Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto joulukuu, 2007

Ihanaa saada vihdoin lumipeite maahan – vaikka edes vain yhdeksi päiväksi – kun mustaa maata ja kuraa on katseltu koko syksy. Dilbert ja Wilma olivat aivan innoissaan taivaalta putoilevasta valkoisesta pumpulista ja leikkivät pitkään ulkona. Wilma tapansa mukaan piehtaroi puolet ajasta ja toiset puolet juoksi aivan täysillä ympäri pihaa ja haastoi Dilberttiä leikkiin. Kello oli [...]

Lue kokonaan »

Ollaan juuri puolisen tuntia sitten palailtu Pohjanmaalta mummolasta joulureissulta takaisin kotiin. Dilbert ja Wilma nauttivat täysin siemauksin joulusta maalla – tai joulunjälkeisistä päivistä, jos tarkkoja ollaan: kinkkua, herkkuja, laiskottelua, leikkimistä ja riehumista koirien kesken, hemmottelua, ylenpalttista rapsuttelua mummilta ja iso-mummolta, vapaana juoksemista pelloilla Pohjanmaan lakeuksilla, peltokanalintujen jahtaamista, jonkin verran koulutustakin ja sitten lämpimiä suihkuja – [...]

Lue kokonaan »

Hyvää uuden vuoden odotusta kaikille

Lue kokonaan »

“Minun vuoro, mutta likinäkö vähän vaivaa – mitä tässä kortissa oikein lukee…”

Ihanaa, kun nää koirat haluavat olla niin kaikessa mukana, että molemmat tulevat jopa istumaan tuolille pöydän ääreen, kun muu perhe pelaa.

Lue kokonaan »

Aattoillan terveisiä

“Joululahjoja jaossa… mitkähän noista on mulle?”

“Tämähän on mielenkiintoista. Nyt ei kannata lähteä minnekään, ettei mitään jää huomaamatta.”

Hannen ja Wilman jouluhali

Wilman ja Dilbertin joululahjoja: Molemmat saivat isot vinyylilelut – röhkivän possun ja vinkuvan lötköpossun, erilaiset repimislelut (Kallen siskolta – Wilma tyttömäisemmän ja Dilbert jouluisen), savustetut luut, puristeluupaketin (Samun kummitädiltä), uudet Finlaysonin ruskeat koira- ja tassukuvioiset [...]

Lue kokonaan »

Meidän koiratontut vahtivat valmistuvia paketteja. Tässä ollaan juuri vasta aloitettu ja lahjoja on vasta muutama, mutta eihän niitäkään voi jättää valvomatta, ettei kukaan (esim. Simo ja Samu) vie niitä sillä aikaa kun äiti paketoi lisää:
“Onneksi me saimme jäädä vahtimaan – pojat sen sijaan on passitettu omaan huoneeseen etteivät näe lahjojen sisältöä etukäteen…”

“Huomenna me kaksi pistämme [...]

Lue kokonaan »

Kuva: Juha Hämäläinen – www.haukkuvat.fi
Meillä odotetaan huomista todella innolla. Muut menivät kauppaan, että minä saan paketoida lahjoja, mutta mitä minä teen – tietysti syöksyn päivittämään blogia
Eilen oli privaattiohitustreenitreffit Halisissa. Mulla oli molemmat koirat mukana ja meni loistavasti. Jouduin kerran alussa puuttumaan molempien koirien ohitukseen siinä vaiheessa kun mulla oli koirat erikseen treenaamassa. [...]

Lue kokonaan »

LOMA!!! :-D

Siis jee! Tänään se alkoi – vasta loppiaisen jälkeen töihin. Oi ihanuus
Yritin naksutella Wilman kanssa aamulla, mutta neiti oli niin laiska. Siitä ein kyllä tulllut yhtään mitään. Mietin pitäisiköhän alkaa naksuttelemaan vain ulkona, kun tuntuu että AINA kun tehdään sitä sisällä kotona, Wilma vain istua nököttää paikallaan. Lisäksi Wilma on aamuisin melko aamu-uninen. [...]

Lue kokonaan »

Jouluttaa…

Nyt näyttää pahalta. Eilen illalla oli Samun joulujuhla ja tänä iltana Simon ja loput ajat ovat menneet viime iltoina ihan kokonaan siivoamiseen eikä olla treenattu oikeastaan mitään sunnuntain jälkeen (paitsi että oltiin maanantaina Wilman kanssa ohituskurssilla). Eilen illalla laitettiin Samun joulujuhlan jälkeen 50 kappaleen joulukorttipino kuntoon ja postiiin ja tämä ilta Simon joulujuhlan jälkeen meni [...]

Lue kokonaan »

Paikka: Runosmäki, Varusmestarintie
Harjoituspari: 10 kk:n ikäinen Dopperi-uros
Harjoituksen kulku: ensin isolla kaarella kaukaa, sitten alettiin hivuttautumaan kerta kerralta lähemmäksi, kunnes harjoiteltiin tavallisen levyisellä kävelytiellä.
Wilma toimi hyvin, enkä joutunut kertaakaan puuttumaan ohitukseen vesipullon kanssa tai millään muullakaan keinolla. Jee Kaikenkaikkiaan kaikki kurssin koirat ovat muuttuneet tosi paljon ja kaikilla näytti tosi hyvältä.

Iltalenkillä 2 ohitusta, molemmat [...]

Lue kokonaan »

Juha (www.haukkuvat.fi) oli ottanut aivan mielettömän ihanan kuvan aamulla Wilmasta ja Hollysta. Ihana tää mustavalkoinen tunnelma. Jos joku haluaa otattaa hyviä kuvia koiristaan, niin voin vain suositella…

Moi, mä ehdin jo odottaa sua. Kiva nähdä!
Älä muuta, viime kerrasta onkin jo kauan…

Illan treenit koirakoulussa
Wilma:
Aiheena operantti oppiminen. Muut harjoittelivat katsekontaktia. Me tehtiin lisää aktiivisuustreeniä naksun kanssa. [...]

Lue kokonaan »

Holly kylässä

Tänä aamuna Dilbert oli raunioilla Kallen kanssa ja Wilmalla oli vieras. Holly tuli leikkimään tunniksi samalla kun Hollyn omistaja toi aivan ihania valokuvia Dilbertistä ja Wilmasta. Ollaan siis oltu aikaisemmin studiokuvassa koirien kanssa Tytöillä oli kova meno päällä ja kivat leikit. Jälkeenpäin jouduttiin kyllä menemään kunnon suihkun ja shampoopesun kautta sisälle, mutta se [...]

Lue kokonaan »

Dilbert: Seuraamista kaikin maustein (suunnan- ja nopeudenmuutokset, jäävät liikeet).
Meni normaaliin tapaan muuten, mutta Dilbert odotti kokonaisen minuutin(!) vierelläni seisoen palattuani takaisin Dilbertin viereen liikkeestä seisomaan jäämisen jälkeen ja tämä vielä ilman mitään kikkailuja ja hienolla, herkeämättömällä katsekontaktilla, eikä Dilbertille olisi tullut mieleenkään istahtaa. Viime päivien treenit ovat tuottaneet tulosta yllättävän nopeasti.
Wilma: kytkettynä odottamista, minä menin [...]

Lue kokonaan »

Näin aamutuimaan vaihdoin blogiin vähän jouluisemman ilmeen ja lisäsin reunapalkkiin Hämäläisen Juhan ottamat jouluposeerauskuvat Dilbertistä ja Wilmasta. Nyt takaisin nukkumaan sänkyyn Simon, Dilbertin ja Wilman sekaan
Lisäys myöhemmin illalla: Joku tässä systeemissä mättää. Joulublogin palkkikuva putosi pois, ja näyttää rikkinäiseltä, joten laitoin vanhan blogipohjan takaisin. Onneksi sai kumminkin noi joulukuvat tohon sivuun.

Lue kokonaan »

Tänään oli töissä henkilökunnan pikkujouluillallinen Naantalin rannassa, joten tulin vasta puoli kymmenen aikaan kotiin, eli 13 tuntia poissa. Simo oli saanut oksennustaudin tänä iltana, eikä ole missään nimessä huomenna koulukunnossa, joten olen huomenna kotona Simon kanssa. Tänään Dilbertin ja Wilman treenit jäivät vähälle pitkän päivän vuoksi. Kalle oli tietysti ollut lenkillä töistä tultuaan, mutta kovin [...]

Lue kokonaan »

Tyttöjen siivousilta

Isot pojat oilvat rauniotreeneissä, pikkupojat leikkivät kotona, ja me tytöt, minä ja Wilma siivottiin. …tai no, saatoin minä siivota hiukan enemmän, vaikka Wilma kovin koitti käyttää häntää pölyhuiskuna ja oli hakemassa tavaroita, jotka keräsin lattialta pois, takaisin lattialle. Vain yksi sukka kiskottiin rikki.
Fiia oli leikkimässä n. puoli tuntia ja taas oli upeat vauhdit ja kivat [...]

Lue kokonaan »

Ohituskurssilla

…meni tänään hyvin. Hivuttauduttiin lähemmäksi toista koirakkoa kuin viime kerralla. Ei haukkumisia, mutta pari kertaa tehtiin täyskäännös, koska Wilma alkoi tuijottamaan toista koiraa.
Wilma merkkaili penkereitä PALJON ollakseen narttu (joskus muuten nostaa jalkaakin). Kuulemma nartun merkkailu on merkki siitä, että luulee olevansa kulmakunnan kuningatar NO luulkoon vaan. Tänään saatuani vertaistukea useamman koiran omistajalta, jolla [...]

Lue kokonaan »

Aamulla
Kokeilin blogiini saamani vinkin perusteella seuraavaa kikkaa Dilbertin liikkeestä seisomaanjäämisessä, joka on ollut vähän ongelmallista (siis Dilbert ei ole pysynyt seisomassa 2 sekunnin päästä kun palaan sen viereen): Nyt käskin seuraamisesta seisomaan ja jatkaessani matkaa pudotin kinkun siivun lattialle. Palasin viereen ja toimi todella hyvin! Dilbert piti vielä jopa herkeämättömän katsekontaktin aivan niin kauan kuin [...]

Lue kokonaan »

Viime viikon kosketusalustatreeneistä
Tästä viikosta tuli molemmille karvakorville kosketusalustaviikko. Huomaan kyllä, että Wilman kanssa operantit jutut tuntuvat hiukan epämotivoivilta, kun tuntuu, ettei se hokaa millään, sitä, että sen tekemiset voisivat jotenkn vaikuttaa siihen, milloin palkkaa tulee. Kuulemma normaalia, jos koiraa on opetettu tähän asti klassisen ehdollistumisen kautta. Yritin välttää vaihteeksi treeniä, joka voisi passivoida eli sitä [...]

Lue kokonaan »

Onnea Suomi!

Eilen illalla ja tänään olemme juhlistaneet Suomea siivoamalla. Töissäkäyvällä perheellä ei oikein aina ole muita siivouspäiviä kuin ne harvat pyhäpäivät, jolloin satuu olla vapaata. Valmista ei toki ole vieläkään. Onnea, Suomi, joka tapauksessa.
Eilen ja tänään koirien treenit on jäänyt vähemmälle siivousurakan takia. Dilberttiä olen seurauttanut pikkupätkiä, kun on tullut jalkoihin pyörimään ja eilen illalla seisotin [...]

Lue kokonaan »

Iltalenkin jälkeen jäin treenaamaan Dilbertin kanssa ulos. Otettiin niitä vakioita tokon alokasluokan koetta varten eli perusasentoja, seuraamista, pysähdyksestä istumista, seuraamisesta suunnan- ja nopeudenvaihtoja, liikkeestä seisomaanjäämistä ja liikkeestä maahanmenoja. Välillä seurautin myös lumihankeen nurmikolle.
Mielessäni yritin kartoittaa ongelma-alueita, joihin seuraavaksi pitäisi puuttua ja päädyin seuraaviin:

jonkinlainen jätättäminen joissakin täyskäännöksessä, jos kävelen reippaasti – hitaassa vauhdissa ok.
Tylsimys -vaiheen yli [...]

Lue kokonaan »

Wilma treenasi taas kosketusalustaa. Treenattiin aivan välittömästi, kun tulin kotiin, ihan niiden ekojen tervehtimisrapsujen jälkeen, jolloin Wilma on hyvin “kontaktinkipeä” ja eloisa. Otin nyt saatuani muutamia neuvoja sen taktiikan, että en seiso Wilman edessä enkä katso suoraan Wilmaa, vaan sohvalla istuen asentoa itsekin välillä vaihaten seuraan enemmän “sivusilmällä” liikahtaako ja naksautan ihan joka liikkeestä oli [...]

Lue kokonaan »

No niin – olen hiukan skeptinen sen suhteen saanko Wilman tekemään mitään puhtaasti operantilla menetelmällä, mutta kokeillaan nyt sitten sitä, että minä olen aivan totaalisen passiivinen ja aloitetaan siitä, että jokainen liike oli se mihin suuntaan hyvänsä ja alustaa päinkin katsominen palkataan naksulla ja namilla, jolloin vahvistetaan Wilman omaa aktiivisuutta. Sen verran, mitä Wilmaa on [...]

Lue kokonaan »

Paikka: Varusmestarintie Runosmäessä
Wilman ohituspari: mäyräkoirauros, toisella kierroksella sekarotuinen uros
Asetelma: ohitettiin tienpätkän molemmilla puolilla kulkevia jalkakäytäviä pitkin – välissä siis normaalin ajoväylän levyinen tila. Toinen koirakko lähti toisesta päästä pätkää ja toinen toisesta. Koirat “metsän” puoleisella reunalla. Heti kun koiran katse nauliutui vastaan tulevaan koiraan, tiukka kielto ja täyskäännös.

–> Jouduimme kääntymään kerran tässä asetelmassa ja pari [...]

Lue kokonaan »

Dilbert:
Kosketusalustatreeniä. Dilberthän tämän periaatteessa osaa, mutta intoutuu joskus noutamaan alustaa minulle. Usein myös oikein pomppaa alustan päälle ja tekee kaivamisliikkeen tassulla. Näin meni nytkin. Suurin osa kosketuksista oli ihan hyviä.
Wilma:
Myös kosketusalustatreeniä. Olen opettanut Wilman naksuttimelle, joten voin ottaa tätäkin Wilman kanssa sen vuoksi. Johanna vinkkasi tämän treenin ja sanoi, että tämän aloittamisesta olisi hyötyä agilityn [...]

Lue kokonaan »

Tekniikkaharjoittelua yksittäisissä treenipisteissä (8 toistoa kussakin pisteessä):

keinu – ensimmäisellä kerralla kun keinua miinoitettiin namuilla en tajunnut komentaa Dilberttiä käskyn alle, joten Dilbert karkasi keinulle, joka keikahti ja Dilbert horjahti sivullepäin alas keinulta ja sai jonkinasteisen kammon moiseen laitteeseen. Sen jälkeen 2 ihmistä piti keinun toista päätä ja laskivat varovasti maahan ja minä talutin Dilbertin keinun [...]

Lue kokonaan »

Rauhoittumista alussa: Monta uutta koiraa (tai vierailevaa koirakkoa?) mukana ja osa niistä olivat kovin rauhattomia, mm. ihan meidän vieressämme treenannut parsoni. Tämä teki Wilmasta ajoittain levottoman ja Wilma alkoi haukkumaan. Välillä yritti tuntea syliinikin. Remmiä vaan lyhyemmälle… Tosi hyvää harjoitusta ja vapautin toki vasta kun oli hiljaa.
Illan varsinaisena aiheena oli luotettavan luoksetulon alkeet. Siis: koirasta [...]

Lue kokonaan »

Yöelämää

Viime yönä kaikki rytmit olivat aivan sekaisin. Odottelin Kallea VSPK:n pikkujoulusta ja lähdin koirien kanssa lenkille lumimyrskyyn vielä ennen kahta yöllä. Lisäksi koirat leikkivät lenkin jälkeen pihalla aika äänekkästi. Mietin vaan mitä naapurit sanovat En hennonnut  lopettaa heidän leikkejään,  kun olivat niin riemuissaan lumituiskusta ja singahtelivat ihan hulluina lumihangessa. …piti vielä treenatakin molempien [...]

Lue kokonaan »

Tänään tehtiin seuraamista käännöksien ja nopeudenmuutosten kera. Aluksi meni hyvin, kunnes Dilbert kyllästyi n. 35-40 min. treenien aloituksesta hommaan ja alkoi hidastelemaan ja suoritukset muuttuivat laiskoiksi. Kokeilin kaikenlaisia keinoja puuttua velttoiluun sitruunapannasta ärähdykseen ja remmistä nykäisyyn. Suurin ongelma oli päättää koska asiaan puuttuu ja koska ei, kun suoritukset olivat kuitenkin juuri ja juuri [...]

Lue kokonaan »

Eilen illalla otin erikseen koirat ulos pihalle treenaamaan:
Dilbert

seuraamista – ok
käännöksiä – ok
liikkeestä maahanmenoa – ok
liikkeestä seisomaan jäämistä – Voisi seisahtaa aavistus ripeämmin, mutta sitä suurempi ongelma on, että palatessani takaisin Dilbertin vierelle seisomaan Dilbertillä on taipumus istua perusasentoon ennen kuin ehdin käskemään. Joudun palkkaamaan ihan lennosta juuri tullessani Dilbertin vieree – muuten ehtii istumaan. [...]

Lue kokonaan »

  • Lukan, Rommin, Roopen ja Pennin treeniblogi
  • Nallen ja Heavyn blogi
  • Bonon, Singon, Önnen ja Doriksen blogi
  • Moonan ja Nöpön blogi
  • Lentsun blogi
  • Haukkuvat-blogi
  • Dilbertin veljen Rodin blogi
  • Pontuksen blogi
  • Koirakuvat -viikkohaaste

  • Muita sivuja:

  • Nallen ja Heavyn kotisivut
  • Nöpön ja Moonan kotisivut
  • Wilman kasvattaja
  • Mindy&Misty@Kultaharjun kennel
  • Susihavaintoja
  • Koirat.com
  • Hauva.com
  • Terrieri.net
  • Canis.fi
  • Koirasport.com
  • Suomen kennelliitto
  • Suomen rottweileryhdistys
  • Tunturisuden koiralinkit
  • Koirien Linnanmäki
  • Lisää koiralinkkejä
  • -----------------------------

    RUOTSINKIELISIÄ SIVUSTOJA:
  • Vovve.net
  • Aktivhund.se
  • AlltOmHundar.com
  • Adorablog
  • Luvmutt.com
  • Cute Overload
  • The Daily Kitten
  • The Cute Project
  • The Daily Guppy
  • CutestThingEver
  • Baby Animalz.com
  • AnimalCameras.com
  • FunnyAnimalVideos.com
  • Dog quotations