa silloinkin Wilmaa.

…Wilma on taas sopivamman kokoinen Samun seuralaiseksi ainakin lenkeillä. Tässä kuvassa tosin ilme on sellainen, että mua kuristetaan.

Kovin ison puun Dilbert on valinnut aarteekseen. Siitä riittikin ajavietettä pitkäksi aikaa.

Kesän kohokohtia oli tietenkin myös Ilonan vierailut. Täytyy sanoa, että tämän kolmikon ulkoiluttamisessa yhtäaikaa alkaa olla jo hieman haastetta varsinkin ohitustilanteissa tai jos pupu lähte nenän edestä. Ilonalla ja Wilmalla on molemmilla vahva riista vietti…

Onneksi sain yleensä pojat mukaan lenkille, niin meillä oli sopivasti vain yksi koira per henkilö. Simo pärjää Ilonan kanssa ja Samu Wilman paitsi että ohitustilanteissa tai jos Wilma saa vainun jostakin otan Samulta Wilman.

Muutenkin pojat leikkivät tsi innokkaasti Ilonan kanssa.

Hmm… onnellinen Ilona

Mutta sitten se Ilonan valeraskaus *huokaus* – toisella kerralla Ilona hoiti hiirtä ja toisella kerralla vinkupalloa. Ilona oli myös meillä pari kertaa hierottavana meidän koirien kanssa, kun tilasin meille kotiin hierojan heinäkuussa. Dilbert hierottiin 3 kertaa viikon välein ennen kuin paikat saatiin kuntoon. Wilma oli hyvässä kunnossa. Wilma ei näköjään jumitu samalla tavalla kuin Dilbert.

Wilman kesään kuului eläinlääkärikäyntejä. Alkukesästä oli yksi korvatulehdus ja heinäkuun puolessa välissä iski toinen. Allergialla lienee osuutta asiaan. Nyt on ollut onneksi kunnossa taas sen jälkeen, pientä punoitusta (nokkoihottumaa). Syyskussa allergiatesti… Muuten Wilma voi erinomaisesti. Vuosi sitten ollut pissavaiva ei ole koskaan palannut ja on ollut jo vuoden poissa. Ruokavaliomuutos pois teolliselta ruualta oli hyvä päätös. Iho on ollut hyvä sen jälkeen koko ajan ja turkki kiiltää ihan eri tavalla.

Tänä kesänä meillä on rakennettu kissoille isoa ulkoilutarhaa. Dilbert rakastaa kantaa esineitä ja onkin ollut innokas apulainen ja kuljetellut milloin mitäkin tavaroita suussaan. Tässä mitan nouto. Ruokakupin kanssa Dilbert toimii kuin sarjakuvissa. Jos ruoka myöhästyy yhtään, alkaa kaveri kulkemaan kuppi suussa ihmisten perässä.

Taas Simo koirien kanssa.

Lempipuistossa, jonne mennään usein kävelyllä.

Ihanaa löhötä puun varjossa lämpimänä kesäpäivänä.

Dilbertin ja Wilman kesäkuulumisia näin syksyn kynnyksellä

Hei kaikille blogimme lukijoille pitkästä aikaa! Montakohan teitä enää käy lukemassa koko blogia, kun koko kesänä ei ole tullut mitään uutisia. Olen tänä kesänä viettänyt pitkän kesäloman ja käyttänyt tietokonetta melko vähän, koska talviaikaan konetta saa käyttää taas kyllästyksiin asti. Viime talvena varsinkin oli niin iso projekti vastuulla, että jotenkin tuntui siltä että koko tietokone on unohdettava mahdollisimman paljon koko kesäksi, että palautuu kesän aikana ja on työkunnossa syksyllä. Näin ollen blogipäivityksetkin ovat olleet hyllytettyinä. Jotakin pientä olen laittanut feissariin. Tosin laiska blogin päivittäminen näyttää olevan enemmän tai vähemmän joka kesäinen juttu. Nyt täytyy kumminkin aktivoitua kun kesä on ohi ja jotkut ovat kyselleet kirjoitanko enää ollenkaan ja jotkut kirjoitanko jossakin uudessa blogissa jossakin muualla…

Koirarintamalla ei paljoa uutta ole myöskään kesän aikanatapahtunut. Edelleen samat kujeet: koirien lukumäärä on kaksi ja joskus talossa on kolme hännänheiluttajaa, jos vakiohoitokoiramme Ilona on maisemissa.

Toko: Niin kuin aina kesälomalla käy, myöskin tänä kesänä tavoitteellinen koulutus on ollut lähes tauolla. Tekemistä toki on ollut, mutta vähän toisenlaista. Dilbertin vire putoaa heti kun lämpötila nousee ja en halua, että Dilbert ehdollistuu väärään viretilaan, jolloin on parempi pitää ihan kunnon taukoa ja jatkaa syyskuussa. Ollaan treenattu pääasiassa kapulan pitoa että saadaan jossakin vaiheessa alkaa treenaamaan tunnaria. Ongelmahan on ollut se, että Dilbert pureskelee pientä tunnarikapulaa ihan surutta, vaikka isompaa ei ole pureskellut. Homma on mennyt hieman eteenpäin, mutta ongelmasta ei olla vieläkään päästy ihan eroon. Tokoa ehditään hiomaan taas talvikaudella kun säät syksyllä viilenevät.

Mejä: Wilman jäljestys on ollut enemmän omaksi iloksi jäljestämistä kuin tavoitteellista kokeeseen tähtäävää treenaamista – ja aika epäsäännöllistä, kun sitä on tapahtunut. Wilman verijälkitreenauksessa olen joutunut vaihtamaan lehmän veren poron vereksi, koska Wilma saa allergisia oireita nuollessaan lehmän verta makauksilta.

Tanssi: Prinsessan kanssa ollaan myös tanssittu ja olen uhannut ensi talvena tekeväni Dilbertinkin kanssa koreografian. Tanssiva rotikkahan olisikin aika ainutlaatuinen näky kisoissa. Wilma rakastaa tanssia niin paljon että sekoaa kun kuulee hallissa musiikin.

Agility: Agilityssa ollaan käyty molempien kanssa sen mitä ollaan kesäreissuilta ehditty. Välillä on mennyt paremmin ja välillä on sählätty. Suurin ongelma on ohjaajan huono muisti ja koordinaatiokyky! Sanokaa hyvät ihmiset kuinka muistatte radan ja pystytte keskittymään siihen??? Tää laji on meillä ohjelmistossa siksi koska koirat nauttivat siitä niin kovin, mutta mun muisti ei riitä kisaamaan lajissa. Wilmalla varmasti olisi edellytyksiä kisaamaankin jossakin vaiheessa, mutta tämä ei oikein ole mun lajini vaikka hauskaa onkin. Eniten nautin koirien täpinästä ja sekamisesta kun tietävät pääsevänsä radalle.

Palastuskoirailu: Dilbert on treenannut ahkerasti pelastuskoirien kanssa hakua maastossa ja rauniolla. Loppukokeen pimeäosuuttakin meidän miehet kävi kokeilemassa, mutta ei mennyt vielä läpi. Uusia kokeita tulossa syksyllä vielä. Dilbertin ilmaisu ja työskentely ovat nyt hyvää ja kestävää, mutta jostakin ihme syystä Dilbert keksi jättää ilmaisematta yhden tutun maalimiehen kokeessa ja palasi myöhemmin uudelleen hänen luokseen, jolloin ilmaisi kyllä ihan moitteettomasti. Ei tiedossa miksi ekalla kerralla sähläsi. Tosin Kalle mietti olisiko mahtanut vaikuttaa asiaan, että Dilbert oli ollut juuttuneena treenivaljaista metsässä pystyssä olevaan karahkaan jossakin vaiheessa ja Kalle oli käynyt irrottamassa Dilbertin siitä. Jos olisi ollut vaikka silloin tulossa kertomaan Kallelle löydöstä ja juututtuaan oli unohtanut mitä oli tekemässä. Se selittäisi asian. Kalle on ollut hälyryhmän mukana etsinnöissä ilman Dilberttiä kesän aikana.

MH: Itse olin alkukesästä MH-luonnekuvauksen toimihenkilökurssilla ja voin siis toimia luonnekuvauksissa C-toimihenkilönä. Oikein harmittaa kun olin ilmoittautunut myös B-toimihenkilökurssille, mutta sain aika pahan flunssan siksi viikonlopuksi, jonka vuoksi Kallen vanhemman peruivat myös flunssan pelossa lasten hoidon, joten minulta jäi kurssi väliin.

Tositreenit alkavat taas: Nyt pitäisi aktivoitua oikein kovasti treenien kanssa kun kuu vaihtuu. Olen huomannut että rennompi kesämeininki tekee hyvää koirien vireelle – sen huomaa sitten kun taas aloitetaan enemmän tosissaan (tai sitten se johtuu säästä). Kesämoodiin on tosin helppo jäädä kiinni, mutta olen yleensä antanut itselleni ja koirille luvan ottaa rennommin kesäkuukausina ja syyskuun alusta on taas alettu tositoimiin. Kesäkuukausina ollaan retkeilty enemmän – samoiltu metsissä ja juostu vapaina pelloilla lintujen perässä. Ulkonaoloa omalla aidatulla pihalla tulee paljon, kun pojat ottavat koirat niin kovin mielellään mukaan mennessään ulos leikkimään.

Tavoitteista: 2009-2010 talvikauden tavoitteista sen verran, että sekä Wilma että Dilbert tulevat tokoilemaan. Mitään kiirettä ei ole ja saa mennä joulun jälkeenkin, mutta Dilbert tulee kokeilemaan voittaja-luokkaa ja Wilma aloittaa jossakin vaiheessa talvea kisauransa tokossa – ainakin kokeilee. Haluaisin Dilbertin myös luonnetestiin talven aikana, mahdollisesti myös MH-luonnekuvaukseen. Wilma osallistuu näyttelyihin ainakin marras- ja tammikuussa. Sitä varten ollaan kesällä käyty näyttelykoulutuksissa. Wilma tulee myös kisaamaan tanssissa ja kenties kokeilen kurispäältä tanssikisojen noviisiluokkaa myös Dilbertin kanssa. Tanssista ei tule Dilbertille mitään päälajia eikä edes kakkoslajia, mutta kerran on pakko päästä Dilbertin kanssa kokeilemaan tätä älyttömän hulvatonta lajia. Dilbertillä on tavoitteena valmistua pelastuskoiraksi tänä talvena ja päästä tositoimiin ensi kesäksi.

Ensi viikko: Dilbert ja Kalle ovat lähdössä huomenna Kuopioon pelastusopistolle viikon etsintäkurssille. Kallelle tuo viikko lasketaan kertausharjoituksiksi ja on siten työaikaa. Ei ollenkaan huono! Ensi viikosta tulee Wilmalle kunnonkohotus-pyöräilyviikko. Ihana mahdollisuus tehdä lenkkejä pyörän kanssa, koska kotona on koko viikon vain yksi koira. Aijon hyödyntää sitä mahdollisuutta koko viikon. Monesti pyöräilyt jää, koska molempia koiria ei silloin saa yhtä aikaa mukaan lenkille. Molempien kanssa voi hyvin pyöräillä, mutta kahden kanssa pyöräilystä ei tulisi yhtään mitään.

Laitan eri postaukseen vielä tänä iltana vähän koirakuvia heinä-elokuulta. Tämä on jo niin pitkä, että tähän niitä on enää turha yhdistää.

Mökkiterveisiä

Olen tarkoituksella yrittänyt pitää sormeni erossa tietokoneesta viime aikoina, mutta nyt tuli niin kivoja kuvia juhannuspäivänä Kallen vanhempien mökiltä, että pakko laittaa näytille. Dilbert ja Wilma nauttivat ihan älyttömästi mökillä olosta:

Simo, Dilbert ja Wilma laiturilla. Tässä vaiheessa molemmat koirat ovat jo pulahtaneet…

Wilma haaveilee uimisesta – taas!

Äitin koira – ja toinen ravaa hetikateellisena paikalle: “Mullekin haleja!”

Ihanaa, kun pojat ovat kasvaneet ja Dilbertin kyky arvioida tilanne ja poikien voimat on parantunut. Leikit sujuvat siis oikein hienosti nykyään.

Kivipolku keskelle merta

Dilbert ja Simo uivat vaikka kuinka kauan +14 asteisessa vedessä.

Hyppää, Dilbert! …ja Dilberthän hyppäsi.

Wilman uintia valvoin hieman tarkemmin. Wilma kävi uimassa, mutta korvien kastumista yritettiin vähän vahtia, koska juuri olaan päästy korvatulehduksesta eroon. Onnistui se uiminen niinkin, että pää pysyi pinnalla. Ja välillä saunaan lämmittelemään. Wilma tykkäsi saunasta, kunhan kukaan ei heittänyt löylyä.

Dilbertkin kävi lauteilla välillä lämmittelemässä.

Ja loppujen lopuksi päädyin itsekin istuskelemaan lauteille täysissä pukeissa litimärkää Dilberttiä vahtimaan. (Ai mitä Dilberttiä? Tuohan on avaruusolio! ) Kieltämättä aika hyvä näky. Dilbert sai takkini lämmikkeiksi.

Vesihäntä

Huoleni Dilbertin kylmänsietokyvystä ei ollut turha. Kun tultiin kotiin, Dilbert oli aivan naatti ja nukkui muutaman tunnin. Siitä kun sitten lähti liikkeelle, arasteli selvästi takapäätä/takajalkoja. Aamulenkillä häntä ei noussut, vaan roikkui velttona alaspäin heilumatta. Dilbert ei myöskään pystynyt istumaan kootusti häntänsä päälle, vaan jätti pepun irti maasta hieman kun pyysin istuessaan tai kiepsahti jommalle kummalle lonkalle. Rähmänräpäle, Dilbert oli saanut mökiltä vesihännän siis tulehduksen hännän tyviosaan selkäytimen taaimmaisiin hermoihin. Tämä vaiva ilmenee tavallisesti silloin kun koira kylmettää itsensä. Vesi taisi sitten olla liian kylmää. Vähän kyllä ajattelin jo rannalla, että miten koirat tarkenevat, mutta kun lapsillakaan ei tuntunut olevan ongelmia, niin annoin sitten Dilbertinkin olla vedessä ihan kunnolla.

Nyt sitten vaan Rimadyliä jonkun päivän ajan ja yritän pitää Dilbertin lämpimänä – jostakin netistä löysin neuvon, että vesihännästä kärsivän koiran takapää kannattaa peitellä lämpimällä huovalla, kun se nukkuu. Nyt näkee tuossa viressä unta punainen huopa päällään. Soitan huomenna eläinläkärille varmuuden vuoksi ja kysyn pitäisikö tulla näyttämään, vai ollaanko ihan rauhassa kotosalla. Joka tapauksessa ensimmäisten 1,5 Rimadylin jälkeen näkyy kellivän selällään sohvalla ihan kuin mitään ei olisi, mutta kun nousee ylös, niin toki huomataan heti, että ei se häntä tosiaan nouse.

Meillä kävi tv-lupatarkastaja…

…tämän verran jäi jäljelle

(Pakastimesta löytynyt peuran selkäranka osoittautui sellaiseksi herkuksi, että meillä ei olekaan muristu aarteen menettämisen pelossa näin moneen vuoteen.)

Kännykkäkameran testailukuvia

Pakko testailla vähän uudella kännykkäkameralla millaisia koirakuvia sillä saa. Mielestäni ihan ok ottaen huomioon, että on kännykkäkamera.

Kaunotar ja Kulkuri metsässä

Ööh – minä juuri… söin vähän heiniä

Kunnon esiintymisseisonta

Ja Wilma prinsessa joka heinikossa selällään piehtaroimassa…

…tai muuten vaan katselemassa maisemia ja ohikulkijoita

Komea ihana urokseni…

…ja kaunis prinsessani

Aamutottistelut

Pienet treenit molempien kanssa aamulla pihalla. Koirat olivat tosi innoissaan nyt kun lämpötila oli näin alhainen. Kyllä se helle ja aurinko todella vaikuttaa niin paljon, ettei uskoisikaan. Nää on ihan kuin eri koiria.  Treenit oli melko leikkisät. Leikittiinkin ihan vaan osittain ja väleissä ja Dilbert kävi kuumana. Tehtiin molempien kanssa vauhdista äkkipysähdyksiä seisomaan ja maahan. Dilbert tarvitsee näitä nyt luoksetulon stoppien nopeuttamiseksi, eikä ne Wilmallekaan pahaa tee. Molempien kanssa muutama standardin mukainen luoksetulo, seuraamispätkiä, Dilbertin kanssa idaria, Wilman kanssa molempia jääviä.  Dilbertin kanssa ei olla montaa kertaa idaria tehty, mutta hän kestää aika hyvin takaa lähestymisen. Ollessaan maassa tosin hiukan sitä että helposti kellahtaa oikealle kyljelle kun seuraa kierrostani silmillään.  Molemmille muutama ruutuharjoitus. Dilbertin kosketusalusta on nyt aika pieni. Sitä on tässä viilattu pienemmäksi kevään kuluessa.

…Wilma ottaa teollisesta ruuasta poissiirtymisen vähän liian kirjaimellisesti. Neiti löysi metsästä ah niin orgaanista ja ihanaa ihmisen p****a! Siis voi että mua ällöttää ne kasat metsissä ja vessapaperit vieressä. Sain suurinpiirtein estettyä Wilman enemmät herkuttelut, mutta nuolaista se ehti.

Ravitsemusasioita

Wilman siirtyminen pois teolliselta ruualta yliherkkyysepäilyjen vuoksi ja eliminaatiodietin kautta Wilmalle sopivan ruokavalion rakentaminen sekä siinä samalla Dilbertin ei-teollisen dietin rakentaminen on tällä hetkellä eniten energiaa ja aikaa vievä asia, mitä lomaviikkoni kuuluu. Ollaan juteltu eläinlääkärin ja ravitsemusneuvojan jne. kanssa ja saatu yksityiskohtaisesti molemmille koirille laskettu ravitsemussuosituksia monipuolisesti rakennetusta ruokavaliosta + vinkkejä, mitä ravintolisiä ruokaan pitäisi lisätä, että esim. fyysisesti melko vaativien puuhien parissa harrastavan Dilbertin tarpeet täyttyvät. Tämä on ihan uusi maailma – hirvittävän kiehtova. Sitä vaan miettii joskus, miten talvella tähän kaikeen riittää aika ja kuinka pakastintila riittää.

Koirat hierottiin eilen, joten tänään eivät saa riehua eikä tehdä rankkaa treeniä. En siis voi heitä päästää vapaasti ulos riekkumaan toistensa niskassa. Tuota tämänpäiväistä rajoitetta kompensoidakseni tehtiin juuri vähän pidempi temmoltaan rauhallinen metsäflexilenkki pururadalla. Oltiin matkassa 1 h 45 min. Ihana sää kun ei ollut liian kulma. melkein satoi, mutta pysyi tihkusateen tasolla koko matkan. Koiratkin jaksoivat hyvin. Viime päivät ovat olleet niin tukahduttavan kuumia, että Dilbert on näyttänyt täysin kärsivältä.

Hierontaa

Wilma ja Dilbert tänään taas Leenan hierottavina. Wilman lihaskunto ok, Dilbertinkin paljon parempi kuin edellisellä kerralla. Dilbertillä oli jotakin vastalauseita siitä, kun käänsin hänet toiselta kyljeltä toiselle. Wilmakin oli jotenkin rauhattomampi. Huomasin tuossa hieronnan aikana, että Wilman kirsu on kuivanut viime päivinä tosi paljon. Saatiin neuvoksi tuohon kirsun kuivumiseen sipaista ohit kerros kookosöljyä siihen tarvittaessa. Olisikohan antibiooteilla osuutta asiaan… Muutenkin ällöttää tämä antibioottikuuri. Miksi taas!

Helletreenit

Hyvät treenit hellepäivän treeneiksi eilen. Wilma seurasi ihan kivasti ja teki aika monipuolisesti alon liikkeitä. Hyppytreeni meni myös erityisen hyvin. Agilityssa palkkasin nyt hiukan tiheämmin kuin aikoihin ja se tuntui innostavan nyt Wilmaa jotenkin ihan erityisesti. Taidan välipalkkailla jatkossa radalla aina silloin tällöin.

Dilbertin treeneistä täytyy mainita ihan erikseen luoksetulo. Nyt kerrankin oli napakat pysähdykset  ihan sanallisilla käskyillä ilman eleapua. Maahanmeno onkin ollut aika napakka usein, mutta seisomaan pysähdykset ovat valuneet. Eilen oli korvat päällä ja toimi kivasti.  Hyppynouto meni ensin väärin ekalla. Kiersi esteen sivusta, mutta sitten toisesta eteenpäin palasi hypäten. Tätä ei olla nyt hetkeen tety, joten saattoi olla vähän unohtunut. Pääasia että palautui mieleen. Dilbert sai kivaa häiriötreeniä paikallaanmakuuseen, kun 1 koira kerrallaan tottisteli paikallaanmakuussa olevan rivin edessä ja teki luoksetuloa. Kun Dilbertin veroinen leikkaamaton uros tekee luoksetuloa Dilbertin nenän edessä, siinä on haastetta kerrakseen. Pysyi makuulla, mutta kyllä kuikuili siihen malliin Sepeä, että olisi todella tehnyt mieli mennä sekaan. Kyttäsin vesipullon kanssa ihan nenän edessä.

Illan viilettyä tehtiin vielä treeniä kotipihalla. Ihan perusliikkeitä.

Huh hellettä!

Voi mikä ihana kesä! Tänään istuin kuunteluoppilaana Jessica Svanljungin tokoseminaarissa ja poltin käsivarteni tietenkin. Kuinkahan kuuma paikalla olleilla koirilla mahtoi olla. Olin aivan sippi kun tulin kotiin. Sain todella hyviä vinkkejä moniin liikkeisiin molemmille koirille eli kyllä kannatti mennä. Olen jotenkin nyt niin kesäterässä, että en jaksa yksinkertaisesti alkaa erittelemään kaikkia vinkkejä, mitä päivän mittaan tuli, mutta sormet syyhyävät päästä kokeilemaan tämän päivän oppeja esim. merkille lähettämiseen molemmilla, Wilman noutoihin, idariin, ja ruutuun. Gironin treeniblogissa näkyy olevan eritelty päivän antia, joten linkitämpä ovelasti sinne, niin ei tarvitse itse kirjoittaa

Meillä molemmat koirat makoilevat mieluiten varjossa ja nukkuvat koiranunta tällä säällä, joten tänään en edes yrittänyt tokoilla. Täytyy odottaa viileämpiä päivä, kun Dilbert kärsii muutenkin niin paljon kuumasta.

Muuten ei ole ihmeempiä uusia kuulumisia. Treenataan kun jaksetaan (aina en kyllä jaksa alkaa kirjoittelemaan joka pikkutreenistä) – yleensä pikkuhetki joka iltalenkin jälkeen molempien kanssa tokoa ja Wilman kanssa joitakin tanssiliikkeitä. Wilman antibioottikuuri etenee ja ei ole aiheuttanut allergista reaktiota, mitä ensin vähän pelkäsin. Iho on nyt hyvässä kunnossa, kun on syönyt vain kanaa, kalkkunaa ja riisiä öljyillä ja höystettynä.

Perjantaina Wilman pääsi leikkimään 5 kk:n ikäisen Stellan kanssa. Siis niin ihana pari! Lisää Wilman ja Stellan perjantaisia kuvia Picasassa täällä.

Kokkeja, sauvoja ja ruokaremontti

Nyt ne sitten TAAS iski! Kävin Wilman kanssa lääkärissä. Pääsyy lääkärikäyntiin oli saada resepti johonkin allergialääkkeeseen, jota voi antaa tarvittaessa, kun Wilma saa allergisen reaktion jostakin niin kuin loppuviikosta. Niitä on tosiaan alkanut olla aina silloin tällöin ja Wilma reagoi ainakin vehnään ja nautaan. Ilmeisesti johonkin muuhunkin – saatta olla jopa että johonkin ympäristötekijään (?) Viime viikolla ostin uudesta paikasta broilerin lihaa. Wilma sai (ilmeisesti) siitä massiivisen allergiareaktion iholle ihan parissa päivässä, vaikka broileri on aina käynyt. Jouduin antamaan kyytabletteja, että saatiin kutina rauhoittumaan. Mietin oliko teurastamo, mistä broileri oli peräisi sekoittanut broilerijauhelihansa sekaan jotakin muutakin, esim. nautaa vai oliko broilerit kenties ruokittu viljalla, joka tuli nyt sitten läpi ihosta. Tämä jäänee arvoitukseksi, vaikka laitoinki lihojen alkuperästä tiedustelun ne toimittaneeseen firmaan. Samalla pyysin varmuuden vuoksi ottamaan näytteen korvista ja hopsan, sieltähän löytyi sauvoja ja kokkeja molemmista korvista. Tällä kertaa ell ei edes yrittänyt määrätä mitään paikallisesti, vaan kirjoitti suoraan antibioottia suun kautta. Herkkyystestin tulokset tulevat keskiviikkona, joten odotetaan siihen saakka ennen kuin kuuri alkaa, niin tiedetään mikä tehoaa parhaiten.

Lisäksi ihmeteltiin Wilman allergisia reaktioita. Ell sanoi, että hän ei usko että Wilma ei tule kestämään teollista ruokaa enää ja epäilee että yksi allergian aiheuttaja on varastopunkki, joten suositteli pysyvästi kotiruokaan tms. siirtymistä. Sanomattakin selvää, että muutos on pysyvä silloin myös Dilbertin kohdalla. Kotiruoka on niin paljon maistuvampaa, että en henno katsoa Dilbertin kateutta ja olisi se epistä, jos toinen saa koko ajan koti- tai raakaruokaa ja toinen kuivia papanoita. Onneksi tähän on jo vähän varauduttu ja molemmat ovat syöneet jo jonkin aikaa raakaruokaa + riisiä / puuromaista kotiruokaa, johon on sekoitettu lihat joko vähän kypsennettyinä tai raakoina – viime aikoina pääasiassa kyllä lihat raakana. Pakastimessa on onneksi aika monipuolisesti lihaa, kunhan vaan ovat sopivia Wilmalle. Määräys pois teolliselta ruualta oli siis vain vahvistus sille mitä jo epäilinkin.

…jotenkin arvostan eläinlääkäriä, joka suosittelee pois teollisesta siirtymistä tänä aikana, jolloin kaikki teollinen on niin in ja tuntuu että nimenomaan monet ammattilaiset vannovat kuivaruuan nimeen. Itse olen ollut jo pitempään huolissaan teollisten ruokien E-koodillisista säilöntä-, väri- ja makuaineista sekä korkeasta hiilarimäärästä, enkä pidä teollista parhaana vaihtoehtona koirille enkä kissoille. Toki olen sitä mieltä, että jos ei yhtään perehdy koirien ravitsemukseen ja ravitsemuksellisiin tarpeisiin, on parempi syöttää mahdollisimman laadukasta teollista. Jos sen sijaan on mahdollisuus perehtyä ja suunnitella ruokinta koirien tarpeista käsin – siihenkin löytyy ammattilaisia avuksi – on turvallisempaa antaa koti- tai raakaruokaa, joka ei sisällä keinotekoisia lisä-, säilöntä- ja makuaineita. Nyt meillä on ainakin hyvä syy laittaa itse tehtyä molemmille ja säästää kaverit lisäaineilta ja kaiken lisäksi tarjota ruokaa, jota he rakastavat. Kaiken keskellä koirat taitavat olla vaan tyytyväisiä ruokavaliomuutoksesta. Tästä voi kyllä valitettavasti olla seurauksia namupalkkautuvuuteen, mutta silläkin uhalla näin on pakko toimia. Wilman terveys menee etusijalle ja Dilberttiä en suostu kiusaamaan sillä, että katsoo vierestä, kun toinen saa parempaa. ONNEKSI on se TK2 tehty ainakin. Tosin foorumeilla olen kysellyt asiaa ja lähes ovat sanoneet, että heidän koiransa ovat palkkautuneet ihan samalla tavalla sen jälkeen kun ovat teollisista pois siirtyneet, kunhan ei vatsa täynnä treenaa.

Mulle sen sijaan riitti nyt antibioottikierre. Tämän kuurin toki syötän. Pakko, koska sauvat varsinkin ovat vaarallisia ja ne on pakko saada pois. Mutta sitten (ennen kuin iskee uusi korvapöpö) aletaan miettimään löytyisikö homeopatiapuolelta apua korvatulehduskierteeseen ja allergiaan. Tähän asti en ole halunnut luonnonlääketieteisiin kajota, mutta ei tuo koululääketiedekään näköjään kykene kierrettä katkaisemaan ja ell:nkään mielestä homeopatiassa ei ole riskejä. Pitoisuuden ovat niin pieniä, että Wilma ei voi reagoida niihin aineisiin allergisesti. Voidaan vaan voittaa. Jos ei tehoa, menetetään vaan vähän rahaa ja sitten on sekin kokeiltu. Voi että olen kiitollinen siitä, että Wilman iho-oireet eivät kuitenkaan olen kovin pahoja, vaikka todella herkkis onkin. Mikään paikka ei ole rikki, aina ollaan saatu kelkka käännettyä siinä vaiheessa, kun iho on vasta punottanut. Herkkyyttä kuvaa myös se, että perjantaina kieriskeli jossakin ulkona ja oli saanut kaulalleen kakkaa. Pesin sen samana iltana pois, mutta kakka oli ehtinyt jo aiheuttamaan kaulalle kosketusallergisen punoittavan alueen. Näyttää myös siltä, että Wilmalle piakallisesti käytettävät lääkkeet eivät sovi (esim. hydrokortisonrasva). Niissäkin on jotakin apuaineita, jotka päinvastoin ärsyttävät ihoa.

Onneksi Wilma ei oireile oikeastaan korvillaan nyt. Se viikonlopun allerginen reaktio oli tosiaan oikeasti allerginen reaktio ja kun se meni ohi, punotus laski. Wilma ei oireile tulehdusta mitenkään ja on tavattoman iloinen ja pirtsakka. Voi äitin prinsessaa…

—

PS. Syksylle kaavaillaan allergiatestiä koskien ensisijaisesti varasto- ja pölypunkkeja, mutta myös yleisimpiä siitepölyjä.
Allergiatestit tehdään ell:n mukaan syksyisin, koska silloin kaikki kukat ovat kukkineet ja koiran allergiamuisti on 6 kk. Lisäksi kortisonia ei olisi saanut saada 6 kuukauteen ennen testiä.

Taas kesäisiä retkikuvia – vähän muutakin

…tää on vähän yksipuolista. Aina näitä lenkkikuvia – kyllä niitä tokokuvia ehtii sitten taas talvellakin:

Tänä iltana molempien kanssa tokossa Liedossa. Aiheena ruudut + vapaavalintaisesti muuta välipaloina. Ruututreeni etenee pikkuhiljaa ihan suunnitelmien mukaan molemmilla, joskin väh’än eri periaatteilla: Dilbertillä kosketusalustaa hyödyntäen ja Wilmalla makupala-alustan kanssa. Molemmat olivat tänään tosin ehkä hiukan vaisuja verrattuna parhaimpaan vireeseen. Johtunee juuri ennen treenejä tehdystä maastolenkistä ja Wilman kohdalla myös eilisistä kortisoneistakin. Niin siis jouduin antamaan eilen Wilmalle kyytabletteja (kortisonia), koska sai melko pahan allergisen reaktion pe-iltana/lauantai-aamuna. Kun kerättiin lauantaina, joka paikkaa kutitti, illalla korvan lehteen ja vatsaan laittamani hydrokortisonrasvat olivat ilmeisesti vain pahentaneet asiaa (?). Lauantai-aamuna, kun Wilma järsi tassuja ja rapsutti vatsaa ja kaulaa ja korvaa jne. päätin, että nyt kortisonit kehiin. Annoin kyypakkauksesta 3 tablettia. oOhan loppui rapsuttamiset.  Mistä tämä kaikki tuli? Tilattiin kanaa muualta kuin aikaisemmin, ja oma arvaukseni on, että nuo kanat oli viljalla syötettyjä  ja Wilma reagoi kanassa olevaan viljaan. Nyt Cittarin kalkkunafileiden ja kortisonin vuoksi jo parempi. Muuten ei ole juuri mitään muita mahdollisuuksia – ellei verijäljellä perjantaina nuollut naudan verta jäljeltä. Sekin toki on mahdollista, vaikka epätodennäköistä. En tajunnut sitä ennen kuin tänään. Varmuuden vuoksi vaihdan nyt naudan veret poron vereen tästä lähtien. Onneksi sitäkin saa Turusta, joskin on hieman kalliimpaa kuin naudan veri, mutta päasia, että Wilma voi jäljestää turvallisesti. Nauta on nimittäin allergiaepäilty nro 2 heti vehnän jälkeen.

…kysymys kuuluu vain miten tämä Wilman yliherkkyystaipumus yhtäkkiä sen korvatulehdushoidon aikana pääsi näin pahentumaan? Olen miettinyt mitä siinä oikein tapahtui. Ennen sitä korvatulehdusta homma pysyi kurissa kunhan pääruoka oli herkälle koiralle ilman viljoja. Kesti jopa treeninamuissa viljat, kunhan niitä ei syöty aamuin illoin. Nyt on tosi herkkä.Wilma oli perjantaina kierinyt jonkun (toivottavasti) eläimen ulosteessa lenkillä. Sitä ei ollut paljoa onneksi WIlman turkissa. Ainoastaan hieman kaulalla. Pesin kakat pois herkkäihoisen shampoolla. Alla oli jo ärtynyt alue. Mitä siinä kakassa oli ollut, että se oli aiheuttanut kosketusreaktion? Viljoja kenties? Olin eilen kuuntelemassa eläinten luontaishoitajan kissan barffaus-luentoa (hän tekee myös ravitsemusneuvontaa koirille). Juttelin samalla hänelle tuosta Wilman allergian pahentumisesta. Hänelle kaikki oli päivänselvää: pitkä ja vahva suun kautta otettu antibioottikuuri on laittanut elimistön immuuni- ja bakteerisysteemin niin sekaisin, että allergia on pahentunut sen vuoksi. Totta on, että Wilman syömä kuuri pitkittyneeseen korvatulehdukseen oli hevoskuuri. Sen sanoi eläinlääkärikin. Silloin suurin huolenaihe oli saada tulehdus pois ja siinä onnistuttiinkin. Milläs nyt saisi elimistön vaan palauttamaan tasapainonsa antibioottien jälkeen. Monipuolista maitohappobakteerivalmistetta menee joka tapauksessa. Sen pitäisi tasapainottaa vatsan bakteerikantaa. Soitan huomenna Vettoriin ja neuvottelen, jos pääsisin luottoeläinlääkärimme puheille taas. Homma menee mahdottomaksi, jos mun pitä tietää myös se, mitä Wilman syömien kanojen ruokakupissa on ollut!

Mejää sateessa

Tänään mejäilemässä lentokentän metsissä Taijan ja Piin kanssa. Wilma pääsi jäljestämään siis Wilmalle vieraan ihmisen verettämää jälkeä. Jäljen vanhenemisaika oli tosin kovin lyhyt. Käytännössä ajettiin jälki vain tunti sen vetämisestä, mitä ei olla tehtykään sitten alkeiskurssin, mutta kerrankos näinkin. Pituutta jäljellä oli kumminkin ihan kivasti.  Jäljen vetämisen jälkeen alkoi sataa – se ehkä auttoi hieman ylimääräisten hajujen laskeutumisessa maahan. Wilma ajoi jäljen tosi hienosti tänään. Olen ennenkin nähnyt, että Wilma on parhaimmillaan sateella. Ainoa kohta, jossa wilma sekosi hiukan oli kohta, jossa jälki meni hiekkaisen metsätien yli.  Loistavana häiriönä yli lensi pari lentokonetta matalalla. Wilma ei edes kuonoa nostanut vaan jatkoi jäljestämistä. …pitäisköhän aina joskus tehdä jälki tällai lyhyellä vanhenemisajalla, kun wilma teki sen paljon paremmin kuin yön yli vanhenneen.

Dilbertin lemmenkipeys pahenee vaan

Dilbert on ressu ihan täysin seonnut! Herra istuu portilla ja ulvoo tyttöjen perään. Lenkillä on kauhea läähätys ja koko ajan sellainen veto päällä, kuin kytkettynä lenkkeilemistä ei oltaisi koskaan treenattu. Oikein epämiellyttäää kävellä, kun talutin on kireänä koko ajan ja kaveri vetää niin että se tuntuu taluttajan hartioissa asti ihan kunnolla. Joka heinä merkataan edelleen. Tultiin just sisälle, ja kuistilta kuuluu taas jo vaimea vinkuminen. Ulos takaisin, kun siellä on ne hajut. Dilbertin mielestä ihmiset on varmasti ihan mänttejä, kun ne ei päästä häntä vonkaamaan typyjä. Välillä tuntuu siltä, että Wilmakin ihmettelee mikä ihme Dilbertillä on. Wilma otti jokaisen Dilbertille tarkoitetun käskyn ja kiellon itselleen ja käveli mielettömän kiltisti vierellä koko ajan.

Nuori pari hempeili tulppaanien katveessa lenkin jälkeen:

Ja mikä tuo ihana tuoksu on, joka nenääni kantautuu…. Jos vähän nostan kuonoa ylöspäin, tunnen tuoksun varmasti paremmin….

Lemmenkipeä rotikka ja muuta

Ensin kuvaterveisiä aamulenkiltä:

Ao. kuvan ottamisen jälkeen päästiin melkein todistamaan kultsu-rotikkayhteenottoa, kun metsästä sukelsi irti oleva kultainen noutaja uros omistaja kannoillaan. Huhuh… onneksi molemmat tottelivat seis-käskyä edes jotenkin ja lopulta jäivät örisemään toiseilleen parin metrin etäisyydelle.

Hädin tuskin uskalsin näihin kuviin kytkeä Dilbertiltä irti talutinta. Jätin visusti käskyn alle palkkalupausten ja uhkailujen saattelemana ja välittömästi kuvan ottamisen jälkeen talutin takaisin kiinni. Dilbert käy nyt niiiiiin kuumana, että ei voi luottaa. Naapurustossa on juoksuja ja Dilbert ulvoo sydäntä särkevästi ulkona, kuolaa ikkunassa ja vinkuu ja lenkillä vedetään kuin höyryjuna ja ihan jokainen kulmakunnan heinänkorsi merkataan moneen kertaan. Sisällä Dilbert läähättää ihan koko ajan. Tätä on ilmennyt ennenkin  satunnaisesti. Dilbertin parhaalla kaverilla parin korttelin päässä juoksu on juuri päättymässä, mutta ilmeisesti jollakin muullakin tärppipäivät ovat lähellä…

Wilma pääsi eilen koirakouluun Dilbertin agilityryhmään, koska Dilbertillä on pari viikkoa agility-kieltoa jumiutumien vuoksi. Jätettiin yksittäisesteet väliin, koska Wilmalla oli tanssitreenit heti agilityn perään, mutta tehtiin pari radan pätkää. Jostakin syystä Wilma ei mennyt eilen putkeen, vaikka siinä ei ole ollut mitään ongelmia aikaisemmin. Se juoksi putkensuulle ja haisteli vaan mun käsiä ja odotti namua. Ilmeisesti oli vähän liian hyviä namuja mukana, kun käsiin jäi niistä niin hyvä haju, että Wilma luuli namujen olevan silläkin hetkellä mun kädessä. Takaaleikkaukset sujui hyvin.

Koiratanssissa perustreeniä aika monipuolisesti. Uusina työnalla ovat nyt sivuttain kulkemiset ja sivuttain pujottelut. Haastavia liikkeitä. Hiljaa hyvä tulee.

Huomenna sitten mejäilemään…. Jee

Hierottavana

Dilbert ja Wilma kävivät tänään Piiran Leenan hierottavina. Wilma oli ihan kunnossa. Ihan aavistus jäykkyyttä alaselässä, mutta aika vähän ja se saatiin ihan kuntoon eikä tullut mitään suosituksia muuttaa elämäntapaa/treenejä/lämmittelytapoja. Hienoa, sillä Wilma oli kuitenkin sen vanhan autotömäyksen vuoksi ihan vino, kun hän tuli meille 1.5. vuotta sitten. Wilman rakenne on kunnossa.  Peitsaustaipumus on jonkin verran lihasmuistissa ja varmaan tulee olemaan, mutta se ei haittaa.

Dilbert sen sijaan oli nyt mennyt ihan jumiin: alaselkä ja lantio olivat jäykät, toisen etutassun ojentaja(tai koukistaja-?)lihas oli tosi tiukka, rintakehässäkin oli jotakin jäykkyyksiä, lapaluiden välissä hieman aristava alue ja kaiken kukkuraksi lantio/alaselkä oli vino! Voi huh huh Kuinka mä en ole huomannut??? Todettiin, että näin voi käydä juuri näiden rotujen kanssa, joilla on niin korkea kipukynnys, etteivät ne näytä kipukohtia/jäykkyyksiä ulospäin ennen kuin ne on todella pahassa kunnossa. Niin paha tilanne ei onneksi vielä ollut, sillä Dilbert ei todellakaan ole ilmentänyt ulospäin minkäänlaita kipua/jäykkyyttä eikä ole varonut mitään tiettyjä liikkeitä eikä aristanut yhtään kosketusta esim. alaselkään, vaikkakin aristi nyt Leenan kosketusta siinä kohtaa, kun Dilbert laitettiin ihan suorassa asennossa istumaan. Ilmeisesti arkitilanteissa on istunut vähän vinossa, jolloin asento ei ole samalla tavalla kiristänyt kuin tuo koottu istuminen täysin suorassa. Vanhoja potilastietoja koneelta tutkittaessa huomattiin, että oikeastaan nyt talven aikana olivat vinoutuneet ja jäykistyneet juuri ne alueet, jotka tulivat alunperin siitä jäätelöautotörmäyksestä keväällä -07.  Kaikkea ei edes saatu auki/suoriksi tällä kerralla. Meillä on uusi aika parin viikon kuluttua ja Leena jatkaa silloin. Hän määräsi Dilbertille tueksi nyt muutaman viikon ajaksi siihen asti kunnes saadaan lantio suoraan ja jumit kokonaan auki nivelaineita ja B-vitamiinia. Myös rajut lajit, kuten agility,  on siihen asti kiellettyä. Hakutreeniessäkin painaa niin sata lasissa ja pomppii kuin aropupu että lienee syytä pitää se parin komen viikon tauko myös niissä lajeissa nyt. Tokoa ja jäljestystä voi harrastaa ihan vapaasti nytkin, joten ehkä me keskitytään niihin seuraavien viikkojen aikana tokon hyppyjä lukuunottamatta.

Tässä odotellaan isoa pakastelihakuormaa Lempimuonan autosta, joka kiertää tänä iltana Turussa. Tulee välillä klo 16 ja 21 – tarkemmin eivät osanneet sanoa. Niillä on kotiinkuljetus, joten tilasin kertaheitolla sitten enemmän: broileria eri muodoissaan (sydäntä, siipiä, jauhelihaa, lisäelimiä), poron jauhelihaa ja sika-nautaa ja sitten vähän kaikenlaisia lisukkeita öljyä ja muuta. Dilbert ja Wilma kuolaavat ajatuksestakin. Yritän juuri neuvotella heidän kanssaan pääsevätkö kissat osingolle heidän lihoistaan… Poron liha on molemmille uusi tuttavuus.  Saas nähdä mitä sanovat.

—

Lisäys auton käytyä:

. …ja miten voi olla, että nuo kaksi tiesivät mitä auto tuo! Auto pysäköi portille ja kannoin portilta pahvilaatikot yksitellen saurarakennuksen pakastimeen. Kun tulin takaisin, molemmat olivat kirjaimellisesti kuolanneet lammikot. Dilbert istui ikkunalla ja valui vieläkin spagetit suupielistä ja kun näki mut, nuoleskeli huuliaan, mitä muuten tekee silloin kun kysyn haluatko ruokaa!

…kai tuo hieronta laittaa elimistön toimaan jotenkin täysteholla – Dilbert näköjään läähättää nyt poikkeuksellisen paljon.

Koiraseuraa

Dilbert suuntasi tänä aamuna raunioille iskän kanssa ja meille tytöille tuli vieraita. Wilma leikki Fiian kanssa pitkään aamupäivällä ja lähdettiin vielä yhdessä lenkillekin kun äiti hölmö lukitsi meidät pihalle. Onneksi kävelymatkan päässä olevasta mummolasta saatiin vara-avain. Tytöillä oli hauskaa:

Tämän päiväiset koirakoulut jäikin sitten valitettavasti väliin illalla. Minulla oli ihan armoton migreeni. Lisäksi Pojat tuli partioleiriltä kotiin enkä toisaalta hennonnut lähteä just kun he tuli oltuaan viikonlopun poissa kotoa. Lisäksi puutarha ja koti pullisteli akuuutteja tekemättä olevia töitä. MItään en kyllä saanut tehtyä koko iltana, kun migreeni ei ottanut hellittääkseen.

Lauantain retkeilykuvia

Pojat lähtivät eilen aamulla partioretkelle ja Wilma ja Dilbert istuivat portilla ja kyselivät missä heidän partioretkensä on – ei kai sitä sitten auttanut kuin pakata koirat autoon ja lähteä auton kanssa kauemmaksi metsään vieraammille lenkkipoluille.

“Tuon linnun kun saisi kiinni”, ajatteli Wilma, kun kesy västäräkki ei vaivautunut pomppimaan kovinkaan kauas.

Perjantai-illan pihatouhuja

Perjantai-iltana lenkin jälkeen riekuttiin omalla pihalla pallon perässä ja piehtaroiden.  Samalla vahdittiin valppaasti tonttia… Dilbert osallistui tänään myös hälykoiratreeniin Pirunpesällä.

Vauhtikaksikko hempeilee valkovuokkojen seassa

Ihana ilta. Suunnattiin metsää kohti ja ilman muuta oli pakko ottaa valkovuokkokuvia. Sehän on jo melkein perinne.

Meneeköhän Dilbertin katu-uskottavuus tästä kuvasta:

Dilbert: Siis voi lopeta jo toi kukkien nuuhkiminen.

Wuf – minulta vietiin korvakarvat!!! (Wilman kesä-look)

Wilma kirjoittaa: Voih – äiti vei minut ajelulle ja päädyimme paikkaan, jossa jouduin ryöstön kohteeksi. Minulta vietiin korvista suurin osa karvoista, eikä nekään riittäneet vaan karvoja lähti muualtakin! Mihin ihmeeseen se saksien kanssa heiluva ihminen niitä karvoja tarvitsi. Hiukset sillä oli itselläänkin päässä, joten ei minulta tarvitse ottaa! Hrmwuf! Ja missä ovat minun rehottavat rintakarvani? Apua! Istuin lähes 2 tuntia kynittävänä, eikä äitikään auttanut, vaikka minä välillä yritin kiemurrella kokonaan pois pöydältä ja yritin näyttää surkealta, roikottaa korvia ja venyttää kieltäni alaspäin. Olen ihan loukkaantunut, kun äiti vielä piti mua kiinni, että se ihminen sai riehua niiden saksiensa kanssa. Kehenkään ei voi luottaa…. Kotimatkan äiti kehui kuinka hieno olen, hrm. Turkkini on äitin mukaan muuttunut ihan untuvan pehmeämmäksi jonkin st…………loinnin (mikä lie) seurauksena. Haittaako? Pitäisikö huolestua vai onko se vaan äitin pään vaiva? (Päätän että on äipän päänvaiva.)

Kotona Dilbertkin ihmetteli minun ohentuneita korviani ja nuuski ne läpikotaisin: Mitä sulle oikein on tapahtunut? helppohan hänen on puhua – itse kun ei koskaan joudu saksittavaksi.

Onneksi saatiin sentään extra-hyvää iltapalaa. Sain vihdoinkin lihani raakana! Sitä minä olen yrittänyt vihjailla jo kauan – vihdoin taisi mennä perille. Kuvitelkaa, raakaa kalkkunajauhelihaa keitetyn riisin kanssa iänikuisten kuivien raksujen sijaan – nami… äiti jutteli, että me saatais nyt jonkin aikaa kotiruokaa, kun äiti epäilee, ettei allergianappulakaan pidä mun korvaa ihan priimakunnossa – mietti jopa jotakin varastopunkkiakin (kuka sekään on?) jo jossakin vaiheessa, kun allergiaruuallakaan ei kuulemma päästä 100% hyviin tuloksiin. Nyt kokeillaan siipikarjaa eri muodoissaan ja riisiä. Dilbertkin kuulemma saa vaikka sillä ei mitään terveydellistä tarvetta olekaan vaihtaa ruokavaliota. Hän olisi kuulemma liian kateellinen mun mössöistä. Dilbertille ei silti tarvitse kertoa, että sen ruokaan saatetaan sekoittaa myös Dilbertin omaa nappulaa. Ei se varmaan haittaa, kun se ei huomaa kummiskaan eroa, kun ahmii kaiken niin äkkiä Vatsataudin aikana me saatiin vastaavaa riisi-kanaruokaa, tosin lihat kypsänä, mutta kummiskin. Äipän mielestä oikea korvani oli 1,5 viikon jälkeen lähes normaali, kunnes alettiin taas sekoittamaan allergianappulaa sekaan ja vaihtamaan takaisin siihen, ja korvassa outo makea haju alkoi taas lisääntymään. Minä en aijo kertoa äidille kävinkö varastamassa jostakin kissojen ruokia silloin, hihii… Huokailkoon äiti vaan syvään, mutta kyllä minä syön mieluummin ruokani tuoreena, joten ei mua tosiaan haittaa… äiti sanoi, että haluaisi vielä kerran käydä otattamassa mun korvasta bakteeriviljelmän ell:n luona, ennen kuin aletaan eliminaatiodietille (lue: herkkudietille).

Tässä on muuten mun kesä-look:

Wilma ulkoilee vauvojen kanssa, kapulahuolia ja pihatottista – Dilbert maastossa

Tänään oli Wilman ja kissavauvojen ilta. Oltiin yhdessä ulkona ja Wilma käyttäytyi kuin äiti konsanaan: nuuski, putsasi ja vahti vauvojaan, haukkui ohi ajavat autot pois “mun vauvojen lähelle et tule” ja seurasi Aslania ja Caspiania kuin varjo. Nämä eivät pistäneet pahakseen.

Enemmän ulkoilukuvia kissojen kanssa kissablogissa.

Dilbert ja Kalle Varsinais-Suomen Pelastuskoirien maastotreeneissä Pirunpesällä. Kisujen mentyä sisälle, Wilman kanssa otettiin kaikki tokossa työn alla olevat liikkeet muutaman kerran läpi. Ei mitään sen kummempaa mainittavaa. Liikkeet etenevät vähitellen, niinkuin pitääkin. Noudot ovat pahasti kesken, täytyy sanoa. Monesti jätän koko noutotreenin väliin, kun se ärsyttää niin. Vihjasin eilen koirakoulun opelle että noutoja voisi ottaa taas – ei oikein päästä eteenpäin omin neuvoin. Operantisti on turha yrittää, se nyt on nähty. Se hyvä puoli, että Wilma sentään kantaa kapulaa. Kun heitän sen, Wilma singahtaa perään ja poimii suuhunsa, mutta lähtee sitten kiitämään omille poluilleen kapulan kanssa. Joskus tulee kohtikin jonkun matkaa, kunnes keksii, että ehei, äidille en totta tosiaan anna. Wilma on vielä pahempi kapulan pureskelija kuin Dilbert. Dilbertin kanssa kumminkin aloitin noudot jo pentuna: Dilbert kiikutti mulle kaikenlaista, sukkia, lusikoita, puukeppejä, palloja, jne ja vaihtoi ne namuun. Tätä tehtiin ihan parin kuukauden ikäisestä alkaen, joten Dilbertillä on vahvasti iskostunut mieleen ajatus esineen vaihtamisesta namuun.

Wilma “noutaa” keppiä tänään:

Pakko vielä sanoa, että huvittavinta on, että joskus Wilman “noudot” näyttävät siltä kuin Wilma oikeasti noutaisi, niin kuin tässä Juhan (www.haukkuvat.fi) jo viime keväänä ottamassa kuvassa. Taisi tuolloinkin juosta kapula suussa mun perässä, kun heitettyäni kapulan kutsuin ja juoksin karkuun. Kun pysähdin, kapula putosi about 5 metrin pähän musta ja yhtään ei olla menty eteenpäin tämän kanssa koko vuonna. Blääh…

Raunioita, agilitya ja tottista äitienpäivän kunniaksi

Meillä ei juuri äitienpäivää ehditty viettää, kun Kalle suuntasi aamulla Dilbertin kanssa raunioille. Jutuista päätellen treenit oli mennyt hyvin. Harmi kun Kalle ei itse ole innostunut blogia päivittämään – saisi kertoa tarkemmin treeneistä.

Muista treeneistä sen sijaan tulee tarkempia kuulumisia: Iltapäivällä oltiin normaaleissa viikkotreeneissä Liedossa. Molemmilla oli tokoa ja Wilmalla myös agilitya. Wilman yksittäisesteajalla otin myös Dilbertin vielä treenaamaan keinua ja keppejä, joten molemmat saivat monipuolisesti tekemistä.

Tokossa molempien ryhmissä oli aiheena kaukot. Wilma treenaa avon ja Dilbert voittajan kaukoja. Wilma ei vielä osaa tehdä puhtaasti kovin pitkän matkan takaa, mutta n. 1,5 metrin päästä homma sujuu kuin tanssi. Joskus siirtää peppuaan eteenpäin noustessaan istumaan. Silloin ei tipu palkkaa. Virhettä ei kuitenkaan tule usein – korkeintaan yksi toista kahdestatoista. Yritämme kasvattaa etäisyyttä vähitellen – ei mitään kiirettä. Muuten otettiin väleissä  seuraamista ja paikallaanoloja ja pari pientä paikallaanoloa.

Kontakti. Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Palkkaus. Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Dilbertin kaukot ovat hyvässä kunnossa, jos hyväksyy sen, että Dilbert liikkuu n. 10 toiston aikana eteenpäin yhteensä n. 20-30 senttiä. Tämä johtuu siitä, että Dilbert ei kaadu maahan seisaaltaan taaksepäin kuin saranoiden varassa, vaan ikäänkuin laskeutuisi kyykkyyn kaikkien neljän jalan varassa, jolloin aina joku tassu irtoaa maasta. Sama metodi seisomaan noustessa. Sitä nyt saa miettiä onko tyytyväinen tuohon vai opettaako uusiksi kaiken seisomaan nousemiseen liittyvän. Muuten tehtiin paikallaanmakuuta (ja mikä upea häiriö kun vieressä 2 metrin päässä oleva aikuinen iso uros yritti niin kovin Dilbertin luokse. Dilbert murahti kerran, mutta pysyi – ja sai murahduksesta vettä naamalleen. Sen jälkeen oli oikein pientä poikaa ja tuijotti mua hyvin valppaana. Otettiin myös paikallaan istumisia. Treenien edetessä siinä samalla tuli pakollisia perusasentoja ja pikkuseuraamisia. Ihan hyvä vire.

Wilma toimi agilityssa paremmin kuin viime aikoina keskimäärin. Jossakin vaiheessa Wilmalla on ollut taipumusta kiertää esteet, mutta se on näköjään taakse mennyttä aikaa ja nyt seurasi ohjausta paremmin kuin viime viikkoina. Tämän viikon aihe oli sylkkäri ja sitä oli sisällytetty rataankin parikin kappaletta. Yksittäisesteillä treenattiin lopuksi itsenäisesti pujottelua ja keinua. Kokeilin pujottelua ekaa kertaa Wilmalla ilman apulankoja ja se toimii! Tosin vauhti täytyy vielä pitää maltillisena. Jos kirittää, niin ei toimi enää. Keinua kokeilin nyt myös ekaa kertaa niin, että keinulle mennään ihan maan tasalta eikä toista päätä ole nostettu jonkun korokkeen päälle, jolloin pudotus ei ole niin suuri. Nyt siis keinu tehtiin ihan oikein. Toisessa päässä oli tosin tyyny alla, että alas tärähtävä keinunpää ei iskeydy niin kovin kovaan maahan. Wilma selvisi tästäkin. Tehtiin monta onnistunutta toistoa. Pari ekaa kertaa kuljetin namulla keinua pitkin – lopuissa palkka tuli maasta keinun lopussa. Virallisesti meidän kai olisi kuulunut tehdä helpotettua keinua ja ehkä olisi ollut viisasta käyttää apulankoja kepeillä mutta molemmat sujuivat ilman helpotuksiakin.

Innostuin tuosta niin, että hain vielä Dilbertinkin autosta ja kokeilin molempia myös Dilbertin kanssa. Dilbertillä ei virallisesti ollut agilitytreenejä tänään, mutta ei Wilma pahastu, jos Dilbert vähän kokeilee hänen vuorollaan… Dilbertillä meni vielä paremmin kuin Wilmalla! Selkeästi enemmän varmuutta molemmilla esteillä. Täytyy tosin pitää mielessä, että Dilbert on harrastanut lajia vuoden kauemmin kuin Wilma. Dilbert pujottelu oli u-p-e-a-a! Dilbert kiepsutti kepit läpi ihan ilman mitään apulankoja varmaan 15 kertaa, nopeutti selkeästi vauhtia kirityksestäni ja ei tehnyt ainoatakaan virhettä! Hyvä poika!

Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Kuvat ovat taas Juhan kuvia – ei tänään otettuja, mutta sopivat aiheeseen, joten käytetään nyt kun niitä on.

Kiireisen viikon koirailukuulumisia

Kiireiseen viikkoon kuului Wilman tanssitreenien lisäksi Wilman näyttelytreeniä,  Dilbertin agiliitoa ja Kallen viikkoon myös Inkisen etsimistä. Tässä Wilma treenaa jalan yli hyppäämistä Tammialan Johannan koirakoulun hallissa Liedossa:

Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Nyt alkaa jo kaverit kyselemään missä viipyvät uutiset! Viikko on ollut töissä yhtä haipakkaa ja kotonakin ajankäytöllisiä haasteita on lisännyt Kallen vilustuminen alkuviikosta ja loppuviikon kestänyt sairasloma, mutta nyt viikonloppuna ehtii taas kirjoittelemaan kuulumisia. Maanantaina Dilbertin maastotreenit jäivät väliin, koska Kalle oli koirattomana mukana Varsinais-Suomen pelastuskoirien hälyryhmän kanssa etsimässä Inkistä. Dilberttiä harmitti, kun ei vielä päässyt mukaan, vaikka loppukokeen päiväosuuskin on jo tehty! Mutta vielä hiukan harjoitusta, niin sekin päivä tulee… Äidin maanantai-ilta kului nettiuutisten äärellä bongaamassa lisäselvitystäja päivityksiä etsintöjen edistymiseen.

Tiistaina heitin pojat partioon kuudeksi ja kaahasin itse eteenpäin kohti Virusmäentien kenttää, jossa Wilma osallistui Lounais-Suomen spanieleiden näyttelytreeneihin sateessa. Yh… Treenit sinänsä menivät oikein mukavasti. Wilma alkaa ymmärtää, että kun minä kosken häntään, siitä ei tarvitse istahtaa ja jos pysyy hiljaa seisomassa tulee namua. Juokuttamiset menevät kivasti. Wilma on melko luontainen esiintyjä kunhan vaan sadaan nuo seisomiset mallilleen. Toinen haaste on lähestyvä tuomari. Wilma-neiti ei voi vastustaa kiusausta kiehnata ja tervehtiä ja kiepsahtaa selälleen. Miten sitä nyt voisi, kun joku lähestyy ja wilma näkee että sillä on kaksi kättä, joilla voi rapsuttaa? Treenien jälkeen lenkkeiltiin molempien koiruuksien kanssa ihan uusissa maisemissa. Ihania lintujen hajuja! Wilma on tilannut lisää lenkkejä niissä maastoissa. Olen laittanut pyynnön korvan taakse.

Keskiviikko-iltana suuntasimme viikottaisiin agility- ja koiratanssitreeneihin. Dilbert pääsi liitämään esteille ja tekikin tällä viikolla hienoa työtä. Treenien aiheena oli sylkkärit, kun viime viikolla treenattiin poispäin kääntymistä. Rataan yhdistetyistä sylkkäreistä ensimmäinenkin meni ihan ok, jälkimmäistä opettajakin kehui. Dilbertin vietti oli ihan katossa kun tultiin halliin. Kaveri tietää heti kun ovet avataan, mitkä treenit on kyseessä ja nyt oli esteet radalla. Voi veljet, herran piti näyttää olevansa uros isolla U:lla. Energiat purkautuivat radalle ja lopuksi äidillä oli ihan pieni koira…

Dilbert renkaalla. Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Wilman tanssitunnilla treenien aluksi Wilma teki heti halliin päästyään ilman ensimmäistäkään käskyä n. 8 ympäri pyörähdystä riemu-ulinan siivittämänä – joku tykkää tanssia Viikon erityisaiheena oli sivuttain kävely – siis koiran on tarkoitus kävellä sivuttain. Vaikeaa, mutta uskoakseni päästiin jotenkin alkuun.  Muuten treenattiin improvisointia ja vapaavalintaisia liikkeitä.

Torstaina olisi ollut Wilman spanielitoko, mikä jäi valitettavasti tällä viikolla väliin migreenini vuoksi ja eilisilta meni työtehtävien merkeissä.

Äiti edelleen suunnittelee koirille barf-ruokavaliota. On kyselty BARF-foorumilta ja muualta raakaravinnon vaikutuksesta namupalkkautuvuuteen. Suurin osa on sitä mieltä, että senkin jälkeen kun on siirrytty raakaravinnolle, namut maistuvat, mutta vastakkaistakin olen kuullut. Mikä vaikeus päättää mitä tehdä. Haluaisin koirilleni parasta mahdolilsta ja en ole enää ihan vakuuttunut, että teolliset koiran ruuat, vaikka kuinkakin tasokkaat, vastaavat tuota määritelmää. Täytyy vielä miettiä ja tehdä gallup-kyselyä.

Aamulla bongasimme Turun Sanomien Extra-liitteestä Mäykysen ja Dilbertin & Wilman blogijutun, joka on aikaisemmin ilmestynyt jo Karjalaisessa ja Savon Sanomissa. Turun Sanomien verkkolehdestä juttua ei löytynyt, mutta linkitetään siihen aikaisemmin ilmestyneen Savon Sanomien nettiversioon Näin ne lehdet ostavat toisiltaan juttuja. Kiva että juttu pääsi paikalliseenkin lehteen. Käykäähän katsomassa Mäykysenkin blogia – Herra Mäykysen blogi on tätä nykyä yksi suosikkiblogeistamme! Terveisiä vaan Helsinkiin!

Wilma tivolissa

Wilma pääsi mukaan tänään tivoli-reissulle, koska Dilbert oli sillä aikaa raunioilla, enkä hennonnut jättää yksin kotiin. Kyllä Wilma on helppo koira tuollaisissa paikoissa. Wilma on ihan fiksusti vierellä, eikä yritä mitenkään pakkomielteisesti ihmisiä/koiria moikkaamaan, mutta silti voi sitä riemua kun joku tulee kysymään saako silittää ja Wilma nauttii… vilinä, meteli ja kovaääninen musiikki ei tuntunut häiritsevän. Ainoa mikä aiheutti huolestumisen oli kun pojat hävisivät milloin mihinkin vempeleeseen ja Wilman olisi pitänyt päästä mukaan tarkistamaan että kaikki on hyvin – varsinkin kun pojat kirkuivat laitteissa! Ainoa, josta Wilma sekosi oli tivolialueelta melkein Wilman nenän edestä lentoon lähtenyt pulu! Ettäs kehtasi tuolla tavalla käydä härnäämässä meidän neitiä

Sattui vain iso objektiivi mukaan, joten laajakulmasta oli turha haaveillakaan. Ainoa paikka missä saatoin jättää wilman poikien kanssa ja mennä tarpeeksi etäälle kuvaamaan oli tivolialueen ulkopuolella.

Kuvia lauantain metsäretkeltä

Ihana ihana sää taas tänäänkin. Metsäretkikuvia taas…

Wilman korvat rehottaa näemma kuvissa ihan kunnolla – livenä en sitä niin huomaa, mutta kuvissa katson joka kerta kuka tuo cockerikorvainen koira mahtaa olla. Nyt olen varannut ajan ammattitrimmaajalle 12.5., joten pian on taas standardin mukainen kampaus…

Hei, äiti kutsui – se tarkoittaa NAMUJA!

Hmmm…. mihin suuntaan?

Aaah – ihanaa piehtaroida. Tämän jälkeen valkoiselle sohvalle nukkumaan….. ja äiti tykkää.

Viikko koostui vatsataudista toipumisesta, pikkutokoilusta, jäljestä ja retkeilystä – yleisiä kuulumisia

Hei kaikki, tämä viikko on ollut vatsataudista toipumisen aikaa ja makupalojen määrä on ollut rajoitettua ja pelkkää kanaa, joten paljoa ei olla tehty.  Selvennykseksi siis, koirilla se vatsatauti on ollut eikä meillä. Eilen tosin oltiin perheen kanssa pitkällä eväsretkellä Ruissalossa. Koirat pääsivät ekaa kertaa tänä keväänä kahlaamaan mereen ja kuopsuttivat hiekkaa ja piehtaroivat rannassa ihan huumassa. Ihana kevät – tai eilinen tuntui jo ihan kesältä! Alla pari kuvaa ja lisää kuvia retkeltä täällä.

Vatsatautitilanne

Mutta siis ruokinnallisesti vieläkin tasapainoillaan takaisin omaan ruokaan siirtymisen kanssa ja Tehobakt on edelleen ruuassa mukana. Molemmilla on nyt ollut muutaman päivän vatsa kunnossa tuolla itse keitetyllä ja Tehobaktilla. Dilbertille olen aloittamassa nyt tosi vähitellen omaa kuivaruokaa keitetyn riisi-kanaruuan sekaan, Wilmalle kokeilin maanantaina, vatsa ei kestänyt vielä, vaikka mielestäni lisäsin vain vähän, joten palasin takaisin itse keitettyyn ja nyt samalla kun vähitellen lisään Dilbertin ruokaan omaa kuivaruokaansa, yritän ottaa uusiksi Wilman kanssa. Mietin just onko meillä koskaan ollutkaan oikeaa vatsatautia koirilla. Jos nyt ruuan kanssa tulee vielä ongelmia lähipäivinä kummallakaan, niin otan uudelleen yhteyttä eläinlääkäriin. Heillähän on vatsavaivoista toipuvalle ihan helposti sulavaa märkäruokaa, joka kuitenkin on kuitenkin varmasti ravitsevampaa kuin itsetehty riisi-nanamössä, josta en kumminkaan osaa laskea suhteita kohdalleen. Dilbert ja Wilma-parka pettyvät varmasti, kun joutuvat taas kuivaruualle – he RAKASTAVAT tuota itse tehtyä ruokaa. Keitin eilen kattilallisen. Wilma päivysti hellan vieressä ja kävi aina välillä ilmoittamassa mulle (wuf), että nyt olis jo ruoka-aika.  Vein kattilan portaille jähtymään ja sen jälkeen Wilma päivysti ulko-ovella ja kävi aina välillä haukahtamassa mulle. Jos liikahdin senttiäkään, Wilma ryntäsi ovelle. Dilbert oli hiukan maltillisempi. Jokaisesta ruoka-annoksesta tulee sanomista elleivät syö eri huoneissa. Jos Wilma saa annoksensa loppuun ennen Dilberttiä, hän siirtyy Dilbert korvan juureen räyhäämään. Dilbert menee matalaksi, luimistaa korviaan eikä nosta päätään kupista ja jatkaa syömistä. Kuivaruuan kanssa oli ihan aluksi samaa, kunnes heitin Wilman muutaman kerran häpeämään eri huoneeseen. Näköjään tämä extra-hyvä ruoka nosti taas vanhan taipumuksen esille, vaikka annokset ovat olleet nyt aika isoja. Dilbert ei ole noin kateellinen. Wilma saa rauhassa syödä ruokansa loppuun, vaikka Dilbert olisi ensin valmis. Taas kerran mietin, että voi kun voisi vaihtaa molemmat koirat BARF-ruualle/luonnonmukaiseen ruokintaan. Se maistuisi niistä paljon paremmalle ja jotenkin en tykkää tuosta kuivaruokavaliosta. (Söisinkö itse kuivaruokaa koko elämäni? EN!) Pelkään vaan sitä että kun molemmilla koirilla koulutus on ruuan voimalla ja ovat namu-palkkauktuvia koiria, miten saan enää kynnenkokoisilla kananpalasillani motivoitua koirat tekemään, jos söisivät päivittäin lihaisia luita ja raakaa lihaa ja muuta jota nyt saavat vain herkuiksi ja palkkioiksi.

Wilman uhmaa

Wilma on muutenkin taas viime päivinä osoittanut kuvittelevansa olevansa kuningatar Liekö tuo paremman makuisen ruuan aiheuttama räyhä-taipumuksen nouseminen nostanut myös muita tukahdutettuja taipumuksia taas pintaan. Wilma-neidin lennätin tässä yksi päivä kissan kimpusta kun yritti ihan oikeasti ASTUA Aslan-kissaa, joka on aina ollut Wilman vauva, jota suojelee ja puolustaa. Eilen Wilma varasti poikien corn flakes-maito-jämät keittiön pöydältä (joo, siis täh? Ei oo hetkeen taas tehnyt tota) ja nyt olen odotellut näkyykö nautatuotteen saanti Wilman korvan tilanteessa.

Wilman korvatilanne ja muuta terveysasiaa

Niin siis sanottakoon tässä vaiheessa myös, että Wilman oikeaa korvaa seurataan muuten edelleen. Wilmallahan on ollut aina mielestäni hieman makea ominaishaju korvissa siitä asti kun hänet saatiin 1,5 vuotta sitten. Sen jälkeen kun siirryttiin herkän koiran nappulaan ell:n sanottua että tuo haju on korvissa kun on nokkosihottumaa ja näkikin sitä siellä, haju on vähentynyt radikaalisti. Kun pudotettiin kaikki muu ravinnosta pois, kuin herkän koiran ruoka ja kana, toinen korva on muuttunut ihan hajuttomaksi ja tuoksuu täysin raikkaalle, mutta toisessa (siinä jossa oli se paha korvatulehdus tänä talvena) sama haju on vielä, ei tosin niin voimakkaana kuin aikaisemmin. Punota se ei onneksi tuolla ruokavaliolla eikä Wilma rapsuta sitä. Haluaisin senkin korvan samaan raikkaaseen kuntoon kuin tuon toisenkin. Täytyy varmasti varata eläinlääkärille vielä aika tuon korvankin takia. Jos hän ottaisi vielä yhdet labra-kokeet siitä ettei varmasti ole yhtään mitään bakteerikasvustoa ja jos kokeilisi vielä sitä eläinlääkärin allergisen koiran ruokaa, joka pitäisi olla vielä astetta allergisoimattomampaa. Mielestäni ei ole kaikki kunnossa, jos korvissa on keskenään erilainen haju vaikka sitten tilanne olisikin miljoon kertaa parempi kuin maaliskuussa.

Kun nyt näistä terveysasioista puhutaan, niin kerrottakoon nyt sekin, että Wilman virtsankarkailuvaiva on onneksi ollut syyskuusta saakka tauolla. En ymmärrä, se loppui itsestään yhtä lailla äkkiä ja arvaamatta kuin alkoikin puolta vuotta aiemmin. Sitä ennen puoli vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti valui lammikoita alle eikä auttanut vaikka vein Wilman vähän väliä ulos, viljelyitä ja ultria, verikokeita yms. tehtiin, kannoin kerran viikossa pissanäytteitä ell:lle. Ell jo väläytti että on mahdollisuus että Wilmalla on joku rakenteellinen juttu, jota ei vaan löydetä, joka aiheuttaa rakon tyhjenemisen itsestään. Nyt kumminkin vaiva on ollut poissa syyskuusta lähtien eikä läikkiä/lammikoita ole löytynyt kertaakaan. Tässä kohtaa kuuluisi varmasti koputtaa puuta…

Tämän viikon tunnit jäi väliin – yksi jälki ja pikkutokoa kotona

Keskiviikon koirakoulut jätin väliin Dilbertin vatsataudin takia. Kotona ollaan tehty vähän ihan perustokoa molempien kanssa kana-palkalla. Hirveästi ei ole voinut nyt herkuttaa, ettei tule vatsalle liikaa sulatettavaa. Itse keitettyä kanaa palkkana molemmilla, jonka pitäisi olla melko hyvin sulavaa.

Dilbertille tein yhden jäljenkeskiviikko-iltana. Ajettiin heti, ettei linnut syö kanoja, niinkuin viime kesänä kävi usein. Vähän samanlainen jäki kuin edeltävän viikonloppunakin: melko hyvin on homma muistissa, mutta voi jestas se kiire! Mä saan käteni kipeäksi, kun vedän vastaan.

Taisi sittenkin olla vatsatautia…

Nojoo…. nyt näyttää pahasti siltä, että meidän perheessä on sittenkin koirien vatsatautia, eikä Wilmankaan ripulointi johtunut mistään epäsopivasta syömisestä, niin kuin luulin. Nyt on nimittäin Dilbertin vatsa täysin löysällä. Voihan viikset Muuten kyllä molemmat koirat ovat pirteitä, eikä kummallakaan ole mitään yleisoireita. Tänään olisi ollut Wilman näyttelytreenit (itse asiassa epäilen että sieltä viime viikolla tartunnan saikin), mutta tämän iltaiset ja huomisiltaiset treenit jäävät nyt väliin – tartuntariskin vuoksi myös Wilmalta, vaikka Wilmalla tauti onkin jo oikeastaan ohi. Pahimmat päivät olivat torstai ja perjantai ja Canikurilla vatsa palautui ihan normaaliksi kahden annoksen jälkeen. Eilen aamulla yritin lisätä riisi-kana-seoksen joukkoon jo hieman Wilman omia raksujakin, mutta vatsa oli iltapäivällä selkeästi löysempi kuin edellisenä päivänä, eli kuivaruokaa ei vielä ihan kesketty, joten palattiin joksikin aikaa takaisin pelkkään riisi-kanamössöön. Tehobaktia menee molemmille. Haen kaupasta tänään lisää riisiä ja kanaa, kun nyt sitä sitten menee molemmille. Dilbert on aloittanut Canikurit. Simo menee kymmeneksi ja pääsee kahdelta koulusta. Hän saa päästää koirat ulos puutarhaan sekä ennen että jälkeen koulun ja mun täytyy tulla lisäksi lounastauolla puolenpäivän aikaan lenkittämään ne. Onneksi mulle jäi auto tänään… Remppamies on kellarissa, mutta hänestä ei tässä ole apua – hän itse ehdotti viime viikolla, että Wilma on voinut säikähtää hänen työkalujensa ääntä niin että vatsa meni sekaisin, mutta enpä usko.

Treeninurkka: Tänään tokoa, agilitya ja henkilöjälkeä

Wilman toko

Koirakoulussa tänään Wilmalla oli ohjelmassa seuraamista käännöksillä ja eri nopeuksilla sekä paikallaanoloa. Otin myös istuen ja seisoen. Lisäksi otin vähän avon kaukoja. Seuraamista täytyy nyt alkaa ottamaan nopeammassa temmossa – minulla on taipumusta hidastella ettei Wilma jää jälkeen ja kuitenkin vauhti on just se, mistä Wilma innostuu!

Dilbertin toko

Dilbertin tokossa seuraamista kaikilla mausteilla ja askelsiirtymiä sekä paikallaan käännöksiä, ruutua ja tunnarin pitoharjoituksia. Askelsiirtymät taaksepäin onnistuvat nyt kohtuulliseti – Dilbert ei enää istu ja hilaa itseään taaksepäin takapuolen varassa. Tunnarin pureskelemisen lopettamisprojektista tulee meillä varmasti sangen pitkäaikainen! Välittömästi kun Iso-D sai tunnarin suuhunsa, tämä rouskaisi sitä sellaisella voimalla että kapulasta kuului *riks* ja *räks*. Mun sormeni oli hiukan väärässä paikassa ja joku hampaista osui sormeen ja Dilbert sai minussa aikaan selkäpiitä karmivan ulvaisun. Nyt minun ei enää tarvitse pitää niin voimakkaasti kiinni Dilbertin kuonosta – eli tietää periaatteessa että palkan saa siitä että hampaat eivät liiku, mutta kun saa kapulan suuhunsa, niin hampaat uppoavat kapulaan ja jos irrotan yhtään kättäni pois kuonon ympäriltä, niin johan alkaa rouske. Oikeastaan en voi päästää Dilberttiä koko tunnarin kimppuun vapaasti, eli en voi pyytää Dilberttiä myöskään noutamaan sitä joten en saa häiriökapuloitakaan mukaan kehiin. Olen saanut ohjeeksi tehdä vaikka 2 kuukautta pelkkää pitotreeniä tunnarikapulalla. Olisin niin mielellään tehnyt tunnistustreeniä, mutta ei kai tässä muuta voi kun treenata sitä, että puupalaa ei mutustella ja pureskella

Wilman agi

Wilmalle oli agilityssa 2 rataa ja sählättiin! Mä en tajua miten Wilma aina tulkitsee puolen vaihdoksi sen jos jää vähänkään mun selän taakse ja miksi se haluaisi koko ajan kiertää hypyn siivekkeen vasemmalta ja hypätä takaisin päin. Intoa sillä kyllä piisaa. Saatiin kotiläksyksi lisää kuljetustreeniä ja kuljetuskäden seuraamista varsinkin ulkokaarteessa.

Dilbertin tämän kevään ekat jäljet

Illalla tuulen tyynnyttyä tein vielä Dilbertin tämän kevään ekat jäljet: 1 makkararuutu ja 1 kpl lyhyt  35 askeleen jälki kotinurmikolle. Makkararuutu ja jälki vanhenivat n. 20 minuuttia, namuina oli puolikovaksi/puolipehmeäksi kuivattua maksaa. Askelpituus oli normaali ja jälki suora, joka askeleella namu vaihdellen askeleen kärjessä ja kannassa, joillakin askeleilla oli kaksi namua.

Sanoin sisällä että lähdetään jälkihommiin ja Dilbert kirjaimellisesti syöksyi ulko-ovelle ja portaiden alapäässä nenä meni heti maahan ja alkoi armoton kiskominen vanhoille jälkipaikoille, johon usein tein pari vuotta sitten kesällä jäljen. Makkararuudun nuuskutti innoissaan läpi ja namut hävisivät. Pari kertaa kävi ruudun ulkopuolella ja palasi takaisin itse. Makkararuutua en aijo sen enempää tehdä, mutta näin ekalla kerralla tein. Täytyy sanoa, että Dilbertin nenän ääni on ihana. Varsinaisella jäljellä Dilbert veti alkumetrit tosi paljon ja sain kiskoa aika tavalla että ei mene yli namuista ja askelista. Nenä pysyi kyllä kumminkin koko ajan hyvin maassa. Kiire oli vaan niin kova ja kun 40 kg roikkuu remmin perässä, niin siinä saa kätensä kipeäksi. Alkumetrien jälkeen vauhti tasaantui hiukan ja rytmikin löytyi loppupuoliskossa. Tässä olin äärimmäisen tyytyväinen, koska aikaa edellisestä kerrasta on. Ja Dilbert muisti selvästi mitä on “jälki”, missä on kotipihan jälkipaikat, mitä jäljellä kuuluu tehdä ja loppuvaiheessa palautui mieleen sekin, ettäaskeleilla ehkä on tosiaan olemassa joku “rytmi”. Ainoa ongelma oikeastaan oli KIIRE!

Toissa kesänä ehdittiin jäljestää muutama kuukausi, viime kesänä en jäljestänyt Dilbertin kanssa laisinkaan, koska Kalle halusi varata itselleen jäljestyksen pelastuskoiratoimintaan (joka nyt kumminkin on Dilbertin päälaji ja monipuolisena harrastuksena vie paljon aikaa ja energiaa ja voi vaatia uhrauksia lähinnä minulta: esim. sen, että en koskaan saa harrastaa hakua Dilbertin kanssa). Nyt kuitenkin sitten päädyttiin siihen, että minä jatkan jäljestämistä viime kesän tauosta huolimatta, koska ei Kalle ehdi… Viime kesä tuli siis vähän harmittavaa taukoa vähän turhaan, mutta toisaalta mihinkäs tässä kiire on. Jäljestystä Dilbert voi jatkaa vanhaksi asti ja viime kesä oli kuitenkin melkoisen intensiivinen hakukesä. Ja eihän meidän ole pakko jälkikokeeseen mennä, jos ei siihen kuntoon saada jälkeä. Tämä on kivaa muutenkin ja Dilbert nauttii. Tietty kun jäljestetään, tehdään myös se “omaksi iloksi” jäljestys kunnolla eikä hutiloida, ihan siltä varalta jos tästä jotakin joskus kehittyisi. Mutta ei mitään paineita.

Kuvaterveisiä aurinkoiselta päiväkävelyltä

Tultiin juuri sisälle maailman ihanimmasta säästä – juuri sopiva lämpötila ja aurinko paistaa. Ihana lenkki – istuskeltiinvälillä puistossa, aurinkoisilla metsäkallioilla, kahlattiin purossa…

Kuvaterveisiä päiväkävelyltä

Mitäs me pariskunta puistonpenkillä

“Mitä sä siinä koko ajan kuvaat – näytän kyllä kieltä! ” Aurinko paistaa niin, etteivät silmät pysy auki…

Eikös kävelysillat kuulu aina romanttisiin kävelyretkiin?

Virvoittavien vetten äärellä…

Dilbert tyytyi vain juomaan – kahlaaminen on tyttöjen puuhaa.

“Kalliolle, kukkulalle rakennan minä…. ” Tässä vietettiinkin sitten tovi – tosi lämmin paikka.

Dilbert varsinkin asettui vahtipaikalleen, eikä ollut mihinkään kiire. Wilmalle löytyi linnunhajuja, joita oli pakko vähän nuuskuttaa.

Minun komea, komea Dilbert!

…ja ihana, ihana Wilma.

Minkähän hajun tuo NYT bongasi?!

Tähystyspaikalla

Lenkki ohi ja takaisin kotipihalla – mikä jano!

Dilbertin pelastuskoirien maastoloppukokeen valoisaosuus tänään läpi!

Dilbert osallistui tänä iltana pelastuskoirien maastoloppukokeeseen ja se meni kirkkaasti läpi! Aikaa hakea on puoli tuntia ja Dilbert löysi kaikki maalimiehet 11 minuutissa. Enempää yksityiskohtia en osaa kertoa, kun näin Kallen vain vilaukselta sen verran että sain Dilbertin. Hain juuri meidän sankarin kotiin Kallelta metsästä. Kalle jäi nimittäin vielä toimitsijaksi pimeäkokeeseen, emmekä halunneet että Dilbert jää autoon odottamaan niin pitkäksi aikaa. . ..äiti on NIIIN ylpeä tästä meidän mussukasta. Herkkukahvit täytyy lykätä huomiseen, kun kokeen toinen osapuoli kyyhöttää vielä piilossa metsässä, mutta eiköhän meillä taas tätäkin juhlita huomenna ihmisten ja eläinten kanssa, niin kuin aina, kun joku tulee tuloksen tai palkinnon kanssa kotiin.

Wilmalla Canikur ja kotitekoinen riisi-kanafilemössö ovat tehneet tehtävänsä ja vatsan toiminta on normalisoitunut. Tänään tehtiin jo ihan normaalia kiinteää kunnon kakkaa. Arvoitukseksi jää mistä parin päivän riesa johtui, mutta pääasia että on ohi nyt. Jatketaan kotitekoista ruokaa joitakin päiviä ja siirrytään sitten vähitellen normaaliruokavalioon takaisin.

Itsekin alan olla jo ihan ok kunnossa flunssan suhteen. Tänään ei enää ole edes yskittänyt kovinkaan, joten huomenna voisi puuhastella jotakin jäljen tapaista Dilbertin kanssa. Olisi kevään eka jälki, joten taidetaan tehdä omalle nurtsille ja aika lyhyt, ettei iske rimakauhu.