Agilityn treeni-päivis

25.11.2007

Jatkokurssi : Dilbertin agilityssa teimme radanpätkän, jossa oli muuri, este, toinen este aika pahassa kulmassa, putki, pöytä, este, toinen este ja pituushyppy. Dilbert meni radan toisesta esteestä alussa pari kertaa ohi – ohjasin vähän myöhässä. Pöydän jälkeinen este oli sellaisessa kulmassa, että se putosi useamman kerran, koska oli aika kiire saada koira haltuun esteen jälkeen ja minä tein äkkiliikkeen ta annoin liian aikaisin uuden käskyn, jolloin Dilbert ei enää keskittynyt edelliseen esteeseen. Mutta sitten vaan otettiin aina uusiksi ja välillä meni ihan hyvin.

Toim. huom! Laiskuus on iskenyt välillä. Olemme käyneet viikottain treeneissä. Suurimmasta osasta löytyy jotakin blogipäivityksistä, vaikka raportteja ei ole tälle sivulle asti tullutkaan.

19.8.2007

Rengas

Ensin harjoiteltiin rengasta. Rengas oli ensin minikorkeudella ja sitten nostettiin maxi-korkeuteen.

Kontaktit

Sitten miinoitettiin puomi namuilla. Alastuloon enemmän namuja kuin nousuvaiheeseen. Kontaktipintoihin saatiin vaihtelevasti ote. Puomilla ja sen jälkeen tulleella A-esteellä kontaktipintaharjoitus sujui melko hyvin (A-esteen kanssa ei muutenkaan tuntunut olevan mitään ongelmia) ja Dilbert tykkäsi siitä. Keinun kanssa sen sijaan sählättiin. Dilbert ei niin vaan seisonutkaan kapealla alastulokontaktilla niin kuin olisin halunnut. Se otti milloin leveän haara-asennon jalat massa molemmin puolin keinua, milloin taas päätti istua kontaktipinnalle sen sijaan, että olisi seisonut siinä. Keinulla jouduin myös jonkin verran tukemaan takapäätä, ettei Dilbert putoa alas. Dilbert oli keinulla jännittynyt ja sen jalat tärisivät hieman.

Pujottelu

Keinun jälkeen oli vuorossa pujottelu, joka oli mennyt ihan kivasti eteenpäin muutaman viikon pujottelutauon aikana. Yhdenkään langan yli ei yritetty hyppiä ja Dilbertille oli selkeästi tiedossa, mitä sen pitää tehdä, kun minä sanon “kepit” ja osoitan sisäänmenoaukkoa. Dilbert lähti heti pujottelemaan ja minun kirittäessä vierellä nopeutti jopa kulkuaan paremmin kuin ennen.

6 esteen rata

Viimeisenä oli 6 esteen melko suoralinjainen minirata, jonka ehdimme suorittaa 3 kertaa. Rataan kuului 3 aitaa, pituushyppy, tunneli ja aita. Tällä kerralla tunneli oli melko lyhyt ja ei niin kiemura kuin viimeksi, ja nyt Dilbert meni ihan mielellään putkeen. Otimme jokaisen ratakierroksen alussa muutaman valelähdön. Dilbert varastaa lähdössä, ellen anna selkeää odottaa käskyä, mutta käskyn kanssa ei lähde minun singahduksiini mukaan n. 80% kerroista. Valelähtöjä täytyy vielä treenata. Rata meni hyvin. Dilbert reagoi hyvin ohjaukseen ja minäkään en sitten vissiin tehnyt kovin montaa mokaa tällä kerralla, koska Dilbert suoritti jokaisen esteen eikä juossut ohi mistään. Keskimmäisellä kerralla Dilbert pudotti 2 esterimaa radan alussa. Jäin miettimään oliko se minun ohjausvirhe vai Dilbertin huolimattomuutta.

12.8.2007

Alkeisjatkokurssi alkoi sitten heti rataharjoittelua. Esteitä oli kokonaista 15 kappaletta, eikä rata ollut ihan helppo. Monta kohtaa, joissa voi tehdä virheen ja joissa ohjaajan ohjaus, käännökset jne riippuu koiran nopeudesta tietyissä kohdissa. Dilbert kieltäyty putkesta systemaattisesti joka kerta. Ilma oli lämmin ja oletan tunnelin sisälämpötilan olleen korkeampi kuin muualla hallissa ja luulisin syyn olleen siinä. Katsotaan kuin käy ensi viikolla.

5.8.2007

Eilen päästiin jo kokeilemaan vähän pidempää rataa. Dilbert toimii mielestäni ihan ok radalla, JOS MINÄ OHJAAN OIKEIN. Ohjaus tuntuu kyllä olevan kaiken A ja O. Dilbert pudotteli jonkun verran rimoja. Kyse ei kyllä ole siitä, etteikö Dilbert pääsisi niiden yli. On hypännyt korkeammaltakin, mutta tuntuu olevan hiukan huolimaton hypyissä, kun vauhti kasvaa. Harjoitusta vaan. Päivän rata koostui seuraavista osioista: este – pussi – este – tunneli – este – putki – muuri – este – este. Rata vaati yhden puolenvaihdon.

Keinuun tutustuttiin ensimmäistä kertaa. Olimme poissa edellisellä kerralla, kun keinua harjoiteltiin, joten tämä oli ensimmäinen tutustuminen keinuun. Avustajat auttoivat mm. pitelemällä keinun toista päätä ja näin vaimentamalla tömpsähdystä toisessa päässä. Kepit menivät jo vähän nopeammin kuin edellisissä treeneissä. Dilbert hyppäsi ensimmäisellä kerralla yhden rautalangan yli, mutta tyytyi sitten jatkossa kiertämään kiltisti. Meillä on toiveita saada tällä viikolla agilitykepit kotipuutarhaan. Jippii!!!!!

Tämä olikin sitten viimeinen kerta tätä kurssia ja ensi viikolla olemme sitten jo alkeisjatkokurssilla.

29.7.2007

Tämän iltaisissa agilitytreeneissä harjoiteltiin valelähtöjä ja oikeita lähtöjä. Valelähtö tarkoittaa sitä, että laitetaan koira seisomaan esteen taakse ja tehdään kaikki ihan kuin oltaisiin lähettämässä koiraa esteelle, mutta kuitenkaan ei anneta käskysanaa ja koiran on pysyttävä paikallaan seisomassa ja odottamassa. Joka esteellä teimme 4 valelähtöä ja yhden oikean, jolloin koiralle tosiaan annettiin käsky ylittää este. Järjestys vaihteli.

Dilbert odottaa ihan ok ja paikallaan seisominen on vahvistunut. Kaikenkaikkiaan olin tyytyväinen. Joitakin pieniä varaslähtöjä tuli, mutta tätähän vasta harjoitellaan :-) Vanha tuttu seisomaan nousu sen sijaan tuotti vähän päänvaivaa. Dilbert kokeili välillä kaikkea muuta ja jouduin käyttämään käsiapua useamman kerran. Tätä täytyy alkaa kertaamaan. Olen tosi tyytyväinen siihen, kuinka Dilbert pitää kontaktia minuun agilityradalla. Suoraan sanottuna en olisi uskonut muutama kuukausi sitten kun murrosikä oli pahimmillaan. Nyt kuitenkin haltuunotot sujuvat hyvin ja Dilbert seuraa koko ajan, koska tulee käsky hypätä jonkun kivan esteen yli :-) Dilbert juuttuu joka kerta umpitunnelin pussiin, kun menee siitä läpi. Se vetää tunnelia pari metriä mukanaan menosuuntaan tai sivulle yrittäessään taistella tien läpi pussista ulos.

17.-6.-22.7.2007

Agility-taidot ovat menneet koko kesän kivasti eteenpäin. Nyt ollaan vielä niin alussa, että edistystä tapahtuu viikoittain. Treenipäiviksen päivittäminen on ollut aivan hunningolla koko kesän, mutta nyt alkaa taas arki – niin päivitysten kuin treeninkin suhteen. Kesän matkojen vuoksi olemme joutuneet olemaan pari kertaa kurssilta poissa, joten esim. kontaktiesteiden harjoittelu on meidän kohdallamme vielä lapsen kengissä, koska niitä on satuttu harjoittelemaan juuri kerroilla, jolloin olemme olleet poissa. Suurimpaan osaan esteitä olemme kuitenkin päässeet tutustumaan. Eilisissä harjoituksissa yhdistettiin 9 estettä peräkkäin ja opeteltiin ohjaamista. Eilinen rata koostui mainitussa järjestyksessä kolmesta esteestä, muurista, putkesta, esteestä, toisesta putkesta ja kahdesta esteesä. Oli ihanaa päästä kokeilemaan vähän pidempää pätkää. Dilbert toimii radalla yllättävän hyvin, mutta olen saanut huomata, kuinka ensiarvoisen tärkeää on oikea ohjaaminen. Haltuunotot ja kuljetukset sujuvat loistavasti, mikä yllättää minut itseni aika tavalla. Dilbert rakastaa agilitya ja häntä harmittaa vietävästä, jos joku muu on radalla hyppimässä ja hän ei pääse. Silloin vikistään, vingutaan, ulvotaan ja haukahdellaan ja rynnitään radalle päin. Hohhoijaa. Mutta joka tapauksessa positiivista, että laji miellyttää. Ohjaaja kaipaisi kyllä kunnon kohennusta. Sunnuntai-illan treenit käyvät usein jumppatunnista. Eilen lensin kumperkeikankin taaksepäin ja yritin pahassa paikassa kiirella edestäleikkaamista, siis puolenvaihtoa ennen kuin Dilbert ehtii putkesta ulos. Haltuunotto-käsky oli annettu jo siinä vaiheessa kun mukkelis-makkelis alkoi, joten sain silmät kiiluvana kädessäni olevaa namua tavoittelevan jättiläiskoiran syliini ja painimatsiin kanssani. Varmasti paras palkinto hyvin suoritetusta radan pätkästä. Heh -) Nyt seuraavana projektina agilityn suhteen on pujottelukeppien hankkiminen kotiin. Jos saisi Kallen loman aikana, olisin hvyin tyytyväinen. Kepit ovat kuulemma usein se vaikein pala agility-rataa koirille, joten vaikka emme kisaradoille varmaankaan edes päädy, haluaisin vähän lisätreeniä juuri siihen palaan.

Kesän kotiläksyinä olen harjoitellut haltuunottoa, paikallaan seisomista ja edelleen sitä eteenlähettämistä.

17.6.2007

Agility-harjoitukset alkoivat 21.15 ATT:n hallilla. Tällä kertaa putki oli mutkalla ja uusina esteinä muuri, pituushyppy sekä kontakteista puomi. Esteitä harjoiteltiin myös 3:n sarjahyppynä ensimmäistä kertaa. Pituushyppy ja 3:n sarjaeste meni hyvin. Muuri oli Dilbertin mielestä epäilyttävä. Houkuttelemalla muurin takaa Dilbertin namukupilla, Dilbert tuli vauhdilla, mutta eteen lähettämällä aika varovaisesti ja hyppäsi jos hyppäsi. Yleensä kyllä pysähtyi katsomaan että mikä kumma tämä este on – vaatii harjoittelua siis. Mutkalla oleva putkikin hämäsi hiukan. Edellisillä kerroilla Dilbert meni putkeen aina todella nopeasti, mutta nyt putken suulla vähän epäröitiin aluksi, kun ruokakuppikin oli niin kaukana ja sitä paitsi suorin tie sille olisi ollut lähteä oikeaan. Nyt täytyi luopua katsekontaktista kuppiin ja kiertää tunnelin läpi.

Puomi oli sitten aivan oma lukunsa. Noin isoa koiraa onkin hankalaa tukea ylhäällä puomilla. Ja miten asetella tassunsa puomille, kun on itse leveämpi kuin koko puomi? Hyvähän noiden pikkukoirien on sanoa. Ensimmäinen puomin ylitys oli hieman arasteleva. Jouduin houkuttelemaan Dilbertin makupalan kanssa. Siitä huolimatta että namuja oli puomilla koko matkan, Dilbert olisi halunnut ensimmäisen ylösnousun loppupäässä kääntyä takaisin. Toisella kierroksella meni hyvin ja tarkasti ja söi kaikki namunsa. Kolmannella kierroksella kiire oli jo melkoinen ja namuja jäi väliin, eteenpäin rynnättiin ja jouduin pariin otteeseen tarramaan kiinni kunnolla Dilberttiin, koska tassut lipesivät. Alas oltaisiin tultu muuten ryminällä, jos en olisi tukenut ja ottanut kiinni.

Muut vanha tutut olivat tietenkin ohjelmassa edelleen: Kepit meni lankojen avulla ok. Dilbert pujottelee, jos kävelen vieressä. Eteenlähettämällä ei mene vielä koko matkaa. Vauhti on kuitenkin aika hidas. Rengasta ei harjoiteltu tällä kertaa ollenkaan. Pussi menee nyt niin, ettei kangasta tarvitse enää nostaa toisesta päästä, vaan Dilbert sukeltaa suoraan pimeään tunneliin.

Haltuunottoja ja kuljetusta treenattiin myös ja ne tuntuvat toimivan Dilbertin kanssa harjoituksen vaiheeseen nähden tosi hyvin. Tämä mahdollistaa Dilbertin vapaana pitämisen hallissa. Ihanaa.

10.6.2007 Poissa treeneistä Kolmårdenin matkan vuoksi

3.6.2007 Treenit peruttu ohjaajan esteen vuoksi

27.5.2007

Illalla agility-treenit att:n hallilla lämmittely- ja jäähdyttelylenkkeineen eli noin 3 tunnin juttu yhteensä. Samat harjoitukset muuten kuin viimeksi, paitsi että keppejä harjoiteltiin nyt rautalankojen avulla ilman käsiapuja, ja Dilbert hoksas heti mitä pitää tehdä. Esteiden korkeutta alettiin nyt nostamaan ja Dilbertin kanssa päästiin tällä kerralla midien korkeuteen asti. Siitä onkin vain n. 5 cm:n nosto maxien viralliseen kisakorkeuteen. Uutena esteenä oli okseri, joka oli minien mittojen mukaan ekalla kerralla. Putki oli reilusti pidempi kuin aikaisemmin ja pussin kangas laskettiin heti koiran lähdön jälkeen vapaasti alas, niin että kangas osuu kunnolla koiran selkään koko matkalta. Näköyhteys ruokakuppiin oli siis vain siihen saakka, kunnes koira saavuttaa tunnelin suun. Pöytä oli vanha tuttu, mutta sillä piti nyt jo viipyä tovi. Kaikissa harjoituksissa lisättiin nyt välimatkaa, jonka päästä koira lähetetään kohteelle. Dilbert onnistui tässä hyvin ja tuntuu nauttivan lajista -) Vain renkaasta läpi meno on varautunutta ja hidasta. Dilbert pysähtyy renkaalle ja astuu jalka kerrallaan siitä läpi. Tähän pitäisi saada vähän vauhtia ja rohkeutta.

Kotiläksyt 1: Haltuunotto. Haltuunotto tarkoittaa sitä, että koira tulee käden luo. Tätä harjoitellaan pitämällä kädessä koiran suosikkipalkkiota. Käsi lasketaan koiran nenän korkeudelle, jolloin koira saa käden luo tullessaan kädestä palkkionsa (HUOM! palkkiona on siis leikki, ei pelkkä väline). Käskyä kannattaa tehostaa omalla liikkeellään. Haltuunotolle opetetaan ihan oma käskysanansa (esim. täällä, tässä ja kiinni). Samaa käskysanaa käytetään myöhemmin myös kuljetuksissa.

Kotiläksy 2: Palkitsemistavan valinta. Mieti, mikä on paras tapa palkita koiraasi eri esteillä. Joillekin esteille saa mukavasti vauhtia heittämällä palkkioksi lelun esteen toiselle puolelle (esim. hypyt), toisaalta kaikkia koiria eivät lelut
kiinnosta. Lentävä lihapulla saattaa kuitenkin saada yhtälailla vauhtia koiran töppösiin! :) Toisaalta tarkkuutta vaativa este (esim. rengas, pujottelu) voi aluksi olla helpompi opettaa makupalaa käyttämällä ja tarkalla käsiohjauksella tai puolioperantisti esim. naksuttimella, ja alkuvaiheen jälkeen palkata irtaantumisesta makupalakipolla (jonka kanssa koira on yleensä hieman maltillisempi kuin lentävän palkkion kanssa).

20.5.2007

Tähän asti harjoitelluista telineistä tunnelit näyttävät olevan Dilbertin lemppareita. Niihin singahdetaan vauhdilla. Tässä vaiheessa tunnelit ovat vielä niin lyhyinä kuin mahdollista. Hankalin Dilbertille on rengas. Sen kanssa pientä epäröintiä, mutta jos toinen houkuttelee renkaan toisella puolella, silloin mennään vauhdilla. Esteillä Dilbert ottaa varman päälle ja hyppää korkealle. Pussin kanssa Dilbert edistyi tänään ihan kivasti. Nyt pussi saa jo osua vapaasti selkään, kun Dilbert menee siitä läpi. Kepit menivät sujuvammin kuin viimeksi, vaikka Dilbert niissä tietenkin vielä kulkee täysin namun perässä. Tänään käytettiin isoa pöytää. Ensi viikolla taas sitten uudet treenit. Agility on tosi kivaa.

Kotiläksy: eteen lähetyksen opettaminen: harjoitellaan makupalakippoa / lelua maalina käyttäen. Koira kannetaan /talutetaan kaulapannasta, kipon/lelun luota lähetyspisteeseen, koiraa usutetaan kippoa kohti ja kun koira on riittävän kiihtynyt, se päästetään käskyn saattelemana lähtemään. (Irrotus ja käskysana – eteen – samalla hetkellä). Kun lyhyet matkat (5m) onnistuvat siten, että koira kiihdyttää täysillä ja juoksee lujaa palkalle, aletaan matkaa kasvattamaan metri kerrallaan, kunnes lähetys onnistuu jo 15m päästä.

13.5.2007

Ensimmäinen kerta meni hyvin ottaen huomioon Dilbertin murkkuilun. Dilbert ei kuitenkaan kieltäytynyt yhdestäkään esteestä/telineestä, ei yrittänyt kiertää mitään väärältä puolelta ja herkkuhoukuttimella suoritti ne reippaasti. Fiksu poika! Ainoat ongelmat olivat siitä johtuvia, että on niin sairaan hauskaa pomppia äitiä päin ja napata remmi suuhun ja alkaa reuhomaan sen kanssa. Päästiin kokeilemaan esteitä, putkea, rengasta, pöytää, pujottelua ja pussitunnelia. Kaikki muut meni aivan itsenäisesti, mutta renkaasta piti houkutella läpi namun kanssa.

Kotiläksy: käskysanakirjan laatiminen.
Tässä meillä käytössä olevat esteiden nimet, jotka toimivat käskyinä lähestyttäessä eri esteitä:

kepit

este

aita (=okseri)

pöytä

putkeen (=tunneli)

pussi

pitkä

rengas

puomi

keinu

Aa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s