Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto joulukuu, 2008

Voi kuinka söpöä…

Siis voi lutu tuota Dilberttiä kun sekin tykkää kisuista. Näin sitä nukutaan samalla penkillä yhdessä. Ihanan  näköistä, kun kokoero on niin iso ja silti ollaan näin hyvää pataa.  On se näköjään ihan eri asia, kun kissat tulevat pentuina. Silloin koirakeverit hyväksytään ihan mukisematta. Toista se on Valtterilla, joka sai koirakaverin ekaa kertaa 8 vuotiaana ja [...]

Lue kokonaan »

Linnanneito

Linnanneito Wilmalla oli tänä aamuna valokuvaushetki Turun linnan ulkopuolella sillä aikaa kun Dilbert hikoili ensimmäisissä kennelyskän jälkeisissä rauniotreeneissä Kallen kanssa. Me tytöt nautittiin auringosta ja kuvailtiin…

Lue kokonaan »

Peltolenkkeilyä
Terveisiä joulun vietosta Pohjanmaalta, missä oli 20-30 cm lunta ja näin ollen pääsimme nauttimaan talven riemuista rattikelkkailusta peltolenkkeihin. Ihan niin pitkiä peltolenkkejä ei viikkoa aiemmin  päättyneen kennelyskän vuoksi tehty kuin mitä muina talvina on harrastettu,  mutta päivittäin päästiin kuitenkin nauttimaan lumesta.

Jouluaattoiltana
Aattoiltana Wilma ja Dilbert olivat ihan yhtä jännityksessä kuin lapsetkin. Ne kirsivät muiden mukana ikkunalta [...]

Lue kokonaan »

Me suunnataan huomenna iltapäivällä lasten, koirien ja kissojen kanssa kohti Etelä-Pohjanmaata joulunviettoon äidin ja mummon luokse, missä sekä lapset että lemmikit hemmotellaan piloille. Takaisin on tarkoitus palata lauantaina. Koissut ovat onneksi molemmat toipuneet kennelyskästä ja lapset odottavat huomista. Äiti soitteli juuri, että Alavudella on 30 cm lunta ja huomiseksi on luvattu muutama aste pakkasta – [...]

Lue kokonaan »

Wilma oli tänään ekaa kertaa leikkimässä metsässä kennelyskän jälkeen ja ekaa kertaa koiratreffeillä. Ihana aamupäivä säästä huolimatta. Leikkitreffien jälkeen sain pestä koko koiran nenänpäästä hännän päähän asti. Turkkiin oli tarttunut niin paljon pieniä tikkuja metsästä, että turkin selvittelyyn meni ainakin tunti.
Dilbert oli sillä aikaa Kalle kanssa kävelyllä. Dilbertin täytyy malttaa vielä muutama päivä ennen kuin [...]

Lue kokonaan »

No niin, vihdoinkin näyttää siltä, että Dilbertin kennelyskä on myös ohi. Nenä ei valu enää ja eilen kuulin yhden ainoan yksittäisen yskäyksen iltalenkillä remmin kiristyessä ja tänään ei ole yskäissyt kertaakaan. Viikon varoaika menee siis ensi viikon lopulle, joten kun tullaan Alavudelta takaisin joulun vietosta, sen jälkeen voidaan taas mennä koirakouluilemaan vapaasti. Tehtiin tänään jo [...]

Lue kokonaan »

Kennelyskätilanne

Dilbertillä tulee kennelyskän alusta nyt 2 viikkoa huomenna. Ensimmäisen viikon yski rohinayskää, toisen viikon on nenä valunut ja nyt on ollut vielä hiukan kuivaa yskää ja vähän valuvainen nenä, mutta ei enää pahasti. Soitin äsken Vettoriin ja Sari sanoi, että joillakin kestää limainen vaihe 3 viikkoa ja kuivan yskän vaihe sen jälkeen 2 viikkoa, siis [...]

Lue kokonaan »

Voi ei…

Just kun pääsin sanomasta että Kennelyskä on melkein ohi Dilbertillä niin tietenkin tänään kun tulin kotiin, tilanne oli muuttunut. Dilbert oli päivän aikana alkanut niiskuttamaan. Räkä turisee nenässä ja aivastusten jälkeen nenästä ROIKKUU räkää. Jee :-/ …tulee ihan mieleen ajat, kun lapset oli niin pieniä, että eivät vielä osanneet niistää ja kun niillä oli flunssa, [...]

Lue kokonaan »

Yskät melkein ohi

Wilmalla yskä on mennyt kokonaan pois, Dilbert yski/aivasteli eilen vielä ihan vähän (lähinnä ulkona). Sekin loppuu varmaan parin päivän sisällä. Eilen tein Wilman kanssa ekat pienet tottistelut kennelyskän jälkeen ja Wilma oli ihan intoa piukassa Vähän perusasentoja ja pieniä pätkiä seuraamista, muutamat jäävät ja pari luoksetuloa sekä muutama koiratanssipyörähdys ja pujottelua. Dilbertin kanssa [...]

Lue kokonaan »

Lötköttelyä…

Kennelystästä huolimatta kyllä Dilbert välillä pystyy nauttimaankin elämästään Eikö näytäkin lokoisalta. Luuta on varmaan jäystetty ja sitten tullut uni kesken. Tänä aamuna muutenkin näyttäisi yskätilanne paremmalta kuin eilen. Jospa se eilinen olisi ollut pahin…

Lue kokonaan »

Tästä on tullut ihan pelkkä sairauspäiväkirja viimepäivinä. Jos joku haluaa katsoa jotakin piristävämpää, niin lisäsin juuri kissablogiin ihania kuvia. Wilma yskii vielä mutta paljon parempi jo, Dilbertillä sen sijaan taitaa olla yskä pahimmillaan. Ei onneksi yski koko aikaa, mutta kun yskii, niin yskii ihan hampaat irvessä ja niskakarvat pörhöllänsä ja se kuulostaa ihan kamalalta. …ja [...]

Lue kokonaan »

No niin,  minua oli nyt iltapäivällä sitten vastassa kotona kaksi yskivää koiraa. Great Wilmalla eilinen oli jo jonkinverran parempi päivä eli pahin alkaa olla prinsessalla varmasti ohi, mikäli ei tule jälkitauteja, mutta yskii vielä. Yskän puuskat menevät nopeammin ohi kuin alkuviikosta eikä joka hännän heilutuksesta tarvitse enää yskiä. Kalle kuunteli eilen iltalenkillä jo [...]

Lue kokonaan »

Voi tuota tyttöä…

Wilmasta alkaa näkyä, että viime päivinä lenkit ovat olleet kovin lyhyitä ja aktivointi on jäänyt minimiin. Eilen Wilma riehaantui sisälläkin monta kertaa, saati sitten heti kun pääsi ovesta ulos pissalle. Muutenkin tuntui olevan liikkeellä enemmän. Riehaantumisista seurasi yskimistä, joten tuntuikin ikään kuin Wilma olisi yskinyt eilen hieman enemmän kuin edellisenä päivänä. Onneksi eilen illalla ja [...]

Lue kokonaan »

Wilman uusi lenkkeily-look

Wilma lenkkeilee edelleen erikseen ja tekee vain hyvin lyhyitä pissa- ja nuuskukävelyitä. Wilmasta on tullut niin muotitietoinen – vähän tönkköä kävelyä kylläkin. Ehkä tähän tottuu. Tässä Wilma aamulla lenkkeilyasussaan:

Lue kokonaan »

Wilman kuulumisia

Wilma on ollut reipasja ottanut yskänlääkkeensä vastaan laittamatta. Tänään tuli ekan kerran yskäsarjan päätteeksi yökkäyksen myötä kasa limaa latialle. Yskimistä huomioonottamatta vointi on muuten hyvä ja mieli iloinen. Ekana päivänä Wilma yski vähän väliä koko ajan, mutta tuon yskänlääkkeen myötä yskiminen keskittyy tilanteisiin, joissa Wilma lähtee liikkeelle, kiihtyy, haukkuu, tms. Levossa on ok. Kuulin tänään [...]

Lue kokonaan »

Voi ei…. kennelyskää?

Voi ei Nyt näyttää pahasti siltä, että Wilmalla saattaa olla kennelyskä. Yskiminen alkoi tänään ja sitä ilmenee n. 20 yskimisen sarjoissa, jotka päättyvät yökkäysrefleksiin. Oksennusta ei sentään tule.  Ell sanoi olevansa melkein varma, että on kennelyskää, mutta ei pitänyt tarpeellisena tulla näyttämään. Yskänlääkettä vaan 3 X päivässä. Toki tämä voi olla myös tavallista [...]

Lue kokonaan »

  • Lukan, Rommin, Roopen ja Pennin treeniblogi
  • Nallen ja Heavyn blogi
  • Bonon, Singon, Önnen ja Doriksen blogi
  • Moonan ja Nöpön blogi
  • Lentsun blogi
  • Haukkuvat-blogi
  • Dilbertin veljen Rodin blogi
  • Pontuksen blogi
  • Koirakuvat -viikkohaaste

  • Muita sivuja:

  • Nallen ja Heavyn kotisivut
  • Nöpön ja Moonan kotisivut
  • Wilman kasvattaja
  • Mindy&Misty@Kultaharjun kennel
  • Susihavaintoja
  • Koirat.com
  • Hauva.com
  • Terrieri.net
  • Canis.fi
  • Koirasport.com
  • Suomen kennelliitto
  • Suomen rottweileryhdistys
  • Tunturisuden koiralinkit
  • Koirien Linnanmäki
  • Lisää koiralinkkejä
  • -----------------------------

    RUOTSINKIELISIÄ SIVUSTOJA:
  • Vovve.net
  • Aktivhund.se
  • AlltOmHundar.com
  • Adorablog
  • Luvmutt.com
  • Cute Overload
  • The Daily Kitten
  • The Cute Project
  • The Daily Guppy
  • CutestThingEver
  • Baby Animalz.com
  • AnimalCameras.com
  • FunnyAnimalVideos.com
  • Dog quotations