Mökkiterveisiä

Olen tarkoituksella yrittänyt pitää sormeni erossa tietokoneesta viime aikoina, mutta nyt tuli niin kivoja kuvia juhannuspäivänä Kallen vanhempien mökiltä, että pakko laittaa näytille. Dilbert ja Wilma nauttivat ihan älyttömästi mökillä olosta:

Simo, Dilbert ja Wilma laiturilla. Tässä vaiheessa molemmat koirat ovat jo pulahtaneet…

Wilma haaveilee uimisesta – taas!

Äitin koira – ja toinen ravaa hetikateellisena paikalle: “Mullekin haleja!”

Ihanaa, kun pojat ovat kasvaneet ja Dilbertin kyky arvioida tilanne ja poikien voimat on parantunut. Leikit sujuvat siis oikein hienosti nykyään.

Kivipolku keskelle merta

Dilbert ja Simo uivat vaikka kuinka kauan +14 asteisessa vedessä.

Hyppää, Dilbert! …ja Dilberthän hyppäsi.

Wilman uintia valvoin hieman tarkemmin. Wilma kävi uimassa, mutta korvien kastumista yritettiin vähän vahtia, koska juuri olaan päästy korvatulehduksesta eroon. Onnistui se uiminen niinkin, että pää pysyi pinnalla. Ja välillä saunaan lämmittelemään. Wilma tykkäsi saunasta, kunhan kukaan ei heittänyt löylyä.

Dilbertkin kävi lauteilla välillä lämmittelemässä.

Ja loppujen lopuksi päädyin itsekin istuskelemaan lauteille täysissä pukeissa litimärkää Dilberttiä vahtimaan. (Ai mitä Dilberttiä? Tuohan on avaruusolio! ) Kieltämättä aika hyvä näky. Dilbert sai takkini lämmikkeiksi.

Vesihäntä

Huoleni Dilbertin kylmänsietokyvystä ei ollut turha. Kun tultiin kotiin, Dilbert oli aivan naatti ja nukkui muutaman tunnin. Siitä kun sitten lähti liikkeelle, arasteli selvästi takapäätä/takajalkoja. Aamulenkillä häntä ei noussut, vaan roikkui velttona alaspäin heilumatta. Dilbert ei myöskään pystynyt istumaan kootusti häntänsä päälle, vaan jätti pepun irti maasta hieman kun pyysin istuessaan tai kiepsahti jommalle kummalle lonkalle. Rähmänräpäle, Dilbert oli saanut mökiltä vesihännän siis tulehduksen hännän tyviosaan selkäytimen taaimmaisiin hermoihin. Tämä vaiva ilmenee tavallisesti silloin kun koira kylmettää itsensä. Vesi taisi sitten olla liian kylmää. Vähän kyllä ajattelin jo rannalla, että miten koirat tarkenevat, mutta kun lapsillakaan ei tuntunut olevan ongelmia, niin annoin sitten Dilbertinkin olla vedessä ihan kunnolla.

Nyt sitten vaan Rimadyliä jonkun päivän ajan ja yritän pitää Dilbertin lämpimänä – jostakin netistä löysin neuvon, että vesihännästä kärsivän koiran takapää kannattaa peitellä lämpimällä huovalla, kun se nukkuu. Nyt näkee tuossa viressä unta punainen huopa päällään. Soitan huomenna eläinläkärille varmuuden vuoksi ja kysyn pitäisikö tulla näyttämään, vai ollaanko ihan rauhassa kotosalla. Joka tapauksessa ensimmäisten 1,5 Rimadylin jälkeen näkyy kellivän selällään sohvalla ihan kuin mitään ei olisi, mutta kun nousee ylös, niin toki huomataan heti, että ei se häntä tosiaan nouse.

Meillä kävi tv-lupatarkastaja…

…tämän verran jäi jäljelle

(Pakastimesta löytynyt peuran selkäranka osoittautui sellaiseksi herkuksi, että meillä ei olekaan muristu aarteen menettämisen pelossa näin moneen vuoteen.)

Kännykkäkameran testailukuvia

Pakko testailla vähän uudella kännykkäkameralla millaisia koirakuvia sillä saa. Mielestäni ihan ok ottaen huomioon, että on kännykkäkamera.

Kaunotar ja Kulkuri metsässä

Ööh – minä juuri… söin vähän heiniä

Kunnon esiintymisseisonta

Ja Wilma prinsessa joka heinikossa selällään piehtaroimassa…

…tai muuten vaan katselemassa maisemia ja ohikulkijoita

Komea ihana urokseni…

…ja kaunis prinsessani

Aamutottistelut

Pienet treenit molempien kanssa aamulla pihalla. Koirat olivat tosi innoissaan nyt kun lämpötila oli näin alhainen. Kyllä se helle ja aurinko todella vaikuttaa niin paljon, ettei uskoisikaan. Nää on ihan kuin eri koiria.  Treenit oli melko leikkisät. Leikittiinkin ihan vaan osittain ja väleissä ja Dilbert kävi kuumana. Tehtiin molempien kanssa vauhdista äkkipysähdyksiä seisomaan ja maahan. Dilbert tarvitsee näitä nyt luoksetulon stoppien nopeuttamiseksi, eikä ne Wilmallekaan pahaa tee. Molempien kanssa muutama standardin mukainen luoksetulo, seuraamispätkiä, Dilbertin kanssa idaria, Wilman kanssa molempia jääviä.  Dilbertin kanssa ei olla montaa kertaa idaria tehty, mutta hän kestää aika hyvin takaa lähestymisen. Ollessaan maassa tosin hiukan sitä että helposti kellahtaa oikealle kyljelle kun seuraa kierrostani silmillään.  Molemmille muutama ruutuharjoitus. Dilbertin kosketusalusta on nyt aika pieni. Sitä on tässä viilattu pienemmäksi kevään kuluessa.

…Wilma ottaa teollisesta ruuasta poissiirtymisen vähän liian kirjaimellisesti. Neiti löysi metsästä ah niin orgaanista ja ihanaa ihmisen p****a! Siis voi että mua ällöttää ne kasat metsissä ja vessapaperit vieressä. Sain suurinpiirtein estettyä Wilman enemmät herkuttelut, mutta nuolaista se ehti.

Ravitsemusasioita

Wilman siirtyminen pois teolliselta ruualta yliherkkyysepäilyjen vuoksi ja eliminaatiodietin kautta Wilmalle sopivan ruokavalion rakentaminen sekä siinä samalla Dilbertin ei-teollisen dietin rakentaminen on tällä hetkellä eniten energiaa ja aikaa vievä asia, mitä lomaviikkoni kuuluu. Ollaan juteltu eläinlääkärin ja ravitsemusneuvojan jne. kanssa ja saatu yksityiskohtaisesti molemmille koirille laskettu ravitsemussuosituksia monipuolisesti rakennetusta ruokavaliosta + vinkkejä, mitä ravintolisiä ruokaan pitäisi lisätä, että esim. fyysisesti melko vaativien puuhien parissa harrastavan Dilbertin tarpeet täyttyvät. Tämä on ihan uusi maailma – hirvittävän kiehtova. Sitä vaan miettii joskus, miten talvella tähän kaikeen riittää aika ja kuinka pakastintila riittää.

Koirat hierottiin eilen, joten tänään eivät saa riehua eikä tehdä rankkaa treeniä. En siis voi heitä päästää vapaasti ulos riekkumaan toistensa niskassa. Tuota tämänpäiväistä rajoitetta kompensoidakseni tehtiin juuri vähän pidempi temmoltaan rauhallinen metsäflexilenkki pururadalla. Oltiin matkassa 1 h 45 min. Ihana sää kun ei ollut liian kulma. melkein satoi, mutta pysyi tihkusateen tasolla koko matkan. Koiratkin jaksoivat hyvin. Viime päivät ovat olleet niin tukahduttavan kuumia, että Dilbert on näyttänyt täysin kärsivältä.

Hierontaa

Wilma ja Dilbert tänään taas Leenan hierottavina. Wilman lihaskunto ok, Dilbertinkin paljon parempi kuin edellisellä kerralla. Dilbertillä oli jotakin vastalauseita siitä, kun käänsin hänet toiselta kyljeltä toiselle. Wilmakin oli jotenkin rauhattomampi. Huomasin tuossa hieronnan aikana, että Wilman kirsu on kuivanut viime päivinä tosi paljon. Saatiin neuvoksi tuohon kirsun kuivumiseen sipaista ohit kerros kookosöljyä siihen tarvittaessa. Olisikohan antibiooteilla osuutta asiaan… Muutenkin ällöttää tämä antibioottikuuri. Miksi taas!

Helletreenit

Hyvät treenit hellepäivän treeneiksi eilen. Wilma seurasi ihan kivasti ja teki aika monipuolisesti alon liikkeitä. Hyppytreeni meni myös erityisen hyvin. Agilityssa palkkasin nyt hiukan tiheämmin kuin aikoihin ja se tuntui innostavan nyt Wilmaa jotenkin ihan erityisesti. Taidan välipalkkailla jatkossa radalla aina silloin tällöin.

Dilbertin treeneistä täytyy mainita ihan erikseen luoksetulo. Nyt kerrankin oli napakat pysähdykset  ihan sanallisilla käskyillä ilman eleapua. Maahanmeno onkin ollut aika napakka usein, mutta seisomaan pysähdykset ovat valuneet. Eilen oli korvat päällä ja toimi kivasti.  Hyppynouto meni ensin väärin ekalla. Kiersi esteen sivusta, mutta sitten toisesta eteenpäin palasi hypäten. Tätä ei olla nyt hetkeen tety, joten saattoi olla vähän unohtunut. Pääasia että palautui mieleen. Dilbert sai kivaa häiriötreeniä paikallaanmakuuseen, kun 1 koira kerrallaan tottisteli paikallaanmakuussa olevan rivin edessä ja teki luoksetuloa. Kun Dilbertin veroinen leikkaamaton uros tekee luoksetuloa Dilbertin nenän edessä, siinä on haastetta kerrakseen. Pysyi makuulla, mutta kyllä kuikuili siihen malliin Sepeä, että olisi todella tehnyt mieli mennä sekaan. Kyttäsin vesipullon kanssa ihan nenän edessä.

Illan viilettyä tehtiin vielä treeniä kotipihalla. Ihan perusliikkeitä.

Huh hellettä!

Voi mikä ihana kesä! Tänään istuin kuunteluoppilaana Jessica Svanljungin tokoseminaarissa ja poltin käsivarteni tietenkin. Kuinkahan kuuma paikalla olleilla koirilla mahtoi olla. Olin aivan sippi kun tulin kotiin. Sain todella hyviä vinkkejä moniin liikkeisiin molemmille koirille eli kyllä kannatti mennä. Olen jotenkin nyt niin kesäterässä, että en jaksa yksinkertaisesti alkaa erittelemään kaikkia vinkkejä, mitä päivän mittaan tuli, mutta sormet syyhyävät päästä kokeilemaan tämän päivän oppeja esim. merkille lähettämiseen molemmilla, Wilman noutoihin, idariin, ja ruutuun. Gironin treeniblogissa näkyy olevan eritelty päivän antia, joten linkitämpä ovelasti sinne, niin ei tarvitse itse kirjoittaa

Meillä molemmat koirat makoilevat mieluiten varjossa ja nukkuvat koiranunta tällä säällä, joten tänään en edes yrittänyt tokoilla. Täytyy odottaa viileämpiä päivä, kun Dilbert kärsii muutenkin niin paljon kuumasta.

Muuten ei ole ihmeempiä uusia kuulumisia. Treenataan kun jaksetaan (aina en kyllä jaksa alkaa kirjoittelemaan joka pikkutreenistä) – yleensä pikkuhetki joka iltalenkin jälkeen molempien kanssa tokoa ja Wilman kanssa joitakin tanssiliikkeitä. Wilman antibioottikuuri etenee ja ei ole aiheuttanut allergista reaktiota, mitä ensin vähän pelkäsin. Iho on nyt hyvässä kunnossa, kun on syönyt vain kanaa, kalkkunaa ja riisiä öljyillä ja höystettynä.

Perjantaina Wilman pääsi leikkimään 5 kk:n ikäisen Stellan kanssa. Siis niin ihana pari! Lisää Wilman ja Stellan perjantaisia kuvia Picasassa täällä.

Kokkeja, sauvoja ja ruokaremontti

Nyt ne sitten TAAS iski! Kävin Wilman kanssa lääkärissä. Pääsyy lääkärikäyntiin oli saada resepti johonkin allergialääkkeeseen, jota voi antaa tarvittaessa, kun Wilma saa allergisen reaktion jostakin niin kuin loppuviikosta. Niitä on tosiaan alkanut olla aina silloin tällöin ja Wilma reagoi ainakin vehnään ja nautaan. Ilmeisesti johonkin muuhunkin – saatta olla jopa että johonkin ympäristötekijään (?) Viime viikolla ostin uudesta paikasta broilerin lihaa. Wilma sai (ilmeisesti) siitä massiivisen allergiareaktion iholle ihan parissa päivässä, vaikka broileri on aina käynyt. Jouduin antamaan kyytabletteja, että saatiin kutina rauhoittumaan. Mietin oliko teurastamo, mistä broileri oli peräisi sekoittanut broilerijauhelihansa sekaan jotakin muutakin, esim. nautaa vai oliko broilerit kenties ruokittu viljalla, joka tuli nyt sitten läpi ihosta. Tämä jäänee arvoitukseksi, vaikka laitoinki lihojen alkuperästä tiedustelun ne toimittaneeseen firmaan. Samalla pyysin varmuuden vuoksi ottamaan näytteen korvista ja hopsan, sieltähän löytyi sauvoja ja kokkeja molemmista korvista. Tällä kertaa ell ei edes yrittänyt määrätä mitään paikallisesti, vaan kirjoitti suoraan antibioottia suun kautta. Herkkyystestin tulokset tulevat keskiviikkona, joten odotetaan siihen saakka ennen kuin kuuri alkaa, niin tiedetään mikä tehoaa parhaiten.

Lisäksi ihmeteltiin Wilman allergisia reaktioita. Ell sanoi, että hän ei usko että Wilma ei tule kestämään teollista ruokaa enää ja epäilee että yksi allergian aiheuttaja on varastopunkki, joten suositteli pysyvästi kotiruokaan tms. siirtymistä. Sanomattakin selvää, että muutos on pysyvä silloin myös Dilbertin kohdalla. Kotiruoka on niin paljon maistuvampaa, että en henno katsoa Dilbertin kateutta ja olisi se epistä, jos toinen saa koko ajan koti- tai raakaruokaa ja toinen kuivia papanoita. Onneksi tähän on jo vähän varauduttu ja molemmat ovat syöneet jo jonkin aikaa raakaruokaa + riisiä / puuromaista kotiruokaa, johon on sekoitettu lihat joko vähän kypsennettyinä tai raakoina – viime aikoina pääasiassa kyllä lihat raakana. Pakastimessa on onneksi aika monipuolisesti lihaa, kunhan vaan ovat sopivia Wilmalle. Määräys pois teolliselta ruualta oli siis vain vahvistus sille mitä jo epäilinkin.

…jotenkin arvostan eläinlääkäriä, joka suosittelee pois teollisesta siirtymistä tänä aikana, jolloin kaikki teollinen on niin in ja tuntuu että nimenomaan monet ammattilaiset vannovat kuivaruuan nimeen. Itse olen ollut jo pitempään huolissaan teollisten ruokien E-koodillisista säilöntä-, väri- ja makuaineista sekä korkeasta hiilarimäärästä, enkä pidä teollista parhaana vaihtoehtona koirille enkä kissoille. Toki olen sitä mieltä, että jos ei yhtään perehdy koirien ravitsemukseen ja ravitsemuksellisiin tarpeisiin, on parempi syöttää mahdollisimman laadukasta teollista. Jos sen sijaan on mahdollisuus perehtyä ja suunnitella ruokinta koirien tarpeista käsin – siihenkin löytyy ammattilaisia avuksi – on turvallisempaa antaa koti- tai raakaruokaa, joka ei sisällä keinotekoisia lisä-, säilöntä- ja makuaineita. Nyt meillä on ainakin hyvä syy laittaa itse tehtyä molemmille ja säästää kaverit lisäaineilta ja kaiken lisäksi tarjota ruokaa, jota he rakastavat. Kaiken keskellä koirat taitavat olla vaan tyytyväisiä ruokavaliomuutoksesta. Tästä voi kyllä valitettavasti olla seurauksia namupalkkautuvuuteen, mutta silläkin uhalla näin on pakko toimia. Wilman terveys menee etusijalle ja Dilberttiä en suostu kiusaamaan sillä, että katsoo vierestä, kun toinen saa parempaa. ONNEKSI on se TK2 tehty ainakin. Tosin foorumeilla olen kysellyt asiaa ja lähes ovat sanoneet, että heidän koiransa ovat palkkautuneet ihan samalla tavalla sen jälkeen kun ovat teollisista pois siirtyneet, kunhan ei vatsa täynnä treenaa.

Mulle sen sijaan riitti nyt antibioottikierre. Tämän kuurin toki syötän. Pakko, koska sauvat varsinkin ovat vaarallisia ja ne on pakko saada pois. Mutta sitten (ennen kuin iskee uusi korvapöpö) aletaan miettimään löytyisikö homeopatiapuolelta apua korvatulehduskierteeseen ja allergiaan. Tähän asti en ole halunnut luonnonlääketieteisiin kajota, mutta ei tuo koululääketiedekään näköjään kykene kierrettä katkaisemaan ja ell:nkään mielestä homeopatiassa ei ole riskejä. Pitoisuuden ovat niin pieniä, että Wilma ei voi reagoida niihin aineisiin allergisesti. Voidaan vaan voittaa. Jos ei tehoa, menetetään vaan vähän rahaa ja sitten on sekin kokeiltu. Voi että olen kiitollinen siitä, että Wilman iho-oireet eivät kuitenkaan olen kovin pahoja, vaikka todella herkkis onkin. Mikään paikka ei ole rikki, aina ollaan saatu kelkka käännettyä siinä vaiheessa, kun iho on vasta punottanut. Herkkyyttä kuvaa myös se, että perjantaina kieriskeli jossakin ulkona ja oli saanut kaulalleen kakkaa. Pesin sen samana iltana pois, mutta kakka oli ehtinyt jo aiheuttamaan kaulalle kosketusallergisen punoittavan alueen. Näyttää myös siltä, että Wilmalle piakallisesti käytettävät lääkkeet eivät sovi (esim. hydrokortisonrasva). Niissäkin on jotakin apuaineita, jotka päinvastoin ärsyttävät ihoa.

Onneksi Wilma ei oireile oikeastaan korvillaan nyt. Se viikonlopun allerginen reaktio oli tosiaan oikeasti allerginen reaktio ja kun se meni ohi, punotus laski. Wilma ei oireile tulehdusta mitenkään ja on tavattoman iloinen ja pirtsakka. Voi äitin prinsessaa…

—

PS. Syksylle kaavaillaan allergiatestiä koskien ensisijaisesti varasto- ja pölypunkkeja, mutta myös yleisimpiä siitepölyjä.
Allergiatestit tehdään ell:n mukaan syksyisin, koska silloin kaikki kukat ovat kukkineet ja koiran allergiamuisti on 6 kk. Lisäksi kortisonia ei olisi saanut saada 6 kuukauteen ennen testiä.

Taas kesäisiä retkikuvia – vähän muutakin

…tää on vähän yksipuolista. Aina näitä lenkkikuvia – kyllä niitä tokokuvia ehtii sitten taas talvellakin:

Tänä iltana molempien kanssa tokossa Liedossa. Aiheena ruudut + vapaavalintaisesti muuta välipaloina. Ruututreeni etenee pikkuhiljaa ihan suunnitelmien mukaan molemmilla, joskin väh’än eri periaatteilla: Dilbertillä kosketusalustaa hyödyntäen ja Wilmalla makupala-alustan kanssa. Molemmat olivat tänään tosin ehkä hiukan vaisuja verrattuna parhaimpaan vireeseen. Johtunee juuri ennen treenejä tehdystä maastolenkistä ja Wilman kohdalla myös eilisistä kortisoneistakin. Niin siis jouduin antamaan eilen Wilmalle kyytabletteja (kortisonia), koska sai melko pahan allergisen reaktion pe-iltana/lauantai-aamuna. Kun kerättiin lauantaina, joka paikkaa kutitti, illalla korvan lehteen ja vatsaan laittamani hydrokortisonrasvat olivat ilmeisesti vain pahentaneet asiaa (?). Lauantai-aamuna, kun Wilma järsi tassuja ja rapsutti vatsaa ja kaulaa ja korvaa jne. päätin, että nyt kortisonit kehiin. Annoin kyypakkauksesta 3 tablettia. oOhan loppui rapsuttamiset.  Mistä tämä kaikki tuli? Tilattiin kanaa muualta kuin aikaisemmin, ja oma arvaukseni on, että nuo kanat oli viljalla syötettyjä  ja Wilma reagoi kanassa olevaan viljaan. Nyt Cittarin kalkkunafileiden ja kortisonin vuoksi jo parempi. Muuten ei ole juuri mitään muita mahdollisuuksia – ellei verijäljellä perjantaina nuollut naudan verta jäljeltä. Sekin toki on mahdollista, vaikka epätodennäköistä. En tajunnut sitä ennen kuin tänään. Varmuuden vuoksi vaihdan nyt naudan veret poron vereen tästä lähtien. Onneksi sitäkin saa Turusta, joskin on hieman kalliimpaa kuin naudan veri, mutta päasia, että Wilma voi jäljestää turvallisesti. Nauta on nimittäin allergiaepäilty nro 2 heti vehnän jälkeen.

…kysymys kuuluu vain miten tämä Wilman yliherkkyystaipumus yhtäkkiä sen korvatulehdushoidon aikana pääsi näin pahentumaan? Olen miettinyt mitä siinä oikein tapahtui. Ennen sitä korvatulehdusta homma pysyi kurissa kunhan pääruoka oli herkälle koiralle ilman viljoja. Kesti jopa treeninamuissa viljat, kunhan niitä ei syöty aamuin illoin. Nyt on tosi herkkä.Wilma oli perjantaina kierinyt jonkun (toivottavasti) eläimen ulosteessa lenkillä. Sitä ei ollut paljoa onneksi WIlman turkissa. Ainoastaan hieman kaulalla. Pesin kakat pois herkkäihoisen shampoolla. Alla oli jo ärtynyt alue. Mitä siinä kakassa oli ollut, että se oli aiheuttanut kosketusreaktion? Viljoja kenties? Olin eilen kuuntelemassa eläinten luontaishoitajan kissan barffaus-luentoa (hän tekee myös ravitsemusneuvontaa koirille). Juttelin samalla hänelle tuosta Wilman allergian pahentumisesta. Hänelle kaikki oli päivänselvää: pitkä ja vahva suun kautta otettu antibioottikuuri on laittanut elimistön immuuni- ja bakteerisysteemin niin sekaisin, että allergia on pahentunut sen vuoksi. Totta on, että Wilman syömä kuuri pitkittyneeseen korvatulehdukseen oli hevoskuuri. Sen sanoi eläinlääkärikin. Silloin suurin huolenaihe oli saada tulehdus pois ja siinä onnistuttiinkin. Milläs nyt saisi elimistön vaan palauttamaan tasapainonsa antibioottien jälkeen. Monipuolista maitohappobakteerivalmistetta menee joka tapauksessa. Sen pitäisi tasapainottaa vatsan bakteerikantaa. Soitan huomenna Vettoriin ja neuvottelen, jos pääsisin luottoeläinlääkärimme puheille taas. Homma menee mahdottomaksi, jos mun pitä tietää myös se, mitä Wilman syömien kanojen ruokakupissa on ollut!

Mejää sateessa

Tänään mejäilemässä lentokentän metsissä Taijan ja Piin kanssa. Wilma pääsi jäljestämään siis Wilmalle vieraan ihmisen verettämää jälkeä. Jäljen vanhenemisaika oli tosin kovin lyhyt. Käytännössä ajettiin jälki vain tunti sen vetämisestä, mitä ei olla tehtykään sitten alkeiskurssin, mutta kerrankos näinkin. Pituutta jäljellä oli kumminkin ihan kivasti.  Jäljen vetämisen jälkeen alkoi sataa – se ehkä auttoi hieman ylimääräisten hajujen laskeutumisessa maahan. Wilma ajoi jäljen tosi hienosti tänään. Olen ennenkin nähnyt, että Wilma on parhaimmillaan sateella. Ainoa kohta, jossa wilma sekosi hiukan oli kohta, jossa jälki meni hiekkaisen metsätien yli.  Loistavana häiriönä yli lensi pari lentokonetta matalalla. Wilma ei edes kuonoa nostanut vaan jatkoi jäljestämistä. …pitäisköhän aina joskus tehdä jälki tällai lyhyellä vanhenemisajalla, kun wilma teki sen paljon paremmin kuin yön yli vanhenneen.

Dilbertin lemmenkipeys pahenee vaan

Dilbert on ressu ihan täysin seonnut! Herra istuu portilla ja ulvoo tyttöjen perään. Lenkillä on kauhea läähätys ja koko ajan sellainen veto päällä, kuin kytkettynä lenkkeilemistä ei oltaisi koskaan treenattu. Oikein epämiellyttäää kävellä, kun talutin on kireänä koko ajan ja kaveri vetää niin että se tuntuu taluttajan hartioissa asti ihan kunnolla. Joka heinä merkataan edelleen. Tultiin just sisälle, ja kuistilta kuuluu taas jo vaimea vinkuminen. Ulos takaisin, kun siellä on ne hajut. Dilbertin mielestä ihmiset on varmasti ihan mänttejä, kun ne ei päästä häntä vonkaamaan typyjä. Välillä tuntuu siltä, että Wilmakin ihmettelee mikä ihme Dilbertillä on. Wilma otti jokaisen Dilbertille tarkoitetun käskyn ja kiellon itselleen ja käveli mielettömän kiltisti vierellä koko ajan.

Nuori pari hempeili tulppaanien katveessa lenkin jälkeen:

Ja mikä tuo ihana tuoksu on, joka nenääni kantautuu…. Jos vähän nostan kuonoa ylöspäin, tunnen tuoksun varmasti paremmin….

Lemmenkipeä rotikka ja muuta

Ensin kuvaterveisiä aamulenkiltä:

Ao. kuvan ottamisen jälkeen päästiin melkein todistamaan kultsu-rotikkayhteenottoa, kun metsästä sukelsi irti oleva kultainen noutaja uros omistaja kannoillaan. Huhuh… onneksi molemmat tottelivat seis-käskyä edes jotenkin ja lopulta jäivät örisemään toiseilleen parin metrin etäisyydelle.

Hädin tuskin uskalsin näihin kuviin kytkeä Dilbertiltä irti talutinta. Jätin visusti käskyn alle palkkalupausten ja uhkailujen saattelemana ja välittömästi kuvan ottamisen jälkeen talutin takaisin kiinni. Dilbert käy nyt niiiiiin kuumana, että ei voi luottaa. Naapurustossa on juoksuja ja Dilbert ulvoo sydäntä särkevästi ulkona, kuolaa ikkunassa ja vinkuu ja lenkillä vedetään kuin höyryjuna ja ihan jokainen kulmakunnan heinänkorsi merkataan moneen kertaan. Sisällä Dilbert läähättää ihan koko ajan. Tätä on ilmennyt ennenkin  satunnaisesti. Dilbertin parhaalla kaverilla parin korttelin päässä juoksu on juuri päättymässä, mutta ilmeisesti jollakin muullakin tärppipäivät ovat lähellä…

Wilma pääsi eilen koirakouluun Dilbertin agilityryhmään, koska Dilbertillä on pari viikkoa agility-kieltoa jumiutumien vuoksi. Jätettiin yksittäisesteet väliin, koska Wilmalla oli tanssitreenit heti agilityn perään, mutta tehtiin pari radan pätkää. Jostakin syystä Wilma ei mennyt eilen putkeen, vaikka siinä ei ole ollut mitään ongelmia aikaisemmin. Se juoksi putkensuulle ja haisteli vaan mun käsiä ja odotti namua. Ilmeisesti oli vähän liian hyviä namuja mukana, kun käsiin jäi niistä niin hyvä haju, että Wilma luuli namujen olevan silläkin hetkellä mun kädessä. Takaaleikkaukset sujui hyvin.

Koiratanssissa perustreeniä aika monipuolisesti. Uusina työnalla ovat nyt sivuttain kulkemiset ja sivuttain pujottelut. Haastavia liikkeitä. Hiljaa hyvä tulee.

Huomenna sitten mejäilemään…. Jee

Hierottavana

Dilbert ja Wilma kävivät tänään Piiran Leenan hierottavina. Wilma oli ihan kunnossa. Ihan aavistus jäykkyyttä alaselässä, mutta aika vähän ja se saatiin ihan kuntoon eikä tullut mitään suosituksia muuttaa elämäntapaa/treenejä/lämmittelytapoja. Hienoa, sillä Wilma oli kuitenkin sen vanhan autotömäyksen vuoksi ihan vino, kun hän tuli meille 1.5. vuotta sitten. Wilman rakenne on kunnossa.  Peitsaustaipumus on jonkin verran lihasmuistissa ja varmaan tulee olemaan, mutta se ei haittaa.

Dilbert sen sijaan oli nyt mennyt ihan jumiin: alaselkä ja lantio olivat jäykät, toisen etutassun ojentaja(tai koukistaja-?)lihas oli tosi tiukka, rintakehässäkin oli jotakin jäykkyyksiä, lapaluiden välissä hieman aristava alue ja kaiken kukkuraksi lantio/alaselkä oli vino! Voi huh huh Kuinka mä en ole huomannut??? Todettiin, että näin voi käydä juuri näiden rotujen kanssa, joilla on niin korkea kipukynnys, etteivät ne näytä kipukohtia/jäykkyyksiä ulospäin ennen kuin ne on todella pahassa kunnossa. Niin paha tilanne ei onneksi vielä ollut, sillä Dilbert ei todellakaan ole ilmentänyt ulospäin minkäänlaita kipua/jäykkyyttä eikä ole varonut mitään tiettyjä liikkeitä eikä aristanut yhtään kosketusta esim. alaselkään, vaikkakin aristi nyt Leenan kosketusta siinä kohtaa, kun Dilbert laitettiin ihan suorassa asennossa istumaan. Ilmeisesti arkitilanteissa on istunut vähän vinossa, jolloin asento ei ole samalla tavalla kiristänyt kuin tuo koottu istuminen täysin suorassa. Vanhoja potilastietoja koneelta tutkittaessa huomattiin, että oikeastaan nyt talven aikana olivat vinoutuneet ja jäykistyneet juuri ne alueet, jotka tulivat alunperin siitä jäätelöautotörmäyksestä keväällä -07.  Kaikkea ei edes saatu auki/suoriksi tällä kerralla. Meillä on uusi aika parin viikon kuluttua ja Leena jatkaa silloin. Hän määräsi Dilbertille tueksi nyt muutaman viikon ajaksi siihen asti kunnes saadaan lantio suoraan ja jumit kokonaan auki nivelaineita ja B-vitamiinia. Myös rajut lajit, kuten agility,  on siihen asti kiellettyä. Hakutreeniessäkin painaa niin sata lasissa ja pomppii kuin aropupu että lienee syytä pitää se parin komen viikon tauko myös niissä lajeissa nyt. Tokoa ja jäljestystä voi harrastaa ihan vapaasti nytkin, joten ehkä me keskitytään niihin seuraavien viikkojen aikana tokon hyppyjä lukuunottamatta.

Tässä odotellaan isoa pakastelihakuormaa Lempimuonan autosta, joka kiertää tänä iltana Turussa. Tulee välillä klo 16 ja 21 – tarkemmin eivät osanneet sanoa. Niillä on kotiinkuljetus, joten tilasin kertaheitolla sitten enemmän: broileria eri muodoissaan (sydäntä, siipiä, jauhelihaa, lisäelimiä), poron jauhelihaa ja sika-nautaa ja sitten vähän kaikenlaisia lisukkeita öljyä ja muuta. Dilbert ja Wilma kuolaavat ajatuksestakin. Yritän juuri neuvotella heidän kanssaan pääsevätkö kissat osingolle heidän lihoistaan… Poron liha on molemmille uusi tuttavuus.  Saas nähdä mitä sanovat.

—

Lisäys auton käytyä:

. …ja miten voi olla, että nuo kaksi tiesivät mitä auto tuo! Auto pysäköi portille ja kannoin portilta pahvilaatikot yksitellen saurarakennuksen pakastimeen. Kun tulin takaisin, molemmat olivat kirjaimellisesti kuolanneet lammikot. Dilbert istui ikkunalla ja valui vieläkin spagetit suupielistä ja kun näki mut, nuoleskeli huuliaan, mitä muuten tekee silloin kun kysyn haluatko ruokaa!

…kai tuo hieronta laittaa elimistön toimaan jotenkin täysteholla – Dilbert näköjään läähättää nyt poikkeuksellisen paljon.

Koiraseuraa

Dilbert suuntasi tänä aamuna raunioille iskän kanssa ja meille tytöille tuli vieraita. Wilma leikki Fiian kanssa pitkään aamupäivällä ja lähdettiin vielä yhdessä lenkillekin kun äiti hölmö lukitsi meidät pihalle. Onneksi kävelymatkan päässä olevasta mummolasta saatiin vara-avain. Tytöillä oli hauskaa:

Tämän päiväiset koirakoulut jäikin sitten valitettavasti väliin illalla. Minulla oli ihan armoton migreeni. Lisäksi Pojat tuli partioleiriltä kotiin enkä toisaalta hennonnut lähteä just kun he tuli oltuaan viikonlopun poissa kotoa. Lisäksi puutarha ja koti pullisteli akuuutteja tekemättä olevia töitä. MItään en kyllä saanut tehtyä koko iltana, kun migreeni ei ottanut hellittääkseen.

Lauantain retkeilykuvia

Pojat lähtivät eilen aamulla partioretkelle ja Wilma ja Dilbert istuivat portilla ja kyselivät missä heidän partioretkensä on – ei kai sitä sitten auttanut kuin pakata koirat autoon ja lähteä auton kanssa kauemmaksi metsään vieraammille lenkkipoluille.

“Tuon linnun kun saisi kiinni”, ajatteli Wilma, kun kesy västäräkki ei vaivautunut pomppimaan kovinkaan kauas.

Perjantai-illan pihatouhuja

Perjantai-iltana lenkin jälkeen riekuttiin omalla pihalla pallon perässä ja piehtaroiden.  Samalla vahdittiin valppaasti tonttia… Dilbert osallistui tänään myös hälykoiratreeniin Pirunpesällä.

Vauhtikaksikko hempeilee valkovuokkojen seassa

Ihana ilta. Suunnattiin metsää kohti ja ilman muuta oli pakko ottaa valkovuokkokuvia. Sehän on jo melkein perinne.

Meneeköhän Dilbertin katu-uskottavuus tästä kuvasta:

Dilbert: Siis voi lopeta jo toi kukkien nuuhkiminen.

Wuf – minulta vietiin korvakarvat!!! (Wilman kesä-look)

Wilma kirjoittaa: Voih – äiti vei minut ajelulle ja päädyimme paikkaan, jossa jouduin ryöstön kohteeksi. Minulta vietiin korvista suurin osa karvoista, eikä nekään riittäneet vaan karvoja lähti muualtakin! Mihin ihmeeseen se saksien kanssa heiluva ihminen niitä karvoja tarvitsi. Hiukset sillä oli itselläänkin päässä, joten ei minulta tarvitse ottaa! Hrmwuf! Ja missä ovat minun rehottavat rintakarvani? Apua! Istuin lähes 2 tuntia kynittävänä, eikä äitikään auttanut, vaikka minä välillä yritin kiemurrella kokonaan pois pöydältä ja yritin näyttää surkealta, roikottaa korvia ja venyttää kieltäni alaspäin. Olen ihan loukkaantunut, kun äiti vielä piti mua kiinni, että se ihminen sai riehua niiden saksiensa kanssa. Kehenkään ei voi luottaa…. Kotimatkan äiti kehui kuinka hieno olen, hrm. Turkkini on äitin mukaan muuttunut ihan untuvan pehmeämmäksi jonkin st…………loinnin (mikä lie) seurauksena. Haittaako? Pitäisikö huolestua vai onko se vaan äitin pään vaiva? (Päätän että on äipän päänvaiva.)

Kotona Dilbertkin ihmetteli minun ohentuneita korviani ja nuuski ne läpikotaisin: Mitä sulle oikein on tapahtunut? helppohan hänen on puhua – itse kun ei koskaan joudu saksittavaksi.

Onneksi saatiin sentään extra-hyvää iltapalaa. Sain vihdoinkin lihani raakana! Sitä minä olen yrittänyt vihjailla jo kauan – vihdoin taisi mennä perille. Kuvitelkaa, raakaa kalkkunajauhelihaa keitetyn riisin kanssa iänikuisten kuivien raksujen sijaan – nami… äiti jutteli, että me saatais nyt jonkin aikaa kotiruokaa, kun äiti epäilee, ettei allergianappulakaan pidä mun korvaa ihan priimakunnossa – mietti jopa jotakin varastopunkkiakin (kuka sekään on?) jo jossakin vaiheessa, kun allergiaruuallakaan ei kuulemma päästä 100% hyviin tuloksiin. Nyt kokeillaan siipikarjaa eri muodoissaan ja riisiä. Dilbertkin kuulemma saa vaikka sillä ei mitään terveydellistä tarvetta olekaan vaihtaa ruokavaliota. Hän olisi kuulemma liian kateellinen mun mössöistä. Dilbertille ei silti tarvitse kertoa, että sen ruokaan saatetaan sekoittaa myös Dilbertin omaa nappulaa. Ei se varmaan haittaa, kun se ei huomaa kummiskaan eroa, kun ahmii kaiken niin äkkiä Vatsataudin aikana me saatiin vastaavaa riisi-kanaruokaa, tosin lihat kypsänä, mutta kummiskin. Äipän mielestä oikea korvani oli 1,5 viikon jälkeen lähes normaali, kunnes alettiin taas sekoittamaan allergianappulaa sekaan ja vaihtamaan takaisin siihen, ja korvassa outo makea haju alkoi taas lisääntymään. Minä en aijo kertoa äidille kävinkö varastamassa jostakin kissojen ruokia silloin, hihii… Huokailkoon äiti vaan syvään, mutta kyllä minä syön mieluummin ruokani tuoreena, joten ei mua tosiaan haittaa… äiti sanoi, että haluaisi vielä kerran käydä otattamassa mun korvasta bakteeriviljelmän ell:n luona, ennen kuin aletaan eliminaatiodietille (lue: herkkudietille).

Tässä on muuten mun kesä-look:

Wilma ulkoilee vauvojen kanssa, kapulahuolia ja pihatottista – Dilbert maastossa

Tänään oli Wilman ja kissavauvojen ilta. Oltiin yhdessä ulkona ja Wilma käyttäytyi kuin äiti konsanaan: nuuski, putsasi ja vahti vauvojaan, haukkui ohi ajavat autot pois “mun vauvojen lähelle et tule” ja seurasi Aslania ja Caspiania kuin varjo. Nämä eivät pistäneet pahakseen.

Enemmän ulkoilukuvia kissojen kanssa kissablogissa.

Dilbert ja Kalle Varsinais-Suomen Pelastuskoirien maastotreeneissä Pirunpesällä. Kisujen mentyä sisälle, Wilman kanssa otettiin kaikki tokossa työn alla olevat liikkeet muutaman kerran läpi. Ei mitään sen kummempaa mainittavaa. Liikkeet etenevät vähitellen, niinkuin pitääkin. Noudot ovat pahasti kesken, täytyy sanoa. Monesti jätän koko noutotreenin väliin, kun se ärsyttää niin. Vihjasin eilen koirakoulun opelle että noutoja voisi ottaa taas – ei oikein päästä eteenpäin omin neuvoin. Operantisti on turha yrittää, se nyt on nähty. Se hyvä puoli, että Wilma sentään kantaa kapulaa. Kun heitän sen, Wilma singahtaa perään ja poimii suuhunsa, mutta lähtee sitten kiitämään omille poluilleen kapulan kanssa. Joskus tulee kohtikin jonkun matkaa, kunnes keksii, että ehei, äidille en totta tosiaan anna. Wilma on vielä pahempi kapulan pureskelija kuin Dilbert. Dilbertin kanssa kumminkin aloitin noudot jo pentuna: Dilbert kiikutti mulle kaikenlaista, sukkia, lusikoita, puukeppejä, palloja, jne ja vaihtoi ne namuun. Tätä tehtiin ihan parin kuukauden ikäisestä alkaen, joten Dilbertillä on vahvasti iskostunut mieleen ajatus esineen vaihtamisesta namuun.

Wilma “noutaa” keppiä tänään:

Pakko vielä sanoa, että huvittavinta on, että joskus Wilman “noudot” näyttävät siltä kuin Wilma oikeasti noutaisi, niin kuin tässä Juhan (www.haukkuvat.fi) jo viime keväänä ottamassa kuvassa. Taisi tuolloinkin juosta kapula suussa mun perässä, kun heitettyäni kapulan kutsuin ja juoksin karkuun. Kun pysähdin, kapula putosi about 5 metrin pähän musta ja yhtään ei olla menty eteenpäin tämän kanssa koko vuonna. Blääh…

Raunioita, agilitya ja tottista äitienpäivän kunniaksi

Meillä ei juuri äitienpäivää ehditty viettää, kun Kalle suuntasi aamulla Dilbertin kanssa raunioille. Jutuista päätellen treenit oli mennyt hyvin. Harmi kun Kalle ei itse ole innostunut blogia päivittämään – saisi kertoa tarkemmin treeneistä.

Muista treeneistä sen sijaan tulee tarkempia kuulumisia: Iltapäivällä oltiin normaaleissa viikkotreeneissä Liedossa. Molemmilla oli tokoa ja Wilmalla myös agilitya. Wilman yksittäisesteajalla otin myös Dilbertin vielä treenaamaan keinua ja keppejä, joten molemmat saivat monipuolisesti tekemistä.

Tokossa molempien ryhmissä oli aiheena kaukot. Wilma treenaa avon ja Dilbert voittajan kaukoja. Wilma ei vielä osaa tehdä puhtaasti kovin pitkän matkan takaa, mutta n. 1,5 metrin päästä homma sujuu kuin tanssi. Joskus siirtää peppuaan eteenpäin noustessaan istumaan. Silloin ei tipu palkkaa. Virhettä ei kuitenkaan tule usein – korkeintaan yksi toista kahdestatoista. Yritämme kasvattaa etäisyyttä vähitellen – ei mitään kiirettä. Muuten otettiin väleissä  seuraamista ja paikallaanoloja ja pari pientä paikallaanoloa.

Kontakti. Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Palkkaus. Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Dilbertin kaukot ovat hyvässä kunnossa, jos hyväksyy sen, että Dilbert liikkuu n. 10 toiston aikana eteenpäin yhteensä n. 20-30 senttiä. Tämä johtuu siitä, että Dilbert ei kaadu maahan seisaaltaan taaksepäin kuin saranoiden varassa, vaan ikäänkuin laskeutuisi kyykkyyn kaikkien neljän jalan varassa, jolloin aina joku tassu irtoaa maasta. Sama metodi seisomaan noustessa. Sitä nyt saa miettiä onko tyytyväinen tuohon vai opettaako uusiksi kaiken seisomaan nousemiseen liittyvän. Muuten tehtiin paikallaanmakuuta (ja mikä upea häiriö kun vieressä 2 metrin päässä oleva aikuinen iso uros yritti niin kovin Dilbertin luokse. Dilbert murahti kerran, mutta pysyi – ja sai murahduksesta vettä naamalleen. Sen jälkeen oli oikein pientä poikaa ja tuijotti mua hyvin valppaana. Otettiin myös paikallaan istumisia. Treenien edetessä siinä samalla tuli pakollisia perusasentoja ja pikkuseuraamisia. Ihan hyvä vire.

Wilma toimi agilityssa paremmin kuin viime aikoina keskimäärin. Jossakin vaiheessa Wilmalla on ollut taipumusta kiertää esteet, mutta se on näköjään taakse mennyttä aikaa ja nyt seurasi ohjausta paremmin kuin viime viikkoina. Tämän viikon aihe oli sylkkäri ja sitä oli sisällytetty rataankin parikin kappaletta. Yksittäisesteillä treenattiin lopuksi itsenäisesti pujottelua ja keinua. Kokeilin pujottelua ekaa kertaa Wilmalla ilman apulankoja ja se toimii! Tosin vauhti täytyy vielä pitää maltillisena. Jos kirittää, niin ei toimi enää. Keinua kokeilin nyt myös ekaa kertaa niin, että keinulle mennään ihan maan tasalta eikä toista päätä ole nostettu jonkun korokkeen päälle, jolloin pudotus ei ole niin suuri. Nyt siis keinu tehtiin ihan oikein. Toisessa päässä oli tosin tyyny alla, että alas tärähtävä keinunpää ei iskeydy niin kovin kovaan maahan. Wilma selvisi tästäkin. Tehtiin monta onnistunutta toistoa. Pari ekaa kertaa kuljetin namulla keinua pitkin – lopuissa palkka tuli maasta keinun lopussa. Virallisesti meidän kai olisi kuulunut tehdä helpotettua keinua ja ehkä olisi ollut viisasta käyttää apulankoja kepeillä mutta molemmat sujuivat ilman helpotuksiakin.

Innostuin tuosta niin, että hain vielä Dilbertinkin autosta ja kokeilin molempia myös Dilbertin kanssa. Dilbertillä ei virallisesti ollut agilitytreenejä tänään, mutta ei Wilma pahastu, jos Dilbert vähän kokeilee hänen vuorollaan… Dilbertillä meni vielä paremmin kuin Wilmalla! Selkeästi enemmän varmuutta molemmilla esteillä. Täytyy tosin pitää mielessä, että Dilbert on harrastanut lajia vuoden kauemmin kuin Wilma. Dilbert pujottelu oli u-p-e-a-a! Dilbert kiepsutti kepit läpi ihan ilman mitään apulankoja varmaan 15 kertaa, nopeutti selkeästi vauhtia kirityksestäni ja ei tehnyt ainoatakaan virhettä! Hyvä poika!

Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Kuvat ovat taas Juhan kuvia – ei tänään otettuja, mutta sopivat aiheeseen, joten käytetään nyt kun niitä on.

Kiireisen viikon koirailukuulumisia

Kiireiseen viikkoon kuului Wilman tanssitreenien lisäksi Wilman näyttelytreeniä,  Dilbertin agiliitoa ja Kallen viikkoon myös Inkisen etsimistä. Tässä Wilma treenaa jalan yli hyppäämistä Tammialan Johannan koirakoulun hallissa Liedossa:

Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Nyt alkaa jo kaverit kyselemään missä viipyvät uutiset! Viikko on ollut töissä yhtä haipakkaa ja kotonakin ajankäytöllisiä haasteita on lisännyt Kallen vilustuminen alkuviikosta ja loppuviikon kestänyt sairasloma, mutta nyt viikonloppuna ehtii taas kirjoittelemaan kuulumisia. Maanantaina Dilbertin maastotreenit jäivät väliin, koska Kalle oli koirattomana mukana Varsinais-Suomen pelastuskoirien hälyryhmän kanssa etsimässä Inkistä. Dilberttiä harmitti, kun ei vielä päässyt mukaan, vaikka loppukokeen päiväosuuskin on jo tehty! Mutta vielä hiukan harjoitusta, niin sekin päivä tulee… Äidin maanantai-ilta kului nettiuutisten äärellä bongaamassa lisäselvitystäja päivityksiä etsintöjen edistymiseen.

Tiistaina heitin pojat partioon kuudeksi ja kaahasin itse eteenpäin kohti Virusmäentien kenttää, jossa Wilma osallistui Lounais-Suomen spanieleiden näyttelytreeneihin sateessa. Yh… Treenit sinänsä menivät oikein mukavasti. Wilma alkaa ymmärtää, että kun minä kosken häntään, siitä ei tarvitse istahtaa ja jos pysyy hiljaa seisomassa tulee namua. Juokuttamiset menevät kivasti. Wilma on melko luontainen esiintyjä kunhan vaan sadaan nuo seisomiset mallilleen. Toinen haaste on lähestyvä tuomari. Wilma-neiti ei voi vastustaa kiusausta kiehnata ja tervehtiä ja kiepsahtaa selälleen. Miten sitä nyt voisi, kun joku lähestyy ja wilma näkee että sillä on kaksi kättä, joilla voi rapsuttaa? Treenien jälkeen lenkkeiltiin molempien koiruuksien kanssa ihan uusissa maisemissa. Ihania lintujen hajuja! Wilma on tilannut lisää lenkkejä niissä maastoissa. Olen laittanut pyynnön korvan taakse.

Keskiviikko-iltana suuntasimme viikottaisiin agility- ja koiratanssitreeneihin. Dilbert pääsi liitämään esteille ja tekikin tällä viikolla hienoa työtä. Treenien aiheena oli sylkkärit, kun viime viikolla treenattiin poispäin kääntymistä. Rataan yhdistetyistä sylkkäreistä ensimmäinenkin meni ihan ok, jälkimmäistä opettajakin kehui. Dilbertin vietti oli ihan katossa kun tultiin halliin. Kaveri tietää heti kun ovet avataan, mitkä treenit on kyseessä ja nyt oli esteet radalla. Voi veljet, herran piti näyttää olevansa uros isolla U:lla. Energiat purkautuivat radalle ja lopuksi äidillä oli ihan pieni koira…

Dilbert renkaalla. Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi

Wilman tanssitunnilla treenien aluksi Wilma teki heti halliin päästyään ilman ensimmäistäkään käskyä n. 8 ympäri pyörähdystä riemu-ulinan siivittämänä – joku tykkää tanssia Viikon erityisaiheena oli sivuttain kävely – siis koiran on tarkoitus kävellä sivuttain. Vaikeaa, mutta uskoakseni päästiin jotenkin alkuun.  Muuten treenattiin improvisointia ja vapaavalintaisia liikkeitä.

Torstaina olisi ollut Wilman spanielitoko, mikä jäi valitettavasti tällä viikolla väliin migreenini vuoksi ja eilisilta meni työtehtävien merkeissä.

Äiti edelleen suunnittelee koirille barf-ruokavaliota. On kyselty BARF-foorumilta ja muualta raakaravinnon vaikutuksesta namupalkkautuvuuteen. Suurin osa on sitä mieltä, että senkin jälkeen kun on siirrytty raakaravinnolle, namut maistuvat, mutta vastakkaistakin olen kuullut. Mikä vaikeus päättää mitä tehdä. Haluaisin koirilleni parasta mahdolilsta ja en ole enää ihan vakuuttunut, että teolliset koiran ruuat, vaikka kuinkakin tasokkaat, vastaavat tuota määritelmää. Täytyy vielä miettiä ja tehdä gallup-kyselyä.

Aamulla bongasimme Turun Sanomien Extra-liitteestä Mäykysen ja Dilbertin & Wilman blogijutun, joka on aikaisemmin ilmestynyt jo Karjalaisessa ja Savon Sanomissa. Turun Sanomien verkkolehdestä juttua ei löytynyt, mutta linkitetään siihen aikaisemmin ilmestyneen Savon Sanomien nettiversioon Näin ne lehdet ostavat toisiltaan juttuja. Kiva että juttu pääsi paikalliseenkin lehteen. Käykäähän katsomassa Mäykysenkin blogia – Herra Mäykysen blogi on tätä nykyä yksi suosikkiblogeistamme! Terveisiä vaan Helsinkiin!

Wilma tivolissa

Wilma pääsi mukaan tänään tivoli-reissulle, koska Dilbert oli sillä aikaa raunioilla, enkä hennonnut jättää yksin kotiin. Kyllä Wilma on helppo koira tuollaisissa paikoissa. Wilma on ihan fiksusti vierellä, eikä yritä mitenkään pakkomielteisesti ihmisiä/koiria moikkaamaan, mutta silti voi sitä riemua kun joku tulee kysymään saako silittää ja Wilma nauttii… vilinä, meteli ja kovaääninen musiikki ei tuntunut häiritsevän. Ainoa mikä aiheutti huolestumisen oli kun pojat hävisivät milloin mihinkin vempeleeseen ja Wilman olisi pitänyt päästä mukaan tarkistamaan että kaikki on hyvin – varsinkin kun pojat kirkuivat laitteissa! Ainoa, josta Wilma sekosi oli tivolialueelta melkein Wilman nenän edestä lentoon lähtenyt pulu! Ettäs kehtasi tuolla tavalla käydä härnäämässä meidän neitiä

Sattui vain iso objektiivi mukaan, joten laajakulmasta oli turha haaveillakaan. Ainoa paikka missä saatoin jättää wilman poikien kanssa ja mennä tarpeeksi etäälle kuvaamaan oli tivolialueen ulkopuolella.

Kuvia lauantain metsäretkeltä

Ihana ihana sää taas tänäänkin. Metsäretkikuvia taas…

Wilman korvat rehottaa näemma kuvissa ihan kunnolla – livenä en sitä niin huomaa, mutta kuvissa katson joka kerta kuka tuo cockerikorvainen koira mahtaa olla. Nyt olen varannut ajan ammattitrimmaajalle 12.5., joten pian on taas standardin mukainen kampaus…

Hei, äiti kutsui – se tarkoittaa NAMUJA!

Hmmm…. mihin suuntaan?

Aaah – ihanaa piehtaroida. Tämän jälkeen valkoiselle sohvalle nukkumaan….. ja äiti tykkää.

Viikko koostui vatsataudista toipumisesta, pikkutokoilusta, jäljestä ja retkeilystä – yleisiä kuulumisia

Hei kaikki, tämä viikko on ollut vatsataudista toipumisen aikaa ja makupalojen määrä on ollut rajoitettua ja pelkkää kanaa, joten paljoa ei olla tehty.  Selvennykseksi siis, koirilla se vatsatauti on ollut eikä meillä. Eilen tosin oltiin perheen kanssa pitkällä eväsretkellä Ruissalossa. Koirat pääsivät ekaa kertaa tänä keväänä kahlaamaan mereen ja kuopsuttivat hiekkaa ja piehtaroivat rannassa ihan huumassa. Ihana kevät – tai eilinen tuntui jo ihan kesältä! Alla pari kuvaa ja lisää kuvia retkeltä täällä.

Vatsatautitilanne

Mutta siis ruokinnallisesti vieläkin tasapainoillaan takaisin omaan ruokaan siirtymisen kanssa ja Tehobakt on edelleen ruuassa mukana. Molemmilla on nyt ollut muutaman päivän vatsa kunnossa tuolla itse keitetyllä ja Tehobaktilla. Dilbertille olen aloittamassa nyt tosi vähitellen omaa kuivaruokaa keitetyn riisi-kanaruuan sekaan, Wilmalle kokeilin maanantaina, vatsa ei kestänyt vielä, vaikka mielestäni lisäsin vain vähän, joten palasin takaisin itse keitettyyn ja nyt samalla kun vähitellen lisään Dilbertin ruokaan omaa kuivaruokaansa, yritän ottaa uusiksi Wilman kanssa. Mietin just onko meillä koskaan ollutkaan oikeaa vatsatautia koirilla. Jos nyt ruuan kanssa tulee vielä ongelmia lähipäivinä kummallakaan, niin otan uudelleen yhteyttä eläinlääkäriin. Heillähän on vatsavaivoista toipuvalle ihan helposti sulavaa märkäruokaa, joka kuitenkin on kuitenkin varmasti ravitsevampaa kuin itsetehty riisi-nanamössä, josta en kumminkaan osaa laskea suhteita kohdalleen. Dilbert ja Wilma-parka pettyvät varmasti, kun joutuvat taas kuivaruualle – he RAKASTAVAT tuota itse tehtyä ruokaa. Keitin eilen kattilallisen. Wilma päivysti hellan vieressä ja kävi aina välillä ilmoittamassa mulle (wuf), että nyt olis jo ruoka-aika.  Vein kattilan portaille jähtymään ja sen jälkeen Wilma päivysti ulko-ovella ja kävi aina välillä haukahtamassa mulle. Jos liikahdin senttiäkään, Wilma ryntäsi ovelle. Dilbert oli hiukan maltillisempi. Jokaisesta ruoka-annoksesta tulee sanomista elleivät syö eri huoneissa. Jos Wilma saa annoksensa loppuun ennen Dilberttiä, hän siirtyy Dilbert korvan juureen räyhäämään. Dilbert menee matalaksi, luimistaa korviaan eikä nosta päätään kupista ja jatkaa syömistä. Kuivaruuan kanssa oli ihan aluksi samaa, kunnes heitin Wilman muutaman kerran häpeämään eri huoneeseen. Näköjään tämä extra-hyvä ruoka nosti taas vanhan taipumuksen esille, vaikka annokset ovat olleet nyt aika isoja. Dilbert ei ole noin kateellinen. Wilma saa rauhassa syödä ruokansa loppuun, vaikka Dilbert olisi ensin valmis. Taas kerran mietin, että voi kun voisi vaihtaa molemmat koirat BARF-ruualle/luonnonmukaiseen ruokintaan. Se maistuisi niistä paljon paremmalle ja jotenkin en tykkää tuosta kuivaruokavaliosta. (Söisinkö itse kuivaruokaa koko elämäni? EN!) Pelkään vaan sitä että kun molemmilla koirilla koulutus on ruuan voimalla ja ovat namu-palkkauktuvia koiria, miten saan enää kynnenkokoisilla kananpalasillani motivoitua koirat tekemään, jos söisivät päivittäin lihaisia luita ja raakaa lihaa ja muuta jota nyt saavat vain herkuiksi ja palkkioiksi.

Wilman uhmaa

Wilma on muutenkin taas viime päivinä osoittanut kuvittelevansa olevansa kuningatar Liekö tuo paremman makuisen ruuan aiheuttama räyhä-taipumuksen nouseminen nostanut myös muita tukahdutettuja taipumuksia taas pintaan. Wilma-neidin lennätin tässä yksi päivä kissan kimpusta kun yritti ihan oikeasti ASTUA Aslan-kissaa, joka on aina ollut Wilman vauva, jota suojelee ja puolustaa. Eilen Wilma varasti poikien corn flakes-maito-jämät keittiön pöydältä (joo, siis täh? Ei oo hetkeen taas tehnyt tota) ja nyt olen odotellut näkyykö nautatuotteen saanti Wilman korvan tilanteessa.

Wilman korvatilanne ja muuta terveysasiaa

Niin siis sanottakoon tässä vaiheessa myös, että Wilman oikeaa korvaa seurataan muuten edelleen. Wilmallahan on ollut aina mielestäni hieman makea ominaishaju korvissa siitä asti kun hänet saatiin 1,5 vuotta sitten. Sen jälkeen kun siirryttiin herkän koiran nappulaan ell:n sanottua että tuo haju on korvissa kun on nokkosihottumaa ja näkikin sitä siellä, haju on vähentynyt radikaalisti. Kun pudotettiin kaikki muu ravinnosta pois, kuin herkän koiran ruoka ja kana, toinen korva on muuttunut ihan hajuttomaksi ja tuoksuu täysin raikkaalle, mutta toisessa (siinä jossa oli se paha korvatulehdus tänä talvena) sama haju on vielä, ei tosin niin voimakkaana kuin aikaisemmin. Punota se ei onneksi tuolla ruokavaliolla eikä Wilma rapsuta sitä. Haluaisin senkin korvan samaan raikkaaseen kuntoon kuin tuon toisenkin. Täytyy varmasti varata eläinlääkärille vielä aika tuon korvankin takia. Jos hän ottaisi vielä yhdet labra-kokeet siitä ettei varmasti ole yhtään mitään bakteerikasvustoa ja jos kokeilisi vielä sitä eläinlääkärin allergisen koiran ruokaa, joka pitäisi olla vielä astetta allergisoimattomampaa. Mielestäni ei ole kaikki kunnossa, jos korvissa on keskenään erilainen haju vaikka sitten tilanne olisikin miljoon kertaa parempi kuin maaliskuussa.

Kun nyt näistä terveysasioista puhutaan, niin kerrottakoon nyt sekin, että Wilman virtsankarkailuvaiva on onneksi ollut syyskuusta saakka tauolla. En ymmärrä, se loppui itsestään yhtä lailla äkkiä ja arvaamatta kuin alkoikin puolta vuotta aiemmin. Sitä ennen puoli vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti valui lammikoita alle eikä auttanut vaikka vein Wilman vähän väliä ulos, viljelyitä ja ultria, verikokeita yms. tehtiin, kannoin kerran viikossa pissanäytteitä ell:lle. Ell jo väläytti että on mahdollisuus että Wilmalla on joku rakenteellinen juttu, jota ei vaan löydetä, joka aiheuttaa rakon tyhjenemisen itsestään. Nyt kumminkin vaiva on ollut poissa syyskuusta lähtien eikä läikkiä/lammikoita ole löytynyt kertaakaan. Tässä kohtaa kuuluisi varmasti koputtaa puuta…

Tämän viikon tunnit jäi väliin – yksi jälki ja pikkutokoa kotona

Keskiviikon koirakoulut jätin väliin Dilbertin vatsataudin takia. Kotona ollaan tehty vähän ihan perustokoa molempien kanssa kana-palkalla. Hirveästi ei ole voinut nyt herkuttaa, ettei tule vatsalle liikaa sulatettavaa. Itse keitettyä kanaa palkkana molemmilla, jonka pitäisi olla melko hyvin sulavaa.

Dilbertille tein yhden jäljenkeskiviikko-iltana. Ajettiin heti, ettei linnut syö kanoja, niinkuin viime kesänä kävi usein. Vähän samanlainen jäki kuin edeltävän viikonloppunakin: melko hyvin on homma muistissa, mutta voi jestas se kiire! Mä saan käteni kipeäksi, kun vedän vastaan.

Taisi sittenkin olla vatsatautia…

Nojoo…. nyt näyttää pahasti siltä, että meidän perheessä on sittenkin koirien vatsatautia, eikä Wilmankaan ripulointi johtunut mistään epäsopivasta syömisestä, niin kuin luulin. Nyt on nimittäin Dilbertin vatsa täysin löysällä. Voihan viikset Muuten kyllä molemmat koirat ovat pirteitä, eikä kummallakaan ole mitään yleisoireita. Tänään olisi ollut Wilman näyttelytreenit (itse asiassa epäilen että sieltä viime viikolla tartunnan saikin), mutta tämän iltaiset ja huomisiltaiset treenit jäävät nyt väliin – tartuntariskin vuoksi myös Wilmalta, vaikka Wilmalla tauti onkin jo oikeastaan ohi. Pahimmat päivät olivat torstai ja perjantai ja Canikurilla vatsa palautui ihan normaaliksi kahden annoksen jälkeen. Eilen aamulla yritin lisätä riisi-kana-seoksen joukkoon jo hieman Wilman omia raksujakin, mutta vatsa oli iltapäivällä selkeästi löysempi kuin edellisenä päivänä, eli kuivaruokaa ei vielä ihan kesketty, joten palattiin joksikin aikaa takaisin pelkkään riisi-kanamössöön. Tehobaktia menee molemmille. Haen kaupasta tänään lisää riisiä ja kanaa, kun nyt sitä sitten menee molemmille. Dilbert on aloittanut Canikurit. Simo menee kymmeneksi ja pääsee kahdelta koulusta. Hän saa päästää koirat ulos puutarhaan sekä ennen että jälkeen koulun ja mun täytyy tulla lisäksi lounastauolla puolenpäivän aikaan lenkittämään ne. Onneksi mulle jäi auto tänään… Remppamies on kellarissa, mutta hänestä ei tässä ole apua – hän itse ehdotti viime viikolla, että Wilma on voinut säikähtää hänen työkalujensa ääntä niin että vatsa meni sekaisin, mutta enpä usko.

Treeninurkka: Tänään tokoa, agilitya ja henkilöjälkeä

Wilman toko

Koirakoulussa tänään Wilmalla oli ohjelmassa seuraamista käännöksillä ja eri nopeuksilla sekä paikallaanoloa. Otin myös istuen ja seisoen. Lisäksi otin vähän avon kaukoja. Seuraamista täytyy nyt alkaa ottamaan nopeammassa temmossa – minulla on taipumusta hidastella ettei Wilma jää jälkeen ja kuitenkin vauhti on just se, mistä Wilma innostuu!

Dilbertin toko

Dilbertin tokossa seuraamista kaikilla mausteilla ja askelsiirtymiä sekä paikallaan käännöksiä, ruutua ja tunnarin pitoharjoituksia. Askelsiirtymät taaksepäin onnistuvat nyt kohtuulliseti – Dilbert ei enää istu ja hilaa itseään taaksepäin takapuolen varassa. Tunnarin pureskelemisen lopettamisprojektista tulee meillä varmasti sangen pitkäaikainen! Välittömästi kun Iso-D sai tunnarin suuhunsa, tämä rouskaisi sitä sellaisella voimalla että kapulasta kuului *riks* ja *räks*. Mun sormeni oli hiukan väärässä paikassa ja joku hampaista osui sormeen ja Dilbert sai minussa aikaan selkäpiitä karmivan ulvaisun. Nyt minun ei enää tarvitse pitää niin voimakkaasti kiinni Dilbertin kuonosta – eli tietää periaatteessa että palkan saa siitä että hampaat eivät liiku, mutta kun saa kapulan suuhunsa, niin hampaat uppoavat kapulaan ja jos irrotan yhtään kättäni pois kuonon ympäriltä, niin johan alkaa rouske. Oikeastaan en voi päästää Dilberttiä koko tunnarin kimppuun vapaasti, eli en voi pyytää Dilberttiä myöskään noutamaan sitä joten en saa häiriökapuloitakaan mukaan kehiin. Olen saanut ohjeeksi tehdä vaikka 2 kuukautta pelkkää pitotreeniä tunnarikapulalla. Olisin niin mielellään tehnyt tunnistustreeniä, mutta ei kai tässä muuta voi kun treenata sitä, että puupalaa ei mutustella ja pureskella

Wilman agi

Wilmalle oli agilityssa 2 rataa ja sählättiin! Mä en tajua miten Wilma aina tulkitsee puolen vaihdoksi sen jos jää vähänkään mun selän taakse ja miksi se haluaisi koko ajan kiertää hypyn siivekkeen vasemmalta ja hypätä takaisin päin. Intoa sillä kyllä piisaa. Saatiin kotiläksyksi lisää kuljetustreeniä ja kuljetuskäden seuraamista varsinkin ulkokaarteessa.

Dilbertin tämän kevään ekat jäljet

Illalla tuulen tyynnyttyä tein vielä Dilbertin tämän kevään ekat jäljet: 1 makkararuutu ja 1 kpl lyhyt  35 askeleen jälki kotinurmikolle. Makkararuutu ja jälki vanhenivat n. 20 minuuttia, namuina oli puolikovaksi/puolipehmeäksi kuivattua maksaa. Askelpituus oli normaali ja jälki suora, joka askeleella namu vaihdellen askeleen kärjessä ja kannassa, joillakin askeleilla oli kaksi namua.

Sanoin sisällä että lähdetään jälkihommiin ja Dilbert kirjaimellisesti syöksyi ulko-ovelle ja portaiden alapäässä nenä meni heti maahan ja alkoi armoton kiskominen vanhoille jälkipaikoille, johon usein tein pari vuotta sitten kesällä jäljen. Makkararuudun nuuskutti innoissaan läpi ja namut hävisivät. Pari kertaa kävi ruudun ulkopuolella ja palasi takaisin itse. Makkararuutua en aijo sen enempää tehdä, mutta näin ekalla kerralla tein. Täytyy sanoa, että Dilbertin nenän ääni on ihana. Varsinaisella jäljellä Dilbert veti alkumetrit tosi paljon ja sain kiskoa aika tavalla että ei mene yli namuista ja askelista. Nenä pysyi kyllä kumminkin koko ajan hyvin maassa. Kiire oli vaan niin kova ja kun 40 kg roikkuu remmin perässä, niin siinä saa kätensä kipeäksi. Alkumetrien jälkeen vauhti tasaantui hiukan ja rytmikin löytyi loppupuoliskossa. Tässä olin äärimmäisen tyytyväinen, koska aikaa edellisestä kerrasta on. Ja Dilbert muisti selvästi mitä on “jälki”, missä on kotipihan jälkipaikat, mitä jäljellä kuuluu tehdä ja loppuvaiheessa palautui mieleen sekin, ettäaskeleilla ehkä on tosiaan olemassa joku “rytmi”. Ainoa ongelma oikeastaan oli KIIRE!

Toissa kesänä ehdittiin jäljestää muutama kuukausi, viime kesänä en jäljestänyt Dilbertin kanssa laisinkaan, koska Kalle halusi varata itselleen jäljestyksen pelastuskoiratoimintaan (joka nyt kumminkin on Dilbertin päälaji ja monipuolisena harrastuksena vie paljon aikaa ja energiaa ja voi vaatia uhrauksia lähinnä minulta: esim. sen, että en koskaan saa harrastaa hakua Dilbertin kanssa). Nyt kuitenkin sitten päädyttiin siihen, että minä jatkan jäljestämistä viime kesän tauosta huolimatta, koska ei Kalle ehdi… Viime kesä tuli siis vähän harmittavaa taukoa vähän turhaan, mutta toisaalta mihinkäs tässä kiire on. Jäljestystä Dilbert voi jatkaa vanhaksi asti ja viime kesä oli kuitenkin melkoisen intensiivinen hakukesä. Ja eihän meidän ole pakko jälkikokeeseen mennä, jos ei siihen kuntoon saada jälkeä. Tämä on kivaa muutenkin ja Dilbert nauttii. Tietty kun jäljestetään, tehdään myös se “omaksi iloksi” jäljestys kunnolla eikä hutiloida, ihan siltä varalta jos tästä jotakin joskus kehittyisi. Mutta ei mitään paineita.

Kuvaterveisiä aurinkoiselta päiväkävelyltä

Tultiin juuri sisälle maailman ihanimmasta säästä – juuri sopiva lämpötila ja aurinko paistaa. Ihana lenkki – istuskeltiinvälillä puistossa, aurinkoisilla metsäkallioilla, kahlattiin purossa…

Kuvaterveisiä päiväkävelyltä

Mitäs me pariskunta puistonpenkillä

“Mitä sä siinä koko ajan kuvaat – näytän kyllä kieltä! ” Aurinko paistaa niin, etteivät silmät pysy auki…

Eikös kävelysillat kuulu aina romanttisiin kävelyretkiin?

Virvoittavien vetten äärellä…

Dilbert tyytyi vain juomaan – kahlaaminen on tyttöjen puuhaa.

“Kalliolle, kukkulalle rakennan minä…. ” Tässä vietettiinkin sitten tovi – tosi lämmin paikka.

Dilbert varsinkin asettui vahtipaikalleen, eikä ollut mihinkään kiire. Wilmalle löytyi linnunhajuja, joita oli pakko vähän nuuskuttaa.

Minun komea, komea Dilbert!

…ja ihana, ihana Wilma.

Minkähän hajun tuo NYT bongasi?!

Tähystyspaikalla

Lenkki ohi ja takaisin kotipihalla – mikä jano!

Dilbertin pelastuskoirien maastoloppukokeen valoisaosuus tänään läpi!

Dilbert osallistui tänä iltana pelastuskoirien maastoloppukokeeseen ja se meni kirkkaasti läpi! Aikaa hakea on puoli tuntia ja Dilbert löysi kaikki maalimiehet 11 minuutissa. Enempää yksityiskohtia en osaa kertoa, kun näin Kallen vain vilaukselta sen verran että sain Dilbertin. Hain juuri meidän sankarin kotiin Kallelta metsästä. Kalle jäi nimittäin vielä toimitsijaksi pimeäkokeeseen, emmekä halunneet että Dilbert jää autoon odottamaan niin pitkäksi aikaa. . ..äiti on NIIIN ylpeä tästä meidän mussukasta. Herkkukahvit täytyy lykätä huomiseen, kun kokeen toinen osapuoli kyyhöttää vielä piilossa metsässä, mutta eiköhän meillä taas tätäkin juhlita huomenna ihmisten ja eläinten kanssa, niin kuin aina, kun joku tulee tuloksen tai palkinnon kanssa kotiin.

Wilmalla Canikur ja kotitekoinen riisi-kanafilemössö ovat tehneet tehtävänsä ja vatsan toiminta on normalisoitunut. Tänään tehtiin jo ihan normaalia kiinteää kunnon kakkaa. Arvoitukseksi jää mistä parin päivän riesa johtui, mutta pääasia että on ohi nyt. Jatketaan kotitekoista ruokaa joitakin päiviä ja siirrytään sitten vähitellen normaaliruokavalioon takaisin.

Itsekin alan olla jo ihan ok kunnossa flunssan suhteen. Tänään ei enää ole edes yskittänyt kovinkaan, joten huomenna voisi puuhastella jotakin jäljen tapaista Dilbertin kanssa. Olisi kevään eka jälki, joten taidetaan tehdä omalle nurtsille ja aika lyhyt, ettei iske rimakauhu.

Tytöt sairastaa yhdessä

Wilma-parka… vähän väliä asiaa ulos ja suihkun kautta sisälle… kyllä pitkät karvat ovat tällaisen ongelman sattuessa hankalat! Soitin Kallelle että tuo Canicuria apteekista. Dilbertillä aina joskus menee vatsa löysälle, jos syö esim. liikaa luita tai tuoretta leipää, mutta se on yleensä vain yhden kerran ja seuraavalla lenkillä vatsa toimiikin jo. Wilmalla ei ole koskaan ollut löysä vatsa. Ja nyt se ei näköjään mennytkään ihan noin vain ohi. Riisit ja kanafile kiehuvat hellalla. Kuivaruoka vähäksi aikaa pois.

Sen jälkeen kun pojat lähtivät kouluun, oli omatkin voimat tämän uusiutuneen flunssan vuoksi jotenkin poissa ja menin nukkumaan. Heräsin 11.30 siihen kun Wilma läähätti mun naamaani. Kun heräsin olin ihan pihalla: mikä maa, mikä valuutta, miks mä oon nukkumassa, missä mä olen? Ääh, pakko lähteä käyttämään koiria ulkona. Olen niin äärettömän kiitollinen Wilman vuoksi tästä flunssasta ja sairaslomapäivistä. Tuntuu jokseenkin Taivaan lahjalta. Eilen aamulla kun marssin työterveyshoitajan puheille, mulla ei tullut mieleenikään pyytää sairaslomaa, kun en uskonut sitä tarvitsevani/saavani. Tuo täti on tiukka ja tarkka. Mitä sen sijaan kuvittelin saavani on antibioottikuuri ja ainoastaan sitä pyysinkin, mutta en saanut. Sen sijaan terkkaritäti ihan omasta aloitteestaan totesi että “sä tyttö lähdet kotio tartuttamasta muita. Katsotaan maanantaina sitten sitä antibioottia, jos ei ala parantumaan.” Harmittelin hiukan kun kävelin ulos: ei nyt kerkeisi sairaslomalle – lääkettähän mä halusin. Tajusin asian siunauksen heti kun avasin kotioven. Tänä aamuna totesin saman tilanteen: Wilma ei olisi ikinä pärjännyt työpäivää kotona pääsemättä välillä ulos. Ja onneksi ulkona on lämmin ja olo ei kuitenkaan ole niin kauhea, eli tuskin tässä itse sen enempää vilustuu vaikka välillä jaloittelemassa käykin, kunhan tekee pikkulenkkejä ja kulkee rauhassa eikä riehu ja lepää väliajat. Otin siis koirat mukaan ja suunnattiin lähimetsään. Nappasin muutaman kuvankin – poseerauskuvia kaikki, kun ei pokkarikamera ehdi koirien vauhtiin mukaan.

Wilman bravuurinumero on löytää itselleen aina kaikki parhaimmat poseerauspaikat. Tämä puunrunkojen väli on aika kiva.

Meidän upea upea Dilbert satumetsässä

Satumetsän portinvartijat

Kevään ensimmäiset sinivuokot

Ja tottahan kaikki tytöt tykkäävät kukista…

…ja linnunlaulusta – puusta kuuluu *tsirp*

Pariskunta kalliolla

Dilbert totesi, että pidä sä sinivuokot – leskenlehdet ovat enemmän minuun makuuni

Poseeraus “mistelinoksan” alla metsänreunassa. Ei ollut aito misteli, joten pusua ei suostuttu antamaan…

Onnellinen Dilbert heittäytyi piehtaroimaan keskelle tietä.

Ja nyt kun tässä välillä oma ja koirien lounas valmistui, poistun takavasemmalle syömään ja varmaan sitten otan koirat viereen ja menen vielä hetkeksi nukkumaan ennen kuin miehet tulevat kotiin. Kalle saakin hoitaa loppuillan lenkitykset ja pesut…

Wilman viikko

Voi mikä viikko. Kiirettä on pitänyt. Edellisessä postauksessa mainitun näyttelytreenin lisäksi on ahkera Wilma ehtinyt koirakoulun tanssitreeneihin ja vieläpä Lounais-Suomen spanieleiden tokotreeneihinkin.

Tanssi meni normaaliin tapaan. Minä huomasin itse olevani kumminkin vielä hiukan puolikuntoinen viime viikon flunssan jälkeen ja siten vauhti ei ollut sitä mitä yleensä. Tällä kerralla tehtiin liikkeitä melko monipuolisesti, kerrattiin yhtä sun toista ja paneuduttiin tarkemmin taas kerran esineen kiertoon pitemmän matkan päästä.

Lounais-Suomen spanieleiden tokoa on pitänyt käydä katsastamassa jo pitempään, ikinä vain ei ole ehtinyt. Nyt tempaistiin ja mentiin. Pennut ja aloittelijat olivat olleet jo tuntia aikaisemmin, tämän jo jotakin osaavien porukka jaettiin kahtia kilpaileviin ja kilpailemiseen vasta valmistautuviin koirakoihin. Meidän ryhmässä oli 11 koiraa ja ryhmä oli saanut edelliseksi kotiläksyksi paikallaanoloa ja luoksetuloa. Niitä kerrattiin hiukan ja sitten tämän kerran varsinaisina aiheina oli seuraaminen ja eteenlähetys. Tapa opettaa oli aika erilainen, kuin mihin olen tottunut omassa koirakoulussa ja kun on aloittanut yhdellä tavalla, ei aina oikein uskalla tehdä kaikkea, että ei pilaa/sekoita mitään meneillään olevaa oppimisprosessia. Häiriöympäristö oli erilainen ja häiriötä oli toki enemmän kuin meidän omissa treeneissä, koska koiria oli noin paljon. Häiriönsietotreeninä tää oli tosi hyvä kokemus. Ensimmäiset 3 minuuttia Wilma kiskoi joka suuntaan ja kaikki kiinnosti, mutta tosi pian kyllä rauhoittui tekemään hommia ja odotti hyvinkin tyynesti vierelläni perusasennossa istuen, kun kouluttaja selitti jotakin.

…sitten se iski: minun flunssa uusiiutui ja Wilmalle tuli ripuli. Lähdin eilen ihan normaalisti töihin, mutta menin työterveyshoitajan kautta, koska viime viikon flunssa, joka oli jo käytännössä poissa, tuntui tulleen takaisin. Yskitti, keuhkoputkiin sattui, kurkku oli kipeä ja oli vilunväreitä. Terkkari passitti mut kotiin ja sanoi, että jos tuossa kunnossa menen töihin, tartutan kaikki. Sain eileisen ja tämän päivän sairaslomaa. Tämä tuli Wilman kannalta niin kreivin aikaan, ettei olisi enää voinut paremmin osua: kun tuli ovesta sisään, eteisessä matolla ja lattialla oli ripulivelliä ja Wilma näytti surkealta. Sen hienot koristekarvat oli aivan tahriintuneet ja Wilma läähätti. Päästin koirat puutarhaan ja Wilma teki kahteen otteeseen isot kasat velliä nurmikolle. Mietin miltä Wilmasta olisi tuntunut olla sisällä koko päivä, jos minä en olisi tullut kotiin jo aamupäivällä. Näky olisi ollut varmasti hurmaava ja voi Wilma-parkaa, kuinka ikävä päivä sillä olisi ollut, kun kumminkin olisi viimeiseen asti yrittänyt pidätellä – ja kuinka paljon 5 eläintä olisi sotkenut. Kalle oli koiruleiden kanssa aamulla ihan normaalisti kävelyllä ja silloin ei ollut mitään epänormaalia. Mistä tuo johtui, siitä ei ole tietoakaan. Wilma on syönyt vain omaa allergiaruokaansa höystettynä Plaque offilla ja kanansydäntä. Mikään ei ole ruokavaliossa uusi. Uusi asia kotona on remonttimies, joka tekee hommia kellarissa ja sieltä kuuluu kaikenlaisten työkalujen ääniä. Tosin meillä oli myös vuosi sitten keväällä remonttimis, eikä Wilma sitä mietnkään säikkynyt, eikä saanut vatsaansa löysäksi sen takia, että joku poraa alakerrassa. Taisi olla joku vatsapöpö, joka iski. Seurataan nyt. Eilisen aikana ei tosin vatsa toiminut enää toista kertaa, joten odottelen edelleen millaista kakkaa seuraavaksi tulee. Tosin paikat taisi tyhjentyä eilen niin tehokkaasti, että kestää aikansa ennen kuin uudet ruuat ehtivät ulos asti.

Tämä viikko on ollut niin Wilma-painotteinen, että täytyy keksiä Dilbertille jotakin extraa tänä viikonloppuna. Onneksi Kalle viihdyttää Iso-D:tä pelastuskoirapuolella.

Wilman kanssa Lounais-Suomen spanieleiden näyttelytreeneissä

Päätimme lähteä vähän tutkailemaan spanielipiirejä ja käväisimme Lounais-Suomen spanieleiden näyttelytreenissä tänä iltana. Oli ihan kivaa ja päästiin kivasti alkuun hommassa. Meillähän olisi tarkoitus käydä tänä kesänä hakemassa se pakollinen näyttelytulos, joten pitää sitä varten hiukan treenatakin. Wilma ravaa kauniisti sekä ympyrää, kolmiota että edestakaisin. Jos siirrytään ravista kävelyyn, on riski, että Wilma peitsaa – ilmeni kerran tänä iltana. Peitsaamistaipumus joskus käynnissä johtunee vanhasta törmäyksestä auton kanssa, kun Wilma oli n. vuoden ikäinen. Siitä oli jäänyt jumeja ja Wilman meille tullessaan hän peitsasi jopa melko paljonkin. Olimme tömäyksestä kyllä kuulleet, mutta emme tajunneet Wilman meille tullessa Wilman saaneen lihasjumiutumia. Kun koirakoulun ope sanoi heti kun menimme koirakouluun, että hänen mielestään Wilma on jumissa, varattiin aika fyssärille. Jumit hoidettiin ekan talven aikana ja tsekataan säännöllisesti vieläkin. Peitsaaminen on vähentynyt huimasti ja Wilmalla on hyvät liikkeet, mutta lihasmuistiin jäi jonkinlainen peitsaustaipumus, jota Wilma ilmentää helposti käynnissä ollessaan esim. hiukan väsynyt tai joskus muutenkin. Onneksi ei ilmene ravissa niinkään ja Wilma ravasikin kauniisti. Seisottamista pitää treenata, voi äh. Wilma inhoaa, kun hänen kuonostaan ottaa kiinni (rimpuilee pois otteesta) ja kun kosken Wilman häntään, Wilma istuu jo hipaisusta ja vilaisee häntään päin mulkaisten: “Kuka mun häntää hiplaa?”. Tässä on hommaa saada seisottaminen kuntoon… Kieltämättä jo yhden treenikerran aikana Wilma hyväksyi tilanteen, jos en pitänyt hännästä kiinni. Se hännästä kiinni pitäminen on siis kovempi pala nieltäväksi. Monta kertaa venkoili irti otteestani, kun otin kuonosta kevyestikin kiinni, mutta tosi monta kertaa pääsin myös palkkaamaan hyvästä seisomisesta. Ja jos häntä heiluu/pysyy itsestään tarpeeksi korkealla, sitä ei onneksi tarvitse kannatella!

On se kevät tullut – ihanaa:

Viikon koirakuva: Baskervillen koira

Viikon koirakuva-aiheena on pe-pe-pe-pelottavat Baskervillen koirat! Söpöstelykuvat voi siis unohtaa, koska aiheena on tarunhohtoinen Baskervillen koira. Haasteeseen voi osallistua kuvilla, joissa koira näyttää hurjalta pedolta tai käyttäytyy hirviöriiviön tavoin.Oli pakko kaivaa arkistoja ja etsiä pari hammaskuvaa

Tässä arkistoista nämä vesikauhukuviksi nimetyt ilmekuvat Dilbertiltä ja Wilmalta- haluatko näistä hampaista, kun heillä on hullunkiilto silmissä?

Dilbert:

Wilma:

…tai kenties joutua näiden hampaiden väliin?

Osaa se spanielikin iskeä hampaansa toisen kaulaan. Haluatko kokeillla?

Ja nyt se Dilbert sitten pimahti ja näytti Baskervillen luonteensa – eukko lähti kantoon:

Se niistä Baskervillen koirista – piti pitkästä aikaa osallistua koirakuvahaasteeseen. Mutta eihän meidän koirista saa niin hurjia kuvia kuin teema vaatisi. Nämä ovat niin säyseitä koiruleja

Wilman luoksetuloon vauhtia – Dilbert päätti miten treenaa ruutua

Eilen illalla taas molemmat ihanuudet pääsivät hiomaan taitojaan koirakouluun.

Wilman aiheita tokossa oli tällä kertaa seuraamispätkät, jäävät liikkeet, paikallaanmakuu ja luoksetulot. Kyllä, luoksetulojen tilanne oli kohentunut huomattavasti edellisestä kerrasta, niin kuin arvelinkin, eli meidän oivallus kutsua sivulle pitkän matkan päästä on tuottanut tulosta: Wilma laukkasi hallissa! Paikallaanmakuut sujuivat aluksi kivasti myös maahanmenojen suhteen, mutta harjoituksen toistuessa useita kertoja, Wilma alkoi valittaa minulle siitä, että hän ei halua enää mennä maahan ja hänellä on tylsää siellä: kun käskytin Wilman maahan, hän alkoi haukkumaan! Kunhan sain alas, pysyi poikeuksetta hyvin. Jäävistä ja seuraamisesta ei mitään erityistä sanottavaa oikeastaan.

Agilityssa Wilma teki 2 kohtuullisen pitkää rataa. Eilenkin, niin kuin viime viikkoina muutenkin, tehtiin 24 esteen rata 2 pätkässä eli 12 estettä kerrallaan. Viime viikkojen koiratanssitreeni on nyt vähän sekoittanut Wilma-ressun pään Ollaan viime viikkoina tehty esineen kiertämistä ja käytetty hallissa saatavilla olevia esineitä. Viime tunnilla treenattiin agilityesteen siivekkeen kanssa.  Mikä suuri virhe! Wilma tarjosi joillakin esteillä intohimoisesti agility-siivekkeen kiertämistä vasemmalta ja suoritti esteen takaa päin. Kokeili jopa open neuvosta Wilman kuljettamista ihan esteen eteen, palkkaamista just ennen estettä, jonka jälkeen välitön käskytys esteen yli ja siitä huolimatta Wilma esteen edestä nokka kohti estettä namun saatuaan kiersi takaani vasemmalle puolelleni ja sieltä siivekkeen taakse ja hyppäsi esteen takaa minua vastaan. Ääh! Nyt loppu meillä agility-siivekkeiden käyttö koiratanssissa. Ensi treeneissä saa kiertää vaikka hattua!

Dilbertin toko-treeneihin kuului

seuraamista (yritän nyt kiinnittää huomiota siihen, että pidän katseen suoraan eteenpäin, enkä kuikuile alavasemmalle ja hae katsekontaktia Dilberttiin, vaan hän minuun)

askelsiirtymiä (taaksepäin alkaa sujua jo paremmin: Dilbert tosiaan peruuttaa nyt seisoen, eikä hilaa itseään peppunsa päällä istuen)

paikallaan käännöksiä vasemmalle

paikallaanmakuuta (tässä huomioitava asia on Dilbertin taipumus laittaa pää maahan, yritän karsia niin että pysyisi pää ylhäällä valppaana – niin on tosin kokeissa yleensä ollutkin. Ilmeisesti kokeissa on tarkkaavaisempi ja tuijottaa herkeämättä sinne suuntaan, mihin minä olen poistunut)

jääviä (pääpaino liikkeestä istumisessa, mikä sujui kivasti – kerran tarjosi seisomista)

ruutua (Dilbert on päättänyt opetella ruudun kosketusalustan kanssa – makupala-alusta ei käy. Vaikka makupaloja alustalle laittaisi, oli ruudussa alusta mikä hyvänsä, se läimitään puhki siinä toivossa, että läimimisestä tulisi lisää herkkuja ihan niin kuin kosketusalustatreenissä tuleekin. Päätimme nyt siirtyä tähän Dilbertin valitsemaan opetusmetodiin – saanpahan heti namut pois ruudusta ja palkka tulee multa ja Dilbert juoksee silti täsmälleen sinne kohtaa ruutuun mihin haluan. Nyt täytyy vain häivyttää alusta pois ja alkaa pienentämään sitä. Sen verran olen kokeillut ruutuun pysäyttämistä ja siellä maahan käskemistä, että tiedän sen toimivan hyvin. Suurin ongelma tässä liikkeessä siis tulee olemaan tuo kosketusalustan häivytys ja sen jälkeen, kun ei ole enää alustaa, jota läimätä,  pitää Dilbert erossa ruututolpista. Ne vetävät Dilberttiä puoleensa kuin magneetti. Dilbert haluaisi läimäyttää ne kumoon ja potkia niitä pitkin kenttää Tässä vaiheessa kosketusalusta onneksi riittää viemään Dilbertin huomion.)

Katsaus Wilman toko-tilanteeseen

Wilman ALO-liikkeet

Eilen tehtiin päivän mittaan pikkupätkissä kaikkia liikkeitä monipuolisesti ja tsekattiin tilannetta:

Luoksetulot on nyt saatu tosi hyvään malliin ainakin kotipihalla: vauhti on tosi hyvä ja Wilma tulee mielellään laukaten suoraan perille asti. len vielä auttanut pienellä eleavulla oikeaan asentoon, koska vauhti on nyt niin kova, että helposti jää hiukan vinoon, kun ei ole tottunut tulemaan niin kovasta vauhdista perusasentoon. Asento paranee koko ajan miltei päivästä päivään.

Tässähän oli pitkään ongelma, että oli kuin sunnuntai-kävelyllä. Sitten tajusin, että luoksetulointo kasvaa mitä kauemmaksi menen ja aloin ottamaan luoksetuloja ihan yli kaukaa. Jätin Wilman toiseenpäähän tonttia portille ja menin itse yläpihalle asti ja kutsuin sivulle. Siitä sitten ollaan vähitellen lyhennetty matkaa ja aina otettu välillä pitkältä matkalta ja eilen ainakin tuli lyhyenkin matkan laukaten. Saas nähdä miten tänään käy hallitreeneissä, missä on aina tähän asti löntystänyt.

Tässä Wilman luoksetulon vauhtia

Hyppy on hyvässä kunnossa. Joskus kiertää seisomaan hieman liian sivulle, mutta seisahtuu kyllä ihan kivasti ja ajoissa eli ei tule esteestä ohi. Saan myös kiertää Wilman vierelle ilman että liikahtaa. Seisahduspaikkaa voisi yrittää hivuttaa vähän enemmän esteen taakse, minne joskus jääkin. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä että esteen vierelle kiertämisestä tulee ongelmia avoimen luokan hypyssä, jossa täytyy hypätä takaisin. Otan hyppyä joskus ihan heittopalkalla, että saan hieman ohjattu Wilman pysähtymispaikkaa.

Jäävissä liikkeissä pitäisi saada lisättyä nopeuttaa. Jos kävelen hitaasti, pysähtyy molempiin sekä paikallaanseisomiseen että maahanmenoon kivasti. Jos mun nopeus on ripeä, valuu perään joitakin askelia ennenkuin suorittaa liikkeen. Ollaan juuri aloittamassa seuraamisesta, pysähtymistä/maahanmenoa. Tähän asti en ole pitänyt käskyn alla, kun seuraamiset eivät ole olleet kunnossa, vaan Wilma on kävellyt vapaana vierelläni ja olen käskyttänyt siitä.

Seuraaminen menee eteenpäin koko ajan. Pätkillä voi olla jo sen verran pituutta, että voin hyvin treenata esim. juuri jääviä seuraamisesta ja liittää seuraamiseen käännöksiä. Täyskäännös ja puolikäännös oikealle menee hyvin ja on aika tiivis. Käännöksessä vasemmalle aukeaa vähän ja sitä treenataan vauhdissa ja paikallaan. Se mitä täytyy jatkossa treenata on seuraaminen eri nopeusissa. Wilma ei oikein vielä osaa nopeuttaa askeliaan kun mä siirryn juoksuun.

Paikallaanmakuu toimii hyvin – ollaan otettu ihan kunnon etäisyydellä täysmittaisia paikallaanmakuita. Herkkä kohta jossa voi mennä pieleen on kun olen saanut Wilman maahan ja poistun. Wilma lähtisi NIIN mielellään mukaan. Täytyy käskyttää todella painokkaasti että Wilma odottaa. Jos siinä kohtaa pysyy, niin sitten onnistuu koko paikallaanmakuu. Ollaan tehty piiloon menoakin jo vähän ja näyttää siltä, että tämäkin tulee aikoinaan onnistumaan.

Luoksepäästävyyttä ei olla hetkeen otettu, mutta se on painajainen. Wilma ilahtuu niin älyttömästi joka ihmisestä. Silloin kun sitä viimeksi tehtiin hallissa, niin homma kuitenkin toimi usean toiston jälkeen ja tarkalla valmistelulla ihan ok. Treenin alussa tosin pti aina kokeilla, josko tätä saisi nousta moikkamaan. Mutta käskyn alla pysyy jos motivoi ja näyttää namua. Jos ei anna käskyä nousee vastaa ja riemastuu.

AVO

Näiden lisäksi on otettu AVON kaukoja, mutta vasta max. parin metrin päästä. Siltä etäisyydeltä menee hienosti ilmankin käsiapua ihan pelkän sanallisen vihjeen varassa.

Noudot tulevat olemaan Wilman kompastuskivi sitten kun avoon asti edetään – ihan mahdoton pureskelija ja kirmaa karkuun kapula hampaissaan minkä ehti. Wilma singahtaa kyllä kapulan luokse. Nyt ollaan tehty pitoharjoituksia: kun pitää suussaan ja on pureskelematta naksu ja palkka, jos ei rauhoitu ja pidä kiinni mutustelematta ajoittain autan vähän kuonosta.

VOI

Ruutu on otettu työn alle nyt yhtäaikaa Dilbertin kanssa. Wilma tekee ruutua makupala-alustan kanssa. Ruutumerkit ovat vielä hyvin lähellä toisiaan ja suurimman osan ajasta juoksee ruudun takareunaan syömään makupalat, vahvistan palkkasanalla ja ryntään palkkaamaan lisää paikanpäälle. Muutaman kerran olen jättänyt namut alustalta pois ja palkkasanan jälkeen juossut perään palkkaamaan kädestä. Wilma tarvitsee aikaa tähän prosessiin.

Piti alunperin tutustuttaa Wilma tässä vaiheessa myös tunnariin yhtä aikaa Dilbertin kanssa, mutta päätin luopua siitä ajatuskesta, koska Wilmalla ei ole mitään käsitystä edes tavallisista noudoista. Siispä vaikka Wilman saisi hoksaamaan hajustetun palikan erityislaatuisuuden, niin ei se kumminkaan voisi sitä edes noutaa.

TAVOITE

Tavoitteenamme on aloittaa tokossa kisaaminen Wilman kanssa ensi syksynä joskus lokakuulla ja uskon että aikataulu on ihan realistinen. Se on 2 vuotta sen jälkeen kun Wilma tuli meille ja n. 1.5 vuotta sen jälkeen kun alettiin varsinaisesti treenaamaan tokoa koetta silmällä pitäen. Kuitenkin kyse on aikuisesta kodinvaihtajasta, jonka kanssa toko aloitettiin alusta, joten mielestäni liikkeet ovat tulleet ihan kivaa vauhtia varsinkin kun ottaa huomioon sen, että Wilma harrastaa myös agilitya, koiratanssia, mejää ja on käynyt Kallen kanssa hakutreeneissäkin. Näin monen lajin kanssa etenemistä yhdessä lajissa tapahtuu tietenkin suhteessa hitaammin.

Nyt kevään ja alkukesän aikana yritetään hioa liikkeet kuntoon ja saada kestävyyttä ja pituutta seuraamiseen. Wilman kanssahan näyttää voivan treenata myös kesällä toisin kuin Dilbertin kanssa, joten kesätaukoa ei ole pakko pitää muuta kuin aivan kuumimmilla helteillä, joita ei varmasti ole koko kesää. Silloinkin voinee tehtä pari liikettä siellä täällä. Varaudumme kuitenkin siihen että keskikesällä tulee joku viikko treenitaukoa.

Loppukesän ja alkusyksyn asia on sitten saada totutettua Wilma palkattomuuteen. Toki teemme jo nyt joskus 2-3 liikettä peräkkäin ilman välipalkkausta ja koiratanssikin kasvattaa Wilman palkattomuuden kestoa kivasti siinä sivussa. Koiratanssissa edistystä on tässä näkynytkin viime viikkoina. Pääpaino on kuitenkin tiheään palkatussa treenissä nyt.

Wilma mejäili sprinkkujen seurassa

Oma oloni koheni eilisestä niin paljon, että päätin lähteä maastoon aamulla. Tätä tilaisuutta en kovin helposti olisi jättänyt väliin, kun sitä oltiin odotettu jo niin monta viikkoa: springerspanieleiden mölli-mejät. Kuvia tuli taas otettua, laitan tähän ihan muutaman ja vähän enemmän laitan myöhemmin Picasaan kunhan ehdin.

Alkupalaveri

Wilma kuuntelee infoa

Meidän ryhmä saa lisäohjeita

Odotellaan jäljelle pääsyä malttamattomina

Nokka kohti metsää – täältä tullaan…

Jälki

Eilen illalla vaihtelemaan kangasmetsämaastoon tehty jälki oli nyt pisimpään vanhentunut jälki, mitä Wilma on koskaan tehnyt – päästiin nimittäin ajamaan jäljet vasta puolen päivän aikaan. Jälki oli avoimen luokan jäljen muotoinen, kaksi makausta.

Jäljen ajaminen meni siinä mielessä kivasti, että jäljestys alkoi hyvin ja viimeinen suorakin oli melko hyvä. Takasivulla oli jonkin verran haahuilua ja ensimmäisen makauksen Wilma ohitti. Toisen tosin merkkasi hyvin nuuskimalla. Takasivun ongelma oli sivutuuli, joka painoi hajun muutamaa metriä sivuun jäljestä. Ihan alussa Wilma kiinnostui liikkeelle lähtevistä linnuista ja olisi halunnut moneen otteeseen lähteä niiden hajujen perään mieluummin. Häntä heilui ja katse vaelti horisontissa näkyykö lintuja vielä. Odottelin ihan rauhassa ja mihinkään ei liikuttu niin kauan kun tyttö ei ollut jäljellä. Jäljestysmotivaatio löytyi sitten kumminkin. Joitakin kertoja Wilma poikkesi jäljeltä riistan hajujen perään, mutta kokonaisuudessaan pysyi aika kivasti jäljellä ja jäljestys parani koko ajan loppua kohden. Joka kerta kun Wilma poikkesi, pysähdyin ja odotin kunnes Wilma palasi jäljelle.  Siinä mielessä tilanne muistitti enemmän treeniä kuin kisaa, vaikka möllimejän nimellä kulkikin, että tiesin itse koko ajan missä jälki kulkee ja tuomari kannusti ja opasti jäljestyksen aikana (mikä oli meille hirvittävän hyvä, kiitos Tuija!). Hän oli sitä mieltä että vasta voittajaluokan koirien voi antaa mennä harhaan treenivaiheessa ja että voisin ihan rauhassa siihen saakka kun avoin luokka on suoritettu auttaa Wilmaa jäämällä seisomaan paikoilleni, kunnes Wilma palaa itse jäljelle. Tästä ollaan varmasti eri piireissä hyvinkin eri mieltä, mutta minun ja Wilman jäljestyshalukkuuden  ja – hauskuuden kannalta tämä olisi miellyttävin vaihtoehto. Wilma on joskus eksynyt nimittäin ihan totaalisestikin, kun olen lähtenyt hänen perässään kävelemään pois jäljeltä ja silloin tunnen itseni aina hiukan epävarmaksi, mitä tehdä, että oppimista kumminkin sen jäljestyksen aikana tapahtuisi. Jos tosiaankin voisinkin rauhassa vain jäädä jäljelle seisomaan, jos Wilma haahuilee, niin tietäisin ainakin mitä teen. Sain palautetta hyvästä liinan käytöstä ja määrätietoisesta katseen poispäin kääntämisestä ja passivoitumisesta, kun Wilma kysyy neuvoa. Ja itse asiassa Wilma kysyi vähemmän neuvoa kuin viime kaudella, mutta tarvitsi joskus kannustavan nyökkäyksen jatkaakseen. Tuomari kehoitti tähän, että koira saa lisää itsevarmuutta edetä jäljellä. Lopussa oli aito riistaeläimen sorkka, joka on aina Wilmasta hieman jännittävä, joskin kiinnostava.

Wilman jäljestämisestä näin yleensä voisi sanoa että verrattuna viimelauantaiseen fiaskoon, jäljestys sujui nyt paljon paljon paremmin eli kaikkea ei olla unohdettu eikä ihan alusta tarvitse aloittaa En tiedä mikä mättäsi viikko sitten. Ehkä Wilma ei yksinkertaisesti muistanut mitä on jäljestys?

Jäljellä työskentelyämme seurannut Tuija-tuomari sanoi, että voisimme nyt tehdä pitempiä jälkiä Wilmalle treeneissä kuin mitä olemme tehneet tähän asti. Ainakin 600m kerrallaan, että saadaan Wilmalle kestävyyttä lisää.

Tuhat kiitosta kaikille järjestelijöille kivasta päivästä ja erityiskiitos Sallalle, että mainostit meille tätä päivää!

Matkalla pois metsästä pahimmat huurut metsään purkanut Wilma poseerasi ihanissa metsälampimaisemissa. Viime viikkojen lämpimistä säistä huolimatta lammet olivat vielä jäässä:

Dilbert ei nyt näihin rientoihin päässyt mukaan, mutta hän käy niin paljon Kallen kanssa haku-treeneissä metsässä, että vastapainoksi Wilma saa jäljestää kuinka paljon vaan..

Köllöttelyä koirien kanssa flunssassa – keskiviikon agista ja tanssista. Kapulaongelma.

No nyt on tullut köllöteltyä koirien ja kissojen kanssa sängyssä riittämiin. Olen ollut eilen ja tänään sairaslomalla flunssan ja kuumeen vuoksi. Pääasiallinen huvitus eilen oli rapsuttaa koiria sängyssä ja nukkua koirat kainalossa tai raahautua tsekkaamaan meilit (jolloin kissat kipaisivat heti syliin – niin kuin nytkin). Pian täytyi tosin taas vetäytyä peittojen alle. Voimat eivät oikein riittäneet mihinkään. Kalle lähti illalla maastotreeneihin Dilbertin kanssa. Kuvittelin sillä välin haukkaavani hieman happea Wilman kanssa ja kenties jopa vähän treenaavamme, mutta sisälle oli palattava 10 minuutin pikkupissalenkin jälkeen – ei voinut mitään. Keskiviikkoiltana sentään vielä olimme koirakoulussa, koska lämpöä ei ollut yhtään. Niiskutin tosin jo hieman ja olo alkoi olla jokseenkin flaati. Yöllä flunssa iskikin sitten ihan kunnolla päälle ja aamulla oli kuumetta 38.5 C.

Keskiviikon koirakoulu

Mutta vielä muutama sana keskiviikon flunssa-treeneistä: Dilbertillä oli siis agilitytreenit ja Wilmalla tanssi. Dilbert nauttii nyt kun tehdään pitkiä ratoja. Toisella radalla oli 15 estettä ja toisella 10. Rämäpää-Dilbert heitti taas alas pari rimaa, joista pääsisi yli miten päin vaan (grrr) – tämä tapahtuu jos yhtään hosun. Wilmalla onneksi ei rimat putoile! Muten Dilbert teki iloisesti ja kivasti. Se mikä minua ilahdutti oli puomin kontaktit. Dilbert tosiaan pysähtyy kosketusalustalle, kylläkin käskystä mutta kuitenkin.Myös kepit meni tosi hyvin ja niistä tuli hyvää palautetta opettajaltakin.

Wilman tanssitreenit oli taas ihanat. Niistä on tullut meidän lempparitreenit ihan ehdottomasti. En äkkiä olisit etukäteen uskonut. Ope sanoi että Wilman palkattomuuden sietokyky on mennyt huimasti eteenpäin nyt ja itsekin toki olen asiaan kiinnittänyt huomiota viime viikkoina. Nyt voi tehdä jo melkoisen pätkän eikä Wilma hyydy niin helposti. Wilma teki tasaista työtä häntä heiluen. Tassuliikkeissä Wilmalla jotenkin keittää yli. Se alkaa haukkumaan ja vaatimaan kun pyydän läppäämään jalkojani molemmilla tassuilla vuorotellen. Tekee kyllä, mutta pakko haukkua!

Noutokapulan mutustelu

…vielä viimeisenä asiana: meillä on Dilbertin kanssa työn alla tunnari ja ruutu nyt ennen kaikkea muuta. Ruutu-treeni edistyy kivasti, mutta tunnarin kanssa olen sen suhteen hukassa, mitä tehdä kun Dilbert mutustelee kapulaa!!! Tavallisissa noudoissa joissa on iso kapula tätä ongelmaa ei sillä tavalla ole, mutta tämä 10 senttinen minipuupala on ihan vastustamaton. Liike etenee kyllä nätisti perusasennosta perusasentoon ja olen välillä pitänyt yhtä häiriökapulaakin vähän kauempana ja toistaiseksi Dilbert on hakenut oikean kapulan lähempää kiinnittämättä mitään huomiota siihen toiseen puukappaleeseen, mutta muutaman metrin metkalla ehtii rouskuttaa kapulaa, niin että hyvä kun kapula pysyy kasassa   Kieltää en voi kun en tiedä missä välissä kieltäisin – kapulaahan rouskutetaan koko ajan. Ja sitä paitsi Dilbert on niin äärimmäisen herkkä kielloille.  Olen melko varma että kielto kun kapula on suussa aiheuttaisi sen, ettei Dilbert enää suostuisi noutamaan ollenkaan. Olen miettinyt pitotreeniä jolloin pitäisin kuonosta kiinni ettei pysty mutustelemaan, kysyin opelta meilitse ja hän vahvisti että voin tehdä sitä ja auttaa kädellä kuonosta ja heti naksu kun ei pureskele. Ja nyt noudot tauolle kunnes saadaan tämä kuntoon. Tästä voi tulla pitkä tie…

Viikonloppusuunnitelmia

JOS paranen viikonlopuksi, ohjelmassa on pienen päivättäisen kotipihatokotreenin lisäksi Wilmalle meijäilyä ja Dilbertille henkilöjälkeä. Katsotaan jaksanko. Jos olen tässä kunnossa, jään suosiolla sänkyyn. Nyt ainakin sänky kutsuu niin kovin ja nenäliinapino vieressä kasvaa. Taidan ottaa tämän sylissäni kehräävän Aslan-kissan mukaani Höyhensaarille tällä kertaa ja livahtaa niin että koirat ei huomaa. Kisut eivät meinaan ihan yhtäaikaa Dilbertin kanssa sängyssä rentoudu. Sen verran varuillaan pitää olla Dilberttiä, koska Iso-D rakastaa kissoja vähän liikaa. Hän nuolee ne isolla kielellään märäksi hyvin nopeasti ja jos vähän pääsee vielä kirputtamaan, niin aaah onnea.

Tämän päiväisistä treeneistä

Dilbert teki Kallen kanssa hakutreeniä pihalla. Samu meni piiloon ison sinisen tynnyrin alle kissatarhaan ja otettiin Caspian ja Aslan samalla ulkoilemaan tarhaan häiriöksi. Dilbert ei hämääntynyt yhtään kissojen hajusta ja Samu löytyi.

Dilbert teki myös ruututreeniä. Makupala-alusta on muuttunut kosketusalustaksi ja Dilbert singahtaa alustalle heti kun saa käskyn. Makupaloja sinne ei tarvitse viedä. Nyt pitäisi saada ruutumerkit vähitellen oikeille etäisyyksille toisistaan ja alusta vähitellen häivytettyä pois.

Wilma teki tottistreeniä: kaikki alon liikkeet paitsi luoksepäästävyys. Seuraamisessa edelleen runsaasti välipalkkauksia. Käännökset vasemmalle vielä aukeavat. Lisäksi avon kaukoja 2 metrin päästä ja ruutua. Wilma tarvitsee vielä n. 75% kerroista namut alustalle. Wilma yllätti luoksetulossa. Treeneissä vauhti on ollut hidas ja liike on mennyt ihan löntystelyksi. Siihen on kokeiltu montaa kikkaa. Nyt menin selkeästi kauemmaksi Wilmasta kuin mitä ollaan treeneissä tehty. Selkeästi kauemmaksi myös mikä on koe-etäisyys. Ja Wilmalla olikin yhtäkkiä ihan kamala kiire mun luokse ja tuli hienosti laukaten joka kerta. Täytyy tehdä tätä pitkillä välimatkoilla jatkossa.

Lopuksi otettiin hiukan tanssiliikkeitä: pujottelua eteenpäin, kahdeksikkopujottelua, esineen kiertoa ja ohjaajan ympäri kiertämistä. Esineen kierto oli tänään vaisua, mutta ok.

Mussut poseeraa pihalla aurinkoisena pääsiäisaamuna – eikös oo ihania?

Kevättä ilmassa

Ihana kevät! Koirat nauttivat ja niin minäkin. Tänään oli +16 astetta ja ei tarvinnut edes takkia ulos! Viikko on taas vierähtänyt. meiltä hajosi tietokoneen kovalvy viikolla, joten en ole sitten pystynyt laittamaan kuulumisia ennen kuin nyt. 

Keskiviikkona tehtiin pitkä agilityrata Dilbertin kanssa ja Wilmalla oli tanssitreenit. Muuten ollaan ulkoiltu ja valokuvailtu ja seurattu etenevää kevättä koko eläinlauman kanssa. Kissablogista löytyy myös kissojen ulkoilukuvia. Tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin huomasin Dilbertin vireessä muutoksen johtuen lämmöstä ja auringonpaisteesta. Jos olisin ollut tänään aurinkoisella kentällä toko-kokeessa, Dilbert ei olisi enää toiminut. Kun tultiin lenkillä paikkaan, johon aurinko sopi, Dilbert läähätti ihan kunnolla ja riiputti päätään sen näköisenä että voin kuvitella hänen ajattelevan: “Vie mut varjoon!”. On hyvä, että se tk2 on tehty. Jos maaliskuun kokeesta ei olisi tullut ykköstulosta, meillä olisi nyt maanantaina koe. Jos sää on tällainen, Dilbert olisi tehnyt lakon. 

Torstai-iltana tehtiin ekaa kertaa talvitauon jälkeen porukalla verijälkiä perjantai-aamua varten Piikkiöön. Wilman jälki oli pääosin hakkuualueella, hieman metsässä. Pohja oli vaihteleva ja vanhenemisaika 14 tuntia. Käytin melko runsaasti verta, mutta siitä huolimatta vanhenemisaika oli ilmeisesti hieman liian pitkä. Wilma oli ihan pihalla ja haahuili varmaan puolet matkasta jossakin muualla kuin jäljellä. Loppupuolella Wilma sai jotenkin kiinni hommasta. Ei olisi pitänyt tehdä talven jälkeen ekaa jälkeä noin pitkällä vanhenemisajalla. Kerran jouduin puuttumaan linnun perään ryntäämiseen, mutta onneksi Wilma palasi kiellosta jäljelle. 

Tässä Wilma odottelee jäljelle pääsyä:

Tottista on tehty hieman, mutta pääasiassa ollaan nyt liikuttu maastossa ja leikitty omalla pihalla keväästä nauttien. Dilbert päätti mm. järjestää pihan uuteen uskoon ja kerätä lojumaan jäneet esineet pois: ”Mihin tämä pitäisi viedä?”

Vaikka onkin ollut lämmin päivä, niin portille täytyy aina juosta katsomaan kuka menee ohi:

…ja kun äiti sitten huutaa ettei saa haukkua, nämä katsovat viattoman näköisenä portilta:  “Me ei olla tehty mitään, usko pois!”

Välillä on parasta pistää leikiksi:

“Nuuhkis – tuoksuu selvästi keväälle”

…kun kaikki ihanat kepit vihdoin paljastuvat lumen alta, yritetään näitä aarteita tuoda sisällekin:

Lisää aurinkoisia lenkkikuvia ja eilisistä treeneistä

Ihana aurinkoinen kevätsää jatkuu. Kotimetsä on ahkerassa käytössä. Metsä vilisee keväästä nauttivia pupuja ja fasaaneja – rakkauttakin on selvästi ilmassa. Sen verran meillä on perustottikset kunnossa, että koirat uskaltaa kytkeä irti hihnasta hetkeksi valokuvauksen ajaksi. Dilberthän ulkoili ennen Wilman tuloa vallan vapaana, mutta Wilman riistavietin vuoksi ollaan turvallisuussyistä ja tasapuolisuuden vuoksi ulkoiltu Wilman tulon jälkeen flexissä/remmissa paitsi silloin kun ollaan lähdetty autolla liikkelle ja ajettu jonnekin kauas autoteistä keskelle metsää.

Eilisissä tottis- ja agilitytreeneissä menikin sitten taas koko ilta, kun Wilman agilityssa oli kisanomainen treenikerta, jolloin 2 ryhmää oli yhdistetty ja päästiin aloittamaankin runsaan tunnin normaalia myöhemmin. Sitä edelsi molempien tottikset.

Wilman kanssa tehtiin ruutua ja seuraamista painopiste käännöksissä vasemmalle. Musta alkaa tuntua siltä, että liikkeet saadaan varmaan kuntoon syksyksi toko aloa varten. Eri asia sitten ehdinkö totuttamaan palkattomuuteen ja hyväksyykö Wilma sitä noin vain. Liikkeet alkavat olemaan aika hyvällä mallilla, mutta likka on aika kova komentamaan, js namuja ei kuulu. Yhtä liikettä ei myöskään voi treenata kovin paljoa kerralla, koska Wilma kyllästyy aika nopeasti, jos treeni muuttuu yksitoikkoiseksi.

Dilbertin tokossa  otettiin ruutua ja voittajan noutoja (metalli ja hyppynouto). Dilbertillä on selkeä käsitys ruudusta. Ollaan siis tehty nyt makupala-alustan kanssa. Dilbert juoksee alustalle vaikka jättäisin namut poiskin ja aina välillä jätinkin. Ruutumerkit ovat olleet nyt melko lähellä isoa makupala-alustaa – auttaa koiraa hahmottamaan ruudun muodon. Vähitellen sitten levennetään välejä. Wilmalla ruutu-treeni on ollut lähes kokonaan vielä vain makupaloille juoksemista.

Tokojen ja agilityn välissä käytiin katsastamassa Liedon peltomaisemia kun oli tunti odotusaikaa:

…ja pellot todettiin hyvän hajuisiksi ja ah niin mutaisen märiksi

Agilityssa meille kävi vähän huonosti: ensimmäinen rata menijotenkin. Meillä oli puolet pidempi rata mitä Wilma on koskaan ottanut ja eka puolisko menikin ihan kivasti – yhden käännöksen olisi voinut ottaa vähän tiukemmin, mutta toisella puoliskolla Wilma oli vähän tarkkaamaton tai sitten minä ohjasin epäselvästi. Muutama kohta otettiin uusiksi. Kuitenkin kokonaisuudessaan ihan ok ottaen huomioon radan pituuden. Ja Wilma rakastaa agilitya. Sitten toisella radalla se tapahtui. Lähdössä Wilma karkasi puomille ja otin alusta. Tulin itse vähän taaksepäin lähemmäksi Wilmaa, että peittäisin näkyvyyden puomille. Wilma sukelsi pussiin ja koska minä en ollut tarpeeksi kaukana, Wilma ehti edelle ja kiepsahti pussista suoraan eteeni kysymään mitä seuraavaksi ja minä törmäsin Wilmaan. Yritin hypätä yli, mutta wilma kamppasi mut! Äh… lensin lensin lensin lensin ja mätkähdin rähmälleni pitkin pituutta hallin lattialle. Wilma sai osuman jalastani ja vinkaisi, minä satutin polveni ja sääreni. Wilma pyyhki hieman tassullaan kuonoa. Ilmeisesti siihen oli osunut. Siinä Wilmaa tutkiessani en edes muistanut omaa polveani mutta se alkoi hiljalleen särkeä illan mittaan. Parempi kyllä jo tänään. Wilmallekaan ei mitään pahempaa tullut eikä valittanut tai arastellut mitään, joten selvittiin säikähdyksellä. Onneksi molemmille koirille on varattu aika Piiralle hierontaa ja lihaskuntotsekkiä varten eikä siihen ole enää kovin montaa viikkoa, niin saa varmuuden vuoksi tarkistaa ettei WIlmalle tullut mitään jumeja tämän takia.

Tässä Wilma koirakoulun hallissa eilen – vähän totinen ilme:

Lenkkiterkkuja aurinkoisesta metsästä

Ihana kevät! Dilbert ja Wilma paistattelivat päivää aamupäivällä lenkin aikana läheisillä kallioilla. Onneksi oli kamera taskussa. Ihana sää ja koirat nauttivat silmin nähden kuivasta auringon lämmittämästä kalliosta allaan.

Dilbert meidän hurmuri mies poseeraa ensin kuvissa:

Ja sitten Wilma prinsessa:

Tässä viimeisessä kuvassa just kun olin ottamassa kuvaa, fasaani räpiköi kirkuen liikkeelle läheisestä ojasta ja molemmat koirat käänsi päänsä äänen suuntaan. Pelkäsin jo kuinka käy lähtevätkö perään, mutta kameran liipasinta painettuani huusin iloisesti “Mennään kotiin” ja lähdin juoksemaan metsästä takapihan porttia kohti ja onneksi molemmat koirat lähtivät perääni ja olivat kotiportilla jo ennen minua

Tämä pieni metsä, jossa kuvat on otettu, on aivan meidän talon takana ja rajoittuu meidän tonttiin. Saa nähdä kauanko saadaan lenkkeillä tässä pienessä kivassa metsikössä, joka on ristitty meillä “Puolen hehtaarin metsäksi” Nalle Puh -kirjojen mukaan. Alue on kaavoitettu hiljattain omakotitaloalueeksi ja siihen on suunnitteilla 11 omakotitaloa. Asia on onneksi viivästynyt, koska siitä on valitukset menossa, mutta luultavasti nuo suunnitelmat kuitenkin jossakin vaiheessa etenevät.

…siis olen niin kiitollinen siitä, että meillä on kaksi koiraa – kyllä noista niin älyttömän paljon on seuraa toisilleen. Ovat ihan bestikset vaikka joskus vähän nahistelevatkin esim. löytämistään aarteista.

Kotiin tultuamme Dilbert varsinkin väsähti totaalisesti. Tässä uupunut retkeilijä:

Dilbert ja Wilma treenaavat ja söpöilevät

Kuinkas taas on viikko vierähtänyt ilman mitään kuulumisia, huh että aika kuluu nopeasti. Olen tehnyt kotosalla muutamia kertoja ruutu- ja tunnaritreeniä molempien kanssa ja tänään on taas koirakoulu, joten tänään sitä treeniä tulee lisää ja saadaan toivottavasti vähän kommenttia siitä ollaanko oikeaan suuntaan menossa. Ruutu varmasti on edistynyt jonkin verran.

Keskiviikkona oli Wilman tanssitunnit ja Dilbertin agility. Molemmat meni kivasti. Voi että kun nämä koirat tykkäävät harrastaa. Dilbert nauttii agilitysta niin paljon… Wilma odotti autossa Dilbertin agilityn ajan ja sillä on tapana kerätä aika tavalla kierroksia autossa. Nyt kun otin sisälle halliin ja irrotin taluttimesta, niin Wilma tarjosi kaikki mahdolliset liikkeet läpi, kiepsui ja pyöri ja nousi takajaloilleen, heitti itsensä ilmassa itsensä ympäri ja ulvoi sitä samaa riemu-ulvomistaan, mitä saan kun tulen kotiin. Ilmeisesti neiti oli todella innoissaan! Jännä että Wilma tietää just milloin ollaan menossa tekemään tanssia ja milloin esim. tokoa. Sen näkee jo hännän asennostakin.

Wilma oli tosi söpö aamulla: Aslan ja Caspian leikkivät leluhiirillä Wilma-koiraäidin valvovan lempeän katseen alla. Wilma makasi lattialla, heilutti häntäänsä hiljaa, melkein hymyili, ja katseni lattialla edessään leikkiviä Aslania ja Caspiania. Matot olivat ihan kasassa nurkassa ja hiiri sai vinhaa vauhtia pitkin paljasta keittiön lattiaa. Melkein kuulin leluhiiriveljesten vikisevän kun lensivät ylös ja alas ja kiisivät huoneen toisesta reunasta toiseen kisut perässään… Wilma näytti miltei siltä kun olisi ollut ylpeä “pennuistaan”.

Dilbert taas puolestaan söpöili tänä aamuna sohvalla pehmolelun kanssa:

Uusia liikkeitä

No niin… pakko nämä puuttuvat voittajan liikkeet on aloittaa. Taannoin tilasin itselleni Salme Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi kirjan, jossa väännetään rautalangasta jokaisen luokan jokaisen liikkeen opettaminen.
Minun kannaltani on helpointa edetä kirjan mukaan, sillä vaikka kerran viikossa toko-tunneilla käymmekin, treeni tapahtuu kuitenkin pääsääntöisesti kotona, joten on hyvä, että on joku opas, josa on joka vaihe selitetty.
Aijon nyt orjallisesti noudattaa sitä ja katsoa mitä tapahtuu. Tunneilla voi sitten tsekata vaihetta ja paneutua ongelmakohtiin, kun niitä ilmenee. Hommiin siis vaan. Päätin itse asiassa, että opetan Wilmalle nämä samat ihan
samalla kertaa. Nämä eivät kuitenkaan sotke alempien luokkien kuvioita mitenkään, joten ei ole haittaa, jos näitä on aloitettu etuajassa.

Ruutu

Eilen illalla aloitettiin ruudun opettelu makupala-alustan kanssa sisällä. Laitoin alustan keskelle olohuoneen lattiaa ja sen keskikohtaan herkkuja ja koirulit kävivät yksinkertaisesti syömässä namuja kosketusalustan päältä, ensin ihan läheltä, sitten päästin hänet kosketusalustalle namujen luokse parin metri päästä – pidin ympäri kiinni, että keräisivät vähän kierroksia ja menisi halukkaammin alustalle ja niinhän se menikin. Ennakoivan vihjesanan otin heti alussa käyttöön, samoin ruutu-käskyn. Ruutu-käskyä edeltää siis heti alusta asti vihje, jonka kuultuaan myöhemmin toivottavasti koirat alkavat hakemaan katsellaan ruutua. Dilbert hokasi heti, Wilmalla vielä kestää. Eli isot kehut, kun ovat on alustalla syömässä herkkuja ja kun saa syötyä, niin kutsun takaisin luokseni ja palkkaan lisää. Tämä siksi etteivät opi haahuilemaan ja haistelemaan ruutua kun namut on syöty.

Suurin ongelma varmaan tulee olemaan, että toistojen määrät, mitä kirjassa käsketään tekemään ovat niin pieniä. 5 lähetystä kosketusalustalle kuulemma riittää ekana päivänä. Niin kai sitten, olis voinut tehdä enemmänkin. Aamulla otin uusiksi saman homman täsmälleen samoin. Illalla tehtiin tätä myös koirakoulussa molempien kanssa. Siellä otettiin ruutumerkit mukaan. Pidettiin ruutu pienenä, että koiran on helpompi hahmottaa ruutumerkit. Välimatkaa kasvatettiin. Wilma teki lisäksi seuraamista ja hyppyä.

Tunnari

Ensinnäkin toivottavasti tunnari-kapulat ovat puhtaat. Ne ovat olleet jo lähes vuoden kahden kiinniteipatun muovipussin sisällä eläintarvikekaapissa. Ne pilkkoi Kallen isä ja minä en ole edes avannut pussia ennen tätä, mutta
aloin vain ajattelemaan, että kun tuossa eläintarvikevarastossa pidetään kaikenlaista voimakkaasti tuoksuvaa, niin mahtaako mennä hajut muovipussien läpi. Kirjassa käsketään säilyttämään ulkotiloissa. Minun hajujani niissä ei
pitäisi olla. Jos joku tietää pitääkö oikeasti säilyttää aina ulkona ja pitäisikö minun hankkia uudet kapulat, niin hihkaiskoon!

Kirja kehoittaa aluksi hajustamaan tunnistuskapulanmakkaran hajulla. Laitoin siis hajustumaan makkaran palojen kanssa samaan pussiin pariksi minuutiksi. Sen jälkeen otin kapulan pussista ja pidin sitä kädessäni ja annoin koirien
haistella kapulaa ja sanoin OMA. Palkkasin kiinnostuksesta kapulaa kohtaan. Tämä riittää ekan ja tokan päivän treeniksi. Eli eilen illalla tehtiin ekan kerran ja tänä aamuna toistettiin harjoitus.

Vielä kuvia

Tämä on nyt näköjään oikein bloggauspäivä, mutta kun nyt tuli räpsittyä jonkinlaisia kuviakin, niin laitetaan tänne näytille. Alla olevat kuvat ovat Wilman tanssihetkestä. Kun Wilma kuulee puhuttavankaan tanssista, hän tarjoaa takajaloillaan tanssimista. Dilbertkin jo tavoitteli herkkuja, kuten kuvasta näkyy niin kieli jo lipoo suuta herkkujen toiveissa. Tokoa ei päästy tänään tekemään pihalle, sillä lunta on tullut koko iltapäivän/illan niin tuutin täydeltä, ettei Dilberttiä saa siellä edes maahan.

Koiran elämänohjeet

* Käytä hyväksesi jokainen mahdollinen ilonhetki.
* Hurmioidu raikkaan ilman ja tuulen hyväilystä kasvoillasi.
* Rakkaimpiesi tullessa kotiin riennä tervehtimään heitä.
* Ole tottelevainen silloin kun se on etusi mukaista.
* Nauti, kun joku tahtoo rapsuttaa vatsaasi.
* Ota nokoset ja venyttele ennen kuin nouset.
* Juokse, telmi ja leiki päivittäin.
* Syö halukkaasti ja innostuneesti.
* Ole uskollinen.
* Älä milloinkaan teeskentele olevasi joku muu kuin olet.
* Jos haluamasi on kätkössä, kaiva kunnes löydät sen.
* Jos jollakin on huono päivä, istu hiljaa hänen lähellään ja työnnä kuonosi hellästi hänen syliinsä.
* Suo itsellesi yksinkertaisia iloja kuten pitkiä kävelylenkkejä.
* Nauti huomiosta ja anna ihmisten koskettaa itseäsi.
* Älä pure, jos murina ajaa saman asian.
* Kun olet onnellinen, tanssi ympäri ja heiluta koko kehoasi.
* Älä juutu syyllisyyteen ja mökötykseen, vaikka sinua arvosteltaisiin kuinka. Juokse heti takaisin ja solmi uudestaan ystävyyden siteet.

- Veronica Hay, lainattu sivulta http://koti.mbnet.fi/tuulen/ajatuksia.htm

Dilbert poseeraa myös

Laitetaan nyt tämän päivän koottuja kuvia myös Dilbertistäkin, kun Wilma sai jo niin paljon huomiota edellisissä postauksissa. Tässä siis pääosassa mun Mussu – Koirien Koira isolla K:lla:

Wilma piehtaroi, mutta ei kieri

Taas se iski – piehtaroimiskohtaus nimittäin just silloin kun oltiin lähdössä kävelylle. Wilma kieppuu ja kiehnaa ja sitten silmissä välähtää ja Wilmasta tulee ihan kuin olisi saanut muurahaisia niskaansa: on pakko heittäytyä selälleen ja hangata selkää lumeen ja potkia kaikilla neljällä tassulla taivasta kohti. Ilmiselvästi nautinnollista. Yksi asia vain kumastuttaa. Kuinka Wilma nauttii noin paljon piehtaroinnista, mutta kun yritän kaataa Wilman tai houkutella selälleen namun avulla, neiti ei suostu – ei sitten millään. Se pomppaa loukkaantuneena syrjään ja mulkoilee minua sen näköisenä, että senkin ääliö, minä en selälleni mene. Kieriminen olisi kiva lisä koiratanssiliikkeisiin. Dilberthän oppi kierimään suunnilleen yhdessä illassa kun sen sille aikoinaan opetin. Wilmalla on ihan muut liikkeet mielessä ja hänestä koiratanssi on ihan hyvää ilman kierimistäkin. Piehtarointi saa hänen mielestään olla varattu niihin hetkiin kun hän itse haluaa, kuten siihen kun pitäisi mennä portista ulos:

Wilman muotinäytös

Wilma ihmetteli tänään kovin miksi ihmeessä äiti pukee ja riisuu häntä moneen kertaan ja aina pitää poseerata – en usko että pisti pahakseen kovin paljoa, koska välissä tuli aina namuja ja ne tekivät kauppansa joka vaatteen edestä. TUloksena Wilman muotinäytös-kooste, voilá:

Dilbert ilmoitti, että ei ole kateellinen Wilman muotinäytöskuvasta. Hän ei kuulemma myöskään suostu pukemaan päällensä hupparia, eikä toppatakkia, jossa on teddyreunus – menee kuulemma katu-uskottavuus. (Toim. huom. Sellaisia ne miehet on!) Näistä eniten pidetty on ehdottomasti Back on track-treenitakki, joka on ollut koko talven päälle joka treeneissä, kun on pitänyt odotella autossa vuoroaan. Sellaisen omistaa Dilbertkin. Hurtan perustalvitakit ja heijastinliivit on myös molemmilla ja niitä käytetään tarvittaessa. Muut lienevät enemmän koristeita ja pakko ottaa edes kuva, että joskus pääsevät päälle …vaikka täytyy sanoa, että kennelyskän aikana fleecehaalari ja sadehaalari olivat ahkerassa käytössä, kun ei saanut kastua/kylmettyä ja satoi jäätävää räntää taivaan täydeltä ja tuuli navakasti pohjoisesta. Jos Dilbert olisi omistanut sellaiset, niin olisi myös saanut päälleen. Vannoin silloin, että ostan myös Dilbertille – tällä kertaa sai vielä tyytyä talvitakkiin…

Viikon kootut treenikuulumiset taas

Tällä viikolla kirjoittelut ovat jääneet vähiin, koska töissä on ollut kiireitä ja vähäinen perhevelvollisuuksilta ja työltä ylijäävä vapaa-aika on tullut käytettyä mieluummin  koirien kanssa kuin siitä kirjoittaen. Otetaan nyt pieni pikaläpileikkaus menneeseen viikkoon:

Sunnuntaina oli tuttuun tapaan molemmilla treenit. Tokossa aiheena Dilbertillä askelsiirtymät voittajaluokassa ja paikallaankääntymiset ja Wilmalla kaikki seuraamiseen liittyvä. Agilityssa ratatreeniä ja yksittäisesteillä ennakoivat käsimerkit ja kontaktit)

Wilma agiliitämässä

Kotona ollaan alkuviikosta treenattu Wilman kanssa tanssia ja Dilbertin kanssa tokon kotiläksyjä – päivittäin hieman, mitään megatreenejä ei ollut.

Keskiviikon treeneissä Dilbertillä oli samat jutut agilityssa kuin Wilmalla sunnuntaina ja Wilmalla tanssit päälle. Tanssissa aiheena esineen kiertäminen, tassuliikkeet ja ohjaajan ympäri kiertäminen. Wilmalla riittää intoa tanssiin. Voi veljet! Dilbert tekee hyvää työtä radalla, jos minä en ryntäile. Jos hätäilen, niin rimat tulevat rymisten alas! Dilbert rakastaa ryminää ja eritoten agilityn putkella sen huomaa. Jos putkea ei ole suurinpiirtein naulattu maahan, niin hui hai pussi lentää Dilbertin mukana. Pussille käy samoin.

Eilen illalla torstaina kaivoin esille Salme Mujusen kirjan: Tie tottelevaisuusvalioksi. Lueskelin taas kerran hänen näkemystään siitä millä tavalla ylempien luokkien puuttuvia liikkeitä olisi opetettava. Taidetaan ottaa nuo pohjaksi. Ruutu- tunnari- ja ohjattu nouto-treenit alkavat tänä viikonloppuna, jes!

Tänään illalla otettiin hiukan molempien kanssa treeniä kotipihalla iltalenkin jälkeen. Dilbert teki sivulla peruuttamista askelsiirtymiä silmällä pitäen sekä luoksetuloa kahdella stopilla melko lyhyellä matkalla. Lyhyellä matkalla näytti toimivan. Käytössä käsimerkki ekaan stoppiin ja sanallinen käsky toiseen stoppiin. Wilman kanssa esineen kiertämistä ja seuraamista käännöksin oikealle (täyskäännös ja 90 asteen käännös). Oikealle käännökset alkavat Wilman kanssa sujua ihan kivasti, mutta vasemmalle kääntyessä aukeaa viuhkaksi.

Dilbert hihkuu muuten täällä innosta, sillä Kalle on ilmoittautumassa Kuopion pelastusopiston pelastuskoiraohjaajan peruskurssille Dilbert pääsee siis todennäköisesti loppukesästä leireilemään viikoksi. Kurssi on tarkoitettu pelastuskoiraryhmissä aktiivisesti toimiville ja alueellisen pelastustoimen pelastuskoiramuodostelmiin varattavaksi aiotuille tai varatuille pelastuskoiraohjaajille koirineen. Pelastusopisto järjestää useita pelastuskoira-aiheisia kursseja ja tämä on niistä käytävä ensimmäiseksi.