Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto heinäkuu, 2008

Koirakuvahaaste: Mustavalko

Tämän viikon koirakuvahaasteessa on aiheena mustavalkokuva. Tänä on toki muutettu mustavalkoiseksi värikuvasta, mutta luonnostaankin oli vastavaloon ottamisen vaikutuksesta melkein mustavalkoinen.
Dilbert piehtaroi koirakoulun hallissa ikkunasta tulevassa valokeilassa.

Lue kokonaan »

Wilma röntgenkuvissa

Wilman selkä, lonkat ja kyyneret kuvattiin tänään Vettorissa. Selän tai takajalkojen aristamiseen ei löytynyt syytä, mutta samalla otettiin viralliset kyyner- ja lonkkakuvat. Eläinlääkäriasemalla kävi aika tohina, joten eläinlääkäri ei ehtinyt vielä katsomaan kuvia niin tarkasti että tietäisi millaisin tuloksin kuvat lähtevät kennelliittoon, mutta joka tapauksessa kaikki näytti hyvältä. Kyselen niitä virallisia arvioita sitten myöhemmin. Nyt [...]

Lue kokonaan »

Nyt täytyy välillä kirjoittaa treeneistäkin, kun ollaan oltu niin kesälaitumilla. Dilbertin kanssa ollaan tehnyt joitakin henkilöjälkiä, mutta en ole nyt jaksanut niistä kirjoitella taas vaihteeksi ja tokosta ei ole paljoa kirjoitettavaa, kun Dilbertillä on niin vire poissa tokon suhteen. Blogi on ollut enemmän lomakuvien julkaisupaikka. Kissabloginkin päivittäiminen on vienyt niin paljon aikaa ja olen antanut [...]

Lue kokonaan »

Minni yökylässä

13-vuotias Minni-rouva oli meillä viikonlopun yökylässä tänä viikonloppuna. Minni oli kissojen kanssa heti kuin vanha tekijä. Minnin kotonakin on kissoja, joten hän tiesi heti, että pennut ovat kavereita.

Lue kokonaan »

Dilbert ja Aslan

Hei kaveri, älä viitsi luimistella. Mä oon ihan vaaraton. Katso, kun laitan pään maahan, en ole juuri isompi kuin sinäkään…

Siinä se makailee. Korvatkin ovat jo pystyssä. Nyt en saa tehdä yhtäkään äkkiänäistä elettä, että se ei säikähdä….

Nuuhkaisen ihan varovasti…. älä pelkää pikkuinen.

Lue kokonaan »

Viikon koirakuva -haasteen aiheeena on tällä viikolla “turhake” – siis jotakin turhaa mitä me hurahtaneet koiran omistajat mielellään lemmikeillemme ostamme. Wilma osallistuu haasteeseen alla olevalla kuvalla, jossa hänellä on kaulassa kruunu -kaulakoru. Kun ei ole muita tyttöjä, niin kenellähän minä niitä tyttöjen höpsötyksiä muuten ostaisin, jos en Wilmalle???

Lue kokonaan »

Se on ystävyyttä oikeaa…

Tässä tämäniltaisia kuvia koirista ja kissoista. Tässä vaiheessa täytyy muistuttaa, että kahdessa ensimmäisessä kuvassa oleva Aslan on tosiaan se arempi kissanpennuista, jonka tutustuminen koiriin on ollut hitaampaa kuin Caspianin Ylimmässä kuvassa Aslan kehrää Wilmalle. Hyvältä siis näyttää. Alimmassa kuvassa molemmat koirat hymyilivät häntä heiluen.
PS. Sulkekaa nyt edes muodon vuoksi silmänne lattialla olevilta romuilta… [...]

Lue kokonaan »

Wilman leirikuulumisia

Nyt olemme vihdoin kotiutuneet Viitasaaren reissulta ja saan nämä Wilman leirikuulumiset tänne. Kaikki muut kuvat ovat itse ottamiani – mukana oli tosin vain vanha 3 megapikselin kamera, kun en uskaltanut parempaa kameraa mukaan ottaa. Tokokuvat meistä ovat kämppikseni Pennyn omistajan Maria Salokannon käsialaa. Kiitos Maria! (Hänen kuvissaan on erikseen merkintä kuvaajasta)
Wilman springerileiri 17-20.7. pidettiin Hauhovissa [...]

Lue kokonaan »

Niille tiedoksi, jotka odottavat Wilman leirikuulumisia, että ehdin saada ne esille kuvineen vasta torstaina. Huomenna aamulla aikaisin Viitasaarta kohti Simon kummien luokse ja matkalla haetaan Simo partsaleiriltä Sumiaisilta. Takaisin myöhään keskiviikkoiltana. Niille, jotka haluavat katsella lisää valokuvia, vinkki: Kissablogi on nyt päivitetty Pohjanmaan reissun osalta ja siellä on paljon kuvia.

Lue kokonaan »

Terveisiä maalta

Nyt pääsen vihdoinkin pitkästä aikaa päivittämään blogeja. Kotiuduimme viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä ja torstai-aamuna starttasimme liikkeelle Wilman kanssa kohti springereiden kesäleiriä Hauholle, mistä tulimme kotiin eilen illalla ja nyt yritän saada blogeihin hieman kuulumisia molemmilta reissuilta. Ensin Pohjanmaa:
Dilbert ja Wilma olivat kerrassaan riemuissaan ajatuksestakin että pääsee juoksemaan pelloille lintujen perään. Jo iltapissalla heti [...]

Lue kokonaan »

Pikaterveisiä

Heippa. Huhut kertovat, että moni odottelee lupaamiani Pohjanmaan kuvaterveisiä sekä tänne että kissablogiin, mutta ihan pikaisesti vain kirjoitan, että valitettavasti tulimme sen verran myöhään Pohjanmaalta, että en pysty mitään kuvia enää tänne saamaan, sillä muutaman tunnin päästä on lähtö Wilman kanssa leirille. Palaamme asiaan ensi maanantaina

Lue kokonaan »

Reissussa

Blogi hiljenee hetkeksi tai ainakin postaukset harvenevat, sillä lähdemme koko lauma huomenna työpäivän jälkeen kotiini Etelä-Pohjanmaalle. Kotiudumme ensi viikolla keskiviikko-iltana. Torstai-aamuna aikaisin starttaan Wilman kanssa kohti Hauhoa, missä osallistumme to-su springeripäiville. Ehdin olla kotona vain maanantain ja tiistai-aamuna suuntaamme Samun kanssa hakemaan Simoa partioleiriltä Jyväskylästä. Samalla reissulla menemme Simon kummien luokse Viitasaarelle. Valokuvaterveisiä on odotettavsisa [...]

Lue kokonaan »

Ihan pakko kirjoittaa tänne muutama rivi tästäkin: Caspian pesi Wilman korvaa tänä aamuna ensimmäistä kertaa. Wilma nukkui sängynpäällä, Caspian lähestyi, työnsi nenänsä syvälle Wilman korvakarvojen sekaan ja nuuskutti ja sitten alkoi pesemään korvaa. Tosi harmi, että en ehtinyt nappaamaan kuvaa. Pitäisi elää koko ajan kamera taskussa, kun tilanteet ovat sitten niin äkkiä ohi. Mutta kyllä [...]

Lue kokonaan »

Ell soitti juuri ja Wilmalla löytyi sitten sauvabakteeritulehdus virtsarakosta. Voi äh! Ja virtsakokeet otettiin jo kerran kevättalvella, kun vaiva ilmeni, mutta niissä ei näkynyt yhtään mitään ja hommaa oltiin diagnosoimassa leikkauksesta johtuvaksi virtsankarkailuksi aika suurella varmuudella. 2 viikkoa korviin määrättyä amoxisilliinia ei näköjään purrut kuin niiksi 2 kuukaudeksi. Kumminkin niin pitkä tauko heti kuurin alkamisen [...]

Lue kokonaan »

Kolmen kanssa lenkillä

Huh. Selvisin hengissä. Olin Dilbertin, Wilman ja Ilonan kanssa lenkillä yksin! Homma sujui yllättävän hyvin, mutta koko ajan piti olla ihan 100 lasissa skarppina ja pidin kädessä namuja ja povitaskussa valmiiksi auki ja esillä vesipulloa, jos joku keksii jotakin. Kukaan ei kyllä yrittänyt yhtään mitään. Yritin ottaa koplasta valokuvaa takaapäin puhelimen kameralla, vaikka ei niistä [...]

Lue kokonaan »

Eläinlääkäri-ilta: Wilma ultrattiin varmuuden vuoksi sillä antibioottikuurin jälkeen 2 kk pois pysynyt virtsankarkailuvaiva on palannut. Mitään ei löytynyt ja virtsarakko ja kaikki muu näytti onneksi normaalilta. Ell otti punktioimalla pissanäytteen, että saadaan varmasti steriilivirtsanäyte ja tulokset tulevat huomenna. Pikaliuskatestissä nitriiit olivat koholla, eli jotakin bakteerikasvustoa saattaisi olla, mutta siitä ei tiedä onko se tulehdusta aiheuttavaa [...]

Lue kokonaan »

Ilonan hoitobuumi jatkuu. Pesää on tehty ties minne ja nyt hoidetaan ja vahditaan sekä pehmokissaa että teddyrottaa. Myös oikeiden kissavauvojen touhuille vikistään ja vingutaan ja jos kisut ovat “hukassa”, niin niitä etsitään kovin vinkuen.

Lue kokonaan »

Kylläpäs tulee laiskasti päivitettyä blogia näin kesällä. Viime kesänä oli aivan sama juttu. Treeneilläkin on taipumus olla “muutama-liike-siellä-täällä-ohimennen” -treenejä. Tältä päivältä oli koirakoulukin peruttu, mikä oli sinänsä ihan hyvä juttu, koska meillä on Ilona-koira hoidossa. Ilonahan oli meillä paljon ennen Wilman tuloa, mutta Wilman tulon jälkeen tämä on ensimmäinen kerta. Ilonalla on valeraskaus ja hoitaa [...]

Lue kokonaan »

  • Lukan, Rommin, Roopen ja Pennin treeniblogi
  • Nallen ja Heavyn blogi
  • Bonon, Singon, Önnen ja Doriksen blogi
  • Moonan ja Nöpön blogi
  • Lentsun blogi
  • Haukkuvat-blogi
  • Dilbertin veljen Rodin blogi
  • Pontuksen blogi
  • Koirakuvat -viikkohaaste

  • Muita sivuja:

  • Nallen ja Heavyn kotisivut
  • Nöpön ja Moonan kotisivut
  • Wilman kasvattaja
  • Mindy&Misty@Kultaharjun kennel
  • Susihavaintoja
  • Koirat.com
  • Hauva.com
  • Terrieri.net
  • Canis.fi
  • Koirasport.com
  • Suomen kennelliitto
  • Suomen rottweileryhdistys
  • Tunturisuden koiralinkit
  • Koirien Linnanmäki
  • Lisää koiralinkkejä
  • -----------------------------

    RUOTSINKIELISIÄ SIVUSTOJA:
  • Vovve.net
  • Aktivhund.se
  • AlltOmHundar.com
  • Adorablog
  • Luvmutt.com
  • Cute Overload
  • The Daily Kitten
  • The Cute Project
  • The Daily Guppy
  • CutestThingEver
  • Baby Animalz.com
  • AnimalCameras.com
  • FunnyAnimalVideos.com
  • Dog quotations