Ziestan Anisa “Senni”
Pikkuinen Senni saapui meille pääsiäisen kynnyksellä Turun Eläinsuojeluyhdistyksen etsiessä kotia hänelle. Sennillä oli omat haasteensa sekä käytöksen että terveyden suhteen. Senni vaikutti monessa asiassa epävarmalta ja käytti sumeilematta hampaitaan tilanteessa kuin tilanteessa, edes kynsien leikkaus tytöltä ei ollut onnistunut ilman rauhoitusta. Ennen meille muuttoaan Senni vietti viikkoja ongelmakoirakouluttajaln luona kotihoidossa ja vastasi koulutukseen hyvin. Täysin ongelmistaan vapaa Senni ei ollut vielä meille tullessaankin, mutta kuitenkin kaikki asiat olivat menneet eteenpäin sellaisella vauhdilla, että oli selvää, että Sennistä tulisi ihana osa perhettämme ja Senni pystyisi ainakin lähes kokonaan luopumaan hampailla puolustautumisesta. Nykyään kynsienleikkauskin ja kaikki muutkin hoitotoimenpiteet onnistuvat aivan ilman että kukaan tulisi purruksi. Namujen ja oikea-aikaisen palkkauksen voima on ihmeellinen.
Toinen iso haaste oli ja ovat Sennin allergiat. Senni oli syönyt lähes 4 ensimmäistä elinvuottaan kortisonia. Meille tultuaan Sennin ruokavalio vaihdettiin kokonaan ja kortisonia alettiin vähentämään lääkärin valvonnassa. Tätä tekstiä kirjoitettaessa 12.8. , vajaa 4 kk Sennin meille muuton jälkeen, kortosoni ollaan pystytty jättämään lähes kokonaan pois. Senni saa enää 1/4 tabletin kerran viikossa ja voi hyvin tiukalla broileripainotteisella eliminaatiodietillä. Kun kortisoni on saatu elokuun 2011 aikana kokonaan pois, tehdään syyskuun loppupuolella allergiatestit ja sen jälkeen ruokavalioa aletaan monipuolistamaan vähitellen.
Elämä näyttää siis hyvältä. Senni nauttii ihan erityisesti auringosta. Lapset sanovat Sennin käyvän aurinkoenergialla, sillä paras paikka on auringon ikkunan kautta lattialle piirtämän valoisan neliön keskellä. Senni pyydystää mielellään amppareista ja kärpäsiä. Myös siilit ja sammakot olisivat Sennille mieluisia saaliita. Näinpä kerran Sennin pupujenkin perään lähtevän, joten vaikka Senni on arjessa rauhallinen ja hillitty, niin pientä orastavaa saalisviettiä ehkä tältäkin tytöltä löytyy. Parasta mitä Senni tietää ovat automatkat. Mikäli joku avaa auton oven, Senni saapuu auton luokse laukaten.
Sennin paras ystävä on perheemme walesinspringerspanieli Wilma.
Kesällä Senni on käynyt pari kertaa kokeilemassa koiratanssia ja kertoi heti tunnin jälkeen pitävänsä lajista. Heinäkuussa kävimme lyhyen arkitottelevaisuuskurssin (www.koirakoulu.net) ja syyskuussa suuntaamme toiselle arkitottiskurssille toiseen koirakouluun. Senni antaa itsestään kovin rauhallisen vaikutelman, joten olemme saaneet positiivisesti yllättyä, kuinka täpäkästi Senni tekee töitä koirakoulutunneilla namujen houkuttelemina. Uimisesta Senni ei oikein pidä.
