Työyhteisöagilitya
Wilma nautti tänään taas “työyhteisöagilitysta” suurella riemulla. Korkeatkin esteet menivät kuin leikiten. A-este näyttää olevan tällä hetkellä Wilman suosikki. Muiden kanssa treenattiin tänään uutena keinua avustajan kanssa ja yhdistettiin hyppyesteitä 4 esteen miniradaksi, jotkut jopa 5 esteen miniradaksi. Kaikki edistyvä todella hienosti, ensimmäiset menivät tänään jo pussista läpi ilman että pussinsuuta nostettiin, joten voimme onnitella itseämme onnistuneista treeneistä ja odottaa innolla seuraavaa kertaa.
…ai niin, huomisessa Turkulaisessa on juttua Trillianista ja dobosta.
Kevät !!!
Neuloja selkä täynnä
Dilbertin kolmas ja tällä erää viimeinen akupunktio oli tänään Kaarinan eläinlääkäriasemalla. Nyt kuukauden tauko ja katsotaan miten menee. Onneksi Dilbert tykkää ihan kamalan paljon kaikista ihmisistä – myös neuloilla tökkivistä eläinlääkäreistä. Neulat ovat selässä puoli tuntia, joten jää paljon hyvää aikaa kuvata…
Teddybärtanz, tanz, tanz…
Koirakoulun tanssiepikset ja Wilma ja Trillian molemmat kisaamassa. Trillian tuli toiseksi luokassaan, ohjelma oli pääosin improvisaatiota, mutta tuomarin mukaan siitä välittyi mukavasti tunnelma. Trillian on iloinen tanssija ja onneksi osaa keskittyä. Nyt vaan vauvalle lisää liikkeitä ja jossakin kohtaa vähentämään palkkausta, mutta ihan kivasti meni ja olen kovin tyytyväinen Trillianin oloon ja tekemiseen tänään. Hänellä sentään oli alla jo tunnin dobo-treenitkin ja silti jaksoi. Wilmasta tuomari sanoi, että Wilma “ihana sählä”. Ohjelma oli ihan kelvollinen, mutta siis kisasimme improvisaatioluokassa, kun en ollut ehtinyt kursimaan ohjelmaa kasaan. Mutta voi veljet kuinka Wilma nautti täysin siemauksin. Jos jollakin on todella hauskaa tanssissa se on Wilma! Tässä tunnelmia tältä päivältä. Ensin Trillianin Teddybärtanz, tanz, tanz…
Wilman improvisaatiotanssia:
Koska on taas mun vuoro?
Trillian katselee kavereiden esityksiä…
Fysioterapiaa monessa muodossa
Meidän koirat käyvät säännöllisesti fysioterapiassa saaden milloin minkäkinlaisia hoitoja ja käsittelyitä – yhdestä hoitomuodosta on tullut rakas harrastuskin, siis dobosta, joka tekee tosi hyvää koirien syville lihaksille puhumattakaan ohjaajasta. Otin taas vaihteeksi kameran mukaan fysioterapiaan, joten tässä pieniä tunnelmakuvia eräästä hoitokerrasta:

Kai se hänenkin vuoronsa lopulta tulee - ehkä on parasta tyytyä kohtaloonsa ja vaan odottaa kunnes wilman käsittely on valmis.

Dilbertin vuorolla otettiin allas käyttöön - Dilbert odottaa kovin aina vesijuoksun kanssa yhteen kuuluvaa kinkkupasteijaa.

Tällä kerralla toisenlaista käsittelyä tarvinnut ja saanut Wilma oli aika kiinnostunut mitä muut altaassa tekevät.
Mielenkiintoista on, että meidän koirista parhaassa kunnossa on pikku-Senni, joka pärjää hyvin kerran kuussa tapahtuvan osteopaatin tsekkauksen kanssa. Yleensä siinäkään ei ilmene mitään poikkeavaa. Vesikävely ei olisi myöskään Trillianille mitenkään välttämätöntä, mutta olen katsonut hyväksi silloin kun muillakin on aikoja totuttaa hänet altaaseen, kun on vielä pentu ja tottuu mihin vaan. Pieni vedessä kävelytuokio tukee hiukan lihaksiston kehittymistä, joten lyhyistä vesikävelysessioista ei haittaakaan ole ja jos joskus vesikävelyä oikeasti välttämättä tarvitaan terapeuttisessa mielessä, on allas jo tuttu paikka ja siitä on positiivisia kokemuksia. Joku kerta voisimme kokeilla Sennillekin vesityöskentelyä samoin perustein kuin Trillianille. Haittaakaan siitä kun ei ole.

































