Rauniolla maanantaina 18.6.2007

Harjoitukset alkoivat hallittavuusosiolla. Dilbert ei tästä osasta tykkää paljoakaan vaan haluaisi mieluusti suoraan tonkimaan raunioita. Jos Dilbertin kontaktin saa, silloin kaikki menee hyvin, mutta ainakin tällä kertaa Dilbert katseli koko ajan aivan muualle. Tosiaan, sen ajan, kun kontakti on kunnossa, on hallittavuus mainio, mutta…

Raunioita oli tonkimassa neljä koiraa. Dilbertille tehtiin kolmen maalimiehen rata. Dilbert on oppinut kulkemaan radalla aika rauhallisesti, enää ei ole sellaista päätöntä juoksua, mitä oli alussa. Dilbert kuitenkin sillointällöin irtautuu minusta vielä aika kauas, tätä pitäisi saada hiottua, että Dilbert vakiona pysyisi lähempänä minua.

Radalla oli kolme pikkupoikaa. Olin jo harjoitusten alussa käskenyt poikia menemään pois, mutta ne tulivat kuitenkin radalle uudestaan. Kun lähdettiin Dilbertin kanssa rataa kiertämään, en tietenkään itse huomannut poikien paikallaoloa, mutta Dilbert kyllä äkkäsi ne ja lähti pikkupoikien perään. Yksi pojista pelästyi ja lähti juoksemaan karkuun. Tästäpä Dilbert innostui. Karjaisin pojalle, että “älä juokse, pysähdy”. Ihme kyllä poika totteli. Dilbert menetti samantien mielenkiinnon ja tuli takaisin luokseni. Tämän jälkeen pojat kyllä pysyivät poissa :-)

Ensi kerralla täytyy alkaa raunioillakin kokeilemaan ilmaisua. Sitä ennen pitäisi miettiä, millä tavalla Dilbert sitten kertoo minulle löydästä, esim. ottaako se minua kädestä kiinni vai repäiseekö se vyötäröllä roikkuvasta patukasta vai mitäkö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s