Dilbert juhlii tänään

Rakas Dilbert tänään 7 vuotta. Sitä juhlittiin parhaiden ystävien Wilman, Trillianin ja Sennin kanssa kakun kera. Onnea hurmuri!

Pelastuskoiraleirillä Säkylässä 28.-29.4.

Trillian osallistui Kallen kanssa VSPK:n (Varsinais-Suomen Pelastuskoirat) ja MPK:n (Vapaaehtoinen Maanpuolustuskoulutus) yhdessä järjestämälle treenileirille Säkylässä Porin Prikaatin maastossa 28-29.4. Treenit järjestettiin pääosin ampumarata-alueella sijaitsevilla asutuskeskustaisteluharjoitusalueilla ja yksi treeni oli ampumaratojen vieressä olleella “tavanomaisemmalla” varikkoalueella. Hanne oli lauantaina mukana valokuvaajana ja pitämässä Trillianille seuraa harjoitusten välillä – onhan Trillian vielä kuitenkin melkein vauvakoira.

Sää oli upean aurinkoinen, hieman tuulinen ja taustahäiriönä kaikkea treeniä säestivät armeijan omista treeneistä johtuvat lähes tauottomat kiväärin ja singon laukausten äänet. Trillian työskenteli hienosti ympärillä meneillään olevasta harjoitussodasta huolimatta. Trillianin työskentelytapa on ikäisekseen systemaattinen ja järjestelmällinen ja näyttää siltä, että kun hän saa hajun, hän ei enää päästä hajua pois. Tempo on hyvä, mutta energiaa säästävä. Hän ei ryntää sata lasissa ensimmäiset 10 minuuttia ja kuluta energiaa loppuun heti vaan tuolla vauhdilla sitä jää jäljelle pitempäänkin etsintään. Lupaavalta siis näytti. Osa treenistä oli jo hieman vaativampaa. Eräänä tehtävänä oli etsiä ihminen, joka makasi pressun alla niin että vain pää oli pressun ulkopuolella. Näin suurin osa hajumolekyyleistä jäi piiloon peiton alle. Mm. tämänkaltaisia etsintätehtäviä on pelastuskoirien peruskokeessa. Kaikenkaikkiaan oli hienoa saada seurata Trillianin työskentelyä ja pelastuskoirien treeniä. Tässä muutamia kuvia Trillianin hajutyöskentelystä varikolla:

Kalle suunnittelee Trillianin treenejä mm. ohjeistaen, minne haluaa maalimiesten menevän ja miten heidän tulee toimia Trillianin löytäessä heidät.

Trillian on juuri saanut käskyn etsiä. Anne kulkee Kallen ja Trillianin perässä “peesarina” eli valvoo harjoituksen suorittamista ja antaa harjoituksen jälkeen palautetta.

Ensimmäinen maalihenkilö löytynyt! Annukka oli piilossa harvaseinäisessä polttopuiden kuljetuskontissa, jonka lattialla oli muutama sentti puusilppua. Tämä oli sen suhteen mielenkiintoinen piilo, että haju kulkee seinien läpi vapaasti, mutta koiran on vielä löydettävä reitti kontin sisälle maalimiehen luokse.

Ja kohti seuraavaa, Trillian pitää hienoa kontaktia..

Trillian löysi vain pää näkyvissä pressun alla piileskelevän Kaisan. Vastustamatonta, vain naama näkyy: pakko pussata!

Hieno Trillian, olet palkkasi ansainnut!

Kohti seuraavaa kohdetta…

Matka jatkui varastokonttien keskellä olleiden hylsylavojen takana piileskevän maalimiehen kautta kohti “terroristin” majaa.

Mukava terroristi! Silläkin oli Trillianille herkkuja!

Ja nyt tuonne päin – nyt mennään kovaa!

-Hieno Trillian, hyvin tehty!

-Olen paras, iskä! Pakko pussata taas!

Hanne oli mukana järjestämässä Trillianille vapaa-ajan ohjelmaa, johon kuului mm. lenkkeilyä hyvässä koiraseurassa, leikkejä ja oleskelua metsässä:

Sillä aikaa kun Trillian lepäsi ja odotteli vuoroaan, Kalle treenasi maailman suloisimman lagotto romagnolouroksen Eetun kanssa, jonka varaohjaajaksi Kalle harjoittelee. Eetu on VSPK:n hälyryhmässä oleva kertova koira ja koiran omistaja Annukka onkin suurilta osin juuri tämän vuoksi valinnut Kallen Eetun varaohjaajaopiskelijaksi. Dilbert kun on myös kertova koira ja Kalle on Dilbertin kanssa opiskellut kertovan ilmaisumuodon etuja ja hankaluuksia. Eetu kertoo löydöstään hyppäämällä ohjaajaa kohti, Dilbert taas kertoo nykäisemällä ohjaajan vyötäröllä roikkuvasta patukasta.

Eetu löysi maalimiehen rakennuksesta ja on toisessa ylläolevista kuvista tulossa kertomaan löytämäänsä maalimiestä Kallelle.

Pääsiäistä!

Pääsiäistä on vietetty ulkoilun merkeissä. Nautimme kevättalven viimeisistä lumista ja auringosta. Koirat ovat juosseet ja nuuskineet – nuuskineet ja juosseet. Ja kaivaneet lumen alta pupun papanoita. Dilbert on pitkästä aikaa ollut kunnon menossa mukana – tosin myönnettäköön että varmuuden vuoksi Rimadylin voimalla. Joskus näinkin ja olen varma, että Dilbert on ollut tyytyväinen.

Pikku-Sennillä sattui haaveri jossakin vaiheessa eilen ulkona sillä seurauksella, että pikkuinen kyllä käyttää vasenta takajalkaa kävellessään, mutta kun pistää juoksuksi, niin on taipuvainen nostamaan vasemman takajalan ylös. Soittelimme Tampereelle päin pieneläinpäivystykseen sillä sopimuksella että jos menee pahemmaksi, lähdemme käymään ja kuvataan, mutta jos kävelee kaikilla jaloilla yli pääsiäisen, niin katsotaan jos olisi vain venähdys. Tampereelta olisi määrätty lepoa ja lääkettä ja niitä Senni saa omastakin takaa. Odotamme arkea ja toivomme että tämä on vain harmiton venähdys. Murtumaa siellä ei ainakaan ole, sillä kävely kuitenkin sujuu. Rimadyl rulettaa tässäkin tapauksessa. Aina pitää sattua kaikenlaista kun selkänsä kääntää. Onhan tuo pellon pinta muhkurainen. Siinäkin olisi voinut venähtää multakikkareen yli juostessa. Onneksi Senni pääsi vähän edes pellolle:

Kalle leikki tipsutaksia tänään, että Senni pääsi muiden mukana pellolle edes katselemaan maisemia ja haistelemaan tuulia.

Vaikka Senni tykkääkin ulkoilla, onneksi Senni on meidän koirista eniten mukavuudenhaluisin, joten mummolan sohva ei ole ollenkaan paha asia:

Muutama valittu kuva vielä isojen koirien pääsiäisretkistä:

Isojen tyttöjen sunnuntaitreffit Dexin kanssa

Ihana aamu Haliskoskella, aurinko paistoi – kuka olisi uskonut että illalla on paksu lumipeite maassa. Koirat nauttivat ja juoksivat – juoksivat ja nauttivat. Vähän kuvaterveisiä retkeltä – pikkukuvat saa suurennettua klikkaamalla:

Yksi kevätlauantai pienten koirien elämässä…

Otteita Tuuloksen lauman koirien päiväkirjasta 31.3.2012

Huomenta! Ihana aurinkoinen lauantai-aamu. Oma puutarha rapisee tassujen alla yön huurteista. Yön pötköttelimme äiskän ja iskän isossa sängyssä kasassa ja poikittain limittäin lomittain jalkojen seassa, Senni tietty tyynyllä. Iskä lähti kukonlaulun aikaan ampumakilpailuihin töihin, pojat lähtivät jo eilen mökille, joten me saamme kiusata äitiä koko päivän. Jo herätyskellon soidessa me pompimme tasajalkaa äidinkin päällä. Hih hii! Annoimme hänen nukkua vielä vähän aikaa, koska iskä päästi meidät ulos omalle pihalle ennen lähtöään, jonka jälkeen hiivimme mekin vielä äitin kainaloon sänkyyn. Lupasimme äidille myös, että huolehtisimme blogipäivityksistä tänään, että hänelle jää enemmän aikaa tehdä muuta, eikös kuulostakin hyvältä diililtä?

Klo 8.30 kiskoimme äidin sängystä. Trillian on siinä hyvä, koska hän osaa vetää korvasta ja purra nenästä ja Trillianilla on niin hyvä tasapaino ja hahmotus omista jaloistaan, että kakara pystyy pomppimaan non-stoppina äidin vatsan päällä erityisen tehokkaasti. Äiti päästi meidän 45 minuutiksi vahtimaan edelleen huurteen peitossa olevaa pihamaata siksi aikaa kun teki meille ja itselleen aamiaista ja suunnitteli kesän kalenteriin näyttelyitä. Viikonloppuisin me saadaan yleensä erityisen huolella sekoiteltuja ruokia – tällä kertaa ne sisälsivät nautaa, possua ja broileria – paitsi Wilman ja Sennin ruuat ei nautaa – broilerista sekä lihaa että sisäelimiä,2 minuuttia keitetyt kananmunat, kasvissosetta ja öljyjä sekä vähän marjoja ja muita lisukkeita. Lopulta meillä tuli ulkona äitiä – ja aamiaista – ikävä ja huusimme kuorossa portailla: “Ruokaa, ruokaa, ruokaa, ruokaa!” Tehosi!

Aamiaisen jälkeen meidän piti lähteä heti kävelylle keväiseen luontoon, mutta äiti sai puhelun meidän mummilta, joka halusi raportoida eläkkeellejäämisjuhlistaan ja äiti sanoi meille, että ei hätää, lenkille ehditään ja me saatiin ottaa pienet torkut ruuan jälkeen – parempikin että ruoka vähän laskettuu ennen kuin me päästään juoksemaan ulos.

Aamupäivän lenkille lähdettiin Halistenkosken takana olevalla ulkoilualueelle. Siinä vaiheessa tietenkin aurinko oli väistynyt ja alkoi sataa lunta! Me oltiin intsinä, mutta äiti ei… Äiti sai eniten liikuntaa, kun lenkitti ensin kaksi meistä ja sitten toisella kierroksella toiset kaksi. Silti kaikki saivat pitkät lenkit suurimman osan aikaa vapaina.

Halisista tultiin kotiin tekemään lounasta äidille ja me lepäiltiin keittiössä kyttäämässä herkkuja äitin lautaselta – onneksi äiti muisti säästää meille viimeiset suupalat. Enempää me ei saatu, kun me oltiin syöty vähän väliä herkkuja lenkillä ja me kuultiin huhuja, että iltapäivällä on lisää välipalaa luvassa metsässä…. slurps. Trillian kuorsasi iltapäivällä makuuhuoneen pyykkikasassa niin kovaa että me muut ei saatu kunnolla nukuttua sen vieressä. Senni kävi tönäisemässä Trilliania, joka siirtyi sänkyyn.

Kun äiti oli syönyt lounaansa, se lähti tekemään meille kaikille jälkiä lähimetsään. Ihan jokainen meistä sai oman jäljen. Viime viikolla äippä teki meille laahausjälkiä pakastesilakalla ja se oli kyllä niin hitti että me kysyttiin jos voitaisiin tänään uusia just se pakastesilakkajälki. Äiti lupasi ja samalla äiti lupasi myös tottis- tai tempputreeniä meille kaikille jäljestyksen jälkeen.Me käskettiin äidin ottaa itsestään valokuva pyykkipoikakaulakorin kanssa ja karkuun kipittävästä silakastakin ja tässä ne nyt ovat:

Me levättiin sillä aikaa kun jäljet vähän vanhenivat. Sen jälkeen meillä oli kova hinku päästä ottamaan kiinni ne metsään paenneet, heinikossa karkuun kipittäneet pienet eväkkäät! Jokainen meistä löysi silakkansa. Wilma oli ainoa, joka ei halunnut syödä silakkaa. Se katsoi mammaa, niinkuin “TÄH? Tämähän on se kadonnut eläin, jonkä mä etsin sulle! Se olis voinut olla vaikka jonkun akvaariokala. Mä olin nyt etsimässä jollekin rakasta silakkaa, enkä metsästämässä. Enhän mä löytämiäni koiriakaan syö. Palkan kuulu tulla mamman taskusta.” Onneksi sillä oli ylimääräisiä namuja mukana. Silakkafile maistui vasta kotona keittiössä kun Wilma ei tiennyt sen olevan sama silakka

Illan suussa me tehtiin kaikki vuorotellen tottistreeniä ja temppuiltiin äitin kanssa pihalla. Trillian, Senni ja Dilbert kokelivat Rally-tokoa. Wilma enimmäkseen tanssiliikkeitä. Senni ei oikein innostunut rallista, mutta teki innokkaasti ralliratayrityksen jälkeen tuttuja temppuja. Me muut oltiin niin vauhdikkaita, että ainoa, josta äiti sai kuvaa treenatessaan oli Wilma. Muiden kuvat olivat niin epäselviä, että äiti kielsi laittamasta niitä blogiin.

Iltalenkillä käytiin taas kahdessa setissä omilla lenkkipoluilla kotinurkilla. Siihen aikaan oli jo pimeää ja me koirat naureskeltiin kun äiti turhaan yritti tähdätä meitä kameralla. ei tullut mitään

Äiti sanoi että menee aikaisin nukkumaan tänään, kun se on touhunnut koko päivän meidän kanssa ja on ihan sippi? Kuinka niin? Meillä ainakin olis vielä virtaa vaikka mihin? Nukku-Matti hei, onko Höyhensaarilla luvassa yöohjelmaa?

(Pst. kaikilla koirilla tuli iltapalan jälkeen uni välittömästi. Ihan tuhina kuuluu talossa. Äiti hipsii koirien viereen hipihiljaa että jatkavat uniaan ja jaksetaan aamulla herätä koiratreffeille – Halisiin taas.)

Metsässä, joella, koirapuistossa….

Päivän toiset kuvalliset lenkkiterveiset Wilman ja Trillianin lauantain pitkältä lenkiltä. Ensin meuhkattiin metsässä, sitten käytiin kuolaamassa sorsia joella ja lopulta juostiin vähän aikaa koirapuistossa. Ihana iltapäivä.

‘

Kuvia tuli niin paljon, että loput ovat nyt kuvagalleriassa alla – jokaisen saa suurennettua kuvaa klikkaamalla.

 

Aamupalalla…

Jos en saa palaa leivästäsi, niin kyllä minä tiedän mistä sitten haukkaan!!! T:Senni

Kuvaterveisiä Dilbert ja Sennin aamulenkiltä

Työyhteisöagilitya

Wilma nautti tänään taas “työyhteisöagilitysta” suurella riemulla. Korkeatkin esteet menivät kuin leikiten. A-este näyttää olevan tällä hetkellä Wilman suosikki. Muiden kanssa treenattiin tänään uutena keinua avustajan kanssa ja yhdistettiin hyppyesteitä 4 esteen miniradaksi, jotkut jopa 5 esteen miniradaksi. Kaikki edistyvä todella hienosti, ensimmäiset menivät tänään jo pussista läpi ilman että pussinsuuta nostettiin, joten voimme onnitella itseämme onnistuneista treeneistä ja odottaa innolla seuraavaa kertaa.

…ai niin, huomisessa Turkulaisessa on juttua Trillianista ja dobosta.

Kevät !!!

Voi ihana, ihana kevät! Tänään oli 11 astetta lämmintä. Olin oikein reipas ja tulin töistä aikaisemmin kotiin, lenkkeilin ensin keskipitkästi Dilbertin ja Sennin kanssa ja sen jälkeen pitkästi isojen tyttöjen kanssa. Metsistä alkaa lumi pian olla sulanut. Älä tule takatalvi, tule vaan jo kesä!

Neuloja selkä täynnä

Dilbertin kolmas ja tällä erää viimeinen akupunktio oli tänään Kaarinan eläinlääkäriasemalla. Nyt kuukauden tauko ja katsotaan miten menee. Onneksi Dilbert tykkää ihan kamalan paljon kaikista ihmisistä – myös neuloilla tökkivistä eläinlääkäreistä. Neulat ovat selässä puoli tuntia, joten jää paljon hyvää aikaa kuvata…

Teddybärtanz, tanz, tanz…

Koirakoulun tanssiepikset ja Wilma ja Trillian molemmat kisaamassa. Trillian tuli toiseksi luokassaan, ohjelma oli pääosin improvisaatiota, mutta tuomarin mukaan siitä välittyi mukavasti tunnelma. Trillian on iloinen tanssija ja onneksi osaa keskittyä. Nyt vaan vauvalle lisää liikkeitä ja jossakin kohtaa vähentämään palkkausta, mutta ihan kivasti meni ja olen kovin tyytyväinen Trillianin oloon ja tekemiseen tänään. Hänellä sentään oli alla jo tunnin dobo-treenitkin ja silti jaksoi. Wilmasta tuomari sanoi, että Wilma “ihana sählä”. Ohjelma oli ihan kelvollinen, mutta siis kisasimme improvisaatioluokassa, kun en ollut ehtinyt kursimaan ohjelmaa kasaan. Mutta voi veljet kuinka Wilma nautti täysin siemauksin. Jos jollakin on todella hauskaa tanssissa se on Wilma! Tässä tunnelmia tältä päivältä. Ensin Trillianin Teddybärtanz, tanz, tanz…

Wilman improvisaatiotanssia:

Koska on taas mun vuoro?

Trillian katselee kavereiden esityksiä…

Fysioterapiaa monessa muodossa

Meidän koirat käyvät säännöllisesti fysioterapiassa saaden milloin minkäkinlaisia hoitoja ja käsittelyitä – yhdestä hoitomuodosta on tullut rakas harrastuskin, siis dobosta, joka tekee tosi hyvää koirien syville lihaksille puhumattakaan ohjaajasta. Otin taas vaihteeksi kameran mukaan fysioterapiaan, joten tässä pieniä tunnelmakuvia eräästä hoitokerrasta:

Wilmaa käsiteltiin tällä kerralla pääasiassa hieromalla ja muuten manuaalisesti.

Lopuksi selän jumeihin kokeiltiin laser-hoitoa.

Dilbert ei vaan millään olisi malttanut odottaa omaa vuoroaan.

Kai se hänenkin vuoronsa lopulta tulee - ehkä on parasta tyytyä kohtaloonsa ja vaan odottaa kunnes wilman käsittely on valmis.

Dilbertin vuorolla otettiin allas käyttöön - Dilbert odottaa kovin aina vesijuoksun kanssa yhteen kuuluvaa kinkkupasteijaa.

Trillian-vauvakin opettelee altaaseen. Hänen allastreeninsä kestävät noin 10 minuuttia.

Tällä kerralla toisenlaista käsittelyä tarvinnut ja saanut Wilma oli aika kiinnostunut mitä muut altaassa tekevät.

Mielenkiintoista on, että meidän koirista parhaassa kunnossa on pikku-Senni, joka pärjää hyvin kerran kuussa tapahtuvan osteopaatin tsekkauksen kanssa. Yleensä siinäkään ei ilmene mitään poikkeavaa. Vesikävely ei olisi myöskään Trillianille mitenkään välttämätöntä, mutta olen katsonut hyväksi silloin kun muillakin on aikoja totuttaa hänet altaaseen, kun on vielä pentu ja tottuu mihin vaan. Pieni vedessä kävelytuokio tukee hiukan lihaksiston kehittymistä, joten lyhyistä vesikävelysessioista ei haittaakaan ole ja jos joskus vesikävelyä oikeasti välttämättä tarvitaan terapeuttisessa mielessä, on allas jo tuttu paikka ja siitä on positiivisia kokemuksia. Joku kerta voisimme kokeilla Sennillekin vesityöskentelyä samoin perustein kuin Trillianille. Haittaakaan siitä kun ei ole.

Viikonloppulaiskottelua

Viikonlopun kunniaksi isännän ja “hurjien koirien” laiskottelukuvia:

Autolla lenkille

Kun omat lenkkipolut on koluttu moneen kertaan, on kiva joskus ajaa koko porukan kanssa uusiin maisemiin lenkille. Tässä ollaan lähdössä Ruissaloon. hyvin vielä mahtuu kaikki autoon.

Muutama kuva Ruissalostakin

Pohdintaa työyhteisöagilitysta lauantain aamukahvin äärellä

Kahvikuppi höyryää ja keittiön pöydän äärellä on rauhallinen hetki ennen kunnon aamulenkkiä. Koirat ovat aamiaisensa saaneet ja aamupissoillaan käyneet, Trillian on jo hakutreeneissä Kallen kanssa Luolaluoressa. Ja ah, kahvia!

…On hyvä hetki aikaa reflektoida vähän itseni ja Wilman kannalta tätä viime viikkoina alkanutta uutta ryhmää, johon tulin kysytyksi jonkin sortin opettajaksi, vaikka lajissa en kovin pitkällä olekaan. Uskaltauduin suostumaan, kun kenelläkään ei ole muita tavoitteita kuin aktivoida koiriaan ja pitää hauskaa. Meillä on siis työpaikalla ihanaiset koiralliset naiset innostuneet päättämään työviikon yhteisiin agilitytreeneihin Vanton tilalla. On tässä työpaikassa hyvätkin puolensa siis

Täytyy joku kerta kuvata koirakkojakin, mutta tässä kuitenkin nyt nähtävillä halli, jossa Vantossa treenaamme.

Eilen olimme neljättä kertaa Vanton tilalla. Itse olen opastanut muita vähän alkuun ja Wilma on ollut mukana esimerkkikoirana ja muutenkin myös itse vähän aksaamassa. Wilmahan on lajia harrastanut leikkimielellä vuosia, mutta nyt agility on ollut tauolla useasta syystä – Wilma alkoi tarjoamaan radalla tanssiliikkeitä ja olisi selvästi mieluummin tanssinut, kieltäytyi hänelle kuuluvista estekorkeuksista ja kiersi esteitä aika usein. Jossakin vaiheessa aikoinaan jo alkeiskurssin (tai alkeisjatkon… en muista niin tarkasti) jälkeen koin, että ehkä siinä vaiheessa se seuraavaan ryhmään hyppy oli liian iso. Olisi tarvinnut jotakin “välivaiheryhmää”. Myöskin ryhmissä, joissa tehdään jo pitkiä ratoja ja paljon koirakkoja oma vuoro tulee niin harvoin, että suurin osa treenitunnista menee odotteluun, vaikka toki rataa odotellessa välillä joskus olikin jotakin oheistoimintaa. Myös ajoittaiset Wilman selän jumittamiset ja fysioterapeutin määräämät agility- ja ylipäätään treenitauot ovat osaltaan vaikuttaneet pois jättäytymiseen vakiryhmästä. Wilma ja minäkin ollaan kuitenkin nyt tämän työyhteisöagilityn myötä innostuttu uudelleen lajista ja nyt Wilman selkäkin vaikuttaa olevan taas hyvinkin hyvässä kunnossa, mutta lienee syytä pitäytyä matalissa estekorkeuksissa. Wilma nauttii suunnattomasti näistä matalista esteistä ja helpoista radan pätkistä, joilla saa loistaa ja vaan nauttia ja kunnolla vauhtia töppösiin. Ei tarvitse miettiä kuinka käännytään ja valssataan ja mistä milloinkin kierretään. Tässä on pääasiana ihan vaan hauskanpito ja aktivointi ja uskoisin, että Wilma arvostaa tähän ryhmään osallistumista hyvin paljon, vaikka hänen kohdallaan vielä odottelua tulee jonkunkin verran kun äiti käyttää aika paljon aikaa muiden ohjaamiseen. Kuitenkin sitten kun aletaan tekemään ratoja, Wilmalla on omat vuoronsa niin kuin muillakin. Ryhmä on kuitenkin pieni, joten radalle tullaan pääsemään useita kertoja tunnin aikana.

Eilen tehtiin vielä paljon yksittäisiä esteitä, mutta yhdistettiin jo kolmea tavallista hyppyestettä, joilla otettiin 3 esteen yli kutsuja ja vähän sivusta ohjaamista. Joku koira taisi kokeilla jo eteenlähettämistäkin 3 esteen yli kolmannen takana olevalle kupille, mitä tehdään varmaan ensi kerralla enemmän. Tästä se alkaa – se vaihe on ihana, kun voi jo alkaa vähän yhdistelemään esteitäkin – ja ihania erilaisia persoonallisia koiria! Wilman kanssa otin väleissä vähän pitempää pätkää sikin sokin.

Kiitos naiset! Mukavaa kun saatiin tällainen ryhmä pystyyn.

PS. Illalla on luvassa tutustumislenkki meille kesäkuussa viikoksi hoitoon tulevan koirakaksikon kanssa. Wilma on heidät tavannut, myös heistä pienemmän, mutta Wilman lisäksi Sennillekin iso koira on tuttu, mutta Senni lähtee tutustumaan tänä iltana ei-kenenkän maalle pikkukoiraan Wilman kanssa. Tuskin maltan odottaa – täältä tullaan Pörrö ja Tessu

Kevätsuunnitelmia -ja tavoitteita

On aika laittaa vähän omia ajatuksia ja suunnitelmia järjestykseen ja samalla kertoa vähän tulevasta kevät- ja kesäkaudesta meidän laumassa.

Täällä odotellaan kovin lumen sulamista että päästään aloittamaan jäljestys- ja ulkolajikautta. Talvi ja olkkaritreenit sai vähitellen loppua – olisi mukavaa päästä oikeasti treenailemaan omallakin pihalla. Trillian aloitellee Kallen kanssa ID-jälkeä, Wilmakin jatkaa lemmikkien jäljestämistä ja Dilbertin kanssa olisi tarkoitus aloitella ainakin verijäljen parissa, mitä Sennikin pääsee kokeilemaan ja jos pääsee alkuun, niin jatketaan omaksi ja Sennin huvitukseksi enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Sekä Sennillä että Dilbertillä verijäljen parissa on huikea 1 kerran kokemus – Dilbertillä vuosia sitten ja Sennillä viime kesänä.

Dilbertin kanssa teen varmasti jatkossa muutakin hajutyöskentelyä ja hajuerottelua, sillä tärkeintä pian 7-vuotiaalle 1,5 v. sitten leikatun polven takia kevennettyä elämää elävälle/sairaseläkkeellä olevalle kuitenkin vielä hyvinkin touhukkaalle rotikkapojalle on aktivointi ja hauskanpito polven sallimissa rajoissa – mitä vaan mikä on mukavaa ja ilman kisatavoitteita. TK2:n aikoinaan saavuttaneen ja voittaja-luokkaan valmistautuneen Dilbertin toko on vaihtunut kevyempään rally-tokoon menneen talven aikana. Polvi tuntuu kestävän sitä paremmin. Sitä tullaan harrastamaan jatkossakin sekä omalla pihalla että käymään välillä kursseilla. Tässä lajissa on pieniä haaveita kisata, mutta jos Dilbertille tulee eläinlääkärin kanssa hieman kaaviltu pitkävaikutteinen särkylääkitys jonkinasteisen vasemman takajalan keventämisen vuoksi, niin kisaamisen saa unohtaa aivan kaikissa lajeissa eikä se mitään tärkeää olekaan. Tärkeintä on, että Dilbertillä on niin hauskaa kuin sillä vaan voi olla ilman että polvea rasitetaan liikaa. Vaikka Dilbert ei varsinaisesti onnu, niin särkylääkkeellä saatettaisiin saada pieni keventäminen pois (mikäli polvessa kuitenkin on jotakin tuntemusta), jolloin liikeradoista tulisi symmetrisempiä ja se taas saattaisin vähentää lantionalueen ja rangan jumittumista, mikä on tällä hetkellä todellinen ongelma. Tällä hetkellä kuitenkin ensin katsotaan mitä vaikutusta on akupunktiolla ja nivelaineiden vaihtamisella vanhempiin.

Sennilläkään kisatavoitteita ei ole, mutta huvijäljestyksen lisäksi Senni on aloittamassa kääpiökoirayhdistyksen lauantaitottiksissa ihan näinä viikkoina. Jos se tuntuu kivalta paikalta, olen vähän ajatellut että siellä tulisimme käymään jatkossa melko säännöllisesti. Siellä varmasti voi treenata sekä leikkimielistä tottista että temppuja. Ihan perustokotokoliikkeisiin emme varmaankaan Sennin kanssa sekaannu kovin paljoa. Sennin sydäntä lähempänä ovat selvästi temput ja tanssi.

Wilma tanssii edelleen säännöllisesti viikottaisessa ympärivuotisessa vakiryhmässä lemmikkien etsimisen lisäksi. Jotakin kisatavoitteitakin olisi hyvä saada tanssin suhteen ohjelmaan, niin tulisi treenattua kotonakin ahkerammin. Wilma on edelleen monen vuoden tanssimisten ja monipuolisen liikeohjelmistonkin jälkeen niin kiinni välipalkkauksissa ja kun huomaa, ettei niitä tule, tahti hidastuu ja laiskistuu huomattavasti. Tänä talvena Wilma on tehnyt comebackin agilityn pariin, kun päätimme työporukan koirallisten naisten kanssa pistää pystyy agiltyn omatoimitreeniporukan. Wilma nauttii täysin siemauksin matalista esteistä ja helpoista radoista, mitä on tähän asti tehnyt. Ihanaa tehdä agilitya vain nauttimismielessä ja omatoimisesti. Kun estekorkeudet ovat matalat, Wilma kiitää tuulen lailla ja tosiaan nauttii olostaan. Wilmakin on sitten tammikuussa täyttänyt jo 7-vuotta. Terveys on hyvä – allergiat ja korvatulehdukset ovat nyt olleet hyvin kurissa. Sen sijaan niska ja selkä jumittavat välillä sen verran, että fysioterapeutit ovat Wilman – niin kuin Dilbertinkin – parhaita ystäviä ja  treeneihin tulee välillä taukoja kun jumeja avataan ja odotellaan toipumista. Juuri nyt tuntuu olevan taas hyvä. “Lihashuoltokerho” on kuitenkin meillä näiden jo hieman kypsempään ikään päässeiden herran ja rouvan kohdalla kova sana ja melkeinpä joka viikko on jotakin. Jos kenelläkään ei ole fysioterapiaa tai vesijuoksua, niin sitten on osteopaatin aika tai Dilbertin akupunktio.

Trillian on meillä tällä hetkellä eniten työllistetty koira. Hänellä riittää sitä energiaa vaikka kolmelle koiralle. Trillian käy Kallen kanssa 2 kertaa viikossa hakutreeneissä (maasto-, raunio- tai rakennusetsintää) ympäri vuoden, keväällä pitäisi alkaa ID-jälkitreenit. Minun kanssani Trillian treenaa tottista, tanssia ja tällä hetkellä myös DOBOa kaikkia sekä kurssinpätkillä milloin missäkin ja kotona. Niille jotka eivät vielä DOBOon ole tutustuneet kerrottakoon, että dobo on uusi sekä koiraa, että ohjaajaa aktivoiva ison soikean jumppapallon kanssa harrastettava laji. 1/3 liikkeistä on koiralle, 1/3 ohjaajalle ja 1/3 yhteisiä. Näyttelyesiintymistäkin ollaan kevään mittaan treenattu 6 kertaa kokoontuneella kurssilla ja toukokuussa on ensimmäiset viralliset näyttelyt. Tällä rintamalla edetään avoimin mielin – en koe olevani yhtään näyttelyihminen. Mutta silti sydäntä lämmitti, kun juuri viime viikonloppuna Trillian oli Match Shown:n 115 koiran joukossa “Best in Show”. …ehkä se Trillianille alunperin kaavailtu viestiharrastus nyt vaan saa jäädä, kun viestiparia ei oikein lähipiiristä löydy ja onhan tuossa noita harrastuksia – oman ajankäytön kannalta liikaakin kun mukaan tulee kesäkaudeksi vielä viikottaiset paimennukset. Sitä olen aina halunnut kokeilla mutta ikinä aikaisemmin minulla ei ole ollut paimenkoiraa. Nyt kun on, tämä tilaisuus pitää hyödyntää. Sitä paitsi alunperin kun haaveilin viestiharrastuksesta, en tiennyt hurahtavani paimennukseen, mikä on sitä paitsi myös Trillianille erinomaisen mieluisaa. Kovin monen harrastuksen rinnakkain harrastamisessa on se huono puoli, että missään harrastuksessa ei pääse kovin nopeasti eteenpäin, kun aika jakautuu niin monelle rintamalle ja varsinkin nuoren koiran pitää saada välillä pitää lepopäiviäkin. Itsellänikin innostus menee onneksi sykleissä. Välillä joku laji on pinnalla ja silloin sitä tulee treenattua enemmän ja muu jää vähämmälle. Sitä paitsi mielestäni varsinkin nuoren koiran kanssa on mukavampaa harrastaa vähän kevyemmin, mutta monipuolisesti ja etsiä sitä koiran “ominta omaa” juttua josta se itsekin innostuu – vähän sama kuin minua ärsyttää suunnattomasti alakouluikäisten erikoistuminen vain jalkapalloon tai vain jääkiekkoon ja treenejä on sitten heti neljä kertaa viikossa ja ei enää jää aikaa tutustua muihin harrastuksiin, joista joku saattaisi loppupeleissä sopia lapselle paljon paremmin kuin vanhempien valitsema jalkapallo. Katsotaan siis rauhassa missä trillian on hyvä ja mistä tulee pelastuskoiratoiminnan lisäksi Trillianin ykkösjuttu. Kisatavoitteita Trillianilla ei vielä tälle keväälle ole muutamaa näyttelyä lukuun ottamatta. Katsotaan oltaisiinko syksyksi valmiita kokeilemaan esim. tokon alokasluokkaa. Tanssissa ollaan oltu yksissä epiksissä pentuluokassa kokeilemassa ja nyt ollaan menossa toisiin.

Yritän jatkossa nyt taas keskittyä enemmän kirjoittamaan siitäkin mitä ollaan kulloinkin puuhailtu. Viime aikoina päivitykset ovat olleet pääasiassa valokuvia, joskin nekin kyllä ovat mukavia enkä aijo niitä unohtaa jatkossakaan.

Hyvää keväänodotusta ja kevättalvea ja aktiivista koirakesää kaikille blogimme lukijoille!

Akupunktiolla selkä rennoksi?

Dilbert on käynyt nyt pari kertaa viikon välein eläinlääkäri Iris Rastaan luona Kaarinan eläinlääkäriasemalla akupunktiossa. Eilen olimme toista kertaa – ensi viikolle on vielä varattu aika ja sitten pidämme jonkun viikon tauon ja katsomme mitä Dilbertin hyötyi tästä. Harkitsemme jatkoa sitten sen jälkeen. Koirilla yleisimmin akupunktiolla hoidettavia sairauksia ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet kuten nivelrikkomuutokset, lonkkaviat ja lihasjäykkyydet sekä näihin liittyvien kiputilojen lieventäminen ja Dilbertin kohdalla toivomme akupunktion auttavan selän ja rangan jumitusten ennaltaehkäisyyn ja hoitamiseen. Siinä mielessä olemme toiveikkaita, että ennen Dilbertin polven leikkaamista Dilbertille kokeiltiin kivunlievitykseksi 3 kerran akupunktiohoi toa ja sen seurauksena Dilbertin selkä oli hyvin pehmeä ja lihakset rentoja. Nyt toivomme samaa vaikutusta. Ristisideleikkauksessa muutettiin Dilbertin polven kulmausta, joka puolestaan on aiheuttanut menneenä talvena jumituksia varsinkin alaselässä, koska kaikki jännitteet kohdistuvat nyt epäsymmetrisesti lantion seutuun heijastellen sieltä koko rankaan. Osteopaatin käsittely kerran kuussa ei oikein tunnu olevan riittävä tukitoimi – ainakaan talvisin kun on kylmä – joten katsotaan saataisiinko siinä välillä annettavasta akupunktiosta mitään apua.

On jotenkin liikuttavaa katsoa kuinka iloinen Dilbert on aina kaikkien lääkäreiden, fysioterapeuttien, osteopaattien ja muiden käsittelyssä. Tästä “lihashuoltokerhosta” on tullut niin säännööllistä – ja ilmeisesti koko Dilbertin loppuiän jatkuvaa – toimintaa jo, että on äärimmäisen hyvä kun Dilbert suhtautuu noihin hoitoihin niin innokkaasti. Välillä tuntuu että fysioterapiaan pääseminen on viikon kohokohta kun Dilbert pääsee ahdistelemaan rakkaan fysioterapeutin seinää vasten ja nuolemaan naaman ja saa omistaa hänen huomionsa kokonaisen tunnin. Missä muut vastaavassa tilanteessa jo vähintäänkin olisivat kaiken kopeloinnin ja ronkkimisen jälkeen varuillaan, jos ei suorastaan pieniä pörriäisiä, Dilbert vaan heiluttaa häntää ja nuoleen naamaa. Symppis <3 …ja parin akupunktiokerran jälkeen näyttää siltä että takajalkojen liikeradat ovat vähän pidentyneet ja askeleet näyttävät rennommalta vaikka toisessa polvessa Dilbertin seisahtaessa näkyykin pientä kevennystä usein. Selkään apukuntiosta vaikuttaa siis taas olevan jotakin apua, ennemminkin kysymys on siitä kuinka kauan nämä hoidot kantavat kerrallaan. Onneksi tulee kesä – viime kesä oli lämmön vuoksi niin hyvä kaikin puolin. Voi kun voisi muuttaa Floridaan Dilbertin kanssa!

Senni esimerkkikoirana koirankäsittelyillassa

Kun Senni tuli meille, hänen kyntensä oli aina leikattu nukutuksessa. Meitä ennen Sennin kanssa tällä saralla erinomaista työtä oli tehnyt Koirakoulu Oivalluksen Johanna, ja kynsien leikkaus sujui mallikkaasti meillä kotona heti alusta asti. Yhtenä iiltana Johanna pyysi Senniä esimerkkikoiraksi eläinhoitolan vapaaehtoisten iltaan, jossa aiheena oli koiran käsittely – mm. se kynsienlaikkuun opettaminen. Muutaman minuutin tutustumisen jälkeen Senni kierteli putsaamassa ihmisten neniä ja hakemassa rapsutuksia. Mun reipas pieni tipsu.

Aurinkoisia terveisiä isojen tyttöjen lenkiltä

Ihanan aurinkoinen päivä menneellä viikolla. Tunnelmia siitä kuvan muodossa terveisinä “isojen tyttöjen” lenkiltä:

Joko pian on kevät?

Täällä kevättä odotetaan monestakin syystä. Itse odotan hyvin malttamattomana oman pihan vapautumista lumesta treenimielessä. Ihanaa päästä taas hyödyntämään omaa pihaa treeneissä. Dilbertin kannalta parasta keväässä on lämpö. Selkä ehkä on paremmassa kunnossa. Ja nyt kun oma piha on kuraa täynnä ja muuten peililiukaus, pihalla ei enää juuri leikitä vapaasti liukastumisriskin minimoimiseksi. Tällä kurakelillä ei myöskään tee mieli päästää vähän väliä neljää koiraa leikkimään ja pikkupissoille pihalle, kun joka kerta on 12 tassua kuivattavana kun tulevat sisään. Ulkoiluja on pakko vähän keskittää varoa niitä alueita, joissa on jäätä.

Olen tänään päivittänyt oikein urakalla blogia ja huomasin että viimeisimmät leikkikuvat noin viikon takaa ovat vielä päivittämättä blogiin. Jokohan nämä pian olisivat viimeiset lumileikkikuvat tältä talvelta? Ainakin viikossa on tapahtunut ihan hurja muutos. Piha ei näytä enää ollenkaan tältä, vaan on täynnä harmaata loskaa. Eniron 10 päivän sääennusteen mukaan päivälämpötilat pysyttelevät +3 asteen hujakoilla jatkossakin, vaikka yöllä käydäänkin vielä pakkasella. Älä tule, takatalvi, enää!

Ulkoleikkejä taas….

Ihana Dilbert!

Tämä on ehkä sympaattisin kuva, mitä Dilbertistä on koskaan otettu – pipo päässä lumisen peltolenkin jälkeen mummolan olkkarissa. Ihana Dilbert!

 

Terveisiä maalta!

Tuuloksen lauma käväisi talvilomalla kääntymässä Pohjanmaalla, mistä nämä lumiset kuvaterveiset. Täällä kotona lumi on jo likaista ja sulamassa. Lämpötilat ovat olleet jo viikon verran päivisin plussan puolella ja pakkasta on ollut vain öisin. Mummolassa saimme kuitenkin vielä hetken nauttia kunnon aurinkoisista pakkaslumipäivistä. Lunta oli pellolla niin paljon että varsinkin pikku-Sennin oli vaikeaa kävellä ja neiti pääsikin syliin tuon tuosta. Selvisimme kuitenkin perinteisestä peltolenkistä kunnialla. Silti vaikka lumilenkitkin ovat kivoja, odotamme jo niin kovin kevättä. Kevät, tule pian!

 

 

 

 

Senni saunoo kissojen kanssa

Marvinin kotiutuminen on edennyt niin hyvin, että nyt istutaan jo Senninkin kanssa saunan lauteille. Cool

Päiväpromenaadi

Muutama kuva Trillianin ja Dilbertin päiväkävelyltä, jonka aikana pistäydyimme tyhjässä koirapuistossa nuuskuttamassa. Wilma ja Senni ulkoilivat samaan aikaan Simon ja Samun kanssa jossakin muualla.

Loput kuvat saa isommiksi niitä klikkaamalla:

Doboilua ja vesiterapiaa

Dilbertin vesiterapian lomassa olimme Trillianin kanssa Nina-fyssärin luona opiskelemassa Dobo-pallon kanssa treenaamista. Pallotreeni parantaa varmasti koordinaatiota, mistä on ihan pelkkää hyötyä. Huisin hauskaa. Meidän koirat haluavat oman Dobon!

Lopuksi Trilliankin pääsi kokeilemaan vesikävelyä. Allasaikaa kokonaista 10 minuuttia ja vesi oli aika ällöttävää!Enmmän kuin epäluuloinen…

Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Wilma on aina ollut kovin herkkä ja reagoi ympärillä vallitsevaan mielentilaan. Wilma elää täydellisesti sopusoinnussa ikiaikaisen neuvon kanssa: “Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa” (löytyy muuten Raamatusta…). Keskiviikkoaamuna perheemme 15-vuotias kissavanhus Valtteri nukkui pois. Suru oli ja on suuri ja niin oli Wilmankin suru totisesti – miksi kaikki ympärillä itkevät? Eihän tuollaista pieni koira voi ymmärtää saati sitten kestää. Päivän polttava kysymys oli kovin muumihenkinen: “Kuka lohduttaisi Nyytiä (Wilmaa)?” Wilma oli koko päivän masentunut ja urheasti vahti itkuunsa nukahtaneen Samun unta tuntikausia.

Koiralauma menetti johtajakissansa. Mitä tästä nyt tulee?

Tässä yhteydessä lienee paikallaa tehdä kamala protokollavirhe ja julkaista kissan kuva koirablogissa.  Hyvää matkaa kunnioitettu ja rakas Valtteri. T: Dilbert, Wilma, Senni ja Trillian

Valtterin In memoriam-kirjoitus ilmestyy aikanaan Kissakoplan blogiin.

Trillian loves Marvin…

Joulun aikoihin laumamme kasvoi uudella perheenjäsenellä, kun koditon kulkukissa “Marvin” muutti osaksi laumaamme.

Trillian rakastaa kissoja….

Trillian ensimmäistä kertaa paimentamassa nautoja

Tätä päivää oli odotettu kaan ja hartaasti – pienen karjiksen ensimmäinen kerta paimentamassa nautoja. Päivä järjestettiin tutun paimennusopettajan toimesta Kemiön saarella Brusabyn tilalla. Kaikki meni hyvin – Trillian oli jopa vähän liian innokkaasti hampaineen vasikoiden kintereitä näykkimässä, joten aivan ensimmäiseksi tytölle piti opettaa että kintereille näykkiminen ei ole missään muodossa sallittua. Takuulla ei jää viimeiseksi nautapaimennuskokeiluksi. Päivä oli tosi hauska ja voisimme uusia sen milloin vaan. Toinen paimennus tehtiin kahdelle härälle, joita kohtaan Trillianilla oli hieman kunnioitustakin, mutta silti sain olla tarkkana, ettei Trillian pääse metriä lähemmäksi härän sorkkien taakse.

Kuvat saa klikattua suuremmiksi:

Lumileikkejä pakkasessa

 

Joulu joulu tullut on…

Ihana joulu, kaikki hiljenee viettämään Suuren Sankarin synnyinjuhlaa. Myös eläinväki ottaa rennosti ja huilii ja lepää vuoden treeneistä. Lumesta ei tänä vuonna ole tietoakaan, joten joululenkit on tänä vuonna lumettomilla teillä pelloilla kulkusten helistessä koirien kaulassa. Nyt sulatellaan kinkkua ja kohta on lahjavalvojaisten aika. Toivotamme kaikille hyvää, rauhallista ja virkistävää joulun aikaa.

Tässä vielä muutamia kuvia joulutervehdykseksi meiltä – kuvat aukevat isompina niitä klikkaamalla:

Wilma toipuu…

Wilma on toipunut hyvin, mutta osteopaatin ja fysioterapeutin mielestä vielä tosi jumissa. Vasen puoli oli ensimmäisellä käynnillä kipukohtauksen jälkeen “yhtä kramppia”. Välilevypullistuman mahdollisuus ei ole edelleenkään pois suljettu ja saattaa olla että joudumme joka tapauksessa magneettikuvaamaan selän ja niskan alueen. Mutta nyt katsotaan ensin mitä fysioterapialla saadaan aikaan. Jumittaminen saattaa myös johtua siitä, että Wilma muistaa kivun ja siksi koko ajan varoo, vaikka ei oikeasti enää sattuisikaan. Katellaan siis vähän aikaa. Sairaomalla ainakin joulun jälkeen jonnekin tammikuun puolen välin tienoille kaikista harrastuksista ja koiraleikeistä.

Voihan Wilma…

Tuulosten aamu 7.12. – kello on on 8.30. Äiti Hanne on lähdössä töihin ovella ja huutelee heipat koirille, isä Kalle on jo Salossa ja lapset Simo ja Samu koulussa. Käsi jo oven kahvalla Hanne havahtuu ulvahdukseen olohuoneesta ja palaa tarkistamaan tilanteen. Kaikki ok muilla, mutta Wilma vaappuu vinossa vaivalloisesti kuistia kohti vapisten, täristen, huulian nuoleskellen, kuolaten, läähättäen ja selvästi kivuliaana. Wilma roikottaa päätä maassa, nenä viistää lattiaa, oikeasti. Ajoittain se menee ihan ruttuun, kun Wilma tukeutuu nenällään lattiaan. Wilma ei ole ikinä ollut tuollainen. Huoli iskee. Nopeassa tilannekatsauksessa käy ilmi, että päätä ei saa nostaa, muuten tulee ulvahdus. Mihinkään ei oikein saa koskea, muuten tulee ulvahdus. Asennon vaihdokset, liikkeellelähdöt, kosketukset ovat kaikki lähes mahdottomia. Tuska on valtava, pupillit suurentuneet, Wilma takertuu: “Älä lähde, älä jätä yksin, älä mene.” Tämä on käsittämätöntä, kun Wilma oli eilen illalla ja tänä aamuna täysin normaali lenkillä ja söi lenkin jälkeen vain puolta tuntia aikaisemmin aamiaista hyvällä ruokahalulla. Mitä tapahtui klo 8 ja klo 8.30 välillä?

Seuraavaksi panikoi Hanne. Töissä tosi tärkeä päivä töissä, piispankokouksen valmistelukokous, jossa olisi pitänyt olla, eikä esimiestä saa kiinni. Kalle on jo Salossa, pojat koulussa. Heistä ei nyt muutenkaan olisi paljoa apua tässä tilanteessa. eläinlääkäriasema ei sulje oireiden perusteella pois myöskään myrkytystä ja suosittelee, ettei koiraa jätetä nyt ainakaan ihan yksin. Myrkytystapauksia on lähistöllä ollut 5 kappaletta lähiaikaikoina, ovat huhut kertoneet. Hätäisiä viestejä lähtee työkavereille – ja sille esimiehelle. Toivottavasti ymmärtää. Kaikki, joilla ei ole koiraa, eivät ymmärrä. Wilman yksin jättäminen tuossa tilassa olisi ollut heitteillejättö. Tässä ei ollut vaihtoehtoja. Anteeksi vain, piispan asessorit, mutta Wilma menee teidän edellenne!

Matkalla Wilma ei salli yli 30 km tunnissa nopeutta valittamatta. Perillä lääkärillä Wilma hyperventiloi ja tärisee. Pahimmat kivut löytyvät niskannalueelta. Onneksi verikokeissa valkosolut eivät ole koholla, mikä sulkeen pois aivokalvontulehduksen. Jäljelle jää hermopinne ja voimakas hermokipu, joko lihaskrampin tai välilevypullistuman aiheuttama. Wilma saa opiaatteja lihakseen ja Tramalia ja Sirdaludia kotiin. Lääkärin omalla koiralla Sirdalud oli alkanut vaikuttamaan tunnissa, joten olin toiveikas. Ei, Wilma oli kovin kipeä vielä myöhään illalla, joten hän saa molempia lääkkeitä lisää. Aamulla päänkääntelyt saivat aikaa vingahduksia, joten lisää lääkkeitä ja lääkäri saa puhelun ja suosittelee seuraavaksi aamuksi magneettiröntgeniä Helsinkiin. Iltapäiväksi sovitaan röntgen Raisioon. Nyt myös Neurantin-lääkettä hermosärkyyn sekä Rimadyliä. Äippä lähtee muutamaski tunniksi töihin ja kun palaa iltapäivällä hakemaan wilmaa röntgeniin, vastassa on iloisesti häntää heiluttava Wilma. Huhu huu…

Painajaisen akuuttivaihe ohi. Kiitollinen.

Vihdoinkin seinällä

Talven kynnyksellä syksyn viimeisinä päivinä sain vihdoinkin nämä syyskuvat olkkarin seinälle.

Itsenäisyyspäivä, ensilumi ja yö Kakolassa

Itsenäisyyspäivä ja ensilumi. Eilen illalla Dilbert, Simo ja Kalle lähtivät Varsinais-Suomen Pelastuskoirien järjestämään valtakunnalliseen itsenäisuuspäivän vastaanottoon, joka kesti koko yön aamukuuteen saakka. Tapahtuma järjestettiin Kakolassa, entisessä vankilassa, mikä tarjosi pelastuskoirille vaihtelevan ja haasteellisen toimintaympäristön. Hienoa, että Dilbert pääsi pitkästä aikaa pelastuskoirahommiin ja hyvinhän se jalka oli siellä kestänyt. Varmuuden vuoksi troppasin hänet Rimadylillä etukäteen. Hyvin myös muistuivat taidot mieleen pojalla vaikka nyt tulee kuluneeksi 2 vuotta siitä, kun Dilbert on jäänyt sairaslomalle alalta. Harmi, ettei Dilbertin terveys salli tätä hommaa enää. Dilbert on jo ihan innoissaan jo siitä kun näkee työliivinsä otettavan esille. Tapahtumasta on uutisoinut useampi taho. Turun sanomien artikkeli löytyy täältä otsikolla “Haukku pelasti Kakolan sokkeloissa”. Aiheeseen ja lehtijuttuun liittyvä video on katsottavissa kuvasta klikkaamalla:

Myös YLE uutisoi yöllistä harjoitusta nettisivuillaan täällä. Kalle saa huutia siitä ettei ottanut Dilbertistä ollenkaan kuvia Kakolassa!

Ennen kuin vein Dilbertin Kakolaan käytiin Dilbertin ja Trillianin kanssa lenkillä ja tavattiin melkein naapuriin muuttanut 10-viikkoinen Morris-nöffi. Maailman rauhallisin karhunpentu! Trillian taisi myös luulla karhuksi. Kesti ainakin kokonaista 5 minuuttia ennen kuin Trillian uskaltautui leikkimään otuksen kanssa, joka oli vähintäänkin 12 kertaa karvaisempi kuin hän itse. Seisoskeltiin siinä sitten niin kauan että Trillian selvitti itselleen Morriksen olevan koira. Omistaja vaikutti mukavalta ja puhuttiin leikki- ja lenkkitreffeistä tulevaisuudessa. On se kummaa kun kehenkään ei tutustu kun ei ole koiraa ja heti kun jonnekin tulee koira, niin voi tutustua.

Wilma lähti mukaan viemään Dilberttiä Kakolaan ja paluumatkalla käytiin Wilman kanssa katsastamassa kävelykadun jouluvalot ja nuuskuttamassa jokiranta.

Matkalla kotiin sitä alkoi tulla! Ensin rakeita, sitten vähitellen se muuttui lumeksi. Otin tytöt ulos ihailemaan isoja taivaalta leijailevia lumihiutaleita. Trillian oli ihan hulluna uuteen valkoiseen lumeen ja kiepsahteli ja säntäili märkien kuonolle takertuvien pumpulipallojen kanssa. Pihakuusessa loistavat jouluvalotkin kiinnostivat sen verran, että täytyi ikuistaa. Sain kuin sainkin kaikki tytöt poseeraamaan kuusen edessä. Tuli otettua tämän vuoden ensimmäiset “joulukuvat”.

Tämä lumi oli myös Sennin ensimmäinen meillä ollessaan. Kun Senni tuli meille keväällä, lumi oli jo sulanut. Sen verran pikkuiselle puujakkaralle satanut lumi tuntui häiritsevän, että Senni ei ollutkaan ihan helppo saada istumaan alas poseeraamaan valokuvaa varten. Muuten lumesta ei ollut harmia. Kuvauksian jälkeen tehtiin kaikkien tyttöjen kanssa vielä lenkki naapurustossa ja Senni oli lumella ihan luonteva.

Tämä kuva Trillianista joulukuusen edessä on oma suosikkini. “Mitäs tuolla tapahtuu?”

Tyttöjen iltalenkin jälkeen treenattiin kaikkien tyttöjen kanssa vuorotellen tokon alokasluokan hyppyä yhdellä laudalla. Wilma osaa kokonaan, mutta Senni ja Trillian vasta harjoittelevat. Trillianilla on ihan hilkulla hyppääkö käskystä itsenäisesti toiselle puolelle. Senni pitää vielä houkutella hyppäämään namun perässä.

Kalle, Simo ja Dilbert saapuivat aamulla klo 6.30 kotiin intoa puhkuen. Kaikesta päätellen oli hyvä yö ollut. Miehet ovat nukkuneet tänään koko päivän.

Sennillä on nousemassa valeraskaus. Näkyy jo turvonneissa nisissä, lisääntyvässä kireydessä ja ruokahalussa. Niitä “joulupentuja” tässä odotellessa… Mitähän vinkuleluja Senni adoptoi tällä kerralla. Sennillä on myös aloitettu nyt perjantaina allergian siedätyshoito. Ensimmäisten kahden annoksen laittamista Senni ei ole edes huomannut eikä niistä kyllä sen puoleen mitään reaktioitakaan ole tullut. Toivotaan että jatkuu yhtä hyvin. Joka tapauksessa jos tämä nyt menee suunnitellusti, niin ensi kesän pitäisi olla helpompi.

Wilma leikkii myös!

Jos Trillian pääsi tänään leikkitreffeille, niin niin teki Wilmakin – ja hyvässä seurassa. VSPK:n koiria ja Wilma irrottelemassa raunioradan läheisyydessä pellolla. Tässä muutama kuva leikeistä ja loput voi klikata isommaksi postauksen lopussa olevasta galleriasta.

Uusi ystävä

Voi ihanuutta, mikä mahtava aamupäivä Trillianilla oli. Aamulla Trillian suuntasi raunioille pelastuskoiratreeneihin Kallen kanssa – siellä oli mennyt tapansa mukaan oikein kivasti. Tapasimme rauniotreenien jälkeen ensimmäisen kerran vain 3 viikkoa Trilliania vanhemman Elli-karjiksen kanssa leikin merkeissä. Sää oli parhain moneen viikkoon ja juuri sen hetken paistoi auronko lähes pilvettömältä taivaalta. Iltapäivällä kotiin tultuamme alkoi jo pilvistymään ja nyt sataa. Tässä kuvia tyttöjen leikkihetkestä:

Nämä ja 50 muuta kuvaa Trillianin ja Ellin tämän aamuisesta leikkihetkestä ovat nähtävillä  Trillianin Picasa-albumissa ja alla olevassa kuvagalleriassa – pikkukuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Syksyn tilannekatsaus

Hei blogi, ei en ole unohtanut sinua, vaikka nyt onkin ollut pieni tauko päivityksissä. Vilkkaat syysviikot kaikilla tahoilla ovat vieneet vaan niin mennessään. Kiirettä töissä ja kotona ja koirien kanssa ja pihan siivouksen kanssa ja miljoona asiaa tehtävänä. Nyt vähän kuitenkin yhteenvetoa menneistä viikoista jatämän hetkisestä tilanteesta.

Sennin juoksu on nyt loppunut jo pari viikkoa sitten – onneksi. Tärppipäivinä oli vähän kiihkeää tämän nuoren parin välillä, niin Senni ja Dilbert olivat kovin rakastuneita. Nyt odotellaan vaan sitten sitä valeraskautta ja “joulupentuja”. Arkitottelevaisuus on loppunut. Nyt pitäisi keksiä jotakin muuta tilalle. Olen alustavasti kysellyt kääpiökoirayhdistyksen treeneistä oliskohan niissä mitään meille sopivaa. Ehkä käymme Sennin kanssa tsekkaamassa sen paikan. Kotona tehdään aina joskus temppuja, mutta täytyy päästä ihmistenkin ilmoille.

Sennin siedätyshoito huonepölyjä, varastopunkkeja ja heiniä vastaan aloitetaan tulevana perjantaina.

Wilmalla oli lokakuussa aikamoinen varvasvälitulehdus, joten hän on oli siinä vaiheessa pari viikkoa poissa treeneistä. Nyt kaikki on taas kunnossa ja ensimmäiset etsintätreenit sen jälkeen takana jo muutama viikko sitten. Ekasairasloman jälkeinen jälki oli Dino-tanskandoggin tekemä ja se ajettiin loistavasti. Maasto oli kukkulalla kasvavaa melko avointa ruohomaastoa. Sää oli pilvinen, hieman kostea, mutta ei tuullut, joten tämä oli varmasti melko hyvä sää Wilmalle jäljestää. Toinen jälki oli Tapio-dreeverin tekemä.Sse kulki hiekkakentän poikki, jossa oli myös häiriöjälkiä. Wilma oli siinä hieman hämillään alussa, mutta löysi Tapion, kunhan pääsi alkuun. Hyvät treenit. Toivottavasti syksyä riittää vielä ennen lumien tuloa. Tosin taidetaan me lumessakin treenata.

Tanssi kuuluu edelleen ohjelmaan. Pakko olisi nyt alkaa satsaamaan vaikeampiin liikeisiin. Ne on helppo ohittaa ja keskittyä vain niihin helpompiin ja pitää hauskaa.

Trillian on käynyt nyt perjantaisin säännöllisesti hakuryhmässä ja lokakuun loppupuolella alkoivat myös rauniotreenit. Tyttö työskentelee todella hyvin, rohkeasti ja motivoituneesti ikäisekseen sekä hakumetsässä että raunioilla. Tässä muutama kuva Trillianin rauniotyöskentelystä:

Kalle mainitsi tässä yhtenä päivänä ensimmäistä kertaa “pelastusjäljen” aloittamisen Trillianin kanssa. Olin jossakin vaiheessa kuvitellut nappaavani jäljestyksen omaksi lajikseni, mutta jos Kalle tosiaan on aloittamassa sitä Trillianin kanssa, niin mielellään niin. Olisiko se meidän maastolajimme sittenkin viesti… Simoa yritin houkutella viestiparikseni jo kesällä, mutta ei oikein herättänyt vastakaikua…. Vai pitäisikö vaan jättää kaikki maastohommat Kallelle ja itse keskittyä tokoon, tanssiin ja mahdollisesti agilityyn sitten aikanaan – ai niin ja tietysti siihen paimennukseen edes pienimuotoisesti.

Toko on alkanut myös oikein mukavasti. Seuraamisen käännöksetkin alkavat sujua ja pysyä tiiviinä, paikallaan makuuseen ja paikallaan istumiseen rakennetaan nyt kestoa ja niiden lisäksi työnalla ovat eteen luokse tuleminen ja jäävät liikkeet. Toko-hyppyä on vähän esitelty Trillianille myös.

Lelupalkkauskurssilla ollaan nähty edistystä ja kehittymistä erityisesti kanavoinnissa, mikä oli alkusyksystä vielä melko heikkoa, mutta nyt loppusyksystä on mennyt aimo harppauksin eteenpäin. Juuri nyt tosin pidän pientä taukoa leikityksistä, sillä trillianin hampaat vaihtuvat juuri kovaa kyytiä enkä uskalla silloin revitellä kunnolla. Etuhampaat ovat vaihtuneet sekä ylhäällä että alhaalla. Poskihampaita odotellaan. Viime perjantaina käytiin lelupalkkauskurssin kanssa treenaamassa Bauhausissa. Kiitos kuvasta, Joanna!

Myös paimennuksessa oli 3 viikon tauon aikana tapahtunut iso kehitys ja nyt voisi oikeastaan sanoa että Trillian on syttynyt lampaille. 19.11. vietimme päivän 6 koiran kanssa Kaisa Hilskan opissa ja tilanne näytti niin hyvältä, että nyt voi hyvin mielin jäädä talvitauolle siitä lajista. Keväällä jatketaan. Kiitos Joannalle myös näistä seuraavista paimennuskuvista:

Dilbert aloitti pari viikkoa sitten Flyballin tutustumiskurssilla. Tehdään sen verran, mitä Dilbertin jalka kestää. Tutustumiskurssilla ei onneksi vielä tehdä kovin kuormittavia juttuja, joten sen verran voidaan lajiin tutustua mielen virkistykseksi. Dilbertiltä leikattiin muutama viikkoa sitten 4 pientä rasvapattia iholta. Patologin mukaan hyvänlaatuisia kaikki.

Kallella oli ollut puhetta hakuryhmässä että voisi joskus ottaa Dilberttiäkin sinne vaikka Dilbert ei tositoimiin lähdekään. Itsenäisyyspäivänä Dilbert pääsee mukaan koko yön kestävään etsintätapahtumaan Kallen kanssa. Mahtaa poika odottaa sitä.

Syksy on ollut ihanan lämmin ja saa mun puolesta jatkua lämpimänä vaikka koko talven. Lunta en kaipaa yhtään. Jos dilbertiltä kysytään, niin ei kaipaa hänkään. Dilbertin jalkahan on aina paremmassa kunnossa kun ei ole kovaa pakkasta. Pakkasella paikat menevät niin helposti jumiin. Joulun pyhiksi voisi kunta vähän ripauttaa ja mun puolesta sulaa sen jälkeen pois.

Vielä löytyi joitakin julkaisemattomia syksyisiä kuvia ulkoa ja sisältä viimeisten viikkojan ajalta, joten julkaistaanpa ne nyt vielä tässä kootusti:

Kun kaikki lehdet ovat pudonneet puista, seuraavaksi talveakin inhoavan valokuvaajan mieli alkaa jo vaeltaa kohti lumisia talvikuvia. Saas nähdä tuleeko niitä ennen kuin helmikuussa!

Tottistelemassa ja poseeraamassa Kupittaan puistossa

Aurinkoinen päivä. Wilma toipuu kotona varvasvälitulehduksesta, eikä ollut puistoilukunnossa oikein ja Dilbert toipuu eilisestä rasvapattien poistosta. Trillian lähti viettämään päivää Kupittaan puistoon tottistelun merkeissä välillä aurinkoista syyspäivää puistonpenkeillä paistatellen.

Trillian katseli kiinnostuneena puistonpenkin vieressä kasvavan puun oksilla kiipeileviä oravia:

…ja lintuja:

Lintulammelta käveltiin Veritas stadionille, missä oli meneillään jalkapallo-ottelu. Tottistelua jatkettiin huutavan, laulavan ja taputtavan jalkkisfanilauman häiriköidessä taustalla. Tehtiin sivulletuloja, pieniä seuraamispätkiä ja maahanmenoja. Trillian ei ottanut häiriötä äänistä millään tavalla ja teki liikkeitä oikeastaan ihan yhtä hyvin kuin omassa keittiössä, mutta Trilliania siinä vieressä ystävällisesti katseleva mieshenkilö sen sijaan oli aika hyvä häiriö. Trillian suhtautuu kaikkiin ihmisiin samoin kuin Dilbert on aina suhtautunut – PAKKO päästä moikkaamaan. Trillian kuitenkin tyytyy erinomaisesti myös siihen että tulee käskystä viereeni istumaan ja saa siitä palkan. Tänään vapautin moikkaamaan miestä sen jälkeen. Sitten matka jatkui puistonpenkkiposeerauksen kautta patsaspuistoon:

Kotiin tullessa treenattiin autosta poistumista. Kuinka stressaavaa, että ei saa hypätä kuin luvan kanssa – pakko haukotella leveästi:

Toipilaita

Täytyy vielä hieman päivittää muun lauman tilannetta: Wilma on siis aristanut viime päivinä takatassujaan ja eilen saatiin lääkkeet (antibioottia suun kautta ja Vetrimil-rasvaa paikallisesti) varvasvälitulehdukseen. Syksyn on kovin otollista aikaa tälle, sillä tassut kastuvat joka lenkillä ja kestää ennen kuin varpaiden välissä kasvavat karvat ovat taas kuivat. Sitten onkin jo uuden ulkoilun aika. Toivottavasti antibiootit purevat. Huominen tanssi jää tulehduksen vuoksi väliin.

Dilbertkään ei ole huomenna vielä tanssikunnossa, sillä Dilbertkin on toipilas. Perjantaina poistettiin 4 pientä rasvapattia Vettorissa. Yksi reiden takaosasta, 2 kyljestä ja 1 silmän luomesta. Syy poistolle oli että toinen kyljissä iät ja ajat olleista pateista alkoi ärtymään. Ohutneulanäytteen mukaan siinä ei ollut pahanlaatuisia soluja, mutta lääkäri suositteli poistoa, sillä sen jälkeen kun patit alkavat tulehtumaan, ne altistuvat pahanlaatuisille muutoksille. Hyvä siis ottaa pois nyt kun ovat vielä vain hyvänlaatuisia rasvapatteja.

Sennilläkin tanssi jää väliin, sillä neiti aloitti tällä viikolla juoksut ja juoksuisena ei koirakoulun halliin ole asiaa. Näin ollen ainoa, joka voi lähteä huomisiin treeneihin on Pikku-Trillian.

Taas puutarhakuvia – alkaa olla yksipuolista!

Ja niin siinä sitten kävi että taas otettiin ruskakuvia puutarhassa. Alkaa olla yksipuoliset kuvauskohteet. Alla olevaa ryhmäkuvaa otettiin hetki, että saatiin kaikki kaverit paikoilleen.

Pentukurssin ja pentupaimennuksen viimeiset kerrat

Tänään Trillian oli pentukurssin viimeisissä treeneissä. Voi että aika menee äkkiää. Nyt se on sitten käyty. Paimennussytyttelykin loppui, Trillianin ja Sennin arkitottiksen alkeet päättyy muistaakseni ensi viikolla. Ja meillä ei ole enää pikkupentua. meillä alkaa olla kovin iso neiti, joka aloittaa ensi viikolla nuorille koirille tarkoitetussa tokossa. Lelupalkkauskurssi jatkuu vielä onneksi, mutta viikko-ohjelma muuttaa muotoansa. Kalle jatkaa Trillianin kanssa hakuryhmässä, jota on takana 2 kertaa.

Veneilemässä

Täällä on vietetty syyslomasiivousviikkoa. Lauantaina lähetin Kallen ja Trillianin poikien kera mökille siivousta evakkoon. Trillian pääsi ensimmäistä kertaa elämässään veneilemään ja ei millään tavalla osoittanut veneessä epävarmuutta – ihan kuin olisi aina veneillyt! Wilmalle aikoinaan hankittu pelastusliivi oli melkein sopivan kokoinen. Muuten viikonlopun aikana on vähän hajutyöskennelty joka päivä ja siinä siivouksen lomassa tehty vähän tottista ja tanssia. Tässä muutama veneilykuva lauantailta:

Kalle-isin vieressä veneessä.

Trillian ja Samu Matti-papan vieressä veneessä Pyhämaan Lyökissä.

Vintage-Trillian

Tässä vihdoin lupaamani sepia-versiot viime sunnuntai-iltaisista Trillianin matkalaukkukuvista.

Syksyn sydämessä

Syksy sen kuin syvenee. Taidetaan olla ihan näinä päivänä syksyn sydämessä – vähän niin kuin myrskyn silmässä. Syksyn värit ovat kauneimmillaan. Pian alkaa syöksykierre kohti talvea. Lehdet tippuu, värit latistuvat ja yksitoikkoistuvat. Mutta sitä ennen nautitaan vielä kirpsakoista ja kuulaista syysaamuista, keltaisista sänkipelloista ja väriloistosta syysauringossa. Toivottavasti aurinkoisia syyspäivä riittää vielä pitkään.

Trillian ja syksy

Ihanuudet!

Voi ihanuuksia kun nukkuvat lokoisasti sohvalla. Kallen vierestä näkyy vielä pala Dilberttiä ja Senni nukkui minun takanani. Onneksi on niin iso sohva, että kaikki koirat mahtuvat siihen yhtäaikaa meidän kanssa. Senni rakastaa tuo vihreää pehmokrokotiilia, joka on samalla erinomainen leikki- ja taistelukaveri ja unen tullessa muuttuu helläksi unikaveriksi… “Ich bin Schnappi….” <3

Pikkupaimenen ekat paimennustunnit

Trillian on nnyt kahtena tiistaina käynyt paimennustunneilla Kaisa Hilskan tilalla Paattisilla. Paimennus on meidän perheelle ihan uusi aluevaltaus, joka vaan oli ihan MUST juttu, kun perheeseen nyt kerrankin tuli paimenkoiranpentu. Trillian on kurssinsa nuorin ja kaikki muut ovat kelpieitä. Siksi – ja uutena lajissa -  on vaikeaa arvoida kuinka Trillian pärjää, mutta kiinnostunut hän on joka tapauksessa lampaista. Ensimmäisellä kerralla työskentelimme pyöreässä aitauksessa kuljettaen lampaita liinassa olevan koiran edellä aitauksen ympäri molempiin suuntiin ja lopputunnista koirat työskentelivät vapaina pienemmässä pyöreässä aitauksessa lampaiden seassa. trillian pääsi välillä ihan fiiliksiinkin jo ja haukahtelikin lampaiden perään rynnätessään, mutta hu-huu, kun lammas kääntyi. Olipas jännittävän eläin =:-o Lopuksi  kuljetettiin lammaslakka laitumelta lampolaan – yksi koira ajoi ja toinen oli jarruna edessä. Välillä vaihdettiin osia.

Toisella kurssikerralla haettiin tasapainopaikkaa lammaslakan takana ja kuljetettiin pellon päästä päähän niin että omistaja oli lampaitten edellä ja kurssikaveri piti liinasta kiinni koiran takana. Lopuksi siirrettiin lampaita lampolaan niin kuin edelliselläkin kerralla.

Tässä vähän Trillianin kuvaterveisiä paimennuksista:

 

Aamukastettako on nenälläni?

Slurpsis, sitäpä juuri!

Sulon luona kylässä

Olipa ihanaa nähdä Kaisa ja Sulo pitkästä aikaa. Olin ihan sydän sykkyrällä, kun Sulo ihan selvästi tunsi minut! Olisi voinut kuvitella että päälle tunnin metsälenkki vapaana väsyttää pennun, mutta Trillianilla oli virtaa vielä ihan kiitettävästi Sulon kodin tutkimiseen, missä tyttö rymysi kaikki kaappien alustat ja kiipeili sohvan selkänojien yli. Wilmakin yritti tehdä kissojen kanssa tuttavuutta vähän turhan aktiivisesti Lopuksi Trillian simahti Kaisan ihanalle vanhalle matkalaukulle, joten vierailu päättyi aika pitkään kuvaussessioon vintage-tunnelmissa. Alunperin meidän piti mennä treeneihin vielä vierailun jälkeen, mutta se nyt jäi, kun oli niin mukavaa, enkä malttanut lähteä.

Tässä vähän kuvia koirista metsässä ja sisällä – ja sitten ne Trillianin matkalaukkukuvat:

Kuvat kääntyivät ihanasti sepia-sävyyn – kuvankäsittely on ihmeellinen asia – mutta ne ovatkin sitten uuden postauksen paikka.

Kotimatkalla pistäydyimme hallilla sovittamassa Trillianille valjaita. Nyt se tilaus on sitten tehty – Trillianille ja Sennille on tulossa lämpömanttelit talveksi ja Trillianille ja Dilbertille valjaat. Manttelit ovat Hurtan ruskeat:

Valjaat ovat TopCaniksen Sierrat – Trillianille ruskeat ja Dilbertille mustat:

 

Viikonlopun touhuja kotipihalla

 

Uusi isompi matkakoti

Trillianin kevythäkki on oikeasti Sennille ostettu häkki ja alkaa käydä pian pieneksi, joten Trillian sai samanlaisen isomman. Tämä menee luultavasti aikuisenakin vaan eipä tuo nyt sitten niin kamalaa ole, jos joutuisi vielä astetta isomman ostamaan. Näille näyttää olevan tilausta, kun Wilmakin tykkää lepäillä näissä kotona sisällä. Mutta sinisiä? Missä mielenhäiriössä olen mennyt ostamaan sinisiä? Eihän ne sovi edes sisustukseen! Sininen kierre lähti liikkeelle yksinkertaisesti siitä, että sininen oli niin hyvässä tarjouksessa aikoinaan, että olisi ollut sulaa hulluutta ostaa 5 kertaa kalliimpi versio vierestä vain värin vuoksi. Ja nyt kun oli yksi sininen, niin eihän sen kaveriksi voinut ostaa kuin toisen sinisen, jos vaikka olisivat joskus hallilla rivissä vierekkäin. Tämän tosin ostin kaverilta ja olin onnellinen kun sain samanlaisen kuin toinen.