Ke 25.4.2007

Uusi rottweilerin kestävä motivointipatukka

Dilbert sai tänään uuden puolta isomman motivointipatukan kuin edellinen, josta repi ensin kahvan irti lauantaina ja hajotti jäljellä olevan patukkaosan kolmeen palaan sunnuntaina vietinnostoharjoitusten yhteydessä. Tämän pitäisi olla nyt rottweilerin kestävä!

Vietinnostoharjoituksia

Hyppy puuttuu vielä, mutta muuten meillä alkaa olla suurin osa alokasluokan liikkeistä jollakin tavalla kasassa ja osa avoimenkin liikkeistä, mutta hiontaa saa vielä tehdä, palkkausvälejä pidentää ja erityisenä projektina on saada tottisliikkeisiin lisää intoa. Tätä ollaan harjoiteltu nyt muutaman viikon ajan Pinserella´s koirakoulun tavoitteellisen tokokurssin kotiläksyinä. Työn alla on ehdollistaa treenikaulaimen käyttöön mahdollisimman korkea viettitila ja opettaa Dilbert kanavoimaan. Tänään tehtiin 3 vietinnostoharjoitusta: ensimmäinen aamulla klo 07:20, toinen töistä tultuani illansuussa ja viimeinen illalla iltalenkin jälkeen. Aamun ja myös töistä tultuani vietinnosto oli vähän tahmeaa. Dilbert leikki kyllä, mutta en saanut ollenkaan samaa tulta Dilbertin olemukseen kuin edellisinä päivinä. Sunnuntaina ja alkuviikosta vietti nousi todella hurjasti – tänä aamuna oli laimeaa, joten lopetettiin lyhyeen. Oletan sen johtuvan Dilbertin lyhytikäiseksi jääneen suosikkipatukan hajoamisesta. Solmunaru ei ole näet Dilbertin mielestä ollenkaan yhtä kiva kuin patukka. Valitettavasti en voinut ostaa uutta patukkaa samasta materiaalista kuin edellinen tehopatukka oli. Dilbert rakastaa nahkapatukoita ja niinä päivinä kun sellainen oli käytössä meno oli niin hurjaa, että epäilin naapurien kohta tulevan apuun! Harmi vain, että sen sorttinen patukka ei näköjään kestä Dilbertin hampaissa. Illan viimeisen vietinnostoharjoituksen aikana Dilbert kyllä nappasi hyvin kiinni uudesta isosta patukasta ja reuhottiin jonkin aikaa. Otettiin kaksi rauhavaihetta välillä ja intoa riitti kolmelle kierrokselle. Keskimmäisellä kierroksella otin yhden käskyn mukaan, josta tuli palkaksi lisää reuhomista. Tällä kerralla se käsky oli istu. Ilahduin erityisesti siitä. että ensimmäisen rauhavaiheen aikana Dilbert tosiaan piti jonkun aikaa patukkaa suussaan ennen kuin antoi sen pudota.

Noutokapulan luovutus ja pk-eteentuloasento

Illalla harjoiteltiin kahteen otteeseen n. 10 minuuttia kerrallaan noutokapulan luovuttamista oikeassa asennossa naksun ja namin kanssa ja hieman pk-luoksetulon eteen istumista molempien noutokapulan luovutus -treenien päätteeksi.

Paikallaan oloa lenkin päätteeksi

Viiden lenkin päätteeksi otettiin yksi pitkä paikallaanmakuu tv-tehtaan parkkipaikalla. Se on tosin tylsän häiriötön ympäristö, mutta sopivasti siinä matkan varrella. Dilbert keksi kyllä pistää leikiksi maahan-käskystä :-) mutta sain sitten sen maahan ja muuten meni hyvin, mutta Dilbert kuolasi vaikka kuinka paljon, kun odotti palkkaansa :-D

VSPK:n etsintäkurssi

Kalle oli tänään Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry:n etsintäkurssin luennolla ja sen jälkeen myöhään iltaan saakka pelastamassa kadonnutta kissaa messukeskuksen pihalta yhden kadonneita eläimiä etsivän yhdistyksen ihmisen kanssa, joka oli myös ollut etsintäluennolla.

Leave a Comment

  • SUOSIKKIBLOGIT


    Blogeja:

  • Lukan, Rommin, Roopen ja Pennin treeniblogi
  • Nallen ja Heavyn blogi
  • Bonon, Singon, Önnen ja Doriksen blogi
  • Moonan ja Nöpön blogi
  • Lentsun blogi
  • Haukkuvat-blogi
  • Dilbertin veljen Rodin blogi
  • Pontuksen blogi
  • Koirakuvat -viikkohaaste

  • Muita sivuja:

  • Nallen ja Heavyn kotisivut
  • Nöpön ja Moonan kotisivut
  • Wilman kasvattaja
  • Mindy&Misty@Kultaharjun kennel
  • Susihavaintoja
  • KOIRA-AIHEISIA SIVUSTOJA

    SUOMENKIELISIÄ SIVUSTOJA:
  • Koirat.com
  • Hauva.com
  • Terrieri.net
  • Canis.fi
  • Koirasport.com
  • Suomen kennelliitto
  • Suomen rottweileryhdistys
  • Tunturisuden koiralinkit
  • Koirien Linnanmäki
  • Lisää koiralinkkejä
  • -----------------------------

    RUOTSINKIELISIÄ SIVUSTOJA:
  • Vovve.net
  • Aktivhund.se
  • AlltOmHundar.com
  • Söpötyksiä

  • Adorablog
  • Luvmutt.com
  • Cute Overload
  • The Daily Kitten
  • The Cute Project
  • The Daily Guppy
  • CutestThingEver
  • Baby Animalz.com
  • AnimalCameras.com
  • FunnyAnimalVideos.com
  • Dog quotations
  • Kävijöitä

  •  

    huhtikuu 2007
    ma ti ke to pe la su
        tou »
     1
    2345678
    9101112131415
    16171819202122
    23242526272829
    30  
  • Tili