Seuraavat harjoitukset tehtiin kotona sisällä olkkarissa illan aikana:
- Sivulletuloja makkaran perässä minun ja seinän väliin (pystyin vähentää eleapua hiukan liikeradan lopusta – seinä ja ahdas väli ja ensimmäisen puoliskon eleapu tarvitaan)
- Kontaktiharjoituksia: kädet ojennettuina suoraan sivuille, kun Wilma tarjoaa katsekontaktia, saa namun. Ensin yritti kaivaa namua kädestä hampailla, sitten alkoi haukkumaan kädelleni
Lopulta alkoi sujumaan. Variaatioita: kädet selän takana tai lantiolla, minä käännän selkäni Wilmalle ja Wilman tulee tulla etupuolelle tarjoamaan katsekontaktia. Onnistuu! Kun pitää taukoa, niin ensin Wilma haukkuu selän takana ennen kuin muistaa taas että kuuluu hakea katsekontaktia. Sitten hakeutuu hyvin eteeni. - Istumisen vahvistamista ilman erillistä odottaa käskyä: n. 25 istumista + palkkaus erilaisilla viiveillä, häiriöillä, jne. Odotutin Wilmaa istuen (pelkällä istu -käskyllä) eri sekunttimääriä 5, 10 tai 15 sekunttia, otin askeleita (1-3 askelta) oikealle, vasemmalle tai taakse ja kerran Wilman vasemmale sivulle ja takaisin, taputin käsiä, kävin kyykyssä, pyörähdin ympäri, jne.
- Rauhoittumisharjoitus sen jälkeen kun pojat olivat villinneet Wilman täysin. Sillä aikaa kun Wilma rauhoittui, kirjoitin tätä blogijuttua. Wilma meni heti maahan, eli tunnistaa nyt remmin laittamisen jalan alle merkkinä siitä, että nyt ei lähdetä mihinkään. Ehkä n. minuutin päästä kellahti kyljelleen ja alkoi nukkumaan. Yritti kyllä sitten lähteä kerran ja kun ei päässyt alkoi vaimeasti haukkumaan. Sitä kyllä kesti aika kauan, kun pojat lauloivat viereisessä huoneessa. Olikin hyvä häiriö. Sitten Simo tuli kissan kanssa istumaan läheiselle sohvalle. Upea häiriö. Wilma vinkui ja haukkui ja tempoi vaikka kuinka paljon, kunnes väsähti sitten lopulta. Simo nousi ja käveli aina välillä olkkarissa kissa sylissä kunnes Wilma ei enää reagoinut. Minä voitin Tätä kissa-rahoittumista kokeillaan toistekin. Olenkin miettinyt miten kotiin saisi lisää häiriötä.
- Leikkejä (kotiläksynä opettaa Wilman lempileikeille nimet). Tänään työn alla riehumisleikki äidin kanssa, sana: leikitään (tässä leikissä Wilma haukkuu ihan sairaasti) + repimisleikki solmunarulla, sana: revitään (ihanat murinat ja ihanasti veti ja repi – ihme miksi Wilma ei treeneissä ollut näkevinäänkään koko narua).
- Leikin jälkeen uusi rauhoittumisharjoitus.
- Kytkettynä odottamaan jäämistreeniä (koirakoulun läksy): jätin makuuhuoneeseen ja poistuin itse toiseen huoneeseen hetkeksi. Ajattelin, että toimintamalli rutinoituisi hiukan helpossa ympäristössä ja voisi olla helpompaa vieraassa ympäristössä, kun tuntee rutiinin: Wilma on kytkettynä, äiti sanoo heippa ja palaa aivan hetken kuluttua. Wilma ilmeisesti ei erityisesti pidä kytkettynä olemisesta kun kotonakin nosti metelin muutamasta askeleesta. Harjoiteltiin muutama kerta ja palasin aina vasta kun oli ihan hiljaa – yleensä yritin olla niin vähän poissa, että ei vielä tullut mitään reaktiota. Kyllä se Wilma lopulta kyllästyi mun ramppaamiseen ja oli hiljaa. Ennen iltalenkkiä tehtiin tätä vielä omalla pihalla muutamia kertoja. Wilma kesti hyvin loittonemiseni niin kauan kun oli näkyvissä.Kun meni nurkan taakse, alkoi vinkuminen ja ulina. Palasin kun hiljeni. Tämä toistettiin muutamia kertoja. Kolmella ensimmäisellä kerralla vikinä toistui heti kun näköyhteys katkesi, mutta sitten tajusi, että tulen takaisin ja odotti ihan hiljaa. Pisin aika, jonka olin poissa oli kun laskin kahteenkymmeneen nurkan takana ennen kuin tulin takaisin.
Wilma on ehdollistunut hyvin naksuttimen ääneen. Kuultuaan sen, tulee eteen istumaan ja yrittää etsiä namua kädestä tai taskusta, saattaa nuolaista huuliaan tai ottaa innokkaan näköisenä katsekontaktin, että mistä sitä namua tulee. Nyt naksua voi siis alkaa käyttämään.
PS. Dilbert oli sählännyt raunioilla, eikä ollut keskittynyt. Samanlainen olohan minulla on ollut omissa treeneissä viime aikoina. Onneksi tuli se BH-koe tehtyä. Johtuukohan tämä wallattomuus Wilman tulosta… Täytyisi meidän molempien kiristää vaatimustasoa ja olla tiukkis, kun Dilbert kerran aivan varmasti osaa.
